EM-kisat: Verkkainen Espanja voitti ansaitusti, mutta ei vakuuttanut

Viimeisen harjoituspelinsä nöyryttäävästi Georgialle 0–1 hävinnyt hallitseva Euroopan mestari Espanja aloitti kisaurakkansa tänään Tsekkiä vastaan. Voiton ja kolme pistettä napannut La Roja piti tuttuun tapaansa palloa, mutta ei missään nimessä vakuuttanut, sillä voittomaaliksi jäänyt Gerard Piquen 1–0-osuma syntyi vasta ottelun viimeisellä kympillä. Osoittiko avausottelu Espanjan heikkoudet?

Kokeneen mestariluotsi Vicente Del Bosquen avauskokoonpano oli varsin odotettu, tosin Chelsean Cesc Fabregasin nosto avaukseen ohi Atletico Madridin Koken oli pienoinen yllätys. Seksi-skandaalin keskellä ryvettyvän David De Gean aloittaminen tolppien välissä oli myös pienoinen kysymysmerkki, mutta Valioliigan tähdistöön toista kertaa peräkkäin arvostetun De Gean pitäminen avauskokoonpanossa oli Del Bosquelta selkeä signaali valmentajan luottamuksesta 25-vuotiasta torjujaa kohtaan.

Selkeällä 4–3–3-ryhmityksellä pelannut La Roja ei vakuuttanut varsinkaan ottelun avauspuolikkaalla ja punapaitojen peli näytti suurelta osin hyvin verkkaiselta seisoskelulta, eikä varsinkaan Tsekin linjojen väliin ollut menijöitä. Toki bussin parkkiin laittanut Tsekki osoitti, ettei se ole helppo pala purtavaksi, varsinkin, kun maailman eliittiin pelipaikallaan kuuluva Petr Cech otti muutaman loistotorjunnan.

Joku voisi väittää, että ottelu muistutti suuresti taannoin Gijonissa pelattua MM-karsintaottelua Espanja-Suomi, tosin sillä erotuksella ettei Espanjan vastustaja onnistunut tällä kertaa maalinteossa. Espanjan nimekkään toppariparin Sergio RamosGerard Piquen kymmenen metrin poikittaissyötöt reilusti vastustajan kenttäpuolella ainakin toivat Huuhkaja-faneille muistoja taannoisesta ”Gijonin ihmeestä”.

Espanjan suurin ongelma oli pallottomien pelaajien verkkainen liikehdintä. La Rojan kenties aktiivisin ilman palloa liikkunut pelaaja oli vasemmalta noussut laitapuolustaja Jordi Alba. Toinen selkeä ongelma Espanjan pelissä oli vähäinen liikehdintä vastustajan linjan taakse, toisaalta Tsekin syvälle vetäytynyt pakka teki tästä haastavaa.

Espanjan nimivahvaa puolustusta ei juurikaan testattu, mutta erikoistilanteissa spanskit olivat helisemässä. Matalalta prässännyt Espanja piti palloa suurimman osan pelistä, eikä Tsekki päässyt juurikaan rakentelemaan maalipaikkoja, mutta muutamissa kulmapotkutilanteissa La Roja oli suurissa vaikeuksissa, mikä voi nousta suureen rooliin tiukoissa ratkaisupeleissä.

Yksilötasolla Espanjan selkeä johtohahmo oli odotetusti Andres Iniesta. 32-vuotias Barca-kippari pyöritti punapaitojen peliä varmalla otteella ja tarjoili millintarkan keskityksen Piquen voitto-osumaan. Keskikentän keskustassa tahtipuikon Xavilta ja Xabi Alonsolta perinyt taituri tulee olemaan iso pelaaja Espanjalle. Samaa voi sanoa oikealta sisään leikanneesta David Silvasta, joka oli niin ikään pelipäällä. Jatkuvasti puolustusta puhkovia syöttöjä silmäilevä kaksikko oli alati vaarallinen. Tämä herättääkin kysymyksen kannattaako Del Bosquen pitää avauksessa myös Fabregasia, joka on niin ikään puhdas pelintekijä. Chelsea-pelurin toisella puoliajalla korvannut Thiago Alcântara on selvästi liikkuvampi ja vastustajan kannalta haastavampi vaihtoehto kuin Fabregas, jonka fantastinen syöttövalikoima taas on parasta A-luokkaa.

Spain v Czech Republic - Group D: UEFA Euro 2016

Aina sulavan Iniestan peli oli jälleen kaunista katseltavaa. Kuva: Getty

Myös Espanjan laitapuolustajat olivat vahvasti esillä. Modernia 2010-luvun laitapakin proto-tyyppiä edustavat Alba ja Juanfran olivat vahvasti mukana Espanjan pelinrakentelussa. Vasemmalla kohti päätyrajaa juoksevan Alban sijaan oikealta noussut Juanfran ei hyökännyt niin aggressiivisesti kohti päätyä virkaveljensä, mutta tarjoili muutamia oivaltavia syöttöjä sivurajan tuntumasta. Turnauksen eliittiin kuuluvilla laitapuolustajilla näyttääkin olevan suuri rooli Espanjan pelissä.

Vastaavasti toivomisen varaa La Rojan pelaajistossa jättivät kisadebytantit Alvaro Morata sekä Nolito. Juventus-hyökkääjä Morata oli yllättävänkin paljon pallossa, mutta muutaman paikan saaneen kärkipelaajan viimeistely jätti toivomisen varaa. Jos Moratan esitystä voisi kutsua keskinkertaisesti oli Celta Vigon Noliton esitys heikko. Vasemmalla pelannut hyökkääjä menetti palloa useasti turhan helposti, eikä mies meinannut löytää paikkaansa hitaammasta pallonhallinta-pelistä. Toisaalta kyseessä oli ensimmäiset aikuisten arvokisa-ottelut eikä syvälle vetäytynyt Tsekki tehnyt peliä debytanteille helpoksi, joten Nolitoa eikä Morataa kannata vielä tuomita flopeiksi.

Vaikka Espanja ei missään nimessä vakuuttanut oli joukkueen otteissa hyviä merkkejä. Vahva pallonhallinta oli vanhaa tuttua Espanjaa. Tuleviin koitoksiin Del Bosquen täytyy kuitenkin saada ryhmänsä liikkumaan aktiivisemmin, jotta myös syvällä makaava vastustaja joutuu liikkumaan ja joukkueen taitavat yksilöt pääsevät näin hyödyntämään kentälle syntyviä tiloja. Nihkeä avausottelu nostatti kuitenkin kysymyksiä vahvalla materiaalilla operoivan Espanjan pelaajavalinnoista, eikä yhden tai kahden pelaajan vaihtaminen tulevaan Turkki-otteluun olisi yllätys.

Joka tapauksessa Espanja kuuluu myös avauspelin perusteella turnauksen kärkijoukkueisiin, eikä sitä kannata missään nimessä laskea ulos mestaruustaistosta, sen verran vahvoilla yksilöillä vastustajan kannalta ikävällä pelitavalla Espanja on jälleen liikenteessä.

Kansikuva: Getty