Joukkueena taistelevan Ruotsin ruumiillistuma – Andreas Granqvist on kisojen paras puolustaja

MM-futiksen panokset kasvavat: Jaossa 5000€ riihikuivaa rahaa 50 suomalaiselle!

Ruotsin kapteeni Andreas Granqvist, 33, ei ennen kisoja ollut kovin tuttu nimi satunnaisesti jalkapalloa seuraaville. Helsingborgin kasvatti on pelannut komean uran Euroopan huippusarjoissa, mutta hieman vähemmän seksikkäissä seuroissa. Venäjällä Granqvist on ollut loppuun asti taistelevan Ruotsin ilmentymä ja samalla ehkä koko kisojen paras puolustaja.

Granqvist nousi huipulle Hollannin pääsarjassa

Andreas Granqvist ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen vuonna 2017, kun Venäjän pääsarjajoukkue Krasnodaria edustava toppari valittiin Ruotsin vuoden jalkapalloilijaksi. Palkinto ei ole kovin merkityksellinen, mutta Granqvistin voitto oli kuitenkin varsin symbolinen, sillä isokokoinen puolustaja katkaisi Zlatan Ibrahimovicin kymmenen vuoden voitoputken ja erityisesti brittilehdet olivat ihmeissään siitä, miten tuntematon puolustaja voi olla parempi pelaaja kuin Manchester Unitedissa suuren mediahuomion keskellä pelaava supertähti.

Granqvist on pelannut Euroopan huippusarjoissa jo liki kymmenen vuoden ajan, mutta ennen kisoja mies oli varsin tuntematon suuruus monelle jalkapalloa seuraavalle. Vuonna 2004 kasvattajaseuransa Helsingborgin avauskokoonpanoonn noussut Granqvist nousi hiljalleen Ruotsin pääsarjan parhaiden topparien joukkoon. Vuonna 2007 edessä oli siirtyminen Valioliigakentille piskuisen Wiganin riveihin. Kausi Englannissa oli kaikkea muuta kuin onnistunut ja toppari palasi maitojunalla takaisin kasvattajaseuraansa vain muutaman kuukauden jälkeen.

Granqvistin kansainvälinen läpimurto tapahtui Hollannissa, sillä Groningenissa vietetyn kolmen kauden aikana toppari nousi Hollannin sarjojen parhaiden puolustajien joukkoon. Hollannissa Granqvistista kehittyi myös erinomainen erikoistilanteiden erikoismies ja viimeisellä kaudellaan hän paukutteli peräti 11 liigamaalia ollen hyökkääjä Tim Matavzin jälkeen seuransa toiseksi paras maalintekijä.

Granqvistista on kaikessa hiljaisuudessa kehittynyt huipputoppari

Oivat otteet herättivät myös suurempien sarjojen joukkueiden kiinnostuksen ja villeimmissä huhuissa topparia yhdistettiin jopa Valioliigan suurseura Liverpoolin riveihin. Uudeksi osoitteeksi valikoitui kuitenkin Serie A:n Genoa, jonne Granqvist siirtyi kahden miljoonan euron siirtosummalla. Italiassa ruotsalainen oli harvoin otsikoissa, mutta hänet tunnettiin takuuvarmana joukkuepelaajana, joka harvoin teki suuria virheitä. Samalla Granqvistin vastuu kasvoi myös Ruotsin maajoukkueessa. Vielä kesän 2008 EM-kisoissa Granqvist oli Olof Mellbergin ja kumppanien varjossa lähinnä vaihtomies, mutta heikosti sujuneiden Etelä-Afrikan MM-karsintojen jälkeen Granqvist on ollut vakiomies Ruotsin maajoukkueen avauskokoonpanossa.

Vuodet Venäjän pääsarjan huippujoukkueessa Krasnodarissa ovat tehneet Granqvistista modernin huippupuolustajan. Hän olikin luonnollinen nimi Ruotsin uudeksi kapteeniksi Zlatanin lopetettua oma komea maajoukkueuransa heikosti menneisiin kesän 2016 EM-kisoihin. Venäjän MM-karsinnoissa Ruotsi yllätti monet selviävänsä oman kovan karsintalohkonsa toiseksi ja yllätykset jatkuivat, kun Ruotsi pudotti viimeisessä pudotuspelivaiheessa Italian edeten Venäjän MM-kisoihin. Erityisesti Italiaa vastaan Granqvist oli suorastaan dominoiva ja kapteenin uhrautuvien otteiden myötä Ruotsi jätti saapasmaan ilman maaleja kummassakin otteluparin ottelussa.

Granqvist on upottanut kaksi maalia pilkulta. (Dan Mullan/Getty Images)

Venäjällä Granqvist on ollut Ruotsin paras yksittäinen pelaaja

Kesän kisoissa Granqvist on jatkanut siitä mihin karsinnoissa jäi. Ruotsi on pelaamassa loistavaa turnausta ja Granqvist on ollut yksi koko kisojen parhaista pelaajista. Kapteeni on Ruotsin taisteluilmeen ruumiillistuma, sillä kisojen jälkeen takaisin kasvattajaseuraansa Helsingborgiin siirtyvä Granqvist pelaa jokaisen tilanteen satalasissa loppuun eikä arkaile pistää kroppaansa likoon maansa puolesta. Isokokoinen Granqvist ei ole kentän nopein pelaaja, mutta hän ymmärtää pelitapahtumia loistavasti. Italian legendaarisen Alessandro Nestan tapaan Granqvist ennakoi peliä loistavasti ja hänen harvoin tarvitsee esittää aggressiivisia taklauksia. Granqvist on läpi uransa ollut varsin siisti pelaaja, sillä mies harvoin rikkoo tai kerää varoituksia. Ruotsin kapteeni on myös varsin pätevä pallollinen toppari ja Granqvistilla onkin iso vastuu maansa pelinrakentelussa.

Loistavasti menneiden kisojen myötä myös Granqvistin arvostus on hurjassa nousussa. Moni onkin ihmetellyt, miksi elämänsä parasta jalkapalloa pelaava toppari palaa jo nyt Ruotsiin ja vieläpä maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, kun miehen taso selkeästi riittäisi astetta kovempiinkin ympäristöihin. Granqvist sai talvella jättimäisiä tarjouksia, mutta päätti hylätä miljoonat ja palata kotiin kasvattajaseuransa riveihin. Miehen solmima sopimus on mielenkiintoinen, sillä hän aikoo pelata vielä kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen hänestä tehdään Helsingborgin uusi urheilutoimenjohtaja. Maajoukkueuran jatko on vielä iso kysymysmerkki ja Ruotsissa toivotaankin hartaasti, että joukkueen liideri ja ehdoton pellillinen johtaja jatkaisi ainakin kahden vuoden päästä pelattaviin EM-kisoihin asti.

Kansikuva: Richard Heathcote/Getty Images