Huuhkajien kokoonpanoon muutoksia. Eremenko alemmaksi, Pohjanpalo avaukseen?

Huuhkajat kohtaa tiistaina elintärkeässä EM-karsintaottelussa Olympiastadionilla Romanian. Suomi pelasi lauantaina Kreikan kanssa 1-1-tasapelin. Piste oli kelpo suoritus, mutta se jätti tiistaille kovat panokset: Nyt on saatava kolme pistettä.

Päävalmentaja Mixu Paatelainen ei ole tuttuun tapaansa paljastanut mitään tiistain pelin avauskokoonpanosta, mutta muutoksia on todennäköisesti tulossa.

Romanian puolustuspelaaminen on todella tiivistä. Se pelaa pelijärjestelmällä 4-2-3-1, jossa keskikentän pohjapelaajat pelaavat todella lähellä toppareita. Myös keskikentän laitapelaajat puolustavat poikkeuksellisen keskellä. Tämä tarkoittaa, että Suomen laitapelaaminen korostuu entisestään, keskellä tilaa ei ole.

Puolustuslinja jatkaa entisellään

Suomen maalissa ottelussa pelaa kaiken järjen mukaan Niki Mäenpää, jonka paikka ykkösvahtina on sinetöity. Kreikka-pelissä Mäenpää pelasi varmasti, joten muutoksiin ei ole tarvetta.

Myös muu puolustuslinja jatkanee Kreikka-pelin ryhmityksellä. Keskellä Niklas Moisander ja Joona Toivio ovat selkeät ykkösvalinnat tällä hetkellä. Kreikka-peliin Mixu nosti avaukseen yllätysvalintana Jarkko Hurmeen oikeaksi pakiksi ja siirsi Kari Arkivuon vasemmalle. Hurme pelasi maalin lisäksi aktiivisesti ja lunasti esityksellään paikan myös tiistain pelin avaukseen. Arkivuon paikka on myös varma, sillä Hurmeen tavoin hän tuo hyökkäyspeliin hyvän lisän nousuillaan – ja nämä nimenomaan korostuvat Romaniaa vastaan.

Eremenko alemmaksi

Koska Romanian keskusta on tiivis, tukee se Roman Eremenkon pudottamista keskikentän pohjalle. Eremenko pelasi kyseisellä paikalla myös Kreikka-pelin toisen jakson. Romaniaa vastaan Eremenkolle pystytään varmasti pelaamaan enemmän palloja, jos hän pelaa pohjapaikalla.

Kahdesta muusta keskikentän alemman linjan paikasta taistelevat Tim Sparv, Perparim Hetemaj ja Alex Ring. Sparv pelasi hyvin Kreikka-pelissä toisella jaksolla, mutta Mixu valinnee avaukseen luottomiehensä Hetemaj´n ja Ringin – molemmat ovat Sparvia parempia hyökkäyssuuntaan.

Jos ja kun Eremenko putoaa keskikentän pohjalle, noussee hänen paikalleen toiseksi 10-paikan pelaajaksi Kasper Hämäläinen, joka tuli Kreikkaa vastaan hyvin vaihdosta sisään. Toisesta paikasta kamppailevat Riku Riski ja Joel Pohjanpalo.

Riski ei päässyt Kreikka-pelissä kunnolla mukaan ja nyt Mixulla olisi hyvä sauma antaa Pohjanpalolle näyttöpaikka heti alusta lähtien. Pohjanpalo on tulikuuma pelaaja tällä hetkellä ja tuntuisi erikoiselta, jos hän aloittaa molemmat pelit vaihdosta.

Kärjessä jatkanee Teemu Pukki, vaikka Kreikka-pelin esitys ei ollut kummoinen. Pukki on kuitenkin pelaaja, joka pystyy parhaimmillaan tekemään maaleja ketä tahansa joukkuetta ja puolustusta vastaan.

Suomen todennäköinen avauskokoonpano:

SuomivsRom

Suomi-Romania EM-karsintaottelu tiistaina klo 21.45 Olympiastadionilla. Nappaa lippu itselle ja kaverille Huuhkajien peliin tästä ja ole mukana kannustamassa joukkuetta matkalla Ranskaan.