Joonas Kolkan vieraana PSV Eindhovenin akatemiassa

Joonas Kolkka on arvostettu mies Eindhovenissa.

Joonas Kolkka on arvostettu mies Eindhovenissa.

Tihkusateinen aamupäivä Eindhovenin keskustassa. Taksikuski varmistaa rautatieaseman tolpalla, että kyytiläinen ei siis halua PSV Eindhovenin aivan keskustassa olevalle Philips Stadionille, vaan nimenomaan seuran harjoituskeskukseen.

Kyyti stadionille olisikin liki hölmöläisen hommaa, sillä pelipaikan kulmarakennelma jopa näkyy asema-aukiolle.
– Sinne harjoituskeskukseen ei moni asiakas menekään, kuljettaja tuumii ja haluaa ilmeellään asiakkaalta lisäselvitystä syytä kyytiin.
– Olen menossa haastattelemaan juniorivalmentaja Joonas Kolkkaa, vastaan ja taustapeilistä näkyy hyväksyvä ilme.

Saman tien alkaakin tulla tekstiä siitä, kuinka hieno seura PSV on, ja kuinka esimerkiksi Eindhovenin kotiotteluissa ei hulinoida, vaan Eindhovenissa keskitytään kannattamiseen.

Juniorit ammattilaisten valmennuksessa

Juniorivalmentajat työskentelevät samoissa tiloissa.

Juniorivalmentajat työskentelevät samoissa tiloissa.

Taksilla pääseekin akatemian harjoituskenttien liki välittömään läheisyyteen. Viimeisen portin kohdalta matkaa jää käveltäväksi noin 100 metriä lähimmän kentän laidalle. Siis lähimmän kentän. Sanon näin siksi, koska kenttiä on junioripuolellakin liki kymmenen. Aamupäivällä kello kymmenen aikoihin kentällä ovat d- ja c-juniorit ja viisi valmentajaa. VIISI!

Pojat on jaettu useisiin pienryhmiin, ja yhtä luotsaa Suomen A-maajoukkueen edellisen sukupolven kantaviin voimiin kuulunut Kolkka.
– Vedin pojille pelipaikkakohtaisen treenin. Olen tässä ikäluokassa apuvalmentajana ja treenaan laitapelaajia, kertaa Kolkka harjoituksen jälkeen.
– Treenattiin keskityksiä ja maalintekoa.
Siis näin nuoret vetävät jo ammattilaisen alaisuudessa pelipaikkakohtaisia harjoitteita. Joukkue on myös jaettu niin moneen ryhmään, että jonoissa ei seisoskella , vaan koko ajan touhutaan pallon kanssa.
– Joo, siihen pyritään. Nyt toki otettiin vähän iisimmin, koska meillä on huomenna peli, Kolkka sanoo.
Pallon kanssa vietetty aika myös näkyy. Poikien halu ja taito olla pallon kanssa on suuri, ja junnut myös osaavat potkaista suomalaista ikätoveriaan paljon laadukkaammin.
– Olemme siitä hyvässä asemassa, että jokainen poika haluaa meille. He ovat valmiita tekemään töitä, koska halukkaita tulijoita olisi niin paljon, Kolkka sanoo.

Seura hakee juniorit kotoa

Juniorijoukkueiden pelikenttä kelpaisi mainiosti vaikkapa Suomen Ykköseen.

Juniorijoukkueiden pelikenttä kelpaisi mainiosti vaikkapa Suomen Ykköseen.

Harjoituksen jälkeen Kolkalla on aikaa kertoa seuran toiminnasta tarkemmin. Kaikki junioritoiminta on keskitetty samaan paikkaan, ja kaikki seuran juniorit harjoittelevat harjoituskeskuksessa.

– Meillä oli nyt vähän kiire tässä harjoituksessa. Olisi hyvä, jos olisi ollut puolisen tuntia aikaa lisää, niin olisimme saaneet rakennettua oikein kunnon harjoituksen, sanoo Kolkka treenin jälkeen.

Harjoitus oli kestänyt puolitoista tuntia, ja sen jälkeen pojat lähtevät kouluun. Heidät on haettu aamulla seuran monilla pikkubusseilla ympäri Eindhovenia ja sen lähialueita suoraan kotoa. Kun pojat ovat saaneet varusteet vaihdettua, kyyditetään heidät myös kouluihin.
Siirrymme Kolkan kanssa akatemian varsinaiseen rakennukseen. Heti sisäänkäyntiä seuraavasta ovesta pääsee varustehuoneeseen, josta jokainen akatemiaan tuleva juniori saa haettua päivän aluksi itselleen seuran viralliset vaatteet. Niiden pitäminen on tiloissa säännöissä määriteltyä.

– Kaikki pojat haluavatkin niitä pitää. Tästä tulee yhdessä tekemisen meininkiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Täällä pojat eivät myöskään näplää kännyköitä, eikä kellään ole kuulokkeita korvissa, Kolkka valottaa.
Pukuhuonetilojen käytävät on peitetty seuran omien kasvattien kuvilla, jotka ovat päässeet pelaamaan PSV:n edustuksessa. Jokaisen kuvan ohessa on merkintä pelaajan edustusdebyyttipäivästä ja iästä, jolloin debyytti tapahtui.
– Joka junnu saa tuosta lisää motivaatiota, sanoo Kolkka.

Valmentajaa arvostetaan

Harjoituskeskuksen pukuhuonekäytävillä on laaja kirjo edustusjoukkueeseen päässeitä omia kasvatteja.

