Kurdistan toisena vahvana ennakkosuosikkina World Football Cupiin

ConIFA World Football Cup pelataan 1. -8.6. Ruotsin Östersundissa.

ConIFA World Football Cup pelataan 1. -8.6. Ruotsin Östersundissa.

Mario Balotellin veljen Enoch Barwuah’n liittyminen Padanian joukkueeseen nosti heidän osakkeitaan mestaruustaistossa. ConIFA:n World Football Cupin (WFC) edeltäjäturnauksen VIVA:n hallitseva mestari Kurdistan lähtee kuitenkin haastamaan vahvaa Padaniaa turnauvoitto mielessään.

Vahva, yhtenäinen kulttuuri ilman omaa valtiota

Kurdistanin kulttuurillis-maantieteellinen alue voidaan sijoittaa kattaamaan alueita Itä-Turkista, Pohjois-Irakista ja Länsi-Iranista. Lisäksi kurdivähemmistöjä asuu myös Syyriassa ja Armeniassa. Lähi-idässä kurdit ovat haaveilleet jo pitkään omasta itsenäisestä valtiostaan, mutta toistaiseksi se on ollut vain haave. Kurdit ovat joutuneet sorron kohteeksi asuttamissaan tunnustetuissa valtioissa. Irakissa kurdeilla on autonominen asema, mutta esimerkiksi Syyriassa kurdi-vähemmistön kansalaisoikeuksia poljetaan jatkuvasti. Ei ole siis ihme, että vahvan yhteisen kulttuurin jakava kurdi-yhteisö haaveilee omasta itsenäisestä valtiostaan ja sen hallinnoimasta maa-alueesta.

Jalkapallo yhdistää kaikkia kurdeja

Vahva jaettu historia ja kulttuuri yhdistävät kurdeja Lähi-idässä, mutta harva asia koetaan samalla tavalla yhteiseksi kuin jalkapallo. Kun perusoikeuksia rajoitetaan ja poliittista ryhmittäytymistä ei katsota hyvällä kaikilla alueilla, on jalkapallosta muodostunut tavallisille kurdeille tärkeä väline; sitä ei voi kieltää tai rajoittaa.

Kurdien maajoukkueella on itse asiassa äärimmäisen mielenkiintoinen mahdollisuus. He voivat tuoda koko Kurdistanin yhteisöä ja sen haaveita esille jalkapallon kautta. Poliittisia kannanottoja ei toki katsota hyvällä, mutta esittämällä hyviä otteita ja voittamalla heillä on mahdollisuus nostaa Kurdistanin aluetta ja kurdeja ihmisten tietoisuuteen ja kenties sitä kautta edistää kurdivähemmistöjen oikeuksia ja kohtelua. Ja ajan myötä, ehkäpä autonomiset asemat kaikissa valtioissa tai jopa kurdien oma valtiokaa ei ole täysin utopiaa.

Niille, jotka eivät usko urheilun kansaa ja vähemmistöä yhdistävään voimaan, pyydän perehtymään Tukholman Olympialaisten tapahtumiin, Suomen kisamenestykseen ja siihen, mikä merkitys urheilumenestyksellä kansainvälisillä areenoilla kansallisuustunteelle ja -aatteelle on. Koska kurdeilla ei ole omaa valtiota, urheilijat edustavat maata, jota eivät välttämättä tunnista omaksi isänmaakseen. ConIFA tarjoaa kurdeille mahdollisuuden pelata isommista asioista kuin urheilusta, se antaa heille mahdollisuuden pelata tulevaisuuden puolesta.

Katso lisää Kurdistanin joukkueesta ja World Football Cupista NordicBetin #NewHeroes -sivuilta.

Vedonlyönti

WFC:n pääyhteistyökumppani  Nordicbet tarjoaa Kurdistanin kisavoitolle maistuvaa kerrointa 3.75, joka päätyy minun betsilapulleni. Miksikö? Koska en usko yhden Serie C -tason pelaajan (Enoch Barwuah) tai edes Saamen nimekkäiden pelaajien pystyvän horjuttamaan joukkuetta, joka pelaa paremman tulevaisuuden puolesta.