Miltä näyttäisi Pohjoismaiden yhteinen maajoukkue? – Kaksi suomalaista mahtuisi mukaan

Faneille.com LogoFaneille.com, urheilumedian Zlatan.

Pohjoismaissa pelaa iso liuta laadukkaita pelaajia. Miltä näyttäisikään Suomen, Islannin, Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteinen maajoukkue? Faneille.com kasasi Pohjoismaiden pelaajista parhaan mahdollisen joukkueen.

GK: Lukas Hradecky, Suomi

Maalivahdin paikasta käytiin loppuun asti kovaa kilpailua meidän oman pojan Lukas Hradeckyn ja Tanskan Kasper Schmeichelin välillä. Koska juttu julkaistaan Suomessa, pieni kotiinpäinveto sallitaan ja Hradecky nousee avauskokoonpanoon ohi Leicester-maalivahdin. 34 maaottelua Huuhkajien paidassa pelannut Luke esiintyi kuluvalla kaudella Eintracht Frankfurtin riveissä vakuuttavasti ollen perinteikkään pankkikaupungin ylpeyden selkeästi paras pelaaja. Hradecky on noussut kaikessa hiljaisuudessa Euroopan maalivahtieliittiin ja edessä kiintää unelmasiirto paljon Eintrachtia paremman joukkueen riveihin.

RB: Mikael Lustig, Ruotsi

Pohjoismaiden pelaajakasvatuksessa on iso aukko laitapakkirintamalla, sillä tähän kokoonpanoon oli vaikea löytää kahta edes etäisesti kansainvälisen tason laitapuolustajaa. Harkitsimme pitkään Kari Arkivuota, mutta kokenut Mikael Lustig vei tällä kertaa voiton. Isokokoinen Uumeån kasvatti on kaikkea muuta kuin moderni hyökkäävä laitapuolustaja, mutta hän hoitaa oman roolinsa puolustuksen oikealla laidalla eleettömsti. Lustig on pelannut jo viiden vuoden ajan legendaarisen Celticin riveissä ja hän on ehdottomasti Skotlannin sarjan parhaita laitapuolustajia.

CB: Victor Lindelöf, Ruotsi

19-vuotiaana Portugaliin Benfican riveihin siirtynyt Victor Lindelöf nousi viime vuonna räjähdysmäisesti monen tietoisuuteen upeiden otteidensa myötä. 22-vuotias Lindelöf nostettiin viime vuonna Benfican reserveistä ykkösjoukkueen mukaan ja tällä kaudella isokokoinen, mutta pallollisesti taitava moderni keskuspuolustaja murtautui Portugalin liigan supertähtien joukkoon. Lindelöfin perässä on moni Euroopan suurseura ja esimerkiksi Manchester United oli vähällä hankkia ruotsalaisen riveihinsä talven siirtoikkunassa isolla, liki 50 miljoonan euron siirtosummalla. Lindelöf on vääjäämättä matkalla kohti Euroopan ökyseuraa ja siirto pois Portugalista saattaa tapahtua jo tulevana kesänä.

CB: Simon Kjaer, Tanska

Simone Kjaer on vasta 28-vuotias, mutta hän on pelannut Euroopan huippusarjoissa jo kohta kymmenen vuotta. Isokokoinen ja romuluinen Midtjyllandin kasvatti teki läpimurtonsa Serie A:n Palermossa, jossa hän pelasi kahden kauden ajan. Palermon ohella Kjaer on jo ehtinyt esiintyä Wolfsburgissa, AS Romassa ja Lillessä, mutta nyt hän tuntuu vihdoin löytäneen henkisen kotinsa Istanbulin perinteikkään Fenerbahcen riveistä. Kjaeria on tasaiseen tahtiin huhuiltu takaisin Euroopan top-4 sarjoihin, mutta Tanskan maajoukkueen vakiokasvo tuntuu viihtyvän Turkissa, jossa hän on noussut peräänantamattomien otteidensa ansiosta kannattajien suursuosikiksi.

LB: Oscar Wendt, Ruotsi

Oscar Wendtin kohtelu Ruotsin maajoukkueessa herättää monenlaisia kysymyksiä. IFK Göteborgin kasvatti on pelannut viimeisen viiden vuoden ajan enempi vähempi isossa roolissa Saksan Borussia Mönchengladbachin riveissä, mutta erinomaisista otteistaan huolimatta hän ei oikein koskaan tehnyt lopullista läpimurtoaan Ruotsin maajoukkueessa. Tämä on hieman outoa, sillä Ruotsilla ei ole yhtään Wendtiä parempaa laitapuolustajaa. Tässä joukkueessa Wendt on kuitenkin betonoinut paikkansa puolustuslinjan vasemmalta laidalta. 28 maaottelua pelannut juoksukone pystyy monipuolisena pelaajana pelaamaan tarvittaessa myös wing-backin roolissa ja hänen vaaralliset keskityksensä ovat aina vaarallinen ase hyökkäyspelaamisessamme.

