Ennakko: Real Madridilla mahdollisuus päästä karkumatkalle – joko BBC herää?

Real Madridilla on sunnuntaina mahdollisuus päästä pienelle karkumatkalle La Ligassa, sillä Barcelona kärsi lauantaina yllättävän tappion kotikentällään Malagalle. Voitolla piste-ero kasvaisi neljään pisteeseen, kun sarjaa on jäljellä 14 kierrosta. Atlético Madrid on sarjataulukon kolmantena kolme pistettä Barcelonaa perässä.

Real Madridille viimeinen viikko on ollut todella tärkeä. Valkoiset palasivat viime kierroksella nolon derbytappion jälkeen voittojen tielle kukistamalla Deportivon. Keskiviikkona joukkue haki Mestarien liigan pudotuspelien avausottelussa tärkeän 2-0 voiton Schalken kotikentältä. Elche-ottelu on siis sarjakärjen kolmas peli kahdeksan päivän sisään.

BBC:llä tökkii

Cristiano Ronaldo, Karim Benzema ja Gareth Bale iskivät Realille viime kaudella yhteensä hurjat 97 maalia. Lempinimellä BBC tunnettu kolmikko oli myös hyvässä vireessä syksyllä, mutta alkanut vuosi ei ole sujunut ihan niin kuin elokuvissa.

Kolmikko on viimeistellyt viimeisessä neljässä matsissa yhteensä vain kaksi maalia. Ronaldon osuma Schalkea vastaan katkaisi miehen kolmen ottelun maalittoman putken. Portugalilainen oli edellisen kerran ollut yhtä kauan ilman maalia marraskuussa 2012.

Kolmikko on syöttänyt helmikuun neljässä ottelussa yhteensä kaksi maalia – molemmissa asialla oli Ronaldo. Valkoisten hyökkääjien maalintekoyrityksetkin ovat vähentyneet viime peleissä. Toki pitkän kauden aikana heikkoja jaksoja tulee kaikille ja onkin vahvan joukkueen merkki, että Real on pystynyt ottamaan voittoja, vaikka BBC:n peli on lievästi sanottuna tökkinyt.

Real Madrid on sarjan eniten maaleja tehnyt joukkue, kun vastustajan verkko on heilunut 23 ottelussa jopa 72 kertaa. Kuluvana vuonna Los Blancos ei ole kuitenkaan järjestänyt samanlaisia murskajaisia kuin syksyllä. Joukkue on tehnyt viimeisessä 11 ottelussa vain kerran vähintään neljä maalia. Syyskaudella joukkue ylti vähintään neljään maaliin 13 kertaa 28 ottelussa.

Realin sairastuvalta hyviä uutisia

Realin fanit saivat tällä viikolla aihetta juhlaan, kun joukkueen sosiaalisessa mediassa alkoi pyöriä kuvia harjoituksiin palanneesta Luka Modricista. Marraskuussa loukkaantunut kroatialainen oli ehdottomasti yksi Rojiblancosin parhaita pelaajia syksyllä. Hän ei kuitenkaan palaa pelikentille vielä hetkeen, vaan miehen odotetaan olevan pelikunnossa viimeistään El Clásicossa maaliskuun lopulla.

Joukkueen päävalmentaja Carlo Ancelotti kertoi medialle myös, että Sergio Ramosin kuntoutuminen sujuu hyvin ja että Fabio Coentraon pitäisi palata harjoituksiin tulevalla viikolla. James Rodriguezin ja Sami Khediran tilaa italialainen ei kommentoinut, mutta pienistä kolhuista kärsineet Dani Carvajal ja Raphael Varane ovat joukkueen mukana sunnuntaina.

– Sunnuntaina kokoonpanossa on kaksi reservipelaajaa. En ole vielä varma, teenkö muutoksia kokoonpanoon vai mennäänkö samalla avauskokoonpanolla kuin Schalkea vastaan. Iker Casillas pelaa ainakin maalilla, Ancelotti avasi joukkueen tilannetta. Sunnuntain ottelu on italialaismanagerin numero 100. Real Madridin peräsimessä.

Elchen kurssi on ylöspäin

Realin sunnuntainen vastustaja Elche on sarjataulukossa juuri putoamisviivan yläpuolella sijalla 17. Sarjan häntäpäähän jumittunut joukkue on pelannut viime aikoina kuitenkin varsin pirteästi. Fran Escribán miehistö on voittanut kaksi ottelua putkeen päästämättä maaliakaan. Viidestä edellisestä ottelusta voittoja on kertynyt kolme.

Elche pystyy tasaisiin vääntöihin keskikastin ja häntäpään joukkueita vastaan, mutta varsinkin sarjan kolmea suurinta joukkuetta on ollut todella vaikeaa. Elche on pelannut kuluvalla kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien Real Madridia, Atlético Madridia ja Barcelonaa vastaan yhteensä viisi ottelua, joista on tuloksena viisi tappiota maalierolla 1-22.

– Minulle henkilökohtaisesti siinä ei ole ongelmaa, että emme ole oikein pärjänneet juuri näitä kolmea joukkuetta vastaan. Haluaisimme totta kai voittaa, mutta se on paljon vaikeampaa heitä vastaan.  Olimme kuitenkin todella lähellä tasapeliä Reali vastaan viime kaudella ja otimme Barcelonalta tärkeän pisteen, Elchen päävalmentaja Fran Escribá kertoi as.comin haastattelussa.

Real Madrid voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen 5-1. Sunnuntaina joukkueet taistelevat Elchen kotistadionilla, joka on ollut kuluvalla kaudella varsin mieluisa paikka vierasjoukkueille. Elche on voittanut vain kolme ottelua Martinez Valerolla. Escribá tietää, että sunnuntaina on edessä vaikea peli, mutta uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin.

– Haluan meidän syöttelevän hyvin. Välillä vastustajat hämäävät, että antavat pitää palloa ja dominoida, mutta sitten iskevät hetkessä. Tämä tapahtui Cordobaa, Getafea ja Deporia vastaan. Me kaikki tiedämme tärkeimmät pointit: keskittymisen täytyy olla huipussa koko ajan, pitää pelata intensiivisesti ja tietää koko ajan, että missä heidän pelaajansa ovat. Me olemme hyvässä iskussa ja joukkueen ilmapiiri on erinomainen. On parempi, että tämä peli tulee nyt kuin pari kuukautta sitten, Escribá kertoi samaisessa as.comin haastattelussa.

Voit seurata Elchen ja Real Madridin taistelua Viasat Sport Xtralta tai Viaplaysta kello 22.00.

La Liigan muut ottelut sunnuntaina

  • 13.00 Real Sociedad – Sevilla, Viaplay
  • 18.00 Athletic Bilbao – Rayo Vallecano, Viaplay
  • 20.00 Villarreal – Eibar