El Clásico on universumin kovin, suurin ja kaunein yksittäinen jalkapallo-ottelu. Olettaen, että maapallomme on ainut paikka, missä kyseistä lajia pelataan. Vaikka mistäs sen tietää, kuinka eteviä futaajia kaukaisten galaksien asukkaat ovat. Mikäli heitä ylipäätään onolemassa. Niin tai näin, Espanjan hegemoniaottelu tarjoaa tunnetun tiedon perusteella parasta jalkapalloa, mitä saatavilla on.
Eikä tämä ole vain ”fanipojan” puhetta. En itse asiassa koe, että kuulun kyseiseen kategoriaan. Tai olen fanipoika, mutta isommassa mittakaavassa. Nautin kaikenlaisesta ja -maalaisesta jalkapallosta, mutta tuskin kukaan voi kiistää El Clásicon merkitystä.
Historian lyhyt oppimäärä
Kamppailun historian lyhyenä oppimääränä todettakoon, että se on kahden Espanjan – ja kenties koko Euroopan – suurimman futisjoukkueen välinen ottelu. Real Madrid vastaan FC Barcelona, FC Barcelona vastaan Real Madrid. Ei ole väliä, mikä on ottelumuodon nimi tai mitä instanssia se edustaa. Näiden kahden joukkueen kohtaaminen on aina erityistä, jopa elämää suurempaa. Poisluettuna, ehkä, harjoitusottelut, jollainen tulevana kesänä tullaan näkemään.
Sen lisäksi, että nämä kaksi seurajättiläistä ovat tuomittuja taistelemaan kokonsa takia, on taustalla poliittistakin jännitettä, joka ovat perua diktaattori Francisco Paulino Hermenegildo Teódulo Franco y Bahamonden, eli Francisco Francon, hallintoajoilta. Francon kerrotaan suosineen Realia ja suurin kalabaliikki aiheutui siitä, miten diktaattori kohteli muita hallintoalueita. Franco iski politiikallaan sinne, missä se tuntuisi kaikkein pahimmalta. Hän rajoitti katalonialaisen kulttuurin ja kielen harjoitusta, joissain tapauksissa kielsi jopa kokonaan. Tämä oli jo valmiiksi itsenäisille katalaaneille liikaa.
Seurojen välinen skisma ei jää poliittisiin vääntöihin, on olemassa niin pelillistä kalabaliikkia kuin pelaajapoliittistakin. Kaksi tapausta ovat kenties ne tunnetuimmat: Alfredo Di Stéfano ja Luis Figo. Barcelona syytti aikoinaan viisikymmentäluvulla Realia siitä, että he saivat apua Francon hallinnolta, kun molemmat seurat havittelivat Di Stéfanoa. Real nappasi lopulta tulevan seuralegendan, mutta syytökset se totta kai tyrmäsi.
Vuonna 2000 taiturimainen laitapelaaja Luis Figo vannoi, toisteli ja lupasi, ettei tule siirtymään Real Madridiin, vaikka Florentino Pérez voittaisi Los Blancosin vaalit. Näin ei tosiasiassa ollut. Pérez oli voidellut Figon railakkailla summilla, jotka olivat tulossa portugalilaiselle ennen kuin yhtäkään sopimusta olisi edes allekirjoitettu. Ja Pérezhän voitti vaalit. Rahakkaan esisopimuksen mukaisesti Figo siirtyi Realiin ja tienasi (siihen aikaan) tähtitieteelliset summat.
Jokaiselle jotakin
Draama ja tarinat ovat tiukka osa jalkapalloa, ja sitä kautta luonnollisessa yhteydessä myös El Clásicoon. Historialla, poliittisella jurnutuksella ja yltäkylläisillä salaliitoilla on paikkansa super-ottelussa, mutta tarjoaa se paljon muutakin. Clásicosta paistava tunne ja intohimo ovat sellaisia, jotka kykenevät nostamaan jalkapallosta tuiki tietämättömänkin tuoliltaan ja huutamaan suoraa huutoa, kuitenkaan olematta täysin varma, että miksi.
Ottelu ruokkii jokaista omalla tavallaan, katsojan kiinnostuksen mukaan. Kentällä on nähty, ja nähdään varmasti sunnuntainakin, upeita pelillisiä asioita niin taktisella kuin pelaajakohtaisellakin puolella. Nykyiset päävalmentajat Zinedine Zidane ja Luis Enrique kykenevät taktisesti erilaisiin manöövereihin ja pieniin viilauksiin, jotta kamppailu pitää katsojaan jatkuvasti varpaillaan.
Enemmän pelaajien yksilösuorituksia katsovalle El Clásico on se vuoden futismatsi. Vaikka Barcalta puuttuukin brassitähti Neymar, on kentällä tukku upeita pelaajia. Totta kai megastarbat, kuten Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi, mutta myös molempien joukkueiden keskikentät: Luka Modrić, Toni Kroos, Casemiro ja vastaavasti Andrés Iniesta, Sergio Busquets sekä Ivan Rakitić. Eikä puolustuskaan jätä kylmäksi, kun kaksi vihamiestä/veljestä kohtaavat Sergio Ramosin ja Gerard Piquén muodossa.
Viimeisimpänä mainitulla kaksikolla on erittäin omalaatuinen suhde. Seurajoukkuetasolla he ottavat yhteen sosiaalisessa mediassa, perinteisemmässä mediassa ja pelikentillä. Mutta ovat omien sanojensa mukaan veljiä maajoukkueessa ja siellä toppariparina kaiken voittaneita.
Viha ja rakkaus
Koko El Clásico on monella tapaa kieroutunut läpileikkaus espanjalaisesta sielunmaisemasta. Se kykenee todella pitkäjänteiseen vihaan, itsepäisyyteen ja nurkkakuntaisuuteen. Samalla mieleen juolahtaa Serranon perhe ja rakastavat, vaikkakin välillä luunappeja viljelevät, vanhemmat ja perheet, jotka tekevät mitä tahansa omiensa vuoksi.
Siitä Clásicossa on loppu viimein kyse. Vastakkainasettelusta, vihasta ja rakkaudesta. Mitään niin kauheaa ei espanjalainen voi tehdä kuin kääntää omilleen selkänsä, ja mitään niin suurta kuin seistä ja tukea niitä, jotka ovat lähimpänä. Espanja on sen itsehallintoalueineen ristiriitainen kokonaisuus, jossa jokainen koittaa painaa toisen päätä pinnan alle, jotta itse kykenee hengittämään. Sitä Real Madrid ja FC Barcelona pyrkivät tekemään Estadio Santiago Bernabéulla tänä sunnuntaina.
Ai niin, onhan ottelussa myös kosolti silmäruokaa sitä arvostaville. Tuskin maltan odottaa, kuinka paljon eri sivustojen lifestyle-toimitukset löytävät upeita vartaloita, partoja, hiustyylejä, seksimetsureita, partametsureita, seksipartoja, tatuointeja ja ihan muuten vain ”kivoi kuosei”.
Kuva: Alex Caparros/Getty Images.