Kommentti: Milan ei ole ottanut opiksi omista virheistään

Viaplay LogoKatso kaikki Serie A:n ottelut Viaplayn kautta!

AC Milan panosti viime kesänä valtavia summia joukkueen vahvistamiseksi. Seura sai vihdoin kauan kaipaamansa kiinalaisomistajat, jotka toivat mukanaan myös liki pohjattoman siirtokassan. Liki kymmenen uuden pelaajan myötä Milanin piti palata vihdoin takaisin Italian huipulle täysin pieleen menneiden kausien jälkeen. Päävalmentaja Vincenzo Montella sai tehtäväkseen luotsata kovasti uudistunut seura heti ensimmäisellä kaudella takaisin Mestarien liigaan, sillä muutoin lainarahalla rakennettu uusi projekti olisi vaarassa kaatua ennen kuin se todenteolla ehti edes päästä alkuun.

Liki kokonaan uusiksi mennyt Milan esiintyi alkukaudella sekavasti ja päämäärätiedottomasti eikä moni yllättynyt maanantaina, kun AC Milan tiedoitti antaneensa Montellalle potkut. Moni kuitenkin yllättyi Montellan korvaavasta nimestä, kun entinen suurpelaaja Gennaro Gattuso nimitettiin Milanin legendaaristen punamustien uudeksi päävalmentajaksi. Valmentajanimitys kertoo siitä, että Milan ei ole oppinut aikaisemmista virheistään.

Montellan valmennusura on sisältänyt nousuja ja laskuja

Vincenzo Montella on nuoreksi, vähän yli nelikymppiseksi valmentajaksi melko kokenut nimi. Hän päätti hienon pelaajauransa vuonna 2009 ja siirtyi liki suoraan Roman nuorisojoukkueiden valmentajaksi. Debyytti pääsarjatasolla tuli hieman yllättäen vain parin vuoden päästä, kun Roman silloinen päävalmentaja Claudio Ranieri veti johtopäätökset valmentamansa joukkueen surkeista otteista ja erosi. Montellan puolivuotinen Roman peräsimessä sujui hienosti ja moni odotti, että ikuisen kaupungin ylpeys nimittäisi vanhan pelaajansa vakituiseksi päävalmentajakseen. Roma päätyi kuitenkin Luis Enriqueen ja Montella jatkoi matkaansa Etelä-Italian piskuisen Catanian päävalmentajaksi. Cataniassa Il Aeroplanino teki hienoa jälkeä ainoaksi jääneellä kaudellaan ja samalla Montellasta tuli yksi koko Italian kuumimmista nuorista valmentajanimistä.

Catanista Montellan matka jatkui Fiorentinaan, jossa ex-hyökkääjä pisti tuulemaan heti ensimmäisellä kaudellaan. Montella päätti vaihtaa liki koko ykkösjoukkueen, mutta kovasti uudistunut Viola pelasi mainiota jalkapalloa sijoittuen lopulta sarjasssa neljänekksi vain pisteen kolmanneksi sijoittuneen Milanin perässä. Nelossijat tulivat Fiorentinalle tutuksi Montellan alaisuudessa, sillä seura päätyi lopulta kyseiselle sijalle jokaisella Vincenzon kolmella valmennuskaudella. Montellan alaisuudessa Fiorentinan pitkä, liki 20 vuotinen pokaaliton putki oli vähällä tulla päätökseensä, mutta lopulta hävitty Coppa Italian finaali ja Eurooppaliigan välieräpaikka olivat seuran parhaat saavutukset Montellan kolmivuotiskauden aikana.

Lopulta kunnianhimoinen Montella kyllästyi Fiorentinan sekavaan pelaajapolitiikkaan ja useampien yhteenottojen jälkeen seuran presidentti Diego Della Valle päätti vaihtaa päävalmentajaa monen kannattajien vastusteluista huolimatta. Montella lomaili hetken ennen marraskuista siirtymistä Sampdorian päävalmentajaksi. Sampdoria on Montellalle varsin rakas seura, sillä mies teki läpimurtonsa pelaajana genovalaisseurassa paukutellen kolmen Serie A-kauden aikana peräti 54 maalia. Montella sai valmennettavakseen sekavassa tilassa olevan seuran, mutta kuusi voittoa ja kuusi tasapeliä 26 ottelussa riittä nostamaan Dorian kuiville tiukassa putoamiskamppailussa. Montellan tähti oli kuitenkin tasaisessa laskussa ja moni oudoksui AC Milanin päätöstä nimittää kohtalaisen vähillä meriiteillä operoinut Montella uudeksi päävalmentajakseen.

Montellan aikakautta Milanossa leimasi epätasaisuus

Montellan debyyttikauden alku sujui vahvasti ja lokakuinen 1 – 0 voitto ehdottomasta mestarisuosikista Juventuksesta sai osan Milanin kannattajista uskomaan jopa todelliseen mestaruuskamppailuun nousemisesta. Odotuksia nosti myös Italian Supercupin voitto, sillä Juventuksen kaaduttua finaalissa Milan pääsi juhlimaan seuran ensimmäistä pystiä yli viiteen vuoteen. Vuoden 2017 puolella Milan kuitenkin esiintyi kaikkea muuta kuin vakuuttavasti. Neljän peräkkäisen tappion myötä seura putosi Mestarien liiga-kamppailusta ja pitkään näytti siltä, että europelit jäävät kokonaan väliin. Vahva loppukausi nosti Milanin pisteellä ohi paikallisvastustaja Interin, joten seura selvisi kuin selvisikin kuudennen sijan myötä tämän vuoden Eurooppaliigaan.

