Näkeekö Kalmarin kauden avausmaali päivänvalon?

Maanantaina 13.4. pelataan päätökseen Allsvenskanin 3.ottelukierros. Kaksi kautensa tahmeasti aloittanutta joukkuetta kohtaavat 12 000-paikkaisella Guldfågeln Arenalla klo 20 alkaen kun Åtvidabergs FF reissaa pitkin itärannikkoa kiusaamaan Kalmaria. Kotijoukkue ei ole vielä onnistunut maalinteossa, ja plakkariin on kertynyt yksi sarjapiste Helsingborgilta nipistetyn tasurin ansiosta. Vierailija ÅFF sen sijaan on hävinnyt molemmat ottelunsa kirvelevästi yhden maalin marginaalilla.

Veljestrio jälleen koolla Kalmarissa

Kalmarin voitettua mestaruuden vuonna 2008 lähtivät Elmin veljekset Euroopan kentille luomaan uraa. Koplan nuorin, 27-vuotias Rasmus Elm on edustanut AZ Alkmaaria ja CSKA Moskovaa, jonka kanssa hän purki sopimuksen vuodenvaihteessa palaten Kalmariin kuntoutumaan vammakierteestään. 29-vuotias Viktor Elm sen sijaan urakoi Hollannissa noin 200 ottelua Heerenveenin ja AZ Alkmaarin värejä kantaen. Kolmikon vanhin eli David Elm teki ”maitojunaretken” Thames-joen varrelle esiintyen Fulhamin paidassa kymmenen kertaa ennen paluuta Elfsborgin kautta Kalmariin.

Kotijoukkueen peräsimeen saapui tälle kaudelle Peter Swärdh, joka luotsasi illan vierailijaa kaksi edellistä kautta resurssit huomioon ottaen erinomaisesti. Vasemman pakin paikalle hankittiin Mjällbystä 25-vuotias Viktor Agardius, jonka lisäksi kivitalon kokoinen toppari Marcus Nilsson jatkaa punapaidoissa talven siirtovirityksistä huolimatta. Viime kaudella hurjasti maaleja sylkeneen Måns Söderqvistin lähtö Hammarbyn leiriin oli paha isku. Katseet kääntyvät nyt Halmstadista noukittuun Marcus Antonssoniin ja vikkelään kipittäjään Pär Ericssoniin.

ÅFF-leirissä uusi käskyttäjä

Brommasta saapuneesta Albornozista voi olla paljon iloa uudelle joukkueelleen (AOP)

Brommasta saapuneesta Albornozista voi olla paljon iloa uudelle joukkueelleen (AOP)

Pian viisikymppinen Roar Hansen tarttui sinipaitojen puikkoihin, jossa hän joutuu operoimaan huomattavasti kehnommalla materiaalilla ja vähemmillä ”pelimerkeillä” kuin edellisessä pestissään Helsingborgissa. Siirtomarkkinoilta verkkoihin tarttui pari laadukasta täsmähankintaa. AIK:n monivuotinen luottopakki Martin Lorentzon ei päässyt yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta ja miettii nyt seuraavaa siirtoaan pelaten Åtvidabergissa ainakin kesään saakka. Daniel Sjölundin lähdettyä pahimman kilpailijan IFK Norrköpingin riveihin keskikentälle värvättiin taitava Mauricio Albornoz Brommapojkarnan riveistä. Laidalla sähisee edelleen 41-vuotias ”rutiköyhän miehen Beckham” Kristian Bergström, jonka tavaramerkkinä ovat mittatilaustyönä räätälöidyt keskitykset. Nuoruuden intoa hyökkäyspeliin tuo Pietarsaaren Jarosta lainalla oleva 20-vuotias Simon Skrabb. Miekkonen pääsi viime pelissä avaukseen ja pohjusti joukkueensa kavennuksen 2-3 tappiossa sarjanousija GIF Sundsvallia vastaan.

Kärjessä suurin maalintekovastuu lepää nigerialaispyssy John Owoerin harteilla. Viime kaudella 15 maalia pommittanut Ricardo Santos jätti ammottavan loven hyökkäyspäähän muuttamalla Kiinan Superliigaan. Aika näyttää onko nuoresta kroaattikärki Mario Jelavicistä täyttämään brassin saappaat. Hyökkääjän esitys viime pelissä oli ainakin lupauksia herättävä: päästyään kentälle ottelun loppuhetkillä ei mennyt kuin viisi minuuttia ja palloa kaivettiin verkoista.

Vedonlyönti

Tällä palstalla vuosi 2015 on ollut toistaiseksi häpeällistä tyhjänkauhontaa. Kolmesta tipsatusta pelistä kaikki ovat ajautuneet rumasti pöpelikön puolelle. Kalmarin tehtyjen maalien sarake näyttää siis vielä puhdasta nollaa, mutta tässä pelissä kotijoukkueen kannattajat pääsevät ilakoimaan vähintään yhtä rysää. Kotijoukkueen onnistuminen maalinteossa on siis valintani kupongille. Kerroin ei todellakaan päätä huimaa, mutta yritetään saada pirstaleina oleva itseluottamukseni kasaan osumalla edes kerran.