Ennakko: Pystyykö Arsenal hyödyntämään arpaonnensa?

Arsenalilla kävi kerrankin tuuri Mestarien liigan arvonnoissa, kun joukkue arvottiin AS Monacoa vastaan. Lontoolaisilla on loistava mahdollisuus edetä turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Arsenal

Neljännesvälierien arvontatulos otettiin Arsenalin leirissä vastaan erittäin iloisesti. Tykkimiehet sai kerrankin lähtökohtaisesti varsin mieluisan vastuksen, vaikka sijoittuvatkin lohkossa toiseksi. Arpaonni ei ole yleensä ollut suotuisa Arsenalille, sillä joukkue on kohdannut viimeisen neljän vuoden aikana neljännesvälierissä AC Milanin, Barcelonan sekä kaksi kertaa Bayern Münchenin. Tie onkin tullut päätökseen jokaisella kerralla. Joukkueen päävalmentajan Arsene Wengerin mukaan Monacokaan ei ole helppo vastustaja.

– Me olemme olleet Mestarien liigassa 17 vuotena putkeen ja olemme oppineet, että ”helppo” ei kuulu Mestarien liigan sanavalikoimaan. Kaikki voitot ovat kovan työn takana ja melkein aina maalin pelejä. Paljon on ollut puhetta, että meillä olisi paineita koska olemme ennakkosuosikkeja. Minusta asetelma on kuitenkin 50-50, Wenger kommentoi Guardianille.

Arsene mallia ´92 (AOP)

Arsene mallia ´92 (AOP)

Ottelu on Wengerille erityinen, sillä hänen valmentajauransa lähti todelliseen lentoon juuri Monacossa, jossa hän viihtyi vuodet 1987-1994. Wenger johdatti Monacon mm. Ranskan mestaruuteen ja Cupin voittoon. Hänet palkittiin Ranskan vuoden managerina vuonna 1988. Arsenaliin hän tuli Japanin kautta syksyllä 1996. Arvontatuloksen selvitessä Wenger kertoi olleensa hämmentynyt.

– Totta puhuakseni olin vähän shokissa ja yllättynyt, koska yleensä olemme saaneet vastaan kaikista maineikkaimpia joukkueita. Se on tapahtunut jo viisi tai kuusi kertaa putkeen. Ottelu on myös yksi elämän outoja yhteensattumia, koska nämä kaksi seuraa käsittävät 25 vuotta elämästäni, joten on hyvin epätavallista kohdata Mestarien liigassa, ranskalainen toteaa UEFA.comin haastattelussa.

– Monaco oli urani alku enkä tiennyt kuinka kauan olisin siellä tai milloin lopettaisin. Se oli ensimmäinen mahdollisuuteni isossa seurassa. Olin todella nuori ja olenkin kiitollinen mahdollisuudesta. Tämä on ensimmäinen vuosi kun he ovat panostaneet kunnolla seuraa, koska he olivat viime vuona sarjan toisia.

Arsenal oli alkulohkossa yhdessä Dortmundin, Anderlechtin ja Galatasarayn kanssa. Tykkimiehet aloitti urakkansa tappiolla Dortmundissa, mutta sen jälkeen ainoa pistemenetys tuli kotitasapelissä Anderlechtiä vastaan. Dortmund korjasi kuitenkin lohkovoiton paremman maalieron turvin.

Myös Valioliigassa on sujunut varsin mallikkaasti. Viimeisestä kuudesta sarjaottelustaan Arsenal on hävinnyt vain Tottenhamille, mutta vastaavasti joukkue haki todella makean 2-0 vierasvoiton Manchester Citystä.  Sarjataulukossa Wengerin miehistö on kolmantena, mutta jo peräti 12 pistettä sarjakärki Chelseaa perässä. Tykkimiesten paras maalintekijä on 12 valioliigamaalia tykittänyt Alexis Sanchez.

