MM-ennakko: D-lohko – Pystyykö Islanti toistamaan EM-kisojen ihmeen kivikovassa kuolemanlohkossa?

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

MM-kisojen D-lohko on monien papereissa turnauksen kuolemanlohko. Siinä toisistaan mittaa ottavat hurjan tulivoimainen, mutta pahassa kaaoksessa oleva Argentiina, vähintään yhtä repaleinen Kroatia sekä erinomaisesti joukkueena pelaavat Islanti ja Nigeria.

Argentiina – Katastorfin juuri ja juuri välttänyt Argentiina lähtee kisoihin pesemään kasvojaan

Viime MM-kisojen puolustava hopeamitalisti Argentiina lähtee historiansa 17. MM-kisoihin pelonsekaisin tunnelmin. Maan karsinnat Venäjän kisoihin sujuivat mollivoittoisesti ja Argentiina oli aidosti lähellä jäädä lopputurnauksen ulkopuolelle ensimmäistä kertaa 48:an vuoteen. Lopulta Lionel Messin hattutemppu karsintojen viimeisessä ottelussa Ecuadorin vieraana riitti nostamaan FIFA-rankingin viidentenä olevan perinteisen menestysmaan karsintaviivan yläpuolelle.

Heikkojen otteiden myötä Argentiina vaihtoi kesken karsintoja päävalmentajaa, kun Sevillasta ja Chilen maajoukkueesta parhaiten muistettava Jorge Sampaoli otti vetovastuun synnyinmaansa maajoukkueesta. Sampaoli on aito huippumanageri ja Argentiinassa ollaan varmoja siitä, että hänen johdollaan maa olisi valmis ottamaan historiansa kolmannen maailmanmestaruuden. Argentiinan pelaajamateriaali kesän kisoissa on totutun vahva, mutta hieman epätasainen. Hyökkäyspäästä kisojen ulkopuolellekin jäi useita tähtitason pelimiehiä, mutta keskikentällä ja erityisesti puolustuksessa maa luottaa hieman nimettömämpiin pelimiehiin. Loppupeleissä katseet kääntyvät Lionel Messiin, jolla saattaa olla edessään viimeinen mahdollisuus astua Diego Maradonan saappaisiin johdattamalla Argentiina maailmanmestariksi.

Joukkue

Maalivahdit: Willy Caballero (Chelsea), Franco Armani (River Plate), Nahuel Guzman (Tigres).

Puolustajat: Gabriel Mercado (Sevilla), Federico Fazio (AS Roma), Nicolas Otamendi (Manchester City), Marcos Rojo (Manchester United), Nicolas Taglafico (Ajax), Javier Mascherano (Hebei Fortune), Marcos Acuna (Sporting Lisbon), Cristian Ansaldi (Torino).

Keskikenttä: Ever Banega (Sevilla), Lucas Biglia (AC Milan), Angel Di María (PSG), Giovani Lo Celso (PSG), Manuel Lanzini (West Ham), Cristian Pavon (Boca Juniors), Maximiliano Meza (Independiente), Eduardo Salvio (Benfica).

Hyökkääjät: Lionel Messi (Barcelona), Gonzalo Higuain (Juventus), Paulo Dybala (Juventus), Sergio Aguero (Manchester City).

Avainpelaajat

Argentiina sai muutama viikko ennen kisojen alkua todella murheellisia uutisia, kun ykkösmaalivahti Sergio Romero loukkasi harjoituksissa polveaan ja joutuu jättämään kisat välistä. Romeron vastuu Manchester Unitedissa on jäänyt vähäiseksi, mutta hän on jo vuosien ajan ollut Argentiinan maajoukkueen kiistaton ykköstorjuja. Nyt katseet kääntyvät joko kokeneeseen Willy Caballeroon tai River Platen riveissä erinomaisen kauden pelanneeseen Franco Armaniin.

