Kommentti: HJK:lta käsittämätön jäätyminen Makedonian paahtavassa helteessä

HJK lähtee Eurooppa liigan karsintojen toisen kierroksen jälkimmäiseen koitokseen haastavista asetelmista. Helsinkiläiset ilonaiheet olivat avausottelussa vähissä.

Avauspuoliajalla HJK:n tilanne näytti vielä hyvältä. Helsinkiläiset onnistuivat tärkeän vierasmaalin teossa puoliajan lopussa, minkä lisäksi peli oli kohtalaisen hyvin Klubin näpeissä. Shkëndija ei maalipaikoilla juhlinut.

Tummat pilvet alkoivat ilmestyä taivaalle juuri ennen taukoa, kun Juha Pirisen huolimaton pelaaminen kostautui. Laitapuolustaja kaatoi Marjan Radeskin pilkun arvoisesti, jonka Besart Israimi ampui varmasti verkon perälle.

Helsinkiläisille tapahtui jotain kummallista puoliajalla, sillä jälkimmäiselle puolikkaalle viheriölle saapui täysin erilainen joukkue. HJK:n oma pelaaminen oli täysin roiskimista eikä puolustaminenkaan luistanut, kun Shkëndija pääsi vyöryttämään vaarallisia hyökkäyksiä jatkuvalla syötöllä.

Johtomaali leijui jo pitkään ilmassa, kunnes Israimi tälläsi vajaan tunnin pelin jälkeen pallon toistamiseen vieraiden verkkoon. Klubin katastrofaalinen puoliaika huipentui Ibraimin kolmanteen osumaan muutaman minuutin kuluttua edellisestä.

Shkëndijan kolmannen osuman jälkeen puntit hieman tasoittuivat. Osansa oli varmasti toki paahtavalla helteellä, mikä vei varmasti mehuja molemmista joukkueista.

Kotijoukkueen hyökkäyskalusto oli juuri niin vaarallinen kuin odottaa saattoi. Ibraimin lisäksi HJK oli useasti ongelmissa erityisesti Ferhan Hasanin kanssa.

HJK voi olla toisaalta myös tyytyväinen vain kolmeen päästettyyn maaliin. Kotijoukkueella oli saumoja useampaankin osumaan, mutta tolpat olivat torstaina helsinkiläisten puolella.

Avausosan positiiviset asiat rajoittuvat HJK:n osalta ainoastaan vierasmaaliin, muuten ilta oli helsinkiläisten osalta varsin synkkä. Toinen puoliaika oli todennäköisesti Klubin heikoinen 45-minuuttinen tällä kaudella. Varovainen, huolimaton ja sekava pelaaminen kostautui karulla tavalla, kun vastassa oli hyökkäysvoittoinen joukkue.

Jälkiviisaana on helppo sana, että HJK:n ei olisi tarvinnut tuudittautua turvaamaan tasapeliä, vaan pyrkiä aktiivisempaan peliin. Myös vaihtoja olisi voinut hyödyntää aikaisemmin, kun toisen puoliajan alku oli aivan yhtäpäätä jo ennen kotijoukkueen toista osumaa. Varsinkin Ville Jalastolla ja Sebastian Dahlströmillä oli ajoittain suuria ongelmia kotijoukkueen taitavien hyökkääjien kanssa.

HJK onnistui kuitenkin viimeistelemään erittäin tärkeän vierasmaalin. Tämä takaa joukkueelle kaikesta huolimatta kohtalaiset mahdollisuudet edetä vielä otteluparista jatkoon. Torstai osoitti jälleen karulla tavalla Atomu Tanakan sekä erityisesti Moshtagh Yaghoubin merkitykset Klubille. HJK tarvitsisi kaksikon ehdottomasti mukaan toiseen osaotteluun.

Klubi on venynyt ennenkin urotekoihin kansainvälisissä otteluissa kotikentällään. Haaste on jälleen kerran erittäin suuri, mutta ei missään nimessä mahdoton. Puolustuspelaaminen sujunee keinonurmella paremmin kuin vieraissa, mutta joukkueen olisi viimeisteltävä vähintään kaksi täysosumaa. Filip Valencicin debyytti sinivalkoisissa oli positiivinen, mutta muuten hyökkäyspään ilonaiheet jäivät vähiin Klubin osalta. Akseli Pelvas, Ousman Jallow sekä Demba Savage olivat kohtalaisen yössä läpi ottelun. Kolmikko jäi osittain varjoon, kun hyökkäysten rakentelut murenivat jo keskikentälle. Tässä korostuu jälleen Atomin ja Mosan roolit.

Ensi viikon torstaina Töölössä voidaankin nähdä poikkeuksellisen värikäs ottelu, kun HJK:n on tehtävä vähintään kaksi maalia. Tämä avaa väkisinkin lisää tilaa Shkëndijan taitavalle hyökkäyskalustolle, joka osoitti vaarallisuutensa jo avauskohtaamisessa.

Kansikuva: All Over Press