Pystyykö Lord Bendtner viemään Tanskan EM-kisoihin?

Ruotsi nappasi joukkueiden avausosasta tärkeän voiton maalein 2-1. Ruotsi oli jo matkalla vakuuttavaan kahden maalin voittoon, kunnes Nikolai Jørgensen teki Tanskalle elintärkeän maalin kymmenisen minuuttia ennen loppua. Kamppailu oli kokonaisuudessaan vauhdikas ja viihdyttävä, eikä tempon ole syytä odottaa hidastuvan toisessa kohtaamisessa.

Ruotsi jahtaa historiansa kuudetta paikkaansa EM-kisoissa. Länsinaapurimme on selvättänyt tiensä maanosan mestaruuskilpailuihin jo neljä kertaa putkeen. Ruotsin paras sijoitus on neljäs sija vuodelta 1992. MM-kisoissa Blågult on ollut peräti 11 kertaa.

Kuluvissa karsinnoissa Ruotsi sijoittui G-lohkossa kolmanneksi Itävallan ja Venäjän jälkeen, kun kymmenestä ottelusta irtosi yhteensä 18 pistettä viiden voiton ja kolmen tasapelin myötä. Joukkueen kohtaloksi koitui peräkkäiset tappiot syyskuussa sekä Itävallalle että Venäjälle. Ruotsi ei pystynyt voittamaan kumpaakaan lohkon kärkimaata kertaakaan, vaan saldoksi jäi tappiot ja tasapelit molempia vastaan. Sen sijaan pienemmät maat hoituivat vakuuttavasti ja ainoa pistemenetys tuli tasapelissä Montenegroa vastaan.

Ruotsin paras maalintekijä oli vähemmän yllättäen Zlatan Ibrahimovic, joka teki karsinnoissa peräti kahdeksan osumaa. Joukkueen ykköstähti teki rankkarista myös Ruotsin toisen maalin avausosassa Tanskaa vastaan. Ruotsin muut pelaajat tekivät lohkossa yhteensä seitsemän maalia, joten kaivattua tulitukea ei muiden osalta tullut tarpeeksi. Toiseksi paras maalintekijä oli Turkin liigan Trabznosporissa pelaava Erkan Zengin, joka viimeisteli yhteensä kolme täysosumaa.

Ruotsin joukkue on sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Kokoonpanossa on Ibrahimovicin ja Andreas Isakssonin kaltaisia konkareita, mutta varsinkin keskikentältä löytyy nuoria ja lahjakkaita pelaajia. John Guidetti, Oscar Lewicki, Filip Helander, Abdul Khalili, Alexander Miloševic ja Oscar Hiljemark muodostivat vuoden alussa alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruuden voittaneen joukkueen rungon ja ovat nyt A-maajoukkueen matkassa.

Ruotsin avauskokoonpanoon tulee ainakin yksi muutos lauantaihin nähden, sillä FC Kööpenhaminaa edustava Mikael Antonsson jätti avausosan kesken loukkaantumisen myötä.

Tuulettaminen on tullut Zlatanille tutuksi. Mies on viimeistellyt Ruotsille urallaan jo 60 maalia. Kuva: AOP

Tuulettaminen on tullut Zlatanille tutuksi. Mies on viimeistellyt urallaan Ruotsille jo 60 maalia. Kuva: AOP

Myös Tanska on kokenut arvokisakävijä. Maa on selvittänyt tiensä EM-kisoihin kahdeksan kertaa ja kruununa on sensaatiomainen mestaruus vuodelta 1992. Viimeisistä kahdeksasta EM-kisoista Tanskalta on jäänyt väliin vain vuoden 2008 karkelot. MM-kisoissa joukkue on ollut neljästi, viimeksi vuonna 2010.

Kuluvissa karsinnoissa Tanska sijoittui I-lohkossa kolmanneksi Portugalin ja Albanian jälkeen, kun joukkue saalisti kahdeksasta ottelusta 12 pistettä. Portugali nappasi lohkovoiton vakuuttavasti keräten 21 pistettä ja Albania sai historiansa ensimmäisen EM-kisapaikan 14 pisteellä. Juutit voitti lohkossa vain kolme ottelua, kun Serbia kaatui kahdesti ja Armenia kertaalleen. Tanska teki alkulohkossa vain kahdeksan maalia, mutta maalit jakautuivat huomattavasti tasaisemmin kuin Ruotsilla. Väriläiskä Nicklas Bendter oli kahdella maalillaan joukkueen paras maalintekijä.

Bendtner on myös Tanskan maajoukkueen paras maalintekijä tällä hetkellä. Wolfsburgia edustava hyökkääjä on viimeistellyt 73 maaottelussa yhteensä 29 maalia. Toiseksi paras maalintekijä on hieman yllättäen Daniel Agger, joka on tehnyt topparin tontilta kunnioitettavat 12 osumaa 72 ottelussa.

Ruotsia vastaan valitun maajoukkueen 25 pelaajasta peräti kymmenen pelaa seurajoukkuetasolla Tanskan pääsarjassa. Heistä neljä oli avauskokoonpanossa ensimmäisessä ottelussa. Joukkueessa on ollut käynnissä iso sukupolvenvaihdos ja kokoonpanosta löytyykin peräti 11 1990-luvulla syntynyttä pelaajaa. Tanskalta löytyykin Tottenhamia edustaan Christian Eriksenin johdolla nuoria pelaajia, jotka ovat raivanneet tiensä suurempiin seuroihin Euroopassa.

Vuoden 2000 heinäkuussa Tanskan päävalmentajana aloittanut Martin Olsen on suunnitellut vetäytyvänsä sivuun vuoden 2016 EM-kisojen päätteeksi. 66-valmentaja on luotsannut Tanskan yhteensä neljiin arvokisoihin seitsemästä mahdollisesta.

Arvio

Toiseen kohtaamiseen lähdetään tasaisista asetelmista. Kavennusmaali ottelun lopussa voi nousta vielä arvoon arvaamattomaan, sillä nyt Tanskalle riittäisi maalin voitto. Ruotsi ei voi lähteä otteluun vain puolustamaan.

Tanskalla on allaan viisi voitotonta ottelua ja joukkue on tehnyt näissä ainoastaan kaksi maalia. Katseet kohdistuvatkin erityisesti Nicklas Bendtneriin, joka on yksinäisenä kärkenä kotijoukkueen suurin toivo. Lord Bendtnerillä on kuitenkin allaan kahdeksan ottelun maaliton putki maajoukkueessa. Tätä ennen väriläiskä viimeisteli hattutempun USAa vastaan, joten kaikki on mahdollista tiistainakin.

Tanska on pakotettu hyökkäämään, joten se avaa tilaa myös Ruotsille ja Zlatanille. Betsson on huomioinut ottelun vahvasti ja listoilla onkin 182 eri kohdetta. Tasapelille tarjotaan kerrointa 3.20, mikä on lähtökohdat huomioon ottaen se todennäköisin vaihtoehto. Ottelu alkaa kello 21.45.

Muista osallistua Faneille.comin Facebook-ryhmässä kilpailuun, jossa on palkintona kaksi kappaletta Jari Litmasen elämänkertoja. Sinun tarvitsee vain arvata ottelun lopputulos.

Kansikuva: All Over Press