Kommentti: Veikkausliigaan noussut HIFK on jo menettänyt mustan hevosen tittelin

Vielä viime kaudella Helsingin IFK leimattiin hyväksi Ykkösen joukkueeksi, mutta nyt joukkueen pelaajamiehistö vaikuttaa sangen potentiaaliselta jopa Veikkausliigaan.

Heti kauden ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan marraskuussa HIFK:n johto sanoi, että rahaa käytetään seurassa maltillisesti, vaikka tulevalla kaudella seura pelaakin maan pääsarjassa. Suuret pelaajahankinnat mietitään huolellisesti ja pelaajat hankitaan pääasiassa kotimaasta. Joukkue on edelleenkin täynnä puoliammattilaisia ja vain harva voi elättää itsensä ainoastaan palloa potkimalla.

Ei ole vielä edes tammikuun puoliväli, mutta punaitojen johtoporras on toden totta onnistunut haalimaan riveihinsä hyviä, Veikkausliigan tasoisia pelimiehiä ensi kaudelle – oli budjetti sitten niukka tai ei. Muun muassa HJK:sta paikalliskilpailijan riveihin siirtynyt maalivahti Carljohan Eriksson, Hongasta lähtenyt laituri Nnaemeka Anyamele sekä MyPassa viime kaudella pelanneet puolustaja Tommi Vesala ja hyökkääjä Pekka Sihvola ovat kaikki isossa roolissa tähtirinnoissa ensi kaudella.

Kävin katsomassa HIFK:n aamuharjoituksia torstaina Talin jalkapallohallissa. Mukana harjoituksissa oli n. 18 pelaajaa, joista kolme maalivahteja. Osanottajien määrä oli siis varsin hyvä kun ottaa huomioon harjoitusten ajankohdan sekä sen, että osa pelaajista on testillä, ja suurin osa sopimuspelaajista puoliammattilaisia.

Ammattilaisia tai ei, ainakin harjoituksissa oli vipinää. Huomioni kiinnittyi lähes heti siihen, kuinka nuorelta joukkue vaikuttaa. Alle 23-vuotiaat pelaajat eivät mahtuisi kahden käden sormiin.

Vaikka ehdin seurata harjoituksia Pekka Sihvolan sopimusuutisen julkaisemisen takia vain reilun puolen tunnin ajan, ehdin saada sopimus -ja testipelaajista jonkinlaisen mielikuvan. Listasin muutamia pelaajia, jotka vakuuttivat esiintymisellään.

Sopimuspelaajat:

Carljohan Eriksson, maalivahti:

HJK:sta viime kauden päätteeksi HIFK:n riveihin siirtynyt ”Saku” Eriksson on kiistatta tähtirintojen lahjakkain maalivahti. Mika ”Veikko” Johansson on myös kelpo kassari, mutta Eriksson on selkeästi nykyaikaisempi veräjänvartija, joka torjuu hyvin ja ennen kaikkea lukee peliä loistavasti. Eriksson ja Johansson jakavat mitä luultavammin talvikauden peliminuutit tasaisesti, mutta kauden lähetessä 19-vuotias Eriksson vallannee ykkösvahdin paikan. HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoi torstaina, että seura saattaa tehdä sopimuksen ainoastaan nykyisen veskarikaksikkonsa kanssa, mikä jättäisi viime kaudella kakkosvahdin asemassa olleen Atte Rannan pihalle joukkueesta.

Matias Hänninen, laitapuolustaja:

HIFK:ssa kaudesta 2010 saakka vaikuttanut Hänninen oli päävalmentaja Jani Honkavaaran luottomies kahdella edellisellä kaudella – eikä suotta. Hännisen puolustaminen on kehittynyt valtavasti vain parissa vuodessa, ja hän lienee edelleen vahva vaihtoehto laitapakiksi, vaikka Honkavaara aikookin muuttaa Nnaemeka Anyamelen pelipaikan laiturista laitapakiksi, pelaajan oman toiveen sekä oman näkemyksensä mukaisesti. Hännisen peli ei näytä välttämättä teknisesti mahtavalta, mutta se onkin juuri hänen salaisuutensa: turha kikkailu ja kantapääsyötöt on karsittu, eikä helppoja virheitä juuri tule. Valittiin viime vuonna HIFK:n Vuoden pelaajaksi, mikä kertoo joukkuetovereiden ja seuran arvostuksesta 23-vuotiasta Kontulan Urheilijoiden kasvattia kohtaan.

