Keskiviikon UCL-herkkupalana Bayern Munchen-Manchester City

Tämän vuoden Mestareiden Liigan epäviralliseksi kuolemanlohkoksi nimetyn E-lohkon ensimmäisen kierroksen ottelussa kohtaavat kaksi ökyseuraa, kun koko Saksan ylpeys Bayern Munchen saa kotikentällään vastaansa puolustavan Valioliigan mestarin Manchester Cityn.

E-lohkossa on neljä todella kovaa kansainvälistä huippujoukkuetta ja millään joukkueella ei ole varaa turhiin pistemenetyksiin. City ja Bayern ovat lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia, mutta kovavireiset AS Roma ja CSKA Moskova haluavat varmasti kuudentoista parhaan joukkueen joukkoon pudotuspelikierroksille.

Bayern Munchen

Ottelun kotijoukkue Bayern Munchen voitti toissa kaudella Mestareiden Liigan ollen suvereenisti koko maailman paras jalkapallojoukkue. Tämä ei kuitenkaan riittänyt seurajohdolle, joka päätti aloittaa espanjalaisen vallankumouksen nimittämällä Barcelonassa kaiken useampaan otteeseen voittaneen Pep Guardiolan joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Guardiolan debyyttikaudella odotukset olivat katossa ja Bayern voitti suvereenisti kotimaan liigamestaruuden. Kausi kuitenkin muistetaan lähinnä nolosta murskatappiosta Real Madridille Mestareiden Liigan välierissä ja Guardiolan joukkue lähtee uuteen UCL-kauteen tähtäimenään seurahistorian kuudes Mestareiden Liigan pytty.

Bayern on aloittanut kautensa kelvollisesti. Liigakautta edeltäneessä Saksan Super Cupissa tuli turpaan rakkaalta kilpailijalta Dortmundilta, mutta liigassa Bayern ei ole vielä kokenut tappioita. Se ei ole kuitenkaan vielä onnistunut täysin vakuuttamaan pelillisesti tuloksellisesti erinomaisista otteista huolimatta. Tyypilliseen Guardiolan tapaan joukkue on pitänyt palloa keskimäärin reippaasti yli 60% ottelun peliajasta, mutta ei ole onnistunut luomaan aivan odotetunlaisesti hyviä maalipaikkoja. Joukkueen puolustus on kuitenkin pelannut erinomaisesti, sillä maailman paras maalivahti Manuel Neuer on joutunut poimimaan pelivälineen selkänsä takaa vain kertaalleen. Bayernin kannalta huono asia on se, että lähes kaksi vuotta erilaisten polvivammojen takia sivussa ollut toppari Holger Badstuber loukkaantui lähes heti palattuaan tositoimiin ja on sivussa ensiarvioiden mukaan vähintään parin kuukauden ajan. Bayernin onneksi joukkueen materiaali on käsittämättömän kova ja Badstuberin paikalle avaukseen noussee siirtoikkunan viime hetkillä AS Romasta 30 miljoonalla eurolla hankittu Mehdi Benatia, joka oli viime kaudella koko Serie A:n paras toppari.

Pep Guardiola on siitä kiitollisessa asemassa, että joukkueen materiaali on käsittämättömän kova ja laaja oikeastaan jokaisella pelipaikalla. Guardiola onkin valmistautunut pitkään ja kuluttavaan kauteen pyörittämällä melko aktiivista rotaatiota, ja ainakin toistaiseksi joukkueen jokainen pelaaja on pysynyt tyytyväisenä peliaikaansa. Edes espanjalaiskaksikko Javi Martinezin ja Thiagon pitkäaikaiset loukkaantumiset eivät ole näkyneet, kun Guardiola on saanut heidät korvattua Xabi Alonson tapaisilla uusilla hankinnoilla. Samaan aikaan ”Pep” ei ole epäröinyt omien junnujen nostamista edustusjoukkueen mukaan, parhaimpana esimerkkinä täysin puskista ykkösjoukkueen avaukseen noussut Gianluca Gaudino, joka esiintyi kuin aikamies näyttöpaikan saadessaan. Bayern lähtee otteluun melko varamiehisenä, sillä Martinezin, Thiagon ja Badstuberin lisäksi avainmiehistä poissa ovat ainakin tärkeä keskikenttäpelaaja Bastian Schweinsteger sekä hienon viime kauden pelannut laitapuoluistaja Rafinha.

