Japani – Kreikka, klo 01.00

C-lohkon toisessa ottelussa kohtaava Japani ja Kreikka. Estádio das Nunasilla, Natalissa, pelattavassa ottelussa on isot panokset. Lohkossa pelataan todennäköisesti ristiin, mutta silti voitto tästä ottelusta parantaisi huomattavasti mahdollisuuksia jatkoon. Tappio tästä ja mitä todennäköisimmin kisat olivat siinä.

Asetelmat

Kreikka hävisi ensimmäisen ottelunsa Kolumbialle lopulta selkein 3-0 -lukemin, Japani puolestaan väsähti Norsunluuranikkoa vastaan ja näki 1-0 johdon vaihtuvan toisella puoliajalla 1-2 tappioksi. Joukkueet ovat kohdanneet kerran aiemmin, kun 2005 Confederations Cupissa Japani oli vahvempi lukemin 1-0. Kreikka ei ollut aivan niin huono, mitä 3-0 lukemat antavat ymmärtää ja vastaavasti Japani sippasi aivan täysin ottelussa Drogbaa ja kumppaneita vastaan. Odotammekin iltaottelusta tasaista kamppailua.

Japani

Eipä onnistunut Japani pitämään maaliaan puhtaana Norsuja vastaan. Valmentaja Alberto Zaccheronin 4-2-3-1 toimi periaatteessa suunnitellusti, kun Japani otti johdon Keisuke Hondan maalilla ottelun 16. minuutilla. Tämän jälkeen ottelun hallinta siirtyi lähes täysin Norsuille, ja lopulta kolmen minuutin sisällä nähdyt kaksi nopeaa maalia olivat liikaa. Japanin leirissä on ollut paljon puhetta siitä, että turnauksessa ja myös tämän illan ottelussa lähdettäisiin hyökkäämään. Norsuja vastaan peli perustui puhtaasti vastahyökkäyksiin tehdyn maalin jälkeen ja tänään luvassa on erilainen vastustaja. Uskoisin Japanin lähtevän pitämään tänään palloa huomattavasti enemmän kuin Norsuja vastaan, sillä Kreikkaa vastaan vastahyökkäyspelillä ei saavuta juuri mitään etua. Kärjessä nähtäneen yksi muutos, kun vaihdosta kentälle tullut ja hyvin pelannut Obuko korvaa Osakon. 

japani196Kreikka

Otto Rehhagelin haamu on vahvasti läsnä edelleen, tiukoilla ja ratkaisevilla hetkillä Kreikka palaa mukavuusalueelleen puolustavampaan pelitapaan. Fernando Santos on yrittänyt tuoda uutta, hyökkäävämpää ajattelumallia pelaamiseen, mutta kuten Kolumbiaa vastaan nähtiin, ei peli ole vielä aivan ehjää ainakaan takaa-ajoasemassa. 4-2-3-1 on askel kohti parempaa, ja olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millainen ensimmäisestä ottelusta olisi tullut ilman Kolumbian nopeaa maalia.  Kreikalla oli omat mahdollisuutensa eikä joukkue ollut missään nimessä niin huono kuin 3-0 lukemat antavat osoittaa. Viimeistelyssä oli suuria ongelmia ja ihmettelinkin, miksei vahvat karsintapelit pelannut Fulham-hyökkääjä Kostas Mitroglou aloittanut. Siihen saataneen tänään muutos. Kreikka lähtee pelaamaan samalla muodostelmalla, mutta vaarana on että tiukassa paikassa palataan mukavuusalueelle ja isketään good old bussi oman maalin eteen.  Kreikan itsensä ja pelin kannalta toivon, ettei näin käy.

kreikka 4-2-3-1Pelin kulku

Kaksi skenaariota. Joko Kreikka antaa pallonhallinnan täysin Japanille ja palaa vanhaan rehhagelmaiseen pelikirjaan. Tällöin Japani pitää palloa vähintään 60 % peliajasta ja Kreikka puolustaa tiiviisti omaa maaliaan. Lukemat 0-0, 1-0, 0-1 ovat tällöin mitä todennäköisimmät, pidä tämä mielessä live-vetoja ajatellen. Toinen vaihtoehto on, että Kreikka lähtee rakentamaan kontrolloituja hyökkäyksiä, jolloin asetelma kellahtaa päälaelleen. Japanin nopeat ja tekniset keskikenttäpelaajat ovat kuin luotuja nopealle vastahyökkäyspelille ja Kreikan aavistuksen verran hidas puolustus voi olla helisemässä täydessä juoksussa olevien japanilaisten kanssa. Kallistun jälkimmäiselle, sillä Brasilian raskaissa oloissa 90 minuutin jatkuva hankaaminen omassa puolustuspäässä puristaa miehistä mehut, ja Kreikan on otettava tästä pelistä voitto. Väsyneenä on vaikea kääntää ottelua itselleen loppuhetkillä.

”Molemmat maat hävisivät ensimmäisen pelinsä, joten jatkopaikka on kiven alla. Norsunluurannikko ja Kolumbia ovat lohkon kovimmat joukkueet. Japanilla on pienet mahdollisuudet jatkopaikkaan, mutta Kreikka oli puolestaan avauspelissä todella heikko. Näiden perusteella uskon, että Japani voittaa vähämaalisen ottelun niukasti.” -Paulus Arajuuri, Huuhkajat, Lech Poznan

Vedonlyönti

Ottelusta odotetaan vähämaalista, mikä näkyy kertoimissa. Tämä avaa oven myös yli 2.5 maalin betsaamiselle. Itse luotamme tänään vikkelien japanilaisten murtavan vastahyökkäyksien kautta kreikkalaisten muurin. Maaleja nähdään ainakin yli 1,5 sillä ottelu on kummankin pakko voittaa.

japanikreikkaTuplaa talletuksesi Betssonilla. Lunasta 100€ bonus tästä.