– Kun ensimmäinen ottelu on kotona, niin haluaa pelata hyökkäävämmin, mutta pitää tietää että jokainen päästetty maali voi olla tappava. Pitää löytää hyvä tasapaino vapautuneen hyökkäämisen ja tarkan puolustamisen välillä. Meillä on paljon kokemusta tästä turnauksesta, joten nyt on hyvä tilaisuus näyttää se, Wenger kommentoi ottelun lehdistötilaisuudessa.

AS Monaco

Millainen on Berbatovin paluu Englantiin (Getty)

Millainen on Berbatovin paluu Englantiin (Getty)

Ruhtinaskunnan ylpeys AS Monaco teki paluun Mestarien liigaan kymmenen vuoden tauon jälkeen.  Joukkue arvottiin samaan alkulohkoon Bayer Leverkusenin, Pietarin Zenitin ja Benfican kanssa. Suureksi yllätykseksi Monaco nappasi alkulohkon voiton, vaikka teki vain neljä maalia. Vastaavatsi ruhtinaskuntalaisten verkkoon tehtiin vain yksi osuma. Monacon ainoa tappio tuli vierastappiossa Benficalle.

– Monacon valmentaja ei koskaan etsi ongelmia, vaan yrittää löytää ratkaisuja. Meiltä puuttuu muutamia pelaajia jotka saivat meidät tänne, mutta vain pelaajat kentällä ratkaisevat. Tärkeintä on, että pysymme uskollisina pelifilosofiallemme ja puolustamme laadukkaasti. Pystymme myös hyökkäämään ja tekemään tärkeän maalin vieraissa, Monacon valmentaja Leonardo Jardim kertoi UEFA.comin haastattelussa. Hän viittasi vastauksessa joukkueessa viime kaudella pelanneisiin James Rodrigueziin ja Falcaoon, jotka jättivät Monacon kesän jälkeen.

– Monaco päästi alkulohkossa vain yhden maalin, joka kertoo että he puolustavat hyvin. Sitä he yrittävät varmasti meitäkin vastaan. He ovat myös hyviä katkoissa ja kääntämään peliä, Wenger kommentoi keskiviikon vastustajaansa.

Mestarien liiga ei ole kuitenkaan täysin vieras Monacolle. Joukkue on historiansa aikana ollut mukana monesti ja yltänyt jopa finaaliin asti. Kauden 2003-2004 unohtumattoman finaalin Porto vei kuitenkin nimiinsä.

Viime kaudella Ranskan pääsarjassa hopealle sijoittunut Monaco on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä.  Joukkue aloitti kauden todella heikosti, mutta on parantanut mitä pidemmälle kausi on vanhentunut. Monaco on hävinnyt marraskuun jälkeen vain kaksi liigapeliä, mutta sarjakärki Lyoniin on silti 11 pistettä matkaa. Punavalkoisten paras maalintekijä on ollut kuusi maalia ampunut Dimitar Berbatov. Puolustuspeli on toiminut myös kotimaan sarjassa, sillä Monaco on PSG:n ohella sarjan vähiten maaleja päästänyt joukkue.

Ottelun kulku

Arsenalin kannattajat ovat odottaneet tätä kohtaamista pitkään ja se näkyy varmasti myös Arsenalin pelissä. Joukkueen on pystyttävä pelaamaan viihdyttävää ja tehokasta peliä kotiyleisönsä edessä. Tykkimiesten terveystilannekin on varsin hyvä, joten tiedossa on todella hyökkäävää peliä kotijoukkueelta.

Monaco lähtee Lontooseen lähinnä vain välttämään tappiota ja yrittämään onnistumista harvoista paikoistaan. Vierasjoukkue luovuttaa pallonhallinnan suosiolla Arsenalille ja pyrkii tiiviillä puolustuspelillä tukahduttamaan heidän hyökkäysintonsa. Arsenal on ollut varsinkin kotikentällään varsin tehokas, joten monacolaisille on tiedossa hikinen iltapuhde.

Voit seurata Arsenalin ja Monacon välistä taistelua MTV Maxilta kello 21.45. Jalkapallostudio MTV Sport 1:ltä klo 21.05 alkaen.

Joukkueiden olettut avauskokoonpanot:

arsenalmonaco