Nähdäänkö Serie A:ssa vielä jättisiirtoja?

Viaplay LogoKatso kaikki Serie A:n ottelut Viaplayn kautta!

Kansainvälinen siirtoikkuna sulkeutuu ensi torstaina. Serie A:ssa on jo nähty useita yllättäviä ja isoja hankintoja, mutta vieläkö kärkijoukkueet jysäyttävät ennen ikkunan sulkeutumista? Faneille.com analysoi kaikkien sarjan kärkijoukkueiden tarpeet ja pohti mahdollisia hankintakohteita.

Juventus

Juventuksen siirtoikkuna on sujunut toistaiseksi melko vaiherikkaasti. Viime kauden UCL-finalistin piti lähteä alkavaan kauteen liki muuttumattomalla joukkueella, mutta Leonardo Bonuccin ja päävalmentaja Massimo Allegrin yllättävä välirikko muutti seuran suunnitelmia kovasti. Bonucci päätettiin myydä Milaniin ja Juventus uudisti joukkuettaan jopa yllättävän rankasti. Douglas Costa ja Federico Bernardeschi ovat mainioita lisiä joukkueen hyökkäyspelaamiseen kun taas PSG:stä vastikään siirtynyt Blaise Matuidi on kovasti kaivattu täsmähankinta keskikentälle. Muutama vuosi sitten uudeksi Paolo Maldiniksi povattu Mattia De Sciglio oli hyvä haku reilulla 10 miljoonalla ja 24-vuotias laitapuolustaja varmasti toivoo saavansa uransa takaisin nousuun Vanhan Rouvan riveissä.

Juventuksen kannattajat säikähtivät alkukesästä kovasti, kun näytti vahvasti siltä, että yksi maailman parhaista laitapuolustajista Alex Sandro olisi matkalla Chelsean riveihin. Nyt näyttää siltä, että Sandro jää Juventukseen, mutta joukkueen suurin puute on silti nimenomaan laitapuolustajaosastolla. Dani Alves pelasi huikean viime kauden ja hänen lähtöään Juventus ei vielä ole onnistunut korvaamaan. Stephan Lichtsteiner on mainio laitapuolustaja, mutta hän on pelaajaprofiililtaan täysin Alvesin vastakohta. Lisäksi sveitsiläinen juoksukone lähestyy jo 35 ikävuotta, joten miten hän jaksaa pitkän kauden kuluttavassa roolissa? Monipuolinen Juan Cuadrado pystyy pelaamaan oikealla laidalla, erityisesti kolmen topparin pelitavassa, mutta kolumbialainen ei ole perinteineen laitapuolustaja, mikä näkyy erityisesti miehen puolustuspelaamisessa.

Myös vasemmalle laidalle yksi rotaatiopelaaja tekisi poikaa. Juventus ja Atalanta ovat viime viikot kiistelleet Leonardo Spinazzolan kohtalosta. Spinazzola on Juventuksen omistama pelaaja, joka pelaa Atalantassa lainasopimukselle. Juventus ja Spinazzola haluaisivat, että mies palaisi Vanhan Rouvan riveihin, mutta Atalanta ei ole ainakaan vielä suostunut purkamaan 24-vuotiaan laitapelaajan lainasopimusta. Juventuksen seurakulttuuriin ei kuulu paniikkihankintojen tekeminen, mutta huhuissa Juve saattaa vielä siirtoikkunan loppupuolella yllättää hankkimalla nimekköön keskikenttäpelaajaan. Mitään akuuttia tarvetta ei ole, mutta viime päivinä Juventuksen on sanottu olevan Barcelonan Andre Gomesin ja Liverpoolin Emre Canin perässä. Ulospäin liikennettä tuskin tullaan näkemään, sillä Juventuksen ykkösjoukkueen tilanne on melko kompakti, koska se onnistunui pääsemään eroon Tomas Rinconin ja Mario Leminan tapaisista ylijäämäpelaajista.

