Kauden viimeisessä Stadin derbyssä massiiviset panokset

Suomen suvi on enää pelkkä kaunis muisto syksyn tummentaessa yhä kiihtyvällä tahdilla maisemaa. Myös jännittävä Veikkausliigakausi lähenee kohti kliimaksiansa.

Kautta on jäljellä enää neljä  kierrosta ja taistelu sarjasijoituksista käy kiivaana. Pelien huvetessa yksittäisten otteluiden merkitys kasvaa entisestään, eikä perjantaina pelattavasta HIFK:n ja HJK:n välisestä kauden viimeisestä Stadin derbystä tule tälläkään kertaa panosta puuttumaan.

Lähtökohdat

Sekä kotijoukkueen roolissa olevalla HIFK:lla, kuin myös HJK:lla, on pääkaupungin herruuden lisäksi paljon muutakin pelissä. Mestaruutta janoava HJK on ottanut paikkansa sarjan kärjessä, ollen kaksi pistettä toisena olevaa IFK Marienhamnia edellä. Perässä kuitenkin tulevat aivan iskuetäisyydellä viime kauden mestari SJK sekä huippukauden pelannut Tampereen Ilves.

IFK:lla on kyse elämästä. Sillä on pelissä sarjapaikka. Joukkue on tällä hetkellä kymmenentenä, niukasti pää veden pinnan yläpuolella, mutta karsintaviivan alapuolella oleva Inter on vaivaiset kaksi pistettä tähtirintoja perässä toiseksi viimeisenä. Sarjajumbo PK-35 on käytännössä varma putoaja, mutta liigakarsintaan joutuva joukkue tullaan ratkaisemaan vasta kauden viimeisissä peleissä.

HIFK lievässä myötätuulessa, HJK:lla tahmeampaa

Huolimatta sarjataulukon sijoituksista, IFK on helsinkiläisjoukkueista se joka on paremmassa vireessä tällä hetkellä. Se on pelannut tappioitta neljä edellistä peliään, päästäen niissä omiin ainoastaan yhden osuman. Viimeisin ottelu on maanantailta, jolloin punapaidat tahkosivat maalittoman tasapelin FC Lahden vieraana. Tähtirintojen peli ei liiemmin häikäise, eikä se ole ollut erityisen tehokas hyökkäyspäässä, mutta kesken kauden valmentajaksi palkattu Antti Muurinen on saanut luotua pelisysteemin, jolla IFK on pystynyt keräämään tasaisemmin pisteitä.

HJK:n viime viikkojen formi on heikohko. Klubi on pystynyt voittamaan neljästä viimeisimmästä matsistaan vain yhden. Sen edellinen peli on viime lauantain Suomen Cupin finaali, jossa SJK kukisti helsinkiläiset rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi.  HJK oli mestaruustaistelussa loppuun saakka mukana myös viime kaudella, jääden lopulta kalkkiviivoilla kolmanneksi Seinäjoen SJK:n viedessä Suomen mestaruuden. Nyt Klubia uhkaa vastaava kohtalo, ellei otteet parane kauden huipentuman kynnyksellä.

Veikkausliigan kärkinelikko mahtuu neljän pisteen sisään. Kuin kohtalon oikusta, HJK:n kolme viimeisintä ottelua ovat juuri IFK Marienhamnia, Ilvestä sekä SJK:ta vastaan. Se siis todella tarvitsee perjantaina voiton.

HIFK peilaa omaa loppuohjelmaansa Interin vastaavaan. Punapaitojen viimeiset ottelut ovat ennakolta hieman turkulaisia haastavampia, joten IFK leirissäkin janotaan kuumeisesti voittoa paikallisvihollisesta.

