Argentiina – Belgia, klo 19.00

Tänään MM-kisoissa haetaan toisia välieräjoukkueita ja ensimmäisessä kohtaamisessa  Estadio Nacionalilla iskevät yhteen Argentiina ja Belgia.

Asetelmat

Molemmat joukkueet voittivat alkulohkonsa kohtalaisen vaivattomasti, mutta neljännesvälierissä oli jo paljon tiukempaa. Argentiina kaatoi Sveitsin jatkoajalla Angel Di Marian osumalla, ja myös Belgia joutui hakemaan välieräpaikan jatkoajan kautta, kun USA kaatui lopulta lukemin 2-1. Belgia on toista kertaa maansa historiassa MM-kisojen puolivälierissä, kun se vuonna 1986 Jean-Marie Pfaffin johdolla sijoittui turnauksessa peräti neljänneksi. Argentiina taas on seitsemättä kertaa puolivälierissä, ja on voittanut MM-pokaalin kahdesti vuosina 1978 ja 1986.

Argentiina

Voiko tässä muuta sanoa kuin Messi? Messin pelatessa illan ottelussa, hän saa tililleen 91. maaottelunsa ja näin ollen hän on pelannut yhtä monta maaottelua Argentinan paidassa kuin legendaarinen Maradona. Joukkueen peli perustuu täysin tämän taikurin otteisiin ja ne ovat tuoneet La Albicelesten turnauksessa tähän pisteeseen. Messi on valittu ottelun parhaaksi pelaajaksi neljässä ottelussa ja hän tarjosi neljännesvälierässä Angel Di Marian ratkaisumaalin. Messi hakee palloa välillä jopa keskiympyrästä ja haluaa olla koko ajan pelin ytimessä. Välillä Argentiinan peli puuroutuu tämän takia, koska muut odottavat Messin ratkaisuja, eivätkä tarjoa hänelle tarpeeksi tukea pallottomina. Jos Messin vire jatkuu samana, tulee Belgialle kiire.

Argentiinan maajoukkue on hävinnyt edellisistä 20 pelaamastaan ottelustaan ainoastaan kaksi. Puolustus pelaa, kun keskikentällä Javier Mascherano ja Fernando Gago tukevat puolustuslinjaa ja heidän pelinsä muistuttaa vahvasti Brasilian vastaavaa, jossa on myös kaksi suojaavaa alempaa keskikenttää. Etelä-Amerikkalaiset ovat omaksumassa enemmän eurooppalaista tyyliä hurmosjalkapallon sijaan.

Kun Agüeron loukkaantumisen johdosta Ezequiel Lavezzi on saanut näyttöpaikan hyökkäyksessä ollen vielä hieman hukassa hyökkäyskolmanneksella. Tältä kaverilta voidaan kuitenkin odottaa parempia otteita ja kaiken loksahtaessa kohdalleen, on PSG:n miehellä potentiaalia nousta ratkaisijaksi. Sveitsi-ottelussa Angel Di Maria oli aivan surkea ratkaisumaalia lukuunottamatta. Syötöt menivät harakoille ja hän luopui pallosta liian helposti. Oletettavaa onkin, että Di Maria-Higuain-Lavezzi piristyvät ja tulevat antamaan enemmän apuja herra Messille.

Lionel Messi on ottanut kokonaisen kansakunnan toiveet harteilleen. (Getty)

Lionel Messi on ottanut kokonaisen kansakunnan toiveet harteilleen. (Getty)

Pelikiellot ja loukkaantumiset

Kun Agüero huilaa vielä loukkaantumisen johdosta ja Argentiinan vasen pakki Marcos Rojo sai varoitustilin täyteen Sveitsi-ottelussa. Mielenkiintoista on nähdä kuka ottaa vahvasti pelanneen Rojon paikan La Albicelesten puolustuksesta. 

argot 5.7.

