Real Madridin tähdet kohtaavat Euroopan kovavireisimmän hyökkäyksen

Ota 10 € riskitön UCL-mobiiliveto Unibetille – avaa tili tänään!

Mestarien liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen keskiviikko-illan herkkupalassa turnauksen puolustava mestari Real Madrid isännöi kovavireistä Etelä-Italian ylpeyttä Napolia. Moni pitää Madridin kuninkaallisia selkeänä ennakkosuosikkina, mutta erityisesti hyökkäyspelistään tunnetut Napolin sinipaidat ovat kaikkea muuta kuin suupala peliään hieman etsivälle Los Blancosille.

Napoli = Diego Maradona

Napolista on mahdoton puhua tai kirjoittaa ilman Diego Maradonan mainitsemista. Vuonna 1926 perustettu perinteinen seura ei ollut ennen El Diegon hankintaa millään mittarilla suurseura. Se oli kunniakkaan historiansa aikana juhlinut vain kahta Coppa Italian voittoa ja Italian pääsarjan Serie A:n mestaruus oli vielä valloittamatta.

Kaikki kuitenkin muuttui yhdessä hetkessä kesällä 1984, kun Napolin silloinen presidentti, mafiosoksikin haukuttu Corrado Ferlaino päätti avata shekkivihkoaan ja hankki Espanjan suurseura Barcelonassa sivuraiteille ajautuneen Maradonan Napoliin silloisella maailmanennätyssummalla.

Diego Maradona on Napolin seurahistorian ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen henkilö. (Getty)

Maradona muutti Napolin jalkapalloilullisen suunnan ikuisesti ja jätti lähtemättömän vaikutuksen koko kaupunkiin. El Diegon aikakaudella Napoli voitti kaksi Scudettoa, Italian Cupin ja jo edesmenneen UEFA-Cupin, joka nykyään tunnetaan paremmin Eurooppa-liigana.

Maradona-mania ylsi Napolissa mittasuhteisiin, joita jalkapallomaailmassa oli koskaan ennen tai sen jälkeen nähty. Maradona ei voinut liikkua kaupungissa mihinkään ilman suoranaisen hysterian syntymistä. Miehen omien sanojensa mukaan hän ei voinut edes mennä kenkäkauppaan ostoksille, sillä Napolin kannattajat olisivat rikkoneet kaupan näyteikkunan ja rynnänneet sisään syleilemään suurinta idoliaan.

Aikalaistarinat myös kertovat, että 1980-luvun loppupuolella liki puolet Napoliin syntyneistä poikalapsista nimettiin kaupungin suuren sankarin mukaan Diegoiksi. Vielä yli 20 vuotta jalkapallouransa loppumisen jälkeenkin Maradona on koko Napolin ylivoimaisesti suosituin yksittäinen ihminen ja koko kaupunki sekoaa hetkeksi El Diegon saapuessa vierailulle.

Napoli nousi vanhaan loistoonsa Aurelio De Laurentiisin johdolla

Napoli oli pieni ja menestyksetön seura ennen Maradonan saapumista ja El Diegon lähdön jälkeen se ikään kuin palasi lähtötilanteeseensa. Maradonan perinne eli kuitenkin erityisesti joukkueen pelitavassa, sillä Napoli on tunnettu ja tullaan aina tuntemaan erityisen viihdyttävästä ja hyökkäysvoittoisesta jalkapallosta.

Seura romahti 1990-luvulla aina alasarjoihin asti ja uusi nousu nykyiselle tasolle alkoi käytännössä vuonna 2004, kun persoonallinen ja monen mielestä täysin sekopäinen Aurelio De Laurentiis otti Napolin komentoonsa. De Laurentiisin aikana Napoli on noussut konkurssikypsästä seurasta vakaavaraiseksi eurooppalaiseksi suurseuraksi, joka ei ole missään vaiheessa unohtanut taustojaan tai identiteettiään.

Moni jalkapalloromantikko tuuletti varmasti ääneen vuonna 2013, kun Napoli ilmoitti hankkineensa Gonzalo Higuainin riveihinsä yli 40 miljoonan euron siirtosummalla. Sivuraiteille ajautuneen Argentiinan maajoukkuehyökkääjän hankkiminen espanjalaisesta suurseurasta toi monelle mieleen 1980-luvun kultaiset vuodet, vaikka Higuain ei koskaan kyennyt uusimaan Maradonan saavutuksia. Hän oli kuitenkin Napolin ykköstähti kolmen kauden ajan ja johdatti seuran Maradonan jälkeisen ajan ensimmäiseen pokaaliin, kun Napoli juhli kauden 2014 Coppa Italian voittoa.