AS Roma

Roma joutui tekemättömän paikan eteen siirtoikkunan alkupuolelle. Viime vuosien päämäärätiedoton pelaajapolitiikka oli ajanut seuran taloustilanteen niin ahtaalle, että edessä odotti kovat rangaistukset UEFA:n taloussääntöjen rikkomisesta. Tiedossa oli, että Roman piti myydä vähintään yksi edustusjoukkueen nimekäs avainpelaaja. Lopulta kaksi viime kauden takuumiestä vaihtoi Serie A:n Valioliigaan, kun Momo Salah siirtyi Liverpooliin ja toppari Toni Rudiger jatkoi matkaansa Antonio Conten valmennukseen. FFP-sanktiot vältettyään Roma sai myös hankkia pelaajia. Rick Karsdorp tuli miehittämään oikeaa laitapuolustajan paikkaa kun taas Cengiz Under, Lorenzo Pellegrini, Hector Moreno, Gregoire Defrel ja Maxime Gonalons toivat kaivattua leveyttä melko kapeaan kokoonpanoon.

Roma on kärkijoukkueista mielenkiintoisimmassa tilanteessa, sillä ykkösjoukkueen kokoonpano on kaikkea muuta kuin valmis. Seura ei vielä ole hankkinut minkäännäköistä korvaajaa viime kaudella 15 maalia tehneelle Salahille ja Roman kannattajat alkavat olla kärsimättömiä seuran toimeettomaan siirtopolitiikkaan. Roma oli puolijulkisesti Leicesterin Riyad Mahrezin perässä, mutta seurat eivät lopulta päässeet yhteisymmärrykseen algerialaisen siirtosummasta. Viimeisin huhuissa ollut nimi on Sampdorian Patrik Schick, joka on kuitenkin parhaimmillaan hyökkääjänä. Selvää on se, että Roma tulee vielä hankkimaan ainakin yhden pelaajan ja seuran kannattajat toivovat vahvistusta myös toppariosastolle, mikä on juuri nyt pelottavan kapea. Serie A on alkavalla kaudella selkeästi viime vuotta tasokkaampi ja Roma uhkaa jäädä kilpavarustelussa selkeästi kakkoseksi muille kärkijoukkueille. Luottamusta tuo kuitenkin seuran urheilutoimenjohtajaksi kesällä nimetty siirtoguru Monchi, joka on ennenkin jysäytellyt maireita pommeja siirtoikkunan viime hetkillä.

Napoli

Napolin siirtoikkuna on sujunut varsin seesteisissä merkeissä. Maurizio Sarrin persoonallisen pelitavan omaksumisessa meni hetki, mutta viime kauden loppupuolella Napoli oli Italian paras jalkapallojoukkue ja seuran urheilutoimen johto päätti olla uudistamatta hyvin pelannutta joukkuetta liikaa. Napoli onkin tehnyt lähinnä muutamia täsmähankintoja tuomaan kovasti kaivattua leveyttä pitkän ja kuluttavan kauden varalle. Erittäin lupaava Adam Ounas pystyy pelaamaan keskikentällä ja hyökkäyksessä monessa eri roolissa ja Sarrille jo Empolista tuttu Mario Rui on hyvä vaihtoehto puolustuksen vasemmalle laidalle.

Moni spekuloi sillä, säästelikö Napoli mahdollisia isoja hankintoja UCL-karsintojen jälkeiseen aikaan. Paikka Mestareiden liigan lohkovaiheessa on taloudellisesti iso asia seuralle ja nyt sillä on mahdollisuus vahvistaa rivejään isollakin rahalla. Eri asia on se, onko uusille hankinnoille suurempaa tarvetta, sillä Napolin joukkue näyttää varsin hyvältä ja yhteenhitsautuneelta porukalta. Suurimmat tarpeet lienevät puolustajaosastolla, sillä Raul Albiol ei aivan täytä huipputopparin tiukkoja kriteereitä. Vastaavasti espanjalaisen yhteispeli Kalidou Koulibalyn kanssa on täydellisyyttä hipovaa ja uuden topparin sisäänajaminen vie aina oman aikansa. Napolin puolustuslinjan materiaali on varsin kapea ja erityisest laitapuolustajaosastolla Elseid Hysajn on syytä pysyä kunnossa, muuten joukkue on lirissä, sillä seuralegenda Christian Maggio ei oikein enää pärjää huippulaitureita vastaan. Yksi uusi laitapuolustaja siis tekisi poikaa, mutta huhuissa Napoliin ei ole yhdistetty yhtään kyseisen pelipaikan pelaajaa.

