Onko SJK:sta tai RoPS:sta mestariksi?

Veikkausliigassa siirryttiin maajoukkuetauolle Klubin johtoasemassa. SJK:lla ja RoPS:lla on kuitenkin sanansa sanottavana mestaruustaistelun suhteen.

Maajoukkuetauko otettiin ilolla vastaan jokaisessa Veikkausliigajoukkueen leirissä. Loukkaantuneet pääsevät parantelemaan vammojaan rauhassa ja joukkueet saavat hioa kuviot kuntoon ennen kauden loppurutistusta. Otteluita on joukkueesta riippuen jäljellä vielä 7-10, kiitos Veikkausliigan hienon ja tasapuolisen otteluohjelman.

SJK:n kannalta tauko tuli hieman nihkeään saumaan. Simo Valakarin suojatit olivat saaneet juuri käännettyä kurssinsa heikomman jakson jälkeen. Seinäjokelaiset jäivät elokuun alussa voitoitta ja maaleitta peräti neljässä peräkkäisessä ottelussa. Kuun loppua kohti meno kuitenkin parantui ja SJK nappasi viimeisestä kolmesta ottelusta täydet yhdeksän pistettä maalierolla 8-1.

Seinäjokelaisten riveihin kesällä FK Haugesundista liittynyt Roope Riski on ollut mainio vahvistus. Nopea ja taitava viimeistelijä on omalla panoksellaan pystynyt nostamaan koko SJK:n hyökkäyksen tasoa. Riski on osunut maalipuiden väliin jo kolme kertaa, mutta hänen saapumisensa myötä myös Akseli Pelvas ja Ariel ”Tuco” Negueukam ovat nousseet uudelle tasolle. Pelvas viimeisteli taukoa edeltävässä ottelussa IFK Mariehamnia vastaan kaksi maalia ja nousi Veikkausliigan maalipörssin toiselle sijalle. Tucon aika SJK:ssa ei ole sujunut toivotulla tavalla ja kamerunilaisella on paha tapa hidastaa hyökkäyksiä turhalla pallon hautomisella. Vaikka Tuco jäi maaleitta Maarianhaminaa vastaan, niin hän pelasi kenties parhaan pelinsä seinäjokelaisten riveissä.

RoPS lähtee kauden loppusuoralle tasapisteissä SJK:n kanssa. Molemmat ovat pisteen HJK:ta perässä, mutta SJK on pelannut ottelun ja RoPS kaksi helsinkiläisiä enemmän.

Rovaniemeläisten kausi on ollut kuin satukirjasta. Nihkeän alun jälkeen joukkue kulki voitosta voittoon, mutta ei pystynyt valloittamaan piikkipaikkaa lukuisista mahdollisuuksista huolimatta. Juha Malinen on saanut raavittua laadukkaasta mutta rajallisesta materiaalista kaiken irti. Kauden edetessä avainpelaajien raju kuormitus alkoi näkyä. Pienet vammojen ja korttitilien täyttymisten myötä avauskokoonpano eli paljon ja se näkyi tulostaululla. Viimeisestä kahdeksasta ottelustaan joukkue on voittanut ainoastaan yhden. Rovaniemeläisten onneksi myös HJK ja SJK ovat kompastelleet, joten vielä on saumoja jopa mestaruuteen asti.

Erityisesti Aleksandr Kokon loukkaantuminen on kirpaissut pahasti. Veikkausliigan maalipörssiä johtava Kokko on maaleillaan kääntänyt monta ottelua joukkueen eduksi. RoPS:n elokuun ainoassa voitossa rovaniemeläisten molemmat osumat ampunut Simo Roiha loukkaantui treeneissä, mutta oli jo vaihtopenkillä viime viikonlopun FC Inter -pelissä. Viimeisissä otteluissa kärjessä avanneen Michael Ibiyomin taso ei riitä mestaruutta tavoittelevan joukkueen avauskokoonpanoon. RoPS hankkineekin vahvistuksia hyökkäyspäähän vielä siirtoikkunan aikana.

Rovaniemeläisillä on vielä seitsemän ottelua jäljellä, joista kolme on kotikentällä. Pahimmista kilpailijoistaan joukkue kohtaa vielä vieraissa HJK:n, IFK Mariehamnin sekä FC Lahden. RoPS on toistaiseksi ollut Veikkausliigan paras vierasjoukkue, kun 13 reissupelistä on irronnut 19 pistettä.

SJK:lla on kahdeksan peliä aikaa kuroa HJK:n etumatka kiinni. Syyskuun lopulla joukkue isännöi Klubia mestaruustaiston kannalta elintärkeässä ottelussa. Otteluohjelma on seinäjokelaisten kannalta suosiollinen, sillä SJK kohtaa vielä sarjataulukon kuudesta viimeisestä joukkueesta peräti viisi.