Kongon demokraattinen tasavalta ja Norsunluurannikko kohtaavat Afrikan mestaruuskisojen välierässä

Kongon demokraattinen tasavalta nousi puolivälierässä Kongon tasavaltaa vastaan kahden maalin tappiosta voittoon. Norsunluurannikko puolestaan pudotti kisojen suursuosikki Algerian. Nyt joukkueet kohtaavat välierissä.

Kongon demokraattinen tasavalta

Pelattuaan kuusi viimeistä Afrikan mestaruuskisoissa pelaamaansa ottelua tasan, onnistui Kongon demokraattisen tasavallan viimein voittaa myös ottelu, kun joukkue kaatoi Kongon tasavallan puolivälierissä. Alkulohkostaan Kongon DT pääsi jatkoon vain vaivoin, sillä se eteni jatkopeleihin lopulta paremman maalieronsa turvin.

Puolivälierässä Kongon demokraattinen tasavalta näytti jo taipuvan Kongon tasavallalle, kun Férébory Doré ja Thievy Bifouma veivät pienemmän Kongon kahden maalin johtoon. Kongon DT aloitti kuitenkin huikean takaa-ajon ja iski neljä maalia viimeisen 25 minuutin aikana. Maaleja ennen joukkue ehti jo kolistella maalipuita pariin otteeseen. Dieumerci Mbokani viimeisteli joukkueen ensimmäisen ja viimeisen osuman, kun Jeremy Bokila ja Joël Kimwaki osuivat kerran mieheen. Lopulta Kongon DT juhli 4-2-voittoa. Kongon DT sai lopputurnauspaikan itselleen karsintalohkojen parhaana kolmosena eli viimeisenä maana ja nyt joukkue marssii jo turnauksen välierissä.

Norsunluurannikko

Norsunluurannikon Wilfried Bonya odotetaan jo Manchesteriin. KUVA: Getty Images

Norsunluurannikon Wilfried Bonya odotetaan jo Manchesteriin. KUVA: Getty Images

Norsunluurannikko pelasi ennätystasaisessa D-lohkossa ja varmisti lohkovoiton viimeisessä alkulohko-ottelussa Kamerunia vastaan. Kaksi ensimmäistä lohkopeliaan Norsunluurannikko oli pelannut tasan, joten vain voitto riitti varmasti varmistamaan jatkopaikan. Lohkon toinen jatkaja ratkaistiin lopulta arpomalla.

Puolivälierässä nähdyssä turnauksen suursuosikkien kohtaamisessa Norsunluurannikko oli lopulta Algeriaa parempi lukemin 3-1. Afrikan mestaruuskisojen alla Swanseasta Manchester Cityyn siirtynyt Wilfried Bony iski kaksi maalia ja alkulohkojen ensimmäisessä ottelussa punaisen kortin itselleen napannut Gervinho viimeisteli voittolukemat ottelun neljännellä lisäaikaminuutilla. Loppulukemat mairittelevat hieman Norsunluurannikkoa ja joukkueen valmentaja Herve Renard suitsutti ottelun jälkeen joukkueensa kaataneen turnauksen parhaan joukkueen. Algeria oli ottelussa ehkä pelillisesti parempi, mutta ei saanut toimitettua palloa tarpeeksi usein maalivahti Sylvain Gbohouon selän taakse.

Lähtökohdat välierään

Youssouf Mulumbu on Kongon tärkeimpiä pelaajia. KUVA: Getty Images

Youssouf Mulumbu on Kongon tärkeimpiä pelaajia. KUVA: Getty Images

Kongon DT toivoo saavansa loukkaantumisesta kärsineen joukkueen kapteenin Youssouf Mulumbun takaisin riveihinsä välieräotteluun. Joukkueen puolustus toilaili jo puolivälierässä Kongon tasavaltaa vastaan, mutta Norsunluurannikkoa vastaan samanlaisiin virheisiin ei enää ole varaa. Lisäksi 39-vuotiaan Robert Kidiaban on myös yllettävä maalin suulla parhaimpaansa. Toppari Gabriel Zakuani loukkaantui puolivälieräottelussa ja häntä ei välttämättä nähdä välieräottelussa. Hänen paikallaan saatetaan nähdä TP Mazembea edustava Joël Kimwaki.

Norsunluurannikon heikkous on joukkueen puolustus, jonka keskittyminen herpaantui muutamia kertoja pahasti puolivälieräottelussa Algeriaa vastaan. Hyökkäyspäässä homma on toiminut ja kaksi maalia turnauksessa jo tehnyt Saint-Étiennen Max Gradel parantaa jatkuvasti otteitaan. Manchester Cityn Yaya Toure ei ole ollut turnauksessa aivan parhaimmillaan, mutta välierissä hänen odotetaan johtavan joukkueensa finaaliin. Huonosti menneiden MM-kisojen jälkeen Elefanteilla on niskassaan pienoiset menestyspaineet, jotka pahimmassa tapauksessa harhailevat pelaajien mieliin. Tämä turnaus on monelle maan ns. kultaisen sukupolven edustajalle viimeinen mahdollisuus voittaa jotain suurta. Didier Drogba vetäytyi maajoukkuekuvioista jo kesällä. Kärjessä viilettävältä Bonylta odotetaan maaleja myös välierissä. Norsunluurannikko aloittanee välieräottelun samalla kokoonpanolla kuin se pelasi sunnuntaina Algeriaa vastaan. Hyökkääjä Seydou Doumbia siirtyi tammikuun siirtoikkunan viimeisinä päivinä AS Roman riveihin ja mies saa siirrosta varmasti lisää virtaa ja hänet nähdään melko varmasti kentällä jossain vaiheessa ottelua.

Norsunluurannikko lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina ja joukkueella on nyt todella hyvä mahdollisuus kuitata vuoden 2012 turnauksen finaalissa kokemansa pettymys. Tuolloin joukkue hävisi finaalin lopulta kisojen suuryllättäjä Sambialle rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Kongon DT ei kuitenkaan ole missään tapauksessa helppo vastustaja, sillä joukkueen onnistui kaataa Norsunluurannikko syksyllä pelatuissa turnauksen karsintaottelussa vieraskentällä lukemin 3-4.

Joukkueiden mahdolliset avauskokoonpanot

Kongon demokraattinen tasavalta (4-4-2)

dr congo-ivory coast

Norsunluurannikko (3-4-3)

Afrikan mestaruuskisojen ensimmäinen välierä Kongon demokraattinen tasavalta vs. Norsunluurannikko keskiviikkona 4.2.2015 kello 21:00. Ottelu nähdään suorana lähetyksenä Eurosportilla ja netissä Eurosport playerin välityksellä.

Betsson tarjoaa Kongon demokraattiselle tasavallalle huimaa 5.50 kerrointa. Ennakkosuosikki Norsunluurannikon kerroin on puolestaan 1.68. Tästä Betssonin kohteisiin.