CM: Perparim Hetemaj, Suomi

Perpa on joukkueemme toinen suomalaisnimi. HJK-kasvatti on kaikessa hiljaisuudessa pelannut jo reippaasti yli 200 ottelua Italian kivikovassa pääsarjassa ja hän kuuluu Serie A:n arvostetuimpien keskikenttäpelaajien joukkoon. Hetemajn pelillinen evoluutio on ollut hurja, sillä puhtaasti hyökkäävästä laitapelaajasta on Italiassa kehittynyt väsymätön kahden suunnan rakkikoira. Hetemaj n pallollista pelaamista hieman aliarvioidaan, sillä Suomen maajoukkueessa hän joutuu usein pakon sanelemana pelaamaan hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Serie A:ssa hänen pallollinen roolinsa on kuitenkin hieman rajallisempi, jolloin kolmekymppinen kosovolaislähtöinen pelimies pääsee pelaamaan omien vahvuuksiensa mukaista jalkapalloa.

CM: Christian Eriksen, Tanska

Tottenhamia edustava Eriksen viihtyy parhaiten keskikentän hyökkäävämmässä roolissa, mutta hän pystyy ilman suurempia ongelmia pelaamaan myös hieman alempana, mikä myös on miehen pelipaikka tässä kokoonpanossa. Eriksen oli aikoinaan todellinen nuorisotähti, sillä hän nousi Ajaxin avauskokoonpanoon vasta 18-vuotiaana nuorukaisena. Viiden Hollannissa vietetyn kauden jälkeen Tanskan maajoukkuemies siirtyi Tottenhamiin, jossa hän on pelannu jo pitkälti yli 100 Valioliigaottelua. Eriksen on pitkään ollut Tottenhamin parhaita pelaajia, mutta tällä kaudella hän nousi ehdottomaan supertähti-kategoriaan. 8+15 tehot puhuvat puolestaan ja hän olikin Harry Kanen jälkeen Tottenhamin toiseksi paras pelaaja hienosti menneellä kaudella.

AMR: Joshua King, Norja

Nuorena poikana Manchester Unitedin akatemiaan siirtynyt Joshua King on erittäin mielenkiintoinen pelaaja. Nuorempana hänet tunnettiin näyttävänä, mutta tehottomana hyökkäyspään pelaajana, sillä ennen tätä kautta hän oli tehnyt parhaimmalla kaudellaan vain kuusi maalia. Tänä vuonna tuulennopea King kuitenkin syttyi liekkeihin todenteolla, sillä 16 liigamaalia on kova näyttö miehen osaamisesta. Monipuolinen King pystyy pelaamaan kärjessä, laidalla ja kärkien takana, mutta tässä kokoonpanossa hän pelaa melko vapaassa roolissa oikealla laidalla. King on vielä hieman kääntämätön kortti, sillä hänen pitää todistaa tulevaisuudessa, ettei tämä kausi ollut vain yksittäinen suonenveto.

Joshua Kingin viime kausi oli hämmentävän hyvä. (Steve Bardens/Getty Images)

AMC: Gylfi Sigurosson, Islanti

27-vuotias Gylfi Sigurosson on vakiinnuttanut tasonsa erinomaiseksi Valioliigapelaaksi. Islannin tämän hetken paras jalkapalloilija on ollut Swansean takuumies useamman kauden ajan ja myös tänä vuonna hän pelasi vakuuttavan kauden tehden tehot 9+13 heikon kauden pelanneessa walesilaisseurassa. Sigurosson ei ole perinteinen kymppipaikan pelinrakentaja, sillä hän syötti esimerkiksi viime kaudella keskimäärin vain noin 30 syöttöä ottelua kohden. Hän on kuitenkin vaarallisimmillaan saadessaan pallon lähellä vastustajan maalia. Hänen laukauksensa on yksi Valioliigan parhaista ja alustettujen maalien määrä kertoo myös luovuudesta ja kyvystä luoda maalipaikkoja joukkuetovereille. Ei olekkaan ihme, että Everton on huhujen mukaan valmis maksamaan 30 miljoonaa Swansealla saadakseen Islannin maajoukkueen kymppipaidan riveihinsa ensi kaudeksi.

AML: Emil Forsberg, Ruotsi

Historiansa ensimmäistä kertaa Bundesliigassa pelannut muoviseura RB Leipzig tuli pääsarjatasolle ryminällä. Joukkue sijoittui sarjassa toiseksi ja varmisti samalla paikkansa ensi vuoden Mestareiden liigan lohkovaiheeseen. Suurin yksittäinen tekijä Leipzigin hyville otteille oli 25-vuotias ruotsalaislaituri Emil Forsberg, joka oli parhaimmillaan suorastaan pysäyttämätön pelaaja joukkueensa vasemmalla laidalla. Forsberg voitti ylivoimaisesti Bundesliigan syöttöpörssin ja teki siinä sivussa joukkueelleen myös kahdeksan liigaosumaa. Monen mielestä GIF Sundsvallin kasvatti oli koko sarjan paras yksittäinen pelaaja ja Leipzigillä on ensi kesänä täysi työ edessään, mikäli seura haluaa pitää suurimman tähden riveissään myös tulevaisuudessa.