Jatkaako Pepe Reina Napolissa siirtoikkunan sulkeutumisen jälkeen? Valerio Pennicino/Getty Images

Viime päivinä Italiassa on kohistu Pepe Reinan kohtalosta. Reina ja Napoli väänsivät kesällä pitkään uudesta jatkosopimuksesta ja viime päivinä on uutisoitu PSG:n kiinnostuksesta Espanjan maajoukkuemaalivahtiin. Kokenut Reina on parhaimmillaan loistava maalivahti, mutta miehelle sattuu tasaisin väliajoin ikäviä lapsuksia, jotka näkyvät auttamatta tulostaululle. Ykkösmaalivahdista luopuminen kesken kauden on kuitenkin valtava riski, varsinkin kun Napolilla ei ole riveissään mitat täyttävää toista veskaria. Siirtoikkunan alkupuolella I Partenopei oli Real Sociedadin Geronimo Rullin perässä, mutta Napoli ei ollut valmis maksamaan yli 30 miljoonan euron siirtosummaa. Rullin siirtosumma tuskin on yhtään pienempi kauden jo ollessa käynnissä, joten kaikkien osapuolten kannalta lienee parasta se, että Reina pelaa sopimuksensa loppuun Napolissa ennen siirtymistään uusien haasteiden pariin.

AC Milan

Jos Napolin siirtoikkuna on sujunut rauhallisissa merkeissä, voidaan Milanin sanoa olevan Etelä-Italian suurseuran täydellinen vastakohta. Pitkään alamaissa vaellelleet Milanon punamustat päättivät uudistaa kesällä käytännössä koko ykkösjoukkueensa. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Milan on pistänyt rahaa palamaan jo liki 200 miljoonan euron edestä ja joukkueen nimilista alkaa vihdoin näyttämään siltä miltä pitäisikin. Leonardo Bonucci, Andre Silva, Andrea Conti, Nikola Kalinic, Ricardo Rodriguez, Mateo Musacchio, Franck Kessie ja Lucas Biglia ovat jokainen erinomaisia hankintoja, joilta odotetaan paljon alkavan kauden otteluissa.

Milan tuskin tulee tekemään enää mitään isoja hankintoja siirtoikkunan viime hetkillä. Seura etsi pitkään uutta hyökkääjää, mutta Nikola Kalinicin hankinnan ja nuoren Patrick Cutronen mainioiden otteiden myötä kyseinen osasto alkaa olla hyvin miehitetty. Näin ollen pitkään huhuiltu Andrea Belottin hankinta jäänee toteutumatta, sillä Torino ei lopulta hyväksynyt edes Milanin yli 70 miljoonan euron tarjousta. Milanin siirtoikkunan mielenkiintoisimmat asiat liittyvätkin pois siirtyviin pelaajiin. Ykkösjoukkueen nimilista on melko pitkä ja useampi pelaaja saattaa vielä liikahtaa Milanista pois ennen torstai-iltaa. Gustavo Gomez, Jose Sosa, Gabriel Palletta ja Mbaye Niang ovat jokainen hyviä pelimiehiä, joille ei näillänäkymin ole tiedossa peliaikaa Milanin ykkösjoukkueen riveissä. Taloudellisesti Milan ei mahdollisista myynneistä tule juuri hyötymään, sillä mainituista pelaajista vain Niang on sellainen nimi, josta seura voi kuvitella saavansa ison, yli kymmenen miljoonan euron siirtosumman.