Puolustuksessa Argentiinalla ei liiemmin ole huipputason vaihtoehtoja ja Sampaolin omintakeinen pelitapa rakentuu kahden fyysisen ja pallovarman topparin ympärille. Argentiinassa kyseiset tontit kuuluvat lähtökohtaisesti Manchester Cityn Nicolas Otamendille ja AS Roman Federico Faziolle. Argentiina tullee kisoissa pelaamaan Sampaolin tutulla 2–3–3–2-formaatiolla, jossa keskikentän rooli korostuu, sillä vastustajaa ei saa päästä juoksemaan vapaasti kohti Argentiinan haavoittuvaista puolustuslinjaa. Karsintojen tärkein keskikenttäpelaaja oli Sevillan Ever Banega, joka toimii Argentiinan pääasiallisena pelinrakentajana.

Hyökkäyksessä Argentiina luottaa tuttuihin miehiin. Sampaoli on saanut paljon kritiikkiä siitä, ettei hän ole onnistunut sovittamaan Paulo Dybalaa ja Lionel Messiä samaan kokoonpanoon. Kummatkin pelimiehet ovat Sampaolin mukaan liian samankaltaisia, joten Dybala lienee kisoissa lähinnä super-vaihtomies.

Moni ihmetteli, miksi Serie A:n maalikuninkuuden voittanut Mauro Icardi ei mahtunut Argentiinan lopulliseen kisajoukkueeseen. Icardi pelasi paljon Gonzalo Higuainia paremman kauden ja nyt ikuiseksi epäonnistujaksi tuomitulla Higuainilla on valtavat paineet, sillä maalipaikkojen tuhlailun jälkeen keskustelu käy jälleen hänen ympärillään. Mahdollista on myös omista vammoista toipuneen Sergio Agueron avauspaikka, mutta lähtökohtaisesti Higuain on Argentiinan ykköshyökkääjä.

Kestääkö Higuainin pää tällä kertaa kovissa paikoissa? (Getty)

Kiinnitä katseesi

Jorge Sampaoli on tunnettu omasta ideologiastaan ja hän on peluuttanut käytännössä aina samantyylistä jalkapalloa riippumatta käytettävissä olevasta pelaajamateriaalista. Argentiinan maajoukkueessa hän ei ole muuttanut käytäntöjään ja kisoissa nähtäneen aggressiivisesti prässäävä ja pallonhallintaan luottava Albiceleste. Argentiina on parhaimmillaan äärimmäisen näyttävä joukkue, mutta Sampaolin pelitavassa piilee myös omat uhkatekijänsä. Esimerkiksi maaliskuun 6–1-murskatappiossa Espanja onnistui omalla oikeinajoitetulla prässillään sekoittamaan täysin Argentiinan pallollisen pelaamisen, jonka jälkeen Diego Costa ja kumppanit pääsivät aivan vapaasti juoksemaan kohti avutonta Argentiinan puolustusta. Kisoissa vastaavaan ei enää ole varaa, sillä mestaruuden voittaakseen myös puolustuksen tulee onnistua.

Arvio

Keskustelu ennen kisoja on pyörinyt vahvasti Lionel Messin ympärillä. Juuri nyt Argentiinan maajoukkue tuntuu olevan epäterve työyhteisö, sillä edes Messi ei pysty yksin voittamaan Argentiinalle sen kovin haluamaa maailmanmestaruutta. Kisoissa argojen pitää olla yhtenäinen joukkue ja ajoittain diivailleen Messin pitää sitoutua täydellisesti Sampaolin vaativaan pelitapaan. Käytössä on pelaajamateriaali, jolla voi juhlia kisojen päättyessä, mutta Argentiinan puolustuksen heikot otteet ovat aito uhkakuva. Alkulohko ei ole helpoin mahdollinen ja esimerkiksi Islanti omalla pelityylillään tulee varmasti tuottamaan vaikeuksia Argentiinalle. Argentiina on silti oman lohkonsa ehdoton ennakkosuosikki, mutta viime kisojen finaalipaikan uusiminen vaatisi pienoista ihmettä.

