HJK hyökkää, Huuhkajat puolustaa

Mikael Forssell aloittaa kärjessä Omanin auringossa, mikäli twiittaaluiltaan ehtii kentälle (Getty Images)

Mikael Forssell aloittaa kärjessä Omanin auringossa, mikäli twiittaaluiltaan ehtii kentälle (Getty Images)

Huuhkajat kohtaa tänään perjantaina A-maaottelussa Omanin. Peli alkaa kello 16.30. Päävalmentaja Mixu Paatelaisen nimeämä avauskokoonpano julkistettiin varhain perjantaiaamuna.

Suomen maalissa pelaa Vaasan Palloseuran kokenut Henri Sillanpää. Valinta herättää pientä ihmetystä, sillä Sillanpää on parin viime vuoden ajan toiminut Huuhkajien kolmosvahtina Niki Mäenpään ja Lukas Hradeckyn takana. Vuonna 1979 syntynyt maalivahti tuskin tulee urallaan nousemaan enää tässä järjestyksessä ylöspäin, joten nyt olisi ollut hyvä aika antaa tärkeitä minuutteja Jesse Joroselle, jonka ura on hyvässä nosteessa. 20-vuotias Joronen tulee lähivuosien aikana taistelemaan Huuhkajien ykkösvahdin paikasta. Oman-pelin 90-minuuttinen olisi sopinut Joroselle enemmän kuin hyvin tässä vaiheessa.

Suomen laitapakkeina pelaavat Jere Uronen (vas.) ja Sebastian Sorsa. Toppareina puolestaan aloittavat Joona Toivio ja Markus Halsti.

Sorsa nousi avaukseen pitkälti sen ansiosta, että Veli Lampi ja Kari Arkivuo joutuivat jättämään pelin väliin viime hetkillä. 19-vuotias Uronen on puolestaan selkeä valinta – hän pelannee jo tulevissa EM-karsinnoissa kyseisellä paikalla. Myös topparit olivat looginen valinta. Niklas Moisander, Juhani Ojala ja Petri Pasanen ovat sivussa, joten Toiviolle ja Halstille on hyvä antaa vastuuta. Molemmat tulevat sitä saamaan poissaolojen myötä myös karsinnoissa.

Keskikentällä puolustavammassa roolissa ovat Rasmus Schüller, Teemu Tainio ja Toni Kolehmainen. Heidän yläpuolellaan, joulukuusen toiseksi ylimmällä oksalla, pelaavat Nikolai Alho ja Erfan Zeneli. Kuusen tähtenä häärii Mikael Forssell.

Kenttäjärjestelmän kuudesta ylimmästä pelaajasta peräti viisi pelaajaa on HJK:sta. Voi siis hyvin sanoa, että perjantain pelissä HJK hyökkää ja Huuhkajat puolustaa. A-maajoukkue on kuitenkin A-maajoukkue, eikä siellä katsota avauskokoonpanoa valitessa, että mitä seurajoukkuetta pelaaja edustaa.

Schüller ja Tainio tulevat olemaan isossa roolissa tulevissa karsinnoissa. Alho on puolestaan yksi Suomen potentiaalisimmista pelaajista – Alhon vahvuudet ovat niin hyviä, että niiden avulla hän pystyy tulevaisuudessa pelaamaan Veikkausliigaa isommilla areenoilla ja taistelemaan A-maajoukkueen avauskokoonpanon paikasta. Zeneli on noussut puolestaan nyt mukaan A-maajoukkueen ykkösrinkiin ja hakee pelipaikkaa ulkomailta. Molemmat pelaajat pelaavat HJK:ssa laitahyökkääjinä, mutta joulukuusen 10-paikat sopivat heille vielä paremmin. Kumpikin pelaajista pystyy pitämään palloa, voittamaan kaksinkamppailuja hyökkäyssuuntaan ja laukomaan hyviä vetoja suorasta kuljetuksesta – näillä ominaisuuksilla oma joukkue saa aina maalipaikkoja.

Mika Ojala, Sebastian Strandvall, Pekka Sihvola ja kumppanit ovat kaikki hyviä pelaajia, mutta heiltä puuttuvat ne vahvuudet, joilla kansainvälinen läpimurto olisi mahdollinen. Siksi on täysin loogista peluuttaa Alhoa ja Zeneliä.

Onko Miklulle korvaajia kärjessä?

Mikael Forssellin tilanne aiheuttaa varmasti monen ajatuksissa ihmetystä. Minkä takia ”kehäraakkia” pitää vielä pitää A-maajoukkueen ringissä ja varsinkin peluuttaa avauskokoonpanossa näissä talvimaaotteluissa? Tähän on täysin selkeä vastaus, joka kaiken järjen mukaan on myös Mixu Paatelaisen päässä:

Mikael Forssell on edelleen yksi Suomen parhaista hyökkääjistä ja maalintekijöistä. Vaikka mennyt kausi Veikkausliigassa oli vaikea, näytti ”Miklu” kuitenkin pystyvänsä edelleen pelaamaan korkealla tasolla loukkaantumistensa jälkeen. Se on tärkeä asia tulevia EM-karsintoja ajatellen. Joel Pohjanpalo ja Tim Väyrynen ovat ykköshyökkääjiksi vielä liian raakileita. Teemu Pukki puolestaan kamppailee itseluottamuksensa kanssa, eikä hänen varaansa voi laskea liikaa. Jos Forssell pysyy tulevan kauden ehjänä, saattaa hän hyvin olla Huuhkajien ykköshyökkääjä vielä tulevissakin EM-karsinnoissa. Forssell on edelleen huippuhyökkääjä, joka pystyy omilla vahvuuksillaan tekemään maaleja ketä vastaan tahansa. Miklun ura ei ole vielä ohi. Se on hyvä uutinen Huuhkajille.

Kannattaa muuten katsoa perjantain pelissä tarkasti kolmikkoa Zeneli-Alho-Forssell. Pelaajat täydentävät hienosti toisiaan, ja viime kaudella kolmikko oli ajoittain Veikkausliigassa täysin ylivoimainen. Varsinkin Alho osaa pelata Forssellille juuri oikeanlaisia palloja rangaistusalueen sisään. Sieltä onsyntynyt suurin osa maaleista.

Suomen avauskokoonpano:
1. Henri Sillanpää, 4. Joona Toivio, 7. Erfan Zeneli, 9. Mikael Forssell, 10. Rasmus Schüller, 11. Nikolai Alho, 15. Markus Halsti, 16. Teemu Tainio, 17. Toni Kolehmainen, 18. Jere Uronen, 22. Sebastian Sorsa

Yle Areena näyttää pelin suorana lähetyksenä alkaen kello 16.30. Yle TV2 näyttää pelistä koosteen kello 18.00.