Belgia

Belgia selvitti tiensä helpohkosta alkulohkosta kolmella puhtaalla voitolla. USA:ta vastaan neljännesvälierissä joukkue laukoi peräti 38 kertaa, mutta vasta jatkoaika toi Les Diables Rougesille jatkopaikan puolivälieriin. Joukkueen puolustus on pelannut mallikkaasti, mutta hyökkäys huutaa tehoja. Alkusarjassa joukkueen piikissä aloittanut Romelu Lukaku osui vihdoin USA:ta vastaan, vaikka aloittikin ottelun penkiltä. Tämä maali vapautti varmasti järkälemäisen Lukakun ja uskon, että Chelsean mies on tänään belgialaisten avauskessa.

Keskikentällä hääräävät Axel Witsel ja Marouane Fellaini ovat pelanneet kelpo turnauksen. Illan ottelussa Fellainille jää todennäköisesti Messin vartiointi, joten honkkelille tulee varmasti hikinen iltapuhde, kun hän yrittää pysyä kirpun perässä. Belgialaisten kysymysmerkkinä kärkipelaamisen ohella voidaan pitää oikean laitahyökkääjän tonttia. Jostain käsittämättömästä syystä joukkueen valmentaja Marc Wilmots laittoi avausottelussa surkean kauden Tottenhamissa pelanneen Nacer Chadlin avaukseen, mutta tämän jälkeen Napolin vikkelä kinttuinen Dries Mertens on saanut suurimman luoton laidalla. Wilmots on kokeillut paikalla myös Adnan Januzajta sekä Kevin Mirallasia. Keneen Wilmots tänään luottaa?

Lukakulta odotetaan enemmän tehoja. (Getty)

Lukakulta odotetaan enemmän tehoja. (Getty)

Pelikiellot ja loukkaantumiset

Joukkueen kokoonpanosta poissa loukkaantumisen takia on ollut puolustaja Thomas Vermaelen. Arsenalin kapteenin kunto on edelleen kysymysmerkki.

belgit 5.7.

Pelin kulku

Tämä on kovin simppeliä. Messi tulee pitämään palloa ja hakee ratkaisupaikkoja samalla, kun pehkopää Fellaini varjostaa häntä kuin Batman Jokeria Gotham Cityn yössä. Mielenkiintoiseksi ottelun tekee se, ettei Belgian maalivahti Thibaut Courtois ole koskaan hävinnyt Messille. Veijarit ovat kohdanneet uran aikana kahdeksan kertaa, joten Messillä saattaa olla pieni peikko takaraivossa.

Messihän sen ratkaisee niin kuin tähänkin asti. Tuntuu, ettei Argentiinan peli parane mihinkään, vaikka turnaus vanhenee. Maalinteko on ollut aika lailla yhden miehen varassa. – Veli Lampi, Huuhkajat

Jos Argentiinan pelinrakentelu on yhden miehen varassa, on se pitkälti sitä myös Belgialla. Chelsean Eden Hazard haastaa Argentiinan puolustusta vasemmalla laidalla ja miehen sattuessa pelipäälle, tietää se harmaita hiuksia argentiinalaisille. Hazard on kuitenkin mielialapelaaja, joten nähtäväksi jää mikä on miehen iskukyky päivän kamppailussa.

Vedonlyönti

Argentiina ei ole ollut vakuuttava ja se on ratkaissut ottelunsa vasta toisilla puoliajoilla tai lisäajalla. Toisaalta, myös Belgia on aloittanut ottelunsa nihkeästi, joten ei olisi aivan hatusta temmattua väittää ottelun ratkeavan tänään vasta toisella puoliskolla, tai lisäajalla. Molemmat joukkueet pelaavat tarkkaa puolustuspeliä, ja eivät missään nimessä halua ainakaan joutua tappioasemaan ottelun alussa. Näillä puheilla lyömme lapulle ensimmäisen puoliajan maalittomaksi maistuvalla kertoimella 2.5! Eilen mentiin metsään molemmissa, mutta tänään lähdetään taas uuteen nousuun.

argentiinabelgit