Saksa on maailman paras rangaistuspotkuissa – ero muihin valtava

Saksa ja Italia järjestivät eilisessä puolivälierässä todellisen jännitysnäytelmän. Ei ollut kuitenkaan yllätys, että rangaistuspotkukilpailuun edennyt ottelu päättyi lopulta saksalaisten voittoon.

Saksan edellisestä tappiosta arvokisojen rangaistuspotkukilpailusta on kulunut peräti yli 40 vuotta. Vuoden 1976 EM-kisojen finaali päättyi Tšekkoslovakian voittoon, kun Uli Hoeness epäonnistui omassa yrityksessään ja Antonin Panenka ampui ratkaisevan pilkun sisään kuuluisalla tsipillään. Tämän jälkeen Saksa on voittanut MM-kisoissa neljä rangaistuspotkukilpailua ja EM-kisoissa nyt kaksi.

Käynnissä olevissa on tehty kuitenkin kyseenalaista historiaa saksalaisten osalta. Ranskan kisoissa peräti neljä saksalaista on epäonnistunut pilkussa (Thomas Müller, Bastian Schweinsteiger sekä Mesut Özil kahdesti), kun taas aiemmissa arvokisoissa vain kolme saksalaista oli onnistunut samassa tempussa (Hoeness, Uli Stieleke sekä Lukas Podolski).

Kaikkiaan Saksa on ollut arvokisoissa rangaistuspotkukilpailuissa seitsemästi. Näistä kuusi on päättynyt saksalaisten voittoon, joten voittoprosentti on makoisa 86. Eilen tappio ei tosin ollut kaukana, kun Müller sekä Özil epäonnistuivat peräjälkeen. Kilpailun edetessä saksalaiset olivat kuitenkin totutun kliinisiä ja Manuel Neuerin torjuessa erinomaisesti Matteo Darmianin yrityksen, nappasi Saksa jälleen yhden voiton plakkariinsa.

Esimerkiksi eilinen vastustaja Italia on ollut arvokisojen pilkkukisoissa peräti yhdeksän kertaa, mutta joukkue on onnistunut voittamaan näistä vain kolme. Vielä heikommin on mennyt paljon parjatulla Englannilla, joka on voittanut seitsemästä rankkarikilpailustaan vain yhden. Tšekillä on tosin vakuuttava saldo, sillä joukkue ei ole hävinnyt vielä ainuttakaan kolmesta pilkkukisasta.

Käynnissä olevissa EM-kisoissa on nähty toistaiseksi kolme pilkkukilpailua, mikä on jo suurin määrä 20 vuoteen. Se ei tosin ole yllätys, sillä mukana on ennätysmäärä joukkueita ja pudotuspelikierroksia on yksi enemmän kuin viime kisoissa. 15 pudotuspeliottelussa on ollut kolme rankkarikilpailua, eli keskimäärin joka viidennessä ottelussa. Kolmissa edellisissä kisoissa seitsemässä pudotuspeliottelussa oli joka kerta kaksi kilpailua. Vuoden 1996 EM-kisojen seitsemästä pudotuspeliottelusta pilkkukisoihin asti venyi peräti neljä.

Saksalla on välieräjoukkueista ylivoimaisesti kovin saldo rangaistuspotkukilpailuista. Portugali on voittanut EM-kisojen kolmesta pilkkukisastaan kaksi, kun nyt Puola kaatui puolivälierissä ja Englanti vuonna 2004. Toistaiseksi ainoa tappio tuli neljä vuotta sitten välierissä, kun Espanja eteni finaaliin Jão Moutinhon ja Bruno Alvesin epäonnistuttua. EM-kisojen ensikertalainen Wales ei ole laihan arvokisahistoriansa aikana ollut vielä kertaakaan pilkkukilpailussa, sillä maan ainoa visiitti MM-kisoihin vuonna 1958 päättyi varsinaisen peliajan tappioon Brasilialle puolivälierissä. Viimeisestä välieräpaikasta taisteleva Ranska on voittanut kuudesta pilkkukisastaan kolme, kun taas Islanti ei ollut aikaisemmin selvittänyt tietään arvokisoihin.

Kansikuva: Getty