Näkökulma: SJK:n kausi vedenjakajalla – paistaako aurinko sittenkin risukasaan?

SJK:n kausi on ollut värikäs, mutta joukkueella on edessään iso mahdollisuus. Seinäjokelaisten sesonki voi saada täysin uuden suunnan seuraavan reilun viikon aikana.

SJK:n ympärillä on riittänyt hulinaa kevään ja alkukesän aikana. Mainiota työtä päävalmentajana tehnyt Simo Valakari sai lähteä helmikuussa ja Sixten Boström hyppäsi ruoriin. Boströmin edellinen pesti Veikkausliigassa päättyi potkuihin HJK:sta, mutta tästä huolimatta SJK lähti kauteen kenties suurimpana Klubin haastajana.

Yhteiselo ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. SJK keräsi ensimmäisestä 11 ottelustaan 13 pistettä ja Boström sai kenkää HJK:lle kärsityn murskatappion jälkeen. Tilalle palkattu Manuel Roca oli jo SJK:n kolmas päävalmentaja neljän kuukauden sisään.

41-vuotias espanjalainen astui haastavaan tehtävään. SJK oli alisuorittanut alkukaudella pahasti ja europelit lähestyivät jo kulman takana.

SJK on pelannut Rocan alaisuudessa nyt viisi ottelua, joista tuloksena on kaksi voittoa ja kolme tappiota. Veikkausliiga on seinäjokelaisten onneksi äärimmäisen tasainen, sillä joukkue majailee sarjataulukossa seitsemäntenä, mutta kolmanteen sijaan on vain piste matkaa. SJK on tosin pelannut enemmän otteluita kuin ylempänä majailevat kilpakumppaninsa. Mestaruus vaatisi jo melkoisia urotekoja Rocan joukoilta sekä Klubin täydellistä hyytymistä, mutta mitaleiden suhteen kaikki on vielä täysin auki kauden lähestyessä puoliväliään.

Pistetahdin on joka tapauksessa parannuttava. SJK on kerännyt Rocan alaisuudessa vain 1,2 pinnaa ottelua kohden, mikä ei ole kaksinen lukema. Joukkueen pelaaminen on ollut todella tahmeaa ja vastustajat ovat nollanneet Kerhon kolmesti edellisen viiden ottelun aikana.

SJK:lla on kohta edessään kauden kenties kriittisimmät hetket. Joukkue kohtaa torstaina Eurooppa liigan karsinnassa vieraskentällä islantilaisen KR Reykjavikin. Viikkoa myöhemmin on edessä ratkaiseva toinen osaottelu Seinäjoella.

Arpa olisi voinut olla paljon pahempikin ja SJK:lla on täydet mahdollisuudet edetä otteluparista jatkoon. Seinäjokelaisilla tosin on huonoja muistoja islantilaisista, sillä kaksi vuotta sitten Hafnarfjordur pudotti ensimmäisiä europelejään pelanneen SJK:n yhteismaalein. Vuosi sitten valkovenäläinen Bate oli vastaavasti parempi lukemin 2-4.

KR Reykjavikilla eurokokemusta löytyy huomattavasti enemmän. Joukkue on pelannut 2000-luvulla europelejä peräti 13 eri kautena. Viime vuonna Reykjavik hävisi Eurooppa liigan toisella karsintakierroksella sveitsiläiselle Grasshopperille yhteismaalein 4-5.

Kuluva kausi on vastaavasti käynnistynyt hieman yskähdellen. Reykjavik on yhdeksän kierroksen jälkeen 11 pisteellä Islannin pääsarjassa sijalla seitsemän.

SJK sai haastavien aikojen keskellä maistuvan onnistumisen maanantaina, kun joukkue kaatoi kotikentällään PS Kemin maalein 1-0. Pariin edelliseen otteluun verrattuna joukkue esiintyi huomattavasti tiiviimmin, minkä lisäksi viheriöltä löytyi myös yksilötasolla paljon onnistumisia. Varsinkin keskikenttä pelasi erinomaisesti Johannes Laaksosen, Thomas Hradeckyn ja Mehmet Hetemaj’n johdolla.

Vaikka SJK:lla on ollut viime aikoina haasteita ja varsinkin puolustusta on parjattu kovasti, niin joukkueen verkkoon on tehty edellisessä neljässä ottelussa vain kaksi maalia. Se on mainio suoritus, sillä seinäjokelaiset ovat päästäneet 16 ottelussa 24 takaiskua. Lukema on Veikkausliigan kolmanneksi isoin.

Hyökkäyspään tehottomuus ja ongelmat hyökkäysten rakentamisen kanssa ovat vastaavasti maksaneet pisteitä, koska SJK on silti hävinnyt edellisestä neljästä ottelustaan kaksi. Joukkueen tarvinneekin vahvistaa hyökkäyskalustoaan vielä kesällä.

SJK:lla on edessään iso mahdollisuus. Positiivinen tulos europeleistä voisi kantaa hedelmää myös Veikkausliigan puolellakin. Lisäksi joukkueella on syksyllä edessään vielä Suomen Cupin finaali.

Vaikka Seinäjoella on riittänyt isoja ylämäkiä kevään aikana, niin silti joukkueella on vielä mahdollisuudet ikimuistoiseen kauteen, myös positiivisessa mielessä.

Kansikuva: All Over Press

Muokattu 27.06.2017 11:52: SJK:n edellisten otteluiden saldo korjattu.