Eurooppaliiga ei kuitenkaan ole se eurosarja, jonka menestystä Milan halajaa. Seuran kuuluisaaan DNA:han on aina kuulunut menestyminen eurokentillä ja jääminen usean peräkkäisen vuoden ajan kokonaan Mestarien liigan ulkopuolelle on ollut seurajohdolle nolo asia. Tämän kauden minimitavoite oli saavuttaa top-4 sijoitus ja nimekkäiden hankintojen myötä seuran kannattajien odotukset ennen alkanutta kautta olivat jälleen kerran katossa. Montellan alaisuudessa Milan on kuitenkin voittanut kauden 14 ottelusta vain kuusi ja erityisesti hyökkäyspäässä seura on alisuorittanut rankasti.

Gattuson pelaajaura oli komea ja sen huipentuma oli maailmanmestaruus vuonna 2006. (Ben Radford/Getty Images)

AC Milan ei ole helppo ympäristö valmentajalle

Miten paljon alkukauden heikosta vireestä sitten menee Montellan vastuulle? On totta, että kymmenen uuden pelaajan integroiminen yhtenäiseksi joukkueeksi ei käy kädenkäänteessä. Tästä huolimatta Montellan peluutusratkaisut ovat herättäneet suurta keskustelua, sillä tämän kauden Milan pyöritti varsin mielenkiintoista pelaajarotaatiota ja joukkue pelasi harvoin kahta peräkkäistä ottelua samalla kokoonpanolla. Montella ei tuntunut missään vaiheessa löytävän joukkueelleen haluamaansa pelitapaa, joka sopisi ihanteellisesti kaikille pelaajille. Giacomo Bonaventuran tyyliset pelaajat menevät täysin hukkaan väärällä pelipaikalla ja erityisesti hyökkäyspään pelaajat ovat selvästi kärsineet poukkoilevasta peluutuksesta. Milanilla on hyökkäyspäässä Andre Silvan, Nikola Kalinicin ja Patrick Cutronen tasoisia viimeistelijöitä, mutta tästä huolimatta kauden paras maalintekijä on keskikenttäpelaaja Suso kuudella sarjamaalilla.

Kaikista selittelyistä huolimatta Montellan potkuja voidaan pitää perusteltuina. Se mitä potkujen jälkeen tapahtui kuitenkin kuvaa sitä, miten heikosti johdettu seura Milan tällä hetkellä on. Sen jälkeen kun Massimo Allegri jätti kauden 2014 päätteeksi Milanin, on seuralla ollut reilun kolmen vuoden aikana yhteensä kuusi eri päävalmentajaa ja näistä nimistä yksikään ei onnistunut pitämään omaa työtään edes kahden kauden ajan. Milanin päävalmentajavalinnoissa on ollut selkeä trendi, sillä seura on pyrkinyt nostamaan valmentajana kokemattomia entisiä pelaajiaan valmentajiksi Barcelonan ja Pep Guardiolan esimerkin mukaisesti. Toistaiseksi tulokset ovat heikkoja, sillä Filippo Inzaghin ja Clarence Seedorfin tapaiset nousevat valmentajat eivät kuuluisi Milanin tapaisen suurseuran penkin päähän.

Miksi Milan päätyi kokemattomaan Gennaro Gattusoon?

Montella on roikkunut löysässä hirressä jo useamman viikon ajan, joten oletusarvo oli se, että Milanilla oli jo katsottuna mitat täyttävä uusi päävalmentaja. Yleisen käsityksen mukaan päävalmentajaa ei kannata vaihtaa vain vaihtamisen ilosta ja nyt Milan tuntuu Gennaro Gattuson nimityksen myötä menevän vain ojasta allikkoon. Eikö seura todella ole ottanut yhtään opiksi viime vuosien valmentajakarusellista? Jos vapailla markkinoilla ei ole Montellaa parempia valmentajanimiä, miksi hänestä piti päästä eroon juuri nyt?

Milanin uusi päävalmentaja Gattuso omaa toki jo hieman kokemusta päävalmentajan roolista, mutta entisen keskikenttäpelaajan valmennus-CV on tällä hetkellä vähintäänkin vaisu. Rino aloitti oman päävalmentajauransa FC Sionissa, josta hänen matkansa jatkui valtavasta valmentajaruletista tunnettun Palermon riveihin. Palermossa Gattuso ehti vaikuttaa vain kuuden ottelun ajan ennen potkuja. Tämän jälkeen miehen matka jatkui Kreikkaan OFI Creten päävalmentajaksi, mutta tämäkään pesti ei kestänyt kauden loppuun asti. Pisan nostaminen Serie B:hen on oiva näyttö, mutta riitautuminen seuran omistajan kanssa heti nousua seuranneena kesänä taas osoitus Gattuson persoonan toisesta puolesta.

Gattuson sopimuksen yksityiskohdista ei ole vielä vuotanut varmaa tietoa julkisuuteen, mutta useiden lehtien perusteella miehen sopimus Milanin kanssa kattaa vain kuluvan kauden. Gattuso joutuu kaikkea muuta kuin helppoon tilanteeseen, sillä Milanin tulevaisuuden kannalta joukkueen pelillinen kurssi on käännyttävä nopeasti. Kokematon Gattuso joutuu siis aivan uuteen tilanteeseen urallaan, sillä toistaiseksi hän on luotsannut lähinnä pieniä ja mediaa vähän kiinnostavia seuroja. Milanissa lehdet ja muut mediat seuraavat pelaajien ja valmentajien jokaista liikettä, joten miten intohimostaan tunnettu mies kestää paineet? Milanin viime vuosien trendin tuntien on helppo ennustaa, ettei Gattuso näe kauden loppua nykyisessä roolissaan.

Kansikuva: Valerio Pennicino/Getty Images