Näkökulma: Pystyykö Ronaldo vastaamaan huutoon? – Edessä kaikkien aikojen mahdollisuus

F-lohkon päätöskierros tarjoaa keskiviikkona kaksi todellista trilleriä, kun Unkari yrittää säilyttää lohkon piikkipaikkansa Portugalia vastaan ja Islanti yrittää jatkaa positiivisia otteitaan Itävaltaa vastaan. Lohkossa on kaikki auki. Ainoastaan Unkari on varmistanut paikkansa pudotuspeleihin neljällä pisteellään. Islanti ja Portugali lähtevät päätöskierrokselle tasapisteistä (2), mutta Portugali on tällä hetkellä lohkokolmonen tehtyään maalin vähemmän kuin Islanti. Itävalta on jumbosijalla saavutettuaan yhden pisteen.

Panokset ovat selvät

Portugalille riittää siis lohkovoittoon voitto Unkarista niin, että se saa isomman voiton kuin Islanti mahdollisesti Itävallasta. Ykköspaikasta palkintona on paikka taivaassa. Turnauskaavion toista puolta voi nimittäin kutsua helvetiksi, sillä siellä on jo suurmaat Saksa, Espanja, Englanti, Italia ja Ranska. Lohkovoitolla pystyy siis välttämään nuo maat, joka luonnollisesti helpottaa tietä kohti finaalia. Toisen puolen pahimmat maat ovat tähän mennessä Kroatia ja Puola, joten ero on vissi. F-lohkon ykkönen saa vastaansa E-lohkon kakkosen eli Belgian, Ruotsin tai Irlannin.

Portugali oli ennen kisoja selkeä suosikki lohkonsa voittajaksi, mutta se on jäänyt tasapeliin kahdesti. Joukkue on tuloksista huolimatta esiintynyt kuitenkin vahvasti ja murskaamalla Unkarin tulokset varmasti jäisi unholaan. Portugalilla on kaavion myötä ehkä kaikkien aikojen tilaisuus napata himoitsemansa EM-kulta.

Ronaldon palkintokaapissa keskihylly tyhjänä

Henkilökohtaisella tasolla kulta olisi ennen kaikkea Cristiano Ronaldon uran yksi kruunun jalokivistä. Kaiken seurajoukkueessa voittanut supertähti saisi ensimmäisen palkintonsa upealle maajoukkueuralleen. Portugalin paidassa pelattujen ottelujen ja maalien ykkösmies Ronaldo sulkisi näin tietyllä tapaa ympyrän EM-tasolla, sillä kaikki muistavat kuinka mies jäi ensimmäisessä arvoturnauksessaan 12 vuotta sitten nuolemaan näppejään, kun Kreikka nappasi EM-kullan.

Ronaldo myös itse varmasti tiedostaa tilanteen, joten hänen pitää ruveta hommiin. Tekemään maaleja. Ennen kuin haaveilua mestaruudesta voi edes aloittaa, pitää miehen raivata Unkari tieltään. Se on hänen tehtävänsä. Siksi hänellä on kapteeninnauha kädessään, eikä todellakaan sen vuoksi, että hän tsemppaisi joukkuekaverit lentoon. Ronaldo on kisoissa ratkaisemassa pelejä. Hän on epäonnistunut siinä nyt kahdesti, joten nähtäväksi jää, sanooko se kolmas kerta todellakin toden? Ainakin Ronaldo on ärsytetty.  Siitä oiva todiste on tänään aamupäivällä Ronaldon toimesta järveen lentänyt tv-toimittajan mikki. Ainoa kysymys on, löytyykö sama tappajanvainu viheriöllä? Ennusmerkit viittaavat myönteiseen vastaukseen. Tällöin toimittajille tulee illaksi kirjoitettavaa EM-maaliennätyksistä, joita Ronaldo myös kiivaasti jahtaa.

Kansikuva: Getty