Islanti – MM-kisahistoriaa tekevä Islanti lähtee toistamaan kahden vuoden takaista ihmettä

Kaksi vuotta sitten EM-kisoissa kaikkien futishipsterien suursuosikiksi noussut Islanti tekee Venäjän MM-kisoissa jalkapallohistoriaa. Piskuisesta reilun 300 000 asukkaan saarivaltiosta tulee ylivoimaisesti pienin jalkapallon MM-lopputurnauksessa esiintyvä maa. Islanti on myös meille suomalaisille varsin tuttu vastustaja, sillä Huuhkajat arvottiin Islannin kanssa samaan karsintalohkoon. Monelle onkin jäänyt hyvässä ja pahassa mieleen Reykjavikissa pelattu klassikko-ottelu, jonka loppuhetkiä on turha sen enempää muistella. Voitto Suomesta ei toki ollut Islannin ainoa ihmeteko, sillä FIFA-rankingin 22. voitti lopulta kovan karsintalohkonsa ja jätti muun muassa Kroatian ja Ukrainan taakseen.

Islanti ei ole muuttanut toimivaa pelitapaansa miksikään ja kisoissakin maa tulee olemaan varsin suoraviivainen erikoistilanteisiin luottava joukkue. Lars Lagerbäckin korvannut Heimir Hallgrimsson on jatkanut siitä, mihin ruotsalaisvalmentaja jäi. Kasassa onkin varsin kokenut ja pitkään yhdessä pelannut miehistö. Islanti luottaakin vahvasti niihin pelaajiin, jotka loistivat kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa. Kliseisesti sanottuna Islanti on taas kerran enemmän kun osiensa summa, sillä puhtaasti pelaajien seurastatuksien perusteella maalla ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia näissäkään karkeloissa.

Joukkue

Maalivahdit: Hannes Thor Halldorsson (Randers FC), Runar Runarsson (FC Nordsjælland), Frederik Schram (FC Roskilde).

Puolustajat: Kari Arnason (Vikingur), Ari Skulason (Lokeren), Birkir Saevarsson (Valur), Sverrir Ingason (FC Rostov), Hordur Magnusson (Bristol City), Holmar Eyjolfsson (Levski Sofia), Ragnar Sigurdsson (FC Rostov).

Keskikenttä: Johann Gudmundsson (Burnley), Birkir Bjarnason (Aston Villa), Arnor Traustason (Malmo FF), Emil Hallfredsson (Udinese), Gylfi Sigurdsson (Everton), Olafur Skulason (Kardemir Karabukspor), Rurik Gislason (SV Sandhausen), Samuel Fridjonsson (Vålerenga), Aron Gunnarsson (Cardiff City).

Hyökkääjät: Alfred Finnbogason (Augsburg), Bjorn Sigurdarson (FC Rostov), Jon Dadi Bodvarsson (Reading), Albert Gudmundsson (PSV Eindhoven).

Avainpelaajat

Islannin selkeänä ykkösmaalivahtina kisoihin lähtee kokenut 34-vuotias Hannes Halldorsson, jonka tarina on vertaansa vailla. Vielä viitisen vuotta sitten maalivahti pelasi osa-aikaisesti jalkapalloa ja tienasi elantonsa elokuvia tehden. Oivat otteet maajoukkueessa toivat kuitenkin mahdollisuuden pelata jalkapalloa ammattimaisesti ja nyt Tanskassa ammatikseen pelaava torjuja on yksi maansa tärkeimmistä pelaajista kesän kisoissa.

Islanti perustaa pelaamisensa vahvalle puolustuspelaamiselle. Puolustuslinjan ehdoton ykkösmies on 31-vuotias isokokoinen ja romuluinen Ragnar Sigurdsson, joka tienaa elantonsa Venäjän pääsarjassa. Keskikentällä jälleen kerran avainasemassa on koko Islannin keulakuvapoika Aron Gunnarson, joka myös toimii kisoissa joukkueensa kapteenina. Keskikentän ikiliikkuja taistelee jokaisesta pallosta ja hänen pitkät rajaheittonsa ovat jälleen kerran Islannin täsmäase.

