Kommentti: Neymar on tehnyt itsestään ja PSG:stä täyden pellen

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Neymar ja PSG ovat jälleen kerran otsikoissa. Viime kesän kohusiirrosta on ehtinyt kulumaan melkein kaksi kuukautta ja suurin pöly tuntui jo laskeutuneen. Neymar on aloittanut Ranska-uransa pelillisesti vallan mainiosti. Tästä huolimatta Brasilian maajoukkuemies tuntuu olevan koko ajan otsikoissa kaikesta muusta kuin positiivisista jalkapalloon liittyvistä asioista. Uusin esimerkki asiasta nähtiin alkuviikosta, kun ranskalaislähteiden mukaan Neymar on riitautunut jo useamman kauden ajan PSG:tä edustaneen Edison Cavanin kanssa.

Neymar oli liki kaikkien jalkapallon ystävien tuntema pelaaja jo teini-ikäisenä, kauan ennen hänen siirtymistään Euroopan kentille. Santosin tähtipelaajaksi ja uudeksi Peleksi nimetyn Neymarin piti olla se pelaaja, joka nostaa Brasilian jalkapallon takaisin sille tasolle, millä se on totuttu näkemään. Lopulta vuonna 2013 nähtiin unelmasiirto Barcelonan riveihin. Barcelonassa Neymar pääsi kohtalaisen rauhalliseen kehitysympäristöön, sillä joukkueessa oli yksi huomattavasti vielä Neymariakin suurempi tähti.

Vanhan sanonnan mukaan yhdenkään pelaajan ei tulisi olla edustamaansa seuraa suurempi pelaaja. Barcelonan kohdalla asia on vähän niin ja näin, sillä Lionel Messin horjuttaminen vaatisi jotain hyvin vaikeasti kuviteltavaa tapahtumasarjaa. Neymarin ja Messin välit ovat kaikkien median sisäpiiriraporttien perusteella aina olleet läheiset. Messi oli Neymarin oppi-isä, jonka alaisuudessa brasilialainen sai rauhassa kehittyä pelipaikkansa supertähdeksi. Koska Messi oli joukkueen suurin tähti, ei media kohissut hurjasti edes Neymarin heikon debyyttikauden jälkeen. Yhdeksän liigamaalia oli erittäin heikko saldo kalliilta ja kovasti hehkutetulta kohuhankinnalta.

Oppipoika koki ilmeisesti kasvaneensa mestariaan suuremmaksi, sillä viime kesänä Neymar kyllästyi kakkosviulun soittamiseen. Neymar halusi olla joukkueensa Alpha Male ja suurimman huomion saava supertähti eikä asemaa ollut mahdollista saavuttaa Barcelonassa niin pitkään kuin Messi oli katalaanien riveissä. Seurasi outo, jopa ennennäkemätön tapahtumaketju, jossa fakta ja fiktio sekoittui hurjaksi sekamelskaksi. Moni ei uskonut PSG:n pystyvän toteuttamaan Neymarin hankintaa, mutta niin vain kaikkien jalkapallon lainalaisuuksien vastaisesti brassi lopulta siirtyi elokuun alussa täysin järjen vastaisella yli 200 miljoonan euron siirtosummalla Ranskan tämän hetken ykkösseuran riveihin.

Neymarin alkukausi on ollut vahva ja kasassa on jo neljä tehtyä maalia viidessä pelatussa ottelussa. Ensimmäiset ennusmerkit tulevasta nähtiin kuitenkin Mestareiden liigan ensimmäisen kierroksen ottelun jälkeen. PSG kävi hakemassa murskaavan 5 – 0 vierasvoiton Celtic Parkilta. Neymar osoitti ottelussa jalkapallollisen suuruutensa, mutta myös persoonansa pienyyden. Kotijoukkueen 18-vuotias laitapuolustaja Anthony Ralston yritti ottelun jälkeen kätellä Neymaria, mutta ylimielisesti rehtiin eleeseen suhtautunut brassihyökkääjä kieltäytyi tarjouksesta naureskellen juuri murskatappion kokeneelle nuorelle miehelle päin naamaa. Muut PSG:n pelaajat näyttivät tapahtuman jälkeen lähinnä hämmentyneiltä, kuten myös pää painuksissa kohti pukukoppeja suunnanut Ralston.

Neymar pääsi nopeasti uudelleen otsikoihin, sillä PSG-Lyon ottelun aikaisia tapahtumia tullaan puimaan vielä pitkään. PSG sai ottelun toisella puoliajalla rangaistuspotkun, jota Cavani asettautui laukumaan. Neymar ei ideasta pitänyt, vaan vaati saada laukoa pilkun itse. Lopulta Cavani ei antanut palloa Neymarille ja ottelun jälkeen hyökkääjät ottivat ranskalaislehdistön tietojen mukaan yhteen niin pahasti, että Thiago Silvan piti erottaa riitapukarit toisistaan ennen suuremman selkkauksen syntymistä. Uusimpien tietojen mukaan Qatarin uusi kultapoika olisi ottelun jälkeen vaatinut PSG:n omistajia kauppaamaan Cavanin heti tammikuussa muualle, koska Neymar itse ei tule urugualaisen kanssa lainkaan toimeen. Päävalmentaja Unai Emery on ajettu ahtaaseen asemaan, sillä kaikille tuntuu olevan selvää se, ettei Neymar ole normaali pelaaja ja hänelle on annettava tiettyjä erivapauksia, tai oma työpaikka on äkkiä uhattuna.

Monen mielestä Neymar edustaa kaikkea sitä, mikä nykyjalkapallossa on pielessä. Seurauskollisuus on pelkkä muisto vain kun huippupelaajat tuntuvat ajattelevan liki ainoastaan omaa henkilöbrändiään ja tilipussinsa suuruutta. Neymar vaikuttaa saaneen liian paljon liian aikaisin. 25-vuotias nuori mies käyttäytyy kuin pikkulapsi kun omien odotustensa vastaisesti hän ei olekkaan kukkulan absoluuttinen kuningas uudenkaan seuransa riveissä. Jalkapallohistoria tuntee monia huipulta nopeastikkin romahtaneita pelaajia. Neymarin maine on jo mennyt, mutta pysyykö pää jatkuvien kohujen keskellä kasassa vai herpaantuuko Brassin keskittyminen lopulta täydellisesti ulkojalkapalloilullisiin asioihin? PSG siirron piti olla Neymarin tähtikultin loppuhuipentuma, mutta juuri nyt näyttää siltä, että unelmasiirto on muuttumassa täydelliseksi katastrofiksi.

Kansikuva:  Aurelien Meunier/Getty Images