Loukkaantuneet

HJK luotsi Mika Lehkosuolle päänvaivaa aiheuttaa myös joukkueensa loukkaantumistilanne. Lasaretin puolella jatkavat ainakin japanilaistähti Atomu Tanaka sekä gambialaishyökkääjä Ousman Jallow. Nigerialaisten Taye Taiwon ja Nnamdi ”Odu” Oduamadin sekä Sebastian Sorsan ja Toni Kolehmaisen pelikunto selviää lähempänä ottelua. Todennäköisesti osa heistä ainakin on pelikunnossa perjantaina.

HIFK pääsee perjantain otteluun käytännössä parhaalla kokoonpanollaan. Loukkaantuneena on ainostaan nuori italialaissyntyinen Emil Conti, joka on ollut sivussa vamman takia koko kauden.

Potentiaaliset ratkaisijat

Elokuun alussa IFK:hon siirtynyt Mika Väyrynen on osoittautunut seuralle nappihankinnaksi. FC Lahtea, FC Jokereita sekä HJK:ta aiemmin Veikkausliigassa edustanut Väyrynen on ollut tärkeässä roolissa punaisten keskikentän moottorina. Mies on pelinrakentajana edelleen kova luu Suomen pääsarjatasolle, tehden pallollisena oikeita, peliä edistäviä ratkaisuja hyvän syöttövalikoimansa ansiosta. Kunnioitettavan uran myös ulkomailla tehnyt kokenut keskikenttämies on Muurisen luottopelaaja ja noussut nopeasti myös yhdeksi joukkueen henkisistä johtajista.

HJK:n tärkein yksittäinen pelaaja tällä hetkellä on ehdottomasti kolumbialaiskärki Alfredo Morelos. Parikymppinen nuorukainen on tykittänyt jo 14 Veikkausliigamaalia tähän mennessä, ja olettavasti määrä tulee vielä kasvamaan. ”Puhveli” lempinimeä kantava vahva ja härkämäinen hyökkääjä on pystynyt omalla henkilökohtaisella panoksellaan ratkomaan pelejä ja tuomaan Klubille pisteitä.

Tasaväkistä vääntöä

Stadin derbyt palasivat takaisin ohjelmaan viime kaudeksi 44 vuoden odotuksen jälkeen. HIFK:n uuden tulemisen jälkeen Veikkausliigan paikallisotteluja on pelattu nyt viisi kertaa. Viime kaudella kaikki kolme keskinäistä peliä päättyivät 1-1 lukemiin. Tämän kauden ensimmäinen päättyi HJK-juhliin, sen voittaessa tiukan ottelun maalein 2-1. Elokuussa päädyttiin ensimmäistä kertaa maalittomaan tasapeliin. Derbyjen henkeen kuuluu olennaisesti, että sarjasijoituksella ole koskaan ratkaisevaa merkitystä. Sydän ja tahto ovat avainasemassa. Ottelu on elintärkeä kummallekin joukkueelle, joten on mielenkiintoista nähdä miten valtava panos näkyy lopulta viheriöllä.

HIFK:n noustua viimein pääsarjatasolle, nousivat Stadin derbyt välittömästi suomalaisen seurajoukkueurheilun suurimmiksi tapahtumiksi. Töölön Sonera Stadion on myyty loppuun joka kerta, ja tapahtumaa tullaan ihastelemaan eri puolelta Suomea.

Suurin ansio derbyjen kiinnostavuudesta menee ilman muuta helsinkiläisseurojen kannattajille. Sekä HJK:n että HIFK:n fanaattiset ja äänekkäät kannattajaryhmät ovat luoneet otteluihin hienon, kansainvälisen vertailun kestävän tunnelman. Seurojen vastakkain asettelu on juuri sitä, mikä nostaa suomifutiksen profiilia entisestään. Nyt ottelu pelataan aiemmista derbyistä poiketen perjantaina, joka ei ainakaan tule vähentämään otteluun kohdistuvaa tunnelatausta.

Voit seurata Veikkausliigan kaikki ottelut kätevästi Ruutu+ -palvelun kautta.

Kansikuva: All Over Press