Hyökkäyspäässä Islannin ylivoimaisesti tärkein pelaaja on yksi maan historian parhaista jalkapalloilijoista Gylfi Sigurdsson. Sigurdsson siirtyi viime kesänä kovalla liki 50 miljoonan euron siirtosummalla isoja satsauksia tehneeseen Evertoniin, mutta koko joukkueen tavoin myös hyökkäävän keskikenttäpelaajan kausi oli vaikea. Tästä huolimatta ruuti maajoukkuepeleissä on ollut kuivaa ja loistavan oikean jalan omaava monipuolinen kymppipaikan pelaaja on se kaveri, jonka pitää ratkaista tasaiset matsit Islannin hyväksi. Hyvää tulitukea hän saa 12 maalia Saksan Bundesliigassa paukuttaneelta Alfred Finnbogasonilta sekä loistokauden Valioliigan yllättäjäjoukkue Burnleyssa pelanneelta Johan Berg Gudmundssonilta.

Islannin kapteeni Aron Gunnarsson pelasi hienon kauden Cardiffin riveissä. ( Matthew Horwood/Getty Images)

Kiinnitä katseesi

Kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa Islanti pääsi iskemään puskista, sillä tuskin kukaan piti maata potentiaalisena yllättäjäjoukkueena. Vielä MM-karsinnoissakin moni maa suhtautui ennakkoluulottomasti pelaavaan saarivaltioon ylimielisesti, mutta nyt vastustajien on pakko kunnioittaa kovaa jälkeä jo pitkään tehnyttä maata. Vielä kaksi vuotta sitten Islannin pelityyli tuli monelle maalle yllätyksenä, mutta nyt maan metkut tiedetään kaikkialla. Ei ole realistista odottaa, että Islanti tulisi muuttamaan taktisia perusteitaan, mutta onko maalla tiukan paikan tullen varasuunnitelmaa, jos vastustaja pystyy puolustamaan Islannin vahvuudet pois?

Arvio

Islannilla kävi todella huono tuuri lohkoarvonnoissa, sillä D-lohkoa voidaan hyvin pitää koko kisojen kovimpana. Lähtökohtaisesti Kroatia ja Argentiina ovat suosikit etenemään pudotuspelivaiheeseen, mutta Islanti on ennenkin yllättänyt kisoissa. Suoraviivainen ja fyysinen pelityyli lohkon ennakkosuosikkeja vastaan ja Islanti ei tule taipumaan ilman vimmattua taistelua. Jatkopaikka olisi ihme, mutta jo pelkästään kisoihin pääseminen on saavutus, jonka jokainen islantilainen tulee muistamaan koko loppuelämänsä ajan.

Kroatia – Kohujen keskellä seilaava Kroatia lähtee kisoihin nimivahvalla joukkueella

Nimivahva Kroatia arvottiin Suomen kanssa samaan MM-karsintalohkoon. Euroopan suurjoukkueiden avainnimistä koostunut joukkue lähti karsintalohkoonsa ehdottomana ennakkosuosikkina, mutta lopulta Kroatia oli vähällä jäädä kokonaan kisojen ulkopuolelle. Kohu maan jalkapallon pahamaineisen johtohenkilön Zdravko Mamicin ympärillä ei laantunut ja muun muassa Luka Modric joutui lausuntojensa myötä Kroatian jalkapallokannattajien hampaisiin. Päävalmentaja Ante Cacic sai kesken karsintojen potkut ja uusi mies Zlatko Dalic joutui kovan paikan eteen. Lopulta karsintojen viimeisen kierroksen vierasvoitto Ukrainasta nosti kroaatit lohkon toiselle sijalle ja pudotuspelivaiheessa Kreikka oli pelkkä suupala FIFA-rankingin 18. olevalle maalle.

Kroatia on pelannut päävalmentaja Dalicin alaisuudessa pääasiallisesti melko hyökkäävällä 4–2–3–1-formaatiolla, missä Luka Modric on esiintynyt hänelle hieman epätavallisella kymppipaikalla. Karsinnoissa maalinteko oli kuitenkin vaikeaa, vaikka maa onnistui luomaan useissa otteluissa riittävästi laadukkaita tekopaikkoja. Kasassa on laadukas ja laaja materiaali, sillä useille pelipaikoille on jopa ylitarjontaa laadukkaista pelimiehistä. Odotukset Kroatiassa ovatkin korkealla maan historian viidensiin jalkapallon MM-kisoihin. Optimistisimmat kannattajat odottavat jopa vuoden 1998 ihmeen toistamista. Tuolloin ensimmäistä kertaa MM-kisoihin osallistunut maa yllätti Davor Sukerin johdolla kaikki voittamalla sensaatiomaisesti pronssia.

