Espanjan pikkukaupungin seura matkalla kohti Euroopan kärkeä – ”Oma polku alkaa tuottaa hedelmää”

Espanjan La Ligan sarjataulukkoa katsoessa voi poimia viimeiseltä Mestarien liigan oikeuttavalta sijalta Villarrealin. 50 000 asukkaan kaupungin ylpeys on löytänyt oman identiteetin viime vuosien aikana. Penkinlämmittäjät keskustelivat tällä viikolla, miten tähän pisteeseen on tultu.

Vieraaksi Penkinlämmittäjät saa tällä viikolla espanjalaisen jalkapallon asiantuntemusta oikein urakalla. Villarreal-keskustelussa on nimittäin mukana Laliiga.com-sivuston toimittaja Jaakko Perttilä.

Villarreal näki ehkä seurahistorian syvimmän pohjan 2000-luvulla, kun se tippui kaudeksi 2012–2013 Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Tammikuussa 2013 ohjat otti käsiinsä uudeksi päävalmentajaksi nimitetty Marcelino García Toral, joka on onnistunut nostamaan Villarrealin takaisin vanhaan loistoonsa.

Perttilän on seuran onni, että Marcelino on jatkanut työssään tähän päivään asti. Villarreal on toiminut Marcelinon johdolla todella määrätietoisesti.

– Joukkuetta on vahvistettu järkevästi – sekä osto- että myyntisuuntaan on tehty erittäin hyviä kauppoja. Pelitapa on pysynyt johdonmukaisena, ja on noudatettu omaa polkua. Nyt se alkaa tuottaa hedelmää, Perttilä arvioi.

Alla olevasta podcastista pääsee kuuntelemaan Penkinlämmittäjien analyysit Marcelinon ohjastamasta pelitavasta, joukkueen tärkeimmistä pelaajista sekä siitä, miten Villarrealin käy loppukaudella.

Jakson toinen puoliaika vihelletään käyntiin puhumalla suomalaisesta maitojunakulttuurista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tällä tarkoitetaan sitä, kun pelaaja floppaa ulkomailla ja palaa kotoiseen sarjaan pelaamaan – eli hyppää niin sanotusti maitojunaan.

Toimituksen jäsenet Karjalainen, Ruuttila ja Vainikka eivät voi ymmärtää suomalaiseen mielenmaisemaan hyvin vahvasti liittyvää periaatetta, jossa omien taitojen ja lahjojen yrittämistä ei osata arvostaa, vaan ne tuomitaan.

Jokainen siirto ulkomaille saattaa hyvässä tapauksessa avata useita ovia uralla etenemiseen. Mikäli reissu ei mene putkeen, on rohkea veto pelaajalta myöntää itselleen epäonnistuneensa ja palata takaisin hakemaan uutta nousua uralle.

– Me tykätään, kun toisilla menee päin perberiä. Se on suomalaista kulttuuria. Onhan huonoja siirtoja maailma pullollaan, mutta olen sitä mieltä, että aina kannattaa lähteä yrittämään. Ärsyttää, että jo ennen siirtoa joku pelaaja tuomitaan epäonnistumaan, Atte Ruuttila lataa.

[mixcloud https://www.mixcloud.com/penkinlammittajat/penkinl%C3%A4mmitt%C3%A4j%C3%A4t-s03e07-villarrealin-suuri-ideologia-ja-suomalainen-maitojuna-kulttuuri/ width=100% height=60 hide_cover=1 mini=1 light=1]

Facebook: Penkinlämmittäjät
Twitter: @Penkinlam

Toimittajat: Atte Ruuttila (@ARuuttila), Anssi Karjalainen (@A_Karjalainen) ja Jussi Vainikka (@j_vainikka)

Vierailija: Jaakko Perttilä, Laliiga.com (@JaakkoPerttila)

Kansikuva: Getty