ST: Zlatan Ibrahimovic, Ruotsi

Zlatan Ibrahimovic on voittanut ammattilaisurallaan 33 merkittävää pokalia. Itseasiassa tuntuu vahvasti siltä, että minne ikinä Zlatan siirtyykään, tulee joukkue voittamaan heti jotain suurta. Zlatan on jo nyt yksi kaikkien aikojen parhaista hyökkääjistä ja hän on vielä 35-vuoden iässäkin parhaimmillaan täysin pysäyttämätön pelaaja. Ikävä polvivamma varjostaa kokeneen pelaajan tulevaisuutta, sillä juuri nyt kukaan ei tiedä pystyykö Ibrahimovic vielä palaamaan omalle huipputasolleen. Hän oli kuitenkin viime kaudella niin hyvä, että paikka Pohjoismaiden avauskokoonpanossa on täysi itsestäänselvyys.

Vaihtomiehet

Kasper Schmeichel, Tanska

Kasper Schmeichel on erinomainen maalivahti ja yksi suuri syy sille, että Leicester on vakiinnuttanut tasonsa Valioliigassa. Scmeichelin tasosta kertoo paljon se, että häntä on jossain huhuissa viety jopa Manchester Unitediin David De Gean mahdolliseksi korvaajaksi.

Andreas Christensen, Tanska

Parikymppisellä Christensenillä on edessään erittäin valoisa tulevaisuus. Chelsean omistama nuori mies valittiin viime kaudella Bundesliigan tähdistökokoonpanoon ja hän taistelee ensi kaudella tosissaan puolustavan Valioliigamestarin avauskokoonpanopaikasta. Isokokoinen Christensen vakuuttaa erityisesti pallollisessa pelissä, sillä hän naputteli viime kaudella keskimäärin yli 60 syöttöä per ottelu reippaasti yli 90 onnistumisprosentein.

Emil Kraft, Ruotsi

22-vuotias Emil Kraft siirtyi reilu vuosi sitten Serie A:n Bolognaan, jossa hän on kuulunut joukkueen vakiokokoonpanoon. Kraftista odotettiin Ruotsissa suurpelaajaa, mutta vielä toistaiseksi hän ei ole onnistunut tekemään lopullista läpimurtoaan kivikovassa Italian pääsarjassa. Hän on kuitenkin yhä laitapakiksi nuori pelaaja ja hän osoitti tämän kauden otteillaan piilevää potentiaalinsa, mikä saattaa realisoitua jo ensi kauden aikana.

Aron Gunnarson, Islanti

Aron Gunnarson on seurajoukkueessa varsin keskinkertainen sarjajyrä, mutta hän tuntuu olevan kuin toinen pelaaja pukiessaan Islannin maajoukkuepaidan päälleen. Hän oli viime kesän EM-kisoissa Islannin paras pelaaja ja menneillään olevissa EM-karsinnoissa hän on jatkanut erinomaisia otteitaan, minkä myötä hän ansaitsee paikan Pohjoismaiden maajoukkueesta.

Lasse Schöne, Tanska

Lasse Schöne on kuulunut Ajaxin parhaiden ja tärkeimpien pelaajien joukkoon jo useamman vuoden ajan. Hän olikin yksi tärkeimmistä tekijöistä Ajaxin hienon Eurooppa liiga-urakan aikana ja Schöne olikin ansaitusti avauskokoonpanossa Manchester Unitedia vastaan pelatussa finaalissa. Monipuolinen Schöne pystyy pelaamaan monessa roolissa keskikentällä, mutta parhaimmillaan hän on melko vapaassa ja hyökkäävässä roolissa.

Nicolai Jorgensen, Tanska

Nicolai Jorgensen kruunattiin viime kauden päätteeksi Hollannin liigan maalikuninkaaksi. Hän oli yhdessä legendaarisen Dirk Kuytin kanssa suurin tekijä Feyenoordin liki 20 vuoden kuivan putken päättymiselle. Isokokoinen Jorgensen on moderni target-pelaaja, joka pystyy viimeistelemään niin jalalla kuin päällä.

Kasper Dohlberg, Tanska

Jorgensen teki viime kaudella 21 maalia, mutta hurjasti heikommaksi ei jäänyt vasta 19-vuotias Kasper Dohlberg, joka paukutteli debyyttikaudellaan mukavat 16 liigamaalia Ajaxille. Dohlbergin kehitys on ollut räjähdysmäistä ja hänelle on helppo ennustaa erittäin valoisaa tulevaisuutta. Dohlbergiä on huhuiltu jo nyt moneen Euroopan suurseuraan, mutta urakehityksen kannalta jääminen Ajaxiin ainakin yhdeksi vuodeksi tuskin on kovin huono idea.

Kansikuva: Richard Heathcote/Getty Images