Harjoituskeskuksen pukuhuonekäytävillä on laaja kirjo edustusjoukkueeseen päässeitä omia kasvatteja.

Kävelemme Kolkan kanssa peremmälle käytäviä pitkin. Vastaan tulee seuran b-junioripelaaja, joka tulee kättelemään Kolkan ja vaihtamaan pari sanaa. Lyhyen keskustelun jälkeen juniori kättelee myös toimittajan. Kolkka huomaa hämmästyneen ilmeeni.

– Täällä on tapana ja seuran säännöissäkin, että kun tavataan ensimmäistä kertaa kunakin päivänä, niin kätellään. Junioreiden kuuluu tervehtiä näin, ja vaikka se aluksi tuntui suomalaisesta kummalliselta, niin mitä enemmän sitä ajattelee, sitä paremmalta tavalta se tuntuu. Valmentaja ja juniori saavat aina vaihdettua siinä muutaman sanan, ja nuoret ujostelevat juniorit rohkaistuvat päivä päivältä puhumaan enemmän, Kolkka kiittelee.

Käytävät ja tilat, joihin ne johtavat ovat samalla vain niitä varten, jotka niitä oikeasti käyttävät.
– Vanhemmat tietävät, että heillä ei ole asiaa tänne, Kolkka sanoo.
Taas selkeä sääntö: kukin pysyy ruudussaan. Hollannissa futisisät ja –mammat eivät kinua valmentajalta omille kullannupuilleen lisää peliaikaa, vaan valmentaja on auktoriteetti.
– Kukaan pelaaja ei lisäksi puhuttele valmentajia nimellä. Minä olen heille ”trainer Joonas”, Kolkka kertoo.
Räkänokat eivät siis itsekään hypi silmille, vaan käyttävät termiä ”valmentaja” kuin arvonimeä.
– No… Niin!

On kuin Kolkka tajuaisi tämän itsekin nyt vasta ensimmäisen kerran. On tietysti ymmärrettävää, että hän on lukuisten Hollannin-vuosien jälkeen tottunut tähän. Kaikki asiat, joista ensimmäisenä tulee mieleen lause ”Ei näin ole Suomessa”, ovat Hollannissa arkipäivää.

”Käydään kanttiinissa”

Junioriakatemian "kanttiini" on avara ja viihtyisä.

Junioriakatemian ”kanttiini” on avara ja viihtyisä.

Matka jatkuu valmentajien työtiloihin. Kaikki juniorivalmentajat, joita on PSV:ssä parisenkymmentä, työskentelevät harjoitusten ulkopuolella samassa avarassa huoneessa, jossa on toistakymmentä tietokonepöytää useammassa rykelmässä.

– Tämähän on hieno systeemi, kun ajattelet tarkemmin. A-junnujen ja vaikka f-junnujen valmentajat tapaavat täällä päivittäin, voivat vaihtaa ajatuksia treeneistä ja pelaajista. Kaikki tietävät koko ajan, missä mennään, Kolkka opastaa.

Yläkerrassa on Kolkan sanojen mukaan ”kanttiini”. Kolkka ehdottaa, että hakisimme sieltä lasilliset juotavaa.
Odotan pientä kioskiluukkua, mutta oven takaa avautuu mm. HJK:n kotistadionin Sonera Stadionin ravintolaa suurempi tila. ”Kanttiini” on oikeasti viihtyisä ravintola, josta on suora näkymä suurista ikkunoista junioreiden pääkentälle, jolla kaikkien ikäluokkien kotiottelut pelataan.

– Ei täällä ole sellaista järjestelmää, että pelattaisiin eri puolilla kaupunkia millä tahansa kentillä. Täällä kaikki ovat yhdessä ja näissä tiloissa vietetään aikaa. Eiväthän esimerkiksi c-juniorit hengaile a-junnujen kanssa, mutta täällä sekin olisi mahdollista, Kolkka sanoo.
Ravintolassa on vierailuhetkellä hälinä päällä, kun vanhemmat juniorit, jotka eivät käy enää koulua, ovat jo akatemiassa odottamassa iltapäivän harjoituksiaan. Pingis- ja biljardipallojen kilinä ja kolina täyttävät ilman. Kaikilla on PSV-univormu päällä.
Ravintolassa on myös yksi erillinen ja eristetty tila. Se on varattu vierasjoukkueelle.

– Siellä istutaan usein valmentajien kesken ennen ja jälkeen otteluiden. Puhumme jalkapallosta, valmennusideoista, miten toimintaa ja pelaajia voisi vielä kehittää. Kaikki tapahtuu hyvässä hengessä ja ilman mitään kateutta tai kyräilyä, Kolkka kertoo.
Nyt viimeistään epäusko valtaa mielen. Nurkkakuntaisilla ja vain omaa etuaan tavoittelevilla suomalaisilla olisi tästä kaikesta niin paljon opittavaa.

– Täällä ajatellaan vain jalkapallon parasta. Kaikki tehdään sen eteen, että pelaajat kehittyisivät, toteaa Kolkka.
– Tunnetko muuten tuon oikeanpuoleisen miehen tuosta porukasta, hän kysyy ja nyökkää toisaalle.
Tunnenhan minä. Siinä seisoskelee maalivahtisuuruus Hans van Breukelen, Euroopan mestari vuodelta 1988. Hän on paikalla ihan muina miehinä omassa seurassaan.

Kuka tahansa junnumaalivahti voisi mennä koska vaan kysymään häneltä neuvoa ja vinkkiä omaan kehittymiseensä.
Sehän on maan tapa.