MM-raati: Lähtökohdat ensimmäiseen välierään ovat äärimmäisen tasaiset – ”Jos joku pysäyttää Belgian hyökkäyksen, niin se on Ranska”

MM-futiksen ratkaisupelit ovat täällä – Betsafe tarjoaa suomalaisille 5000€ viikkopalkinnot

MM-kisojen välierät käynnistyvät tänään, kun Belgia ja Ranska ratkaisevat toisen finalistin. Faneille.comin toimittajat Jaakko Tiira ja Eemeli Kosonen pureutuvat tähän äärimmäisen mielenkiintoiseen ottelupariin.

Kumpi lähtee otteluun ennakkosuosikkina?

JT: Nähdäkseni Ranska, sillä Les Bleusin materiaali on rahtusen kovempi ja sen puolustuspelaaminen on ollut vahvempaa. Toki myös Belgia osoitti, ettei sitä kannata ottaa kevyesti, kun se voitti kisojen ykkössuosikki Brasilian. Jos kuitenkin katsotaan tuloksen taakse, olivat belgit onnekkaita, sillä maalipaikkojen määrän ja laadun perusteella Brasilia oli parempi joukkue.

EK: Ranska, pelkästään jo hyvin perillä oleva vedonlyöntimarkkina kertoo sen. Ennakkosuosikilla ei kuitenkaan tässä kamppailussa ole mitään merkitystä, sillä Pietarissa kohtaa kaksi todella laadukasta joukkuetta. Eikä Belgia varsinaisesti mikään altavastaaja ole. Joukkue on hävinnyt edellisen kerran ottelun syyskuussa 2016: tämän jälkeen tappiottomia pelejä on kertynyt jo 24 putkeen. Näistä Belgian voittoon on päättynyt peräti 19.

Ranska nollasi Uruguayn, mutta päästi kolme maalia Argentiinaa vastaan. Pystyykö Les Bleus pysäyttämään Belgian vahvan hyökkäyskaluston?

JT: Kolme päästettyä maalia Argentiinaa vastaan on hieman hämäävä. Argentiinan maaliodottama tuossa ottelussa oli alle yhden ja maaleista kaksi oli huippupelaajien henkilökohtaisia suonenvetoja. Ranskan alakerta on ollut kisojen toistaiseksi vakuuttavin, mikä ei sinällään yllätä, sillä laitapakit ovat enemmän pakkeja kuin laitapelaajia ja linjan edessä N’Golo Kante painaa järisyttävän määrän pyyteetöntä työtä. Jos joku puolustus pysäyttää Belgian hyökkäyksen, niin Ranska.

EK: Belgia on toki takonut jo 14 maalia kisoissa, mutta tilastoa hieman sumentaa Panamaa ja Tunisiaa vastaan syntyneet kahdeksan maalia. Toki Japania vastaan syntynyt voittomaali oli loistava osoitus siitä, mihin Belgian hyökkäyskalusto parhaimmillaan pystyy. Jos Argentiina-ottelu jätetään pois laskuista, mikä oli otteluna todella erikoinen, niin Ranska on päästänyt muissa neljässä ottelussaan yhteensä yhden maalin, ja senkin rangaistuspotkusta. Didier Deschamps on saanut tilkittyä Ranskan alakerran mainiosti ja kyllä Belgialla on täysi päivätyö, että joukkue onnistuu ne harvat aukot sieltä löytämään.

Missä ovat Belgian heikkoudet?

JT: Ehdottomasti laitapelaamisessa. Roberto Martinez teki oivaltavia ja toimivia peliliikkeitä ennen Brasilia-peliä. Puolustaessa 3–4–3-muoto vaihtui 4–3–3-ryhmitykseen Maroune Fellainin ja Nacer Chadlin tullessa keskikentälle ja Jan Vertonghenin siirtyessä laidalle. Avausjakson brassit olivat aseettomia, mutta toisella jaksolla he veivät peliä enemmän laidoille ja vyöryivät alueellisten ylivoimien kautta maalipaikkoihin. Kaiken kukkuraksi joukkueen ainoa laitapakki Thomas Meunier sai turnauksen toisen keltaisen korttinsa ja missaa tulevan välierän. Odotankin mielenkiinnolla, miten Deschamps asiaan reagoi, sillä laitapelaaminen ei ole ollut Ranskan vahvuus.

EK: Belgian heikkoudet ovat omassa päässä, mikä on ajoittain rakoillut turnauksen aikana. Joukkue on päästänyt viisi maalia ja esimerkiksi Japani sekä Tunisia onnistuivat kahdesti belgialaisia vastaan. Tähän on varmasti osasyynä heikko laitapelaaminen, mikä on osaltaan myös avannut tilaa joukkueen puolustusalueelta. Belgian heikkoutta tosin parantaa erinomaisesti tolppien välissä pelannut Thibault Courtois.

Neljä osumaa viimeistellyt Romelu Lukaku on maalipörssin jaetulla toisella sijalla Englannin Harry Kanen jälkeen. Kuva: Catherine Ivill/Getty Images

Ketkä pelaajat ovat merkittävimpiä pelaajia ottelun ratkaisun kannalta?