Inter

Milanon molemmat suurseurat ovat vaellelleet viime vuodet varjojen mailla, sillä Interin touhu ei ole näyttänyt yhtään paikallisvastustajaa paremmalta. Interin ja Milanin välinen ero piilee kuitenkin siinä, että Interin pelaajamateriaali on jo vuosien ajan ollut varsin hyvällä mallilla, mutta sekavat valmentajaratkaisut ja erinäköiset sisäiset kriisit ovat näkyneet auttamatta joukkueen peliesityksissä. Kesällä Inter vaihtoi valmentajaa ja Luciano Spalletti sai haluamansa hankinnat pitkän väännön jälkeen. Joan Canelo, Dalbert ja Milan Skiniar ovat hyviä täsmähakuja joukkueen suurimpaan heikkouteen eli puolustuspäähän. Borja Valero taasen saattoi olla koko siirtoikkunan paras hankinta vaivaisella viiden miljoonan euron siirtosummalla. Myös 25 miljoonaa euroa maksanut taitava, mutta kovasti töitä tekevä Matias Vecino vaikuttaa paperilta oivalta uudelta nimeltä Spallettin palettiin.

Interin tilanne vaikuttaa siis varsin hyvältä. Spalletti on riittävän itseluottamuksen omaava valmentajanimi selviämään Interin sekamelskasta ja hänen alkuaikansa Milanossa on sujunut seesteisissä merkeissä. Interin kokoonpano alkaa olla yksittäistä täsmäiskua vailla valmis eikä joukkue välttämättä tule hankkimaan yhtään uutta pelaajaa ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Viime päivinä Interiin on tuota Schalken kokenutta topparia Benedict Höwedesiä ja Arsenalin Shkodran Mustafia ja toppariosasto lieneekin juuri se pelipaikka, mikä kipeiten kaipaa rotaationimeä. Interillä on varsin leveä pelaajamateriaali ja joku kovankin profiilin pelaaja saattaa vielä vaihtaa maisemaa. Ex-kapteeni Andrea Ranocchiaa on huhuiltu takaisin Valioliigaan ja myös Antonio Candreva pyörii yhä huhuissa Chelsean riveihin. Yksi mielenkiintoinen seikka on myös kohuhyökkääjä Gabigolin kohtalo. Vastuuta tuskin on tälläkään kaudella tiedossa, joten edessä saattaa olla lainasopimus varman peliajan perässä.

Lazio

Lazio näyttää viime vuosina joutuneen hieman ikävään välikäteen. Se on tehnyt mainiota työtä rajallisin resurssein, mutta seuralla on ollut isoja vaikeuksia pitää läpimurron tehneitä pelimiehiä riveissään. Esimerkkejä tästä on nähty tänäkin kesänä, kun kapteeni Lucas Biglia siirtyi kovalla kohulla AC Milanin riveihin. Toinen vastaavanlainen case on Balde Keitan kohdalla. Superlahjakas monipuolinen hyökkääjä pelasi loistavan viime kauden, mutta nyt ongelmapelaajan maineessa oleva nuorukainen on keskittynyt kiukuttelemaan ja vaatimaan siirtoa Laziota suurempaan seuraan. Lazio on kuitenkin pitänyt tiukkaa linjaa ja vaatii Senegalin maajoukkuemiehestä 30 miljoonan euron siirtosummaa. Vielä toistaiseksi yksikään joukkue ei ole suostunut kyseistä rahasummaa maksamaan, mutta Keita saattaa hyvinkin vaihtaa seuraa tämän siirtoikkunan aikana.

Tulopuolella Lazio on operoinut siirtomarkkinoilla melko rauhallisesti. Päävalmentaja Simone Inzaghi on tehnyt hienoa työtä seuran loistavan junioriakatemian kirkkaimpien lahjakkuuksien kanssa ja alkavalla kaudella useampi nuori pelaaja saanee mahdollisuuden näyttää osaamistaan Lazion ykkösjoukkueen riveissä. Nuoret kaverit eivät kuitenkaan yksin riitä ja Lazio tehnee siirtoikkunan loppupuolella muutamankin hankinnan. Toppari Wesley Hoedt siirtyi liki 20 miljoonalla eurolla Valioliigan Southamptoniin ja Rooman sinipaitojen on pakko hankkia hollantilaiselle mitat täyttävä korvaaja kolmen miehen toppariosaston vasemmalle laidalle. Tämän lisäksi keskikenttä kaivannee yhtä pallollista pelaajaa, sillä Lucas Leivasta ei ole korvaamaan Milanoon siirtynyttä Bigliaa.

Kansikuva: Giuseppe Bellini/Getty Images