Roman Eremenko viihtyy uudessa seurassaan – Seuraavana haasteena Manchester City

Täksi kaudeksi Moskovan CSKA:n riveihin siirtynyt Roman Eremenko harjoitteli kesän aikana paljon itsenäisesti.

– Minulla oli kolme kuukautta aikaa treenata täällä yksin. Kova treeni auttaa oikeasti todella paljon. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pystyin harjoittelemaan kunnolla niitä juttuja, joita itse halusin, koska muuten tällaiseen ei ole aikaa. Kesäloma on yleensä ollut niin lyhyt, ettei silloin oikein ehdi treenata, Eremenko kertoi.

-. Treenasin Vantaankoskella olevalla tekonurmella varmaan sata kertaa kesän aikana. Luulen, että se on VJS:n kenttä. Erfan Zeneli oli kanssani suurimman osan ajasta ja ”Losa” oli mukana aina, kun hän oli Stadissa. Välillä meillä oli myös maalivahti. Sata kertaa nyt on ehkä hieman liioiteltua, mutta ainakin 50 kertaa kävin treenaamassa.

Eremenko treenasi kesän aikana myös nyrkkeilijä Edis Tatlin kanssa.

– Porrastreeni oli todella tehokasta. Kävin ensimmäisen kerran juoksemassa Edis Tatlin kanssa, kun hän alkoi valmistautua otteluunsa. Hän kysyi, jos haluan tulla mukaan. Kävin sen jälkeen varmaan kolme kertaa viikossa juoksemassa portaita. Se on mielestäni todella hyvä treenimuoto.

Rubin Kazanista Moskovaan lähtenyt Eremenko kuvailee uutta seuraansa voitontahtoisemmaksi kuin entinen joukkueensa.

– CSKA:ssa näkyy, että pelaajilla on sellainen voittajan mentaliteetti. He ovat voittaneet nyt kaksi kertaa peräkkäin mestaruuden. Vaikka olisimme pelissä tappiolla, voimme nousta niissä voittoon. Kazanissa tähän pystyimme harvoin. Tasapelin saatoimme napata, mutta voittoon nousimme todella harvoin.

CSKA on joutunut Mestareiden liigan E-lohkossa koville. Joukkue on hävinnyt molemmat kaksi ensimmäistä otteluaan.

– Mestareiden liiga on ollut hyvä kokemus. Tietenkin ensimmäinen ottelu oli huono, kun 20 minuutin jälkeen olimme tappiolla jo 0-4, mutta on ollut kiva päästä pelaamaan huippupelaajia vastaan ja samalla nähdä se oma osaaminen heitä vastaan. Xabi Alonson pelaamista oli kentälläkin nautinnollista katsoa, kuinka hän piti palloa ja jakoi syöttöjä.

Moskovasta mies on pitänyt, vaikka ruuhkat ovatkin hänen mielestään lähes sietämättömiä.

– Se on todella hieno kaupunki, mutta ne ruuhkat on jotain sairasta. En tiedä voiko siihen edes tottua. Ruuhkissa menee niin paljon aikaa. Kolme tuntia menee yhteensä matkoihin, kun menen treeneihin ja takaisin. Jos miettii, että matka on 20 kilometriä, niin se on aika raskasta.

CSKA oli Eremenkon mielestä paras vaihtoehto. Häntä oltiin huhujen mukaan viemässä kesällä myös Italiaan milanolaisseura Interin riveihin, mutta mies kertoi niiden huhujen jääneen vain puheeksi.

– Minulla oli yksi toinen konkreettinen ehdokas Venäjällä, mutta valitsin CSKA:n. Ulkomailta ei ollut mitään konkreettista. Huhuja vain liikkui. Inter jäi vain puheeksi. Sopimus CSKA:n kanssa on nelivuotinen.

Eremenko on sopeutunut uuteen seuraansa nopeasti ja noussut heti tärkeäksi osaksi joukkuetta. Onnistumisia ja maalejakin miehelle on syntynyt jo muutama alkukaudesta.

– Itsenäisen treenaamisen jälkeen lähdin heti mukaan uuteen joukkueeseen ilman preseasonia. En odottanut, että tämä lähtisi näin hyvin liikkeelle. Olen sanonut jo valmentajalle, että en tule enää preseasonille jatkossa, Eremenko vitsaili.

Eremenko ja CSKA kohtaavat seuraavaksi tiistaina Mestareiden liigassa hallitsevan Valioliigan mestarin Manchester Cityn. Ottelu aloittaa viikon Mestarien liiga -kierroksen jo klo 19.00 ja on nähtävissä MTV Sport maksukanavilta klo 18.45 alkaen.