JT: Katseet kohdistuvat luonnollisesti suuriin pelaajiin, joita kenttä on täynnä. Jos Thibault Courtois pystyy pelaamaan samanlaisen ottelun kuin perjantaina, ovat belgit vahvoilla. Luonnollisesti myös Eden Hazard on isossa roolissa, sillä hänen linjoja repiviä juoksuja Punaiset paholaiset kaipaavat korostetun paljon naapurimaan tiivistä puolustusmuotoa rikkoessa. Ranskan puolelta näkisin, Kylian Mbappen erittäin keskeiseksi pelaajaksi, sillä hän pystyy nopeutensa ja haasto-ominaisuuksien turvin horjuttamaan Belgian alaspäin heikkoa laitapeliä.

EK: Belgialta on toki helppo nimetä Hazard, Kevin de Bruyne sekä Romelu Lukaku, joilta odotetaan onnistumisia. Varsinkin Hazardin esitys puolivälierässä oli poikkeuksellisen kypsä ja 27-vuotias Chelsea-peluri osoitti olevansa kapteeninnauhan arvoinen. Samanlaista esitystä vaaditaan myös tiistaina, jotta Belgialla on mahdollisuudet voittoon. Ranskalta esiin voi nostaa jo Jaakon mainitseman Mbappen, jonka lisäksi Kantella on tiedossa todella hikinen iltapuhde keskikentän pohjalla. Hän voi nousta jopa ottelun hahmoksi, mikäli Ranska onnistuu pysäyttämään Belgian hyökkäyskaluston, sillä se vaatii nappisuoritusta keskikentän raatajalta.

Didier Deschamps valmentaa Ranskaa, kun taas Belgia pelaa Roberto Martinezin komennuksessa. Kumpaan suuntaan vaakakuppi kääntyy valmentajien suhteen?

JT: Tämä onkin kinkkinen kysymys. Deschampsin CV on kovempi, mutta toisaalta täytyy huomioida hänen statuksensa entisenä huippupelaajana, mikä edesauttoi valmentajauralla alkuun pääsyä. Martinezkin pelasi ammatikseen, mutta ei lähellekään samalla tasolla kuin Ranskan entinen kapteeni. Taktisessa mielessä pidän Martinezia kuitenkin pätevämpänä, josta ilmeiseksi esimerkiksi voi nostaan Brasilia-pelin avausjakson taktinsen mestariteoksen. Henkisellä puolella vaaka kääntyy Deschampsille, joka on tuonut maajoukkueeseen kaivattua vakautta ja saanut kaikki tähdet puolelleen. Kyseessä on siten kaksi hyvin erityyppistä valmentajaa, enkä osaa nähdä merkittäviä etuja sen suhteen.

EK: Yhteistä valmentajilla on se, että molemmat ovat kohdanneet maajoukkuepesteissä varsin runsaasti kritiikkiä. Brasilia-ottelu oli todella vahva osoitus Martinezin osaamisesta ja samanlaista onnistumista vaaditaan tiistaina. Onkin mielenkiintoista nähdä, löytyykö tällä kertaa mitään kaneja vedettäväksi hatusta. On myös mielenkiintoista nähdä, että minkälaisen panoksen Belgian valmennusryhmään kuuluva Thierry Henry tuo otteluun maanmiehiään vastaan. Päävalmentajien osalta näkisin kuitenkin, että vaakakuppi on toistaiseksi varsin tasan ja välierä kertoo voimasuhteista huomattavasti enemmän.

Mihin ottelu tulee ratkeamaan?

JT: Jos mietitään aiempia pudotuspelejä, niin todennäköisesti erikoistilanteeseen, josta syntyi Ranskan voittomaali Uruguayn verkkoon. Edessä voi olla hyvinkin tarkka näytös, sillä Ranska antanee pelivälineen belgeille. Martinezin ryhmä kuitenkin tietää jokaisen pallonmenetyksen olevan vaarallinen. Ottelun kannalta olisi mielekästä jos Belgia menisi johtoon ja Ranska joutuisi avaamaan peliään. Johtoon päästyään Ranskaa on vaikea horjuttaa.

EK: Erikoistilanteet ovat kliseisesti erittäin suuressa roolissa, mutta näissä kisoissa ne ovat näytelleet poikkeuksellisen isoa osaa. Erityisesti kun molemmilta joukkueilta löytyy tämän alan spesialisteja, niin ratkaisu erikoistilanteesta ei olisi lainkaan yllätys. Välierissä ei ole yleensä nähty maalijuhlia enkä usko tämän ottelun tekevän poikkeusta, sillä marginaalit joukkueiden välillä ovat todella pieniä.

Kumpi etenee loppuotteluun?

JT: Jos vedonvälittäjiä on uskominen, niin Ranska, joka näyttäisi myös kertoimien perusteella olevan ennakkosuosikki. Ja kyllähän Ranska on joukkueista kompaktimpi ja vaikeammin voitettava. Belgian huippuyksilöitä ja Martinezin taktista pätevyyttä ei kuitenkaan kannata aliarvioida. Varovainen arvioni on silti Ranskan finaalipaikka.

EK: Uskon Belgian kuittaavan paikan loppuotteluun. Ottelu Brasiliaa vastaan oli varsinkin avauspuoliajan osalta mainio, vaikka Courtois joutuikin venymään muutamiin huippupelastuksiin. Ranska ei ole vielä kohdannut kisoissa Belgian tasoista joukkuetta, ja vaikka Les Bleus on esiintynyt vakuuttavasti, niin uskon Belgian hyödyntävän maalipaikkansa Ranskaa paremmalla prosentilla tiistaina ja etenevän niukalla voitolla finaaliin.

Kansikuva: Alexander Hassenstein/Getty Images