Joukkue

Maalivahdit: Danijel Subasic (Monaco), Lovre Kalinic (Gent), Dominik Livakovic (Dinamo Zagreb).

Puolustajat: Vedran Corluka (Lokomotiv Moscow), Domagoj Vida (Besiktas), Ivan Strinic (Sampdoria), Dejan Lovren (Liverpool), Sime Vrsaljko (Atletico Madrid), Josip Pivaric (Dynamo Kiev), Tin Jedvaj (Bayer Leverkusen), Duje Caleta-Car (Red Bull Salzburg).

Keskikenttä: Luka Modric (Real Madrid), Ivan Rakitic (Barcelona), Mateo Kovacic (Real Madrid), Milan Badelj (Fiorentina), Marcelo Brozovic (Inter Milan), Filip Bradaric (Rijeka).

Hyökkääjät: Mario Mandzukic (Juventus), Ivan Perisic (Inter Milan), Nikola Kalinic (AC Milan), Andrej Kramaric (Hoffenheim), Marko Pjaca (Juventus), Ante Rebic (Fiorentina).

Avainpelaajat

Kroatia lähtee kisoihin melko tutulla joukkueella, sillä maan ydinryhmä on ollut kasassa jo melko pitkään. Maalinsuulla maa luottaa Monacossa ammatikseen pelaavaan kokeneeseen Danjiel Subasiciin, joka ei ole se mediaseksikkäin nimi, mutta äärimmäisen hyvä veräjänvartija. Puolustuksessa Kroatian tärkein pelaaja on parin viime vuoden aikana yleisestä vitsistä takaisin huipputoppariksi muuntunut Dejan Lovren, joka oli johdattamassa seurajoukkuettaan Liverpoolia Mestarien liigan finaaliin. Mielenkiintoinen nimi on oikean laidan hyökkäysorientoitunut Sime Vrsaljko, joka on vaikean alun jälkeen noussut entistä isompaan rooliin Atletico Madridin riveissä.

Keskikentällä Krotian materiaali ei kalpene kenellekään kisojen maalle, sillä käytännössä kaikki kisajoukkueen pelaajat pelaavat isoja minuutteja Euroopan huippusarjoissa. Päävalmentaja Dalicilla on jopa valinnan vaikeutta, sillä kaikkia supertähtiä on vaikea mahduttaa samaan aikaan kentälle. Varmoja avaajia ovat Luka Modric ja Ivan Rakitic. Viimeisestä paikasta kamppailevat erityisesti Real Madridin Mateo Kovacic sekä erinomaisen kauden Interissä pelannut Marcelo Brozovic.

Heikko ei ole myöskään Kroatian hyökkäysosasto. Kolmen miehen hyökkäyksen vasemmalla laidalla aloittanee itseoikeutetusti jälleen kerran mainion kauden Interin riveissä pelannut Ivan Perisic. Oikealla aloittanee vanhemmalla iällä hyökkäyksen keskustasta laitaan siirtynyt Mario Mandzukic, joka tuntuu sisäistäneen epätavallisen laitatarget-pelaajan roolin varsin hyvin. Keskushyökkääjän paikalle Kroatialla ei ole selkeää ykkösmiestä, sillä heikon kauden AC Milanissa pelannut Nikola Kalinic ei voi enää olla varma omasta avauksen paikastaan. Monen kroatialaisen mielestä paikka kuuluisi 13 maalia Saksan Bundesliigassa paukuttaneelle Andrej Kramaricille, mutta harjoituspelin perusteella Kalinic on ainakin vielä nokkimisjärjestyksessä Hoffenheim-kärjen edellä.