Kirkkaimmin El Pipita tuikki  huikaisevalla viime kaudella, jolloin hän rikkoi Serie A:n kaikki mahdolliset maaliennätykset paukuttamalla täysin käsittämättömät 36 liigamaalia 35 ottelussa. Higuain muuttui hetkessä sankarista hylkiöksi, kun Juventus tiedoitti hankkineensa hänet riveihinsä reippaalla 90 miljoonan euron siirtosummalla. Napolissa nähtiin mellakoita ja Higuainin paluu kaupunkiin reilun kuukauden päästä on yksi koko jalkapallokauden odotetuimmista yksittäisistä tapahtumista.

Koko Euroopan kovin hyökkäys syntyi sattuman kautta

90 miljoonalla rikastunut Napoli kartoitti viime kesänä rauhassa vaihtoehtoja ja päätyi lopulta hankkimaan hyvät EM-kisat Puolan kanssa pelanneen Arek Milikin itselleen Ajaxista reilun 30 miljoonan euron siirtosummalla. Milik oli paukutellut Hollannissa kovia maalimääriä, mutta hän oli hankintana kuitenkin iso kysymysmerkki, sillä Eredivisienissä loistaneet hyökkääjät ovat toisinaan flopanneet isommissa ja kovemmissa sarjoissa. Milik oli kuitenkin välitön hitti ennen lokakuisessa maaottelussa saamaansa ikävää polvivammaa, jonka myötä hyökkääjä joutuu olemaan sivussa pelikentiltä yli puolen vuoden ajan.

Milikin loukkaantuminen siirtoikkunan sulkeuduttua ajoi Napolin tiukan paikan eteen. Päävalmentaja Maurizio Sarri on tullut tunnetuksi melko pienestä rotaatiosta ja Napolilla ei ollut riveissään käytännössä yhtään mitat täyttävää kakkoskärkeä, sillä esimerkiksi Manolo Gabbiadinin paras pelipaikka on laitahyökkääjänä. Sarri kuitenkin päätti antaa Gabbiadinille mahdollisuuden, mutta Sampdoriassa hyvää jälkeä tehnyt mies oli kaikkea muuta kuin vakuuttava ja Sarrin oli keksittävä jotain muuta. Gabbiadinistä tuli todellinen persona non grata ja kannattajien hampaisiin joutunut Atalantan maineikkaan juniorikoulun kasvatti siirtyi tammikuun siirtoikkunan viime hetkillä Valioliigan Southamptoniin.

Belgian maajoukkuemies Dries Mertensin siirtäminen kärkeen saattaa hyvinkin olla koko Sarrin valmennusuran nerokkain päätös. 29-vuotias Mertens on tuttu mies monelle, mutta Napolissa hänet tunnettiin lähinnä erinomaisena vaihtomiehenä ja hän olikin pelannut parhaat ottelunsa tullessaan vaihdosta kentälle erittäin hyökkääväksi laituriksi. Mertens ei ollut ennen kauden alkua pelannut koskaan aikuisurallaan puhtaana hyökkääjänä, mutta Sarrin räätälöimä valeysimäinen vapaa rooli on osoittautunut kaikille osapuolille loistavaksi ratkaisuksi.

Mertens on ollut erityisesti viime aikoina suorastaan hurjassa iskussa. Bolognaa vastaan syntyneen kauden toisen hattutempun myötä Belgian maajoukkueässä on paukuttanut edellisessä kymmenessä pelaamassaan ottelussa täysin käsittämättömät 14 maalia ja hän onkin tällä hetkellä vahvin nimi voittamaan koko Serie A:n maalikuninkuuden. Kasassa on jo 16 liigamaalia ja viime aikaisen vireen myötä 20 liigamaalin haamurajan rikkoutuminen on vain ajan kysymys.

Dries Mertens on päässyt tällä kaudella usein esittelemään tuuletustaitojaan. (Getty)

Mertens saa tulitukea Insigneltä ja Callejonilta

Mertens on muodostanut Serie A:n parhaan hyökkäyskolmikon yhdessä Lorenzo Insignen ja Jose Callejonin kanssa. Mertens on kerännyt suurimmat otsikot, mutta myös Insigne ja Callejon ovat pelaamassa elämänsä kausia. Insignellä on jo kasassa jääkiekkotehot 7+5 ja Callejon on säestänyt kaksikkoa kahdeksalla tehdyllä ja yhdeksällä alustetulla maalilla.