Esa Terävä, keskikenttäpelaaja:

Joukkueen kapteeni on sukunimensä mukaisesti teräväpäinen pelaaja. Hyvät fyysiset ominaisuudet omaava Terävä tunnetaan taistelevista otteistaan, mutta myös taidoistaan. Terävä, 27, on ennen kaikkea johtava pelaaja kentällä, eikä liene epäselvyyttä siitä, kuka punapaitojen pelaaja kantaa kapteenin nauhaa hihassaan myös tulevalla kaudella Veikkausliigassa. Omaa kelpo potkun ja johdattaa joukkueen keskikenttää vuorotellen ylös ja alas tarpeen mukaan.

Testipelaajat:

Ville Salmikivi (MyPa 2014):

Hyökkääjälupauksesta povattiin suuria, kun tämä voitti Ykkösen maalikuninkuuden Viikingeissä debyyttikaudellaan 2011 viimeistellen 20 osumaa. Kaudeksi 2013 hän siirtyi MyPaan, jossa vire laantui. Hän teki kahden kauden aikana kouvolalaisten riveissä vain kuusi maalia 28 ottelussa. Harjoituksissa ”Salmari” vaikutti kuitenkin sähäkältä, ja hänen viimeistelynsä oli varmaa, kuten hyvälle maalintekijälle kuuluu. HIFK ei tosin tällä hetkellä tarvinne lisää hyökkäysvoimaa, sillä Eero Peltonen ja Pekka Sihvola ovat hyökkäyspään sopimuspelaajista selkeitä avauskokoonpanon miehiä. Tuomas Mustonen on puolestaan vaarallinen saadessaan mahdollisuuden kärjessä. Sen lisäksi Antonio Inutile ja Sami Okkonen saattavat hyvinkin jatkaa joukkueessa, joten Salmikivelle ei välttämättä löydy vapaata ruutua.

Joni Korhonen (PK-35 Vantaa 2014):

Tämä laituri mahtuisi lähes kaikkiin Veikkausliigan joukkueisiin. Pelannut viime vuodet Ykkösessä, mutta kokeilee nyt siipiään paremmassa sarjassa. Yksi syy on, että ”Korkki” tuntee monta pelaajaa HIFK:n joukkueesta. Korhonen aiheutti vastustajille vaikeuksia viime kaudella PK-35 Vantaan paidassa. 27-vuotias raataja ajaa usein laidalta sisään kentän keskustaan, josta pyrkimyksenä on päästä laukomaan oikealla jalalla. Todella nopea ja taitava pelaaja, jonka sopimus julkaistaan todennäköisesti varsin pian.

Jesse Ahonen (Viikingit ja RoPS 2014):

Pieni ja sähäkkä keskikenttäpeluri pelasi viime kaudella Viikingeissä isossa roolissa, kunnes siirtyi loppukesästä Rovaniemen Palloseuraan mahdollisuuden saadessaan. Loppukaudesta hän kerryttikin muutamia minuutteja tililleen ja pääsi samalla haistelemaan Veikkausliigan tunnelmaa ensimmäistä kertaa. Pystyy pelaamaan laidalla, mutta tekniikkansa ansiosta voi jaella pystysyöttöjä oivasti myös keskustasta. Omaa hyvän laukauksen ja pelisilmän, mutta fysiikassa on parantamisen varaa. Yksi potentiaalisista sopimuksen saajista talven aikana.

Vaikka HIFK ei julkaisisikaan talven aikana yhtä nimekkäitä pelaajasopimuksia kuin aikaisemmin, se ei muuta yhtä tosiasiaa: joukkue on menettänyt mustan hevosen tittelinsä, eikä ole enää altavastaajan roolissa ensi kaudella. Joukkuetta ei tulla ennakoimaan Veikkausliigan epäonnistujaksi, vaan odotukset liputtavat sarjan kärkijoukkueisiin kuulumisen puolesta. Tähtirintojen pelaajamateriaali on jo tammikuussa sen verran vakuuttavalla mallilla, ja seurajohdon mukaan uusia, nimekkäitä sopimusuutisia on tiedossa jälleen lähiaikoina.

Kuten seuran urheilutoimenjohtaja Henri Määttä sanoi torstaina, tällä hetkellä pelaajakaupoissa vallitsee ostajan markkinat. Nyt on varaa valita.