Luka Modric on esiintynyt viime aikoina itselleen hieman tuntemattomammalla pelipaikalla. (Clive Rose/Getty Images)

Kiinnitä katseesi

Kroatian viime vuodet ovat sujuneet melko sekavissa merkeissä. Kahden vuoden takaisista EM-kisoista mieleen jäi lähinnä kannattajien protestit maan korruptoitunutta palloliittoa kohtaan ja sama meno jatkui myös karsinnoissa. Taustojen sekoilut ja skandaalit ovat auttamatta näkyneet myös pelikentällä, sillä karsinnoissa Kroatia jätti itsestään tuskaisen kuvan. Tähtipelaajista koostuva joukkue oli lähinnä mukayhtenäisesti pelaava kasa yksilöitä ja tulokset olivat sen mukaisia.

Nyt uusi päävalmentaja Zlatko Dalic joutuu uransa ylivoimaisesti kovimpaan paikkaan. Pahojen kielien mukaan 55-vuotias valmentaja sai nykyisen työpaikkansa lähinnä oikeiden suhteiden avulla ja ex-keskikenttäpelaajan CV valmentajana vaikuttaa kieltämättä varsin ohuelta. Hänen parhaat meriittinsä ovat Lähi-idän sarjoista, jotka eivät millään tavalla kestä vertailua Euroopan vastaaviin. Kisoissa Kroatialla on pelaajamateriaalinsa pohjalta mahdollisuudet vaikka mihin, mutta saako Dalic isoista diivoista koostuvan joukkueen yhtenäiseksi?

Arvio

Kroatia arvottiin kovaan alkulohkoon ja pääsy ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle vaatii onnistumisia heti alusta alkaen. Maa on Argentiinan jälkeen lohkon kakkossuosikki, mutta Islanti ja Nigeria ovat yllätysvalmiita joukkueita, joten diivailuun tai ylimielisyyteen ei ole varaa. Vaikka odotukset Kroatiassa ovat kovat, ensimmäistä pudotuspelikierrosta pidemmälle eteneminen näissä kisoissa ei taida kuitenkaan olla realismia.

Nigeria – Nuori ja innokas Nigeria lähtee uusimaan neljän vuoden takaista onnistumista

Liki 200:n miljoonan asukkaan Nigeria alkaa olla jalkapallon MM-kisojen vakiokävijä. Maa selvisi historiansa ensimmäisiin kisoihin vuonna 1994 ja siitä lähtien maa on ollut yhtä poikkeusta lukuu nottamatta tuttu näky MM-kisojen lohkovaiheessa. Tälläkään kertaa kisapaikka ei irronnut helpolla, sillä Afrikan karsintasysteemi on todella raaka. Maa arvottiin karsintojen viralliseen kuolemanlohkoon yhdessä Sambian, Algerian ja Kamerunin kanssa. Nigeria pelasi kuitenkin vakuuttavat karsinnat selviten ensimmäisenä afrikkalaisena joukkueena lopputurnaukseen.

FIFA-rankingin 47. majailevalla Nigerialla on kasvamassa varsin mielenkiintoinen nuori sukupolvi, joka ottaa nyt ensiaskeleet todellisiin parrasvaloihin. Maan saksalainen päävalmentaja Gernot Rohr antoi karsinnoissa paljon vastuuta nuorille pelaajille, mikä tuotti tulosta. Nigeria on esiintynyt viime vuosina kollektiivisesti ja organisoidusti, mikä ei ole itsestäänselvyys afrikkalaiselle maajoukkueelle. Super Eagles pelannee myös kisoissa melko perinteisellä 4–4–2-formaatiolla hyvin tiivisti omaa maalia varjellen.

Joukkue

Maalivahdit: Francis Uzoho (Deportivo La Coruna), Ikechukwu Ezenwa (Enyimba), Daniel Akpeyi (Chippa United)

Puolustajat: William Troost-Ekong, Abdullahi Shehu (Bursaspor), Tyronne Ebuehi (Benfica), Elderson Echiejile (Cercle Brugge), Bryan Idowu (Amkar Perm), Chidozie Awaziem (Porto), Leon Balogun (Brighton), Kenneth Omeruo (Kasimpasa)

Keskikenttä: Mikel John Obi (Tianjin Teda), Ogenyi Onazi (Trabzonspor), Wilfred Ndidi (Leicester), Oghenekaro Etebo (CD Feirense), John Ogu (Hapoel Be’er Sheva), Joel Obi (Torino), Victor Moses (Chelsea), Alex Iwobi (Arsenal)