Manchester City

Uusirikastuneen Manchester Cityn menestys kotimaan kentillä on ollut viime vuosina vähintäänkin kelvollista, mutta suuret uroteot ovat jääneet uupumaan eurokentillä – ainakin toistaiseksi. Joukkue ei ole juuri pudotuspelivaiheessa juhlinut, ja joukkueella kävi tänäkin vuonna lohkoarvonnassa melkoisen huono tuuri Cityn jouduttua koko UCL:n ehdottomasti kovimpaan lohkoon. Manuel Pellegrinin valmentava City on aloittanut Valioliigakautensa vaihtelevasti. Seura voitti ylivoimaisen esityksen jälkeen kotonaan Liverpoolin, mutta onnistui kuin ihmeen kaupalla häviämään kotonaan ei-niin-kovalle Stokelle. Viime kierroksella City kävi hakemassa kauden toistaiseksi viihdyttävimmässä Valioliigaottelussa 2-2 tasapelin Emirates Stadionilta Arsenalin vieraana.

Manchester Cityn puolustuspelaaminen on jättänyt paljon toivomisen varaa heidän parissa edellisessä ottelussaan. Bayern Munchenin tapaan joukkue on kotimaan kentillä perustanut pelinsä vahvaan pallonhallintaan, mutta vastustajien organisoidut vastahyökkäykset ovat olleet Cityn puolustukselle todellista myrkkyä. Arsenal teki Cityn verkkoon kaksi upeaa maalia, mutta kumpikin olisi ollut estettävissä fiksummalla puolustuspelaamisella. Bayernia vastaan joukkueen puolustuspelin pitää onnistua täydellisesti, sillä vastustajalla riittää hyökkäyksessä tulivoimaa iskemään palloa maaliin paikan tullessa. Kovalla rahalla kesän siirtoikkunassa Cityyn siirtynyt toppari Eliaquim Mangala on todennäköisesti sivussa kokoonpanosta, mikä tarkoittaa sitä, että erittäin aliarvostettu ja turhaan paljon sontaa niskaansa saanut Martin Demichelis jatkaa kapteeni Vincent Kompanyn toppariparina.

Yaya Toure palaa takaisin kokoonpanoon. (Getty)

Yaya Toure palaa takaisin kokoonpanoon. (Getty)

Joukkueen hyökkäyspelin sielu Yaya Toure joutui jättämään viikonlopun Arsenal ottelun väliin, mutta mies palaa uusimpien tietojen mukaan takaisin kokoopanoon Bayernia vastaan. Bayern hyökkää vahvasti laitojen kautta Arjen Robbenin ja Franck Riberyn johdolla, joten on mielenkiintoista nähdä minkälaiseen kokoonpanoon Pellegrini päätyy keskiviikkona. Jesus Navas ja Samir Nasri eivät ole tulleet varsinaisesti tunnetuksi puolustuspelistään, mutta nyt laitapakit tarvitsevat laitureilta kaiken tuen myös puolustuspäässä. Näin ollen juoksukone ja Pellegrinin luottomies James Milner noussee jälleen kerran avaukseen toiselle laidalle paremman puolustusasenteensa vuoksi. Erinomaisen alkukauden pelannut Stevan Jovetic jatkaa loukkaantuneena, kuten myös tärkeä keskikentän pohjapelaaja Fernando. Suurin yksittäinen menetys on kuitenkin seuran kannattajien suursuosikiksi nousseen ikitaistelija Pablo Zabaletan poissaolo pelikiellon vuoksi.

Joukkueiden todennäköiset avauskokoonpanot

citibayern

Ottelun kulku

Vaikka Manchester City on pitänyt palloa Valioliigan otteluissa lähes 60% peliajasta, tulee kotijoukkue Bayern tällä kertaa ottamaan totutusti pelin hallintaansa ja alkaa pyörittämään perinteistä Guardiolan tiki-taka hyökkäystä ottelun alusta alkaen. City joutuu tällä kaudella ensimmäistä kertaa puolustamaan kurinalaisesti koko joukkueen voimin ja kyttäämään vastaiskupaikkoja joukkueen juoksuvoimaisille hyökkäyspään pelaajille. Guardiolan Bayern käyttää hyökkäyspäässä vahvasti myös laitapakkeja, joten nopeiden pallonriistojen jälkeen Bayernin kenttäpäädyssä saattaa löytyä tilaa Navasin ja/tai Nasrin kaltaisille taitaville laitapelaajille, jotka pyrkivät pelaamaan palloa boksiin sinne nouseville pelaajille. City on kuitenkin puolustanut kauden aikaisemmissa otteluissa niin lepsusti, että ottelusta on helppo ennustaa melko runsasmaalista. Kumpikaan joukkue ei jää maaleitta, mutta ottelu päättyy kotijoukkue Bayernin maalin tai kahden kotivoittoon.

MTV Sport 1  näyttää ottelun suorana lähetyksenä klo 21.40 alkaen.