Mahdollisesti koko Euroopan vaarallisimman hyökkäyksen täydentää loistavaa kautta pelaava aliarvostettu Marek Hamsik, joka lähestyy Maradonaa Napolin kaikkien aikojen maalintekijätilastossa. Maradona onnistui sinipaidoissa maalinteossa 115 kertaa ja modernilla seuralegendalla Hamsikilla on kasassa jo 111 maalia, mikä on erittäin kova lukema keskikenttäpelaajalle.

Parhaatkaan yksilöt harvoin loistavat ilman ammattitaitoista valmennusta. Persoonallinen ja temperamenttinen päävalmentaja Maurizio Sarri on hyvässä ja pahassa täydellisesti intohimoisen Napolin näköinen valmentaja. Sarri perustaa jalkapallofilosofiansa pallonhallintaan ja hänen 2010-luvun alkupuolen Empolinsa on yksi koko Serie A:n lähihistorian viihdyttävimmistä joukkueista. Viihdyttävä on myös tämän kauden Napoli, sillä ”partinopei” on tehnyt selkeästi koko sarjan eniten maaleja.

Sarrin matalatempoisessa syöttökarusellissa silmiinpistävää on maltillisuus. Napoli tutkii mahdollisuuksia ja jauhaa syöttöketjuja löytääkseen paikan murtaa vastustajan puolustus sortumatta kuitenkaan liian hätäisiin ratkaisuihin. Suuri rooli on erityisesti keskikentän Jorginholla, jonka kautta käytännössä jokainen Napolin hyökkäys kulkee.

Sarri on antaa hyökkäyspään tähdilleen paljon vapauksia

Napolin pelitapa on hyvin strukturoitu, mutta Sarri ymmärtää myös yksittäisten pelaajien luovuuden tuomat mahdollisuudet. Sarri on antanut hyökkäyskolmikolleen käytännössä täysin vapaat kädet, kunhan pallo on onnistuttu turvallisesti tuomaan vastustajan puolustuskolmannekselle.

Insigne, Callejon ja Mertens vaihtavatkin jatkuvasti paikkoja ja liikkuvat todella laajalla säteellä ympäri kenttää. Tämä aiheuttaa vastustajalla jatkuvasti harmaita hiuksia, sillä ennalta-arvaamattomien hyökkääjien merkkaaminen on erittäin haastavaa. Napoli löytääkin tyypillisesti murtautumismahdollisuudet laidoilta, jonne on saavutettu riittävästi tilaa pallottomien juoksujen avulla. Napolin pelissä puolustajien pitkät avaukset ovat arkipäivää ja Real Madrid saa olla tarkkana erityisesti ex-topparinsa Raul Albiolin pitkien ristipallojen kanssa.

Sarrilla on nyt käsissään ensimmäistä kertaa miehen valmennusuran aikana positiivinen ongelma, kun Milik on pikku hiljaa palaamassa pelikentille pitkän loukkaantumisensa jäljiltä. Sarri on monessa suhteessa arvaamaton persoona, mutta hän tuskin kuitenkaan lähtee rikkomaan hyvin toiminutta hyökkäystään kovin helpolla, joten Milik avannee Real Madridia vastaan vaihtopenkin puolelta.

Monen vedonlyöntiyhtiön papereissa Real Madrid lähtee ottelupariin hyvin selkeänä suosikkina ja kovavireistä Napolia tunnutaan aliarvioivan todella pahasti. Erityisesti huikeatunnelmallisella kotikentällään Napoli on erittäin vaarallinen ja moni Euroopan suurseura on viime vuosien aikana käynyt häviämässä rappioromantiikkaa parhaimmillaan edustavalla San Paololla. Sarri haluaa varmasti tehdä otteluparin kannalta mahdollisesti hyvinkin merkittävän vierasmaalin, joten Napoli tuskin lähtee peruuttelemaan, vaikka vastassa on Euroopan suurin ja kaunein seurajoukkue.

Tiedossa onkin varmasti viihdyttävä jalkapallonäytelmä, jossa kumpikaan joukkue ei peruuttele, vaan hyökkää koko arsenaalinsa voimin. Ottelussa tulee hyvin suurella todennäköisyydellä riittämään myös tunnelmaa, sillä huhujen mukaan yli 10 000 napolilaista on matkustamassa Madridiin oman joukkueensa tueksi.

Kansikuva: Getty