Onko 100 miljoonan Balen jatko Real Madridissa tuhoon tuomittu?

Gareth Bale on ehdottomasti yksi kesän siirtoikkunan mielenkiintoisimmista nimistä. Erityisesti Manchester United on Real Madridin vaativien fanien hampaisiin joutuneen laiturin perässä. Bale on antanut kuitenkin Twitterin perusteella ymmärtää, että tarkoituksena on jatkaa Madridissa ja tulla ensi kaudella vahvempana takaisin.

Balen kohokohdat Real Madridin paidassa voi tiiviistää oikeastaan kahteen maaliin. Barcelonaa vastaan Copa Del Reyn finaalissa miehen tekemä huikea soolomaali antoi osviittaa miehen huikeasta potentiaalista. Toinen Los Blancosin fanien mieliin painunut osuma on Atléticon verkkoon tehty voittomaali viime vuoden Mestarien liigan finaalissa.

Siihen ne positiiviset mielikuvat sitten jäävätkin. Bale on saanut varsinkin kuluvalla kaudella hurjan määrän lokaa niskaansa ja seuran fanit ovat käyttäytyneet jopa aggressiivisesti miestä kohtaan tämän poistuessa Santiago Bernabeulta kotiinsa otteluiden jälkeen.

Balen Via Dolorosa

Hurjalla siirtosummalla Madridiin vajaat pari vuotta sitten siirtynyt Bale ei ole pystynyt lunastamaan häneen kohdistuneita odotuksiaan. Reilu sata miljoonaa euroa on tosin niin järjetön summa oikeastaan kenestä tahansa, että odotuksia on melkein mahdotonta lunastaa.

Walesilainen teki päättyneellä kaudella yhteensä 49 ottelussa 19 maalia. La Ligassa osumia syntyi 13 kappaletta 30 ottelussa. Viime kaudella meni hieman paremmin, kun walesilainen viimeisteli 36 ottelussa 22 täysosumaa. La Ligan osuus oli 15 maalia 24 pelissä, mikä oli ihan kohtalainen määrä ensimmäistä kauttaan jättiseurassa pelanneelle Balelle.

Ei voi sanoa, etteikö kritiikille olisi aihetta. 13 maalia 30 La Liga-matsissa ei ole mikään erikoinen saldo, sillä Real Madrid oli sarjan eniten maaleja tehnyt joukkue. 13 täysosumaa oikeutti walesilaisen joukkueen sisäisen maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle Cristiano Ronaldon ja Karim Benzeman jälkeen. Koko sarjan maalipörssistä sillä irtosi 12. sija.

Balen nimi ei loistanut juurikaan tulostaululla, mutta hän oli todella usein täysin näkymättömissä myös pelikentällä. Hän onnistui monesti olemaan täysin kadoksissa lähes koko pelin ajan, kunnes tuli joku puolittainen paikka, jonka pelin ulkopuolella hiihdellyt walesilainen mokasi.

Koko Real Madridin peli sekosi kuluvan vuoden alussa, kun monet avainpelaajat loukkaantuivat samaan aikaan. Loistavan syksyn pelanneesta joukkueesta ei ollut keväällä tietoakaan ja kun alkoi näyttää siltä, että pokaleeja ei ole tulossa, niin viha alkoi kärjistyä entistä enemmän ja kohteeksi valikoitui Bale. Miehen heikot otteet tosin antoivat siihen mahdollisuuden, sillä hän teki kauden 20 viimeisessä ottelussa yhteensä kolme maalia.

Onko Balella tulevaisuutta Madridissa?

Bale  (Kuva: Gonzalo Arroyo Moreno/Getty Images)

Bale iski kaudella 19 maalia ja antoi 11 maaliin johtanutta syöttöä. Jossain nämä lukemat riittäisivät, mutta ei Madridin valkoisissa. Ensi kausi ja jopa yksi ottelu kaiken muuttaa voi. (Kuva: Gonzalo Arroyo Moreno/Getty Images)

Gareth Bale on erinomainen jalkapalloilija. Youtube on täynnä highlight-pätkiä miehen Tottenhamin ajoilta. Vaikka Balekin kehui Carlo Ancelottia Twitterissä, niin on erittäin mielenkiintoista nähdä, miten laituri sopii todennäköisimmän uuden valmentajan eli Rafael Benitezin palapeliin. Espanjalaismediassa on kerrottu Benitezin kaavailevan Balelle entistä isompaa vastuuta. Aiemmin urallaan laitapuolustajanakin pelanneen Balen uskoisi sopivan paremmin puolustavammasta taktiikasta tunnetun Benitezin palapeliin.

Balen pitäisi päästä käyttämään vahvuuksiaan enemmän. Cristiano Ronaldo on lähes Jumalan asemassa Madridissa ja hän tekeekin joukkueessa mitä haluaa. Kovan laukauksen myötä hän ampuu lähes kaikki joukkueen vapaapotkut. Tilastojen valossa walesilainen on kuitenkin huomattavasti kollegaansa parempi vapaapotkuissa. Ronaldolla oli juuri vuoden mittainen ja yli 50 laukauksen pätkä, ettei hän tehnyt yhtään maalia vapareista. Bale sen sijaan kuuluu Euroopan kärkinimiin vapareissa.  Yksi maali on vaatinut häneltä keskimäärin 9,5 vapaapotkua. Ronaldon vastaava lukema on 15,6, Lionel Messin 14,0 ja Andrea Pirlon 10,5.

Ensi kausi tulee olemaan ratkaiseva Balen jatkon kannalta. Kaksi kautta Ancelottin alaisena ei saanut häntä parhaaseen iskuun, mutta Benitezin alaisuudessa myös hän saa ikään kuin uuden alun uralleen Madridissa.

Real Madridin fanit ovat temperamenttisia. Nousut ja laskut unohtuvat todella nopeasti ja yksi ottelu voi muuttaa aivan kaiken. Bale oli rakastettu ja juhlittu sankari viime kaudella Copa Del Reyn ja Mestarien liigan finaalien jälkeen ja hän voi aivan hyvin olla sitä myös seuraavalla kaudella. Real Madrid lähtee horjuttamaan Barcelonan valta-asemaa Espanjassa, jolloin sankarin viittoja on tarjolla muillekin kuin Ronaldolle.