Hyökkääjät: Ahmed Musa, Kelechi Iheanacho (Leicester), Odion Ighalo (Changchun Yatai), Simeon Nwankwo (Crotone)

Avainpelaajat

Nigerian ykkösmaalivahtina kisoissa toiminee vasta 19-vuotias Francis Uzoho, joka teki kuluvalla kaudella La Liga historiaa. Nuorukainen debytoi Deportivon riveissä 18 vuoden iässä ja hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin ulkomaalainen maalivahti Espanjan pääsarjassa. Uzoho pelasi pääasiallisesti Deportivon reservijoukkueessa, mutta hänelle povataan Espanjassa varsin valoisaa tulevaisuutta.

Nigerian neljän miehen puolustuslinjan ehdoton johtohahmo on Turkin Bursasporissa ammatikseen palloileva 24-vuotias William Troost-Ekong. Mielenkiintoinen nimi on myös laitapuolustaja Brian Idowu, joka on elänyt valtaosan elämästään Venäjällä. Hänen isänsä on nigerialainen ja vuosi sitten hän päätti edustaa maajoukkuetasolla juuri Nigeriaa. Venäjällä päätös herätti kummastusta, sillä monen mielestä hyökkäävä laitapuolustaja olisi vahvistanut myös Venäjän maajoukkuetta. Kutsua ei kuitenkaan kuulunut ja Idowu veti asiasta omat johtopäätöksensä.

Keskikentällä päävalmentaja Rohrilla on mukava tilanne, sillä hän pystyy rakentamaan avauskokoonpanonsa varsin nimekkäiden pelaajien ympärille. Kokemusta nuoreen joukkueeseen tuo kisoissa maan kapteenina toimiva Jon Obi Mikel, joka saa rinnalleen vielä joskus urallaan eurooppalaisessa suurseurassa pelaavan Wilfred Ndidin. Laidoilla Nigeria luottaa lontoolaisvoimaan, sillä Valioliigasta tutut Victor Moses ja Alex Iwobi pelaavat ilman haavereita kaikki ottelut alusta loppuun. Hyökkäyksessä ykköspyssyn viittaa sovitellaan TsSKA Moskovan Ahmed Musan harteille. Toisesta avauskokoonpanon hyökkääjän paikasta käydään kovaa kamppailua Leicesterissä flopanneen Kelechi Iheanachon ja Odion Ighalon välillä.

Leicesterin ja Nigerin keskikenttäpelaajalla Wilfred Ndidillä on edessään valoisa tulevaisuus. (Getty)

Kiinnitä katseesi

Nigerian nuoren sukupolven lisäksi katseet kannattaa kiinnittää maan pelipaitaan, jota yleisesti pidetään koko kisojen hienoimpana. Paitojen vintage-henkinen kotkakuviointi kunnioittaa Nigeria historian ensimmäistä kisapaitaa vuodelta 1994. Paitojen hienous ei ole jäänyt huomaamatta, sillä Niken mukaan paitaa on myyty enemmän kuin mitään muuta maajoukkuepaitaa koskaan ennen MM-kisojen alkua. Englantilaislehdistön mukaan yli kolme miljoonaa ihmistä on tilannut Nigerian maajoukkuepaidan ja tällä hetkellä Niken tehtaat eivät pysty valmistamaan riittävästi paitoja kaikille halukkaille!

Arvio

Nigerialla kävi huono tuuri jo karsinnoissa ja sama trendi jatkui lopputurnauksessa, sillä jälleen kerran maa arvottiin epäviralliseen kuolemanlohkoon. Vedonlyöntiyhtiöt tuntuvat pitävän Argentiinaa ja Kroatiaa jättisuosikkeina etenemään jatkoon, mutta Nigeria voi yllättää kisoissa monet. Jatkopaikka ei ehkä ole realismia, mutta lohkon muut joukkueet eivät tule saamaan helppoja pisteitä Superkotkia vastaan.

Faneille.comin MM-ennankot:

Kansikuva: All Over Press