Kommentti: HJK osoittaa viitteitä pohjoismaisesta suurseurasta

HJK julkaisi keskiviikkona tehneensä kolmen vuoden sopimuksen Alfredo Moreloksen kanssa. Klubi on tehnyt kokonaisuudessaan kolumbialaisen suhteen loistavaa työtä, mutta tilanteessa on myös riskinsä.

HJK on hankkinut viime vuosina paljon pelaajia ulkomailta. Mukaan on mahtunut myös paljon huteja, joten jo tähän peilattuna Morelos oli napakymppi. Kolumbialainen teki helsinkiläisille peräti 27 maalia ja piti henkilökohtaisella panoksellaan joukkueensa mukana mestaruustaistelussa aina viimeiselle kierrokselle asti.

Kokonaisuudessaan HJK on tehnyt loistavaa työtä Moreloksen suhteen. Kiitokset kuuluvat Aki Riihilahdelle sekä vielä hyökkääjän saapuessa HJK:n urheilujohtajana toimineelle Tuomo Saarniolle.

Morelos saapui Klubiin lainasopimuksella, mutta HJK sai osto-option pelaajaan. Klubilla ei ollut tilanteessa kuin voitettavaa ja riskit olivat minimaaliset. Lopulta kaikki meni kuin sadussa ja Morelos pelasi todellisen läpimurtokauden. Näin ollen HJK osti pelaajan pitkien neuvottelujen jälkeen. HS uutisoi siirtosumman olevan 500 000 euroa, mikä on poikkeuksellinen lukema Suomen mittapuulla.

HJK:n on luonnollisesti tarkoitus myydä kolumbialainen, mieluiten isolla voitolla, eteenpäin. Onnistuessaan HJK on toiminut loistavasti Morelosin suhteen, mutta tilanteessa on kuitenkin riskinsä. Vaikka tarjouksia olisikin jo tullut, niin mikään ei ole kuitenkaan varmaa, kunnes nimet ovat sopimuspapereissa. Siihen asti tilanteessa on varmasti vielä monia muuttujia.

Mikäli Morelos ei jostain syystä siirtyisikään vielä tammikuussa, niin laadukas hyökkääjä olisi luonnollisesti tervetullut lisä Klubiin. 20-vuotiaan kolumbialaisen markkina-arvo on tällä hetkellä korkea, mutta riskinä on esimerkiksi loukkaantuminen kauden kynnyksellä. Tai mikä olisi Euroopan isoista stadioneista haaveilevan eteläamerikkalaisen motivaatio pelata toinen kausi Suomessa? Löysäilyyn ei tietenkään olisi varaa, mikäli isommat stadionit kiinnostavat jatkossakin.

Ideaalitilanteessa HJK saa myytyä hyökkääjän tammikuussa reilulla voitolla eteenpäin. Muuttujia on kuitenkin paljon ja neljän miljoonan euron kokonaisbudjetilla operoiva HJK pelaa nyt isoilla panoksilla.

Todennäköisesti HJK saa Morelosin kaupaksi ja Sonera Stadiumin uumenissa myhäillään tyytyväisyydestä. Tässä tapauksessa HJK on tehnyt loistavaa työtä: joukkue sai viime kaudeksi sarjan parhaan hyökkääjän ja nyt korjaa hedelmät siirtokorvauksen myötä.

Tämän kokoluokan satsauksiin ei Suomessa muilla ole mahdollisuuksia, mutta nämä paikat HJK:n on pystyttävä käyttämään, jotta sinivalkoiset saavuttavat todellisen pohjoismaisen suurseuran aseman.

8.12. Pelaa 20 eurolla mobiilikasinon pelejä ja saat 10 euron ilmaisvedon Eurooppa-liigan otteluihin. Linkki: go.nordicbet.com/Luukku8

Kansikuva: All Over Press