Top 10: Tässä on Italian kymmenen kuuminta derbyä

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Jos italialainen jalkapallo jostain tunnetaan, niin kiihkeästä tunnelmasta ja aidosta vastakkainasettelusta. Italiassa yksittäiset jalkapallo-ottelut nousevat spekaakkelimaiseen asemaan, sillä kliseisesti sanottuna kyse on enemmän kuin vain jalkapallosta. Tässä jutussa faneille.com esittelee maan kymmenen kiihkeintä derbyä.

10) Derby della Scala

Derby della Scala, eli tuttavammin Veronan derby on uusin tulokas Serie A:n paikallisotteluiden listalle. Veronan kaupungin kaksi merkittävintä seuraa eivät nimittäin ole juuri samalla sarjaportaalla vihtyyneet ja tästä syystä ottelu pelattiin ensimmäistä kertaa pääsarjatasolla vasta vuonna 2001. Hellas on Veronan selkeä ykkösseura ja historiallisesti menestyneempi kun taas pieni ja pippurinen Chievo on viettänyt kunniakkaan historiansa aikana suurimman osan kausista Italian alemmilla sarjaportailla. 2000-luvulla Veronan herruus on kuitenkin siirtynyt vahvasti Chievolle, mikä rassaa pahasti Hellaksen kannattajien hermoja. Chievon lempinimi lentävät aasit on alunperin Hellaksen kannattajien keksimä, sillä Veronan ykkösseuran ultrien mielestä vielä parikymmentä vuotta sitten aasien lentäminen oli todennäköisempää kuin Chievon näkeminen Serie A:ssa.

9) Derby di Puglia

Puglian derby käydään alueen kahden suurimman seuran, Barin ja Leccen välillä. Kyse ei ole pelkästä yksittäisestä jalkapallo-ottelusta, vaan rajusta taistelusta maakunnan herruudesta. Bari ja Lecce ovat kaksi vahvan identiteetin omaavaa kaupunkia ja Derbyn häviäminen on suurin mahdollinen katastrofi. Puglian paikallisottelulla on pitkät perinteet, sillä se pelattiin ensimmäisen kerran jo joulukuun kahdeksas päivä vuonna 1929. Bari ja Lecce ovat suurseuroja omassa kaupungissaan, mutta tästä huolimatta ne ovat viettäneet valtaosan seurahistoriaansa Serie B:n puolella. Vuonna 2012 Leccen omistaja Pierandrea Semaro jäi kiinni ottelumanipulaation yrityksestä ja Lecce pudotettiin Italian neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle. Tästä johtuen joukkueet eivät ole kohdanneet yli viiteen vuoteen ja ottelua ei nähdä vielä alkavallakaan kaudella, sillä Lecce pelaa Serie C:ssä ja Bari Serie B:ssä.

8) Derby del Sole

Etelä-Italian kahden mahtiseuran, Napolin ja Roman välinen tulinen Derby del Sole on yksi koko Italian kiehtovimmista ja kiihkeimmistä jalkapallo-otteluista. Pohjois-Italian taloudellista hegemoniaa vastustaneet Napoli ja Roma olivat pitkään kannattajatasolla lämpimissä väleissä, mutta 1980-luvulla näiden kahden seuran ystävyys muuttui todelliseksi vihaksi. Diego Maradonan johdolla Napolista tuli yhtäkkiä Italian johtavia seuroja ja Roman ja Napolin väliset ottelut 1980-luvun loppupuolella olivat todellisia klasssikoita. Kiihkeiden otteluiden tuoksinnassa myös kannattajien välit kiristyivät ja lopullinen niitti nähtiin vuonna 1987, kun Napolin puolustaja Salvatore Bagni juhli tekemäänsä maalia Roma-kannattajien edessä. Viime vuosina Roman ja Napolin välinen vastakkainasettelu on jälleen kiihtynyt ja ikävä kliimaksi nähtiin vuoden 2014 Coppa Italian finaalissa, jolloin nuori Napolin kannattaja sai surmansa kuuluisan Roma-ultra Daniele De Santisin toimesta. Näiden tapahtumien jälkeen vieraskannattajia ei enää ole päästetty sisään ottelustadioneille ja suuremmilta väkivaltaisuuksilta on vältytty.

7) Derby d´Italia

Italian kahden menestyksekkäimmän ja suurimman seuran, Interin ja Juventuksen välinen Derby d´Italia eroaa listan muista otteluista siinä mielessä, että kahden suurseuran välinen vihanpito ei perustu mihinkään maantieteellisiin seikkoihin. Otteluparin nimi juontaa juurensa 1960-luvulle, jolloin legendaarinen italialaistoimittaja Gianni Brera alkoi kutsua näiden joukkueiden välistä ottelua vaatimattomalla Italian derby-nimellä. Italiassa juuri kukaan ei tunnu tarkalleen ottaen tietävän syitä Interin ja Juventuksen väliselle vihanpidolla ja paikallisen legendan mukaan jokainen kannattaja kertoo kysyttäessä eri syyn vihollisjoukkueen vihaamiselle. Pääpiirteittäin kyse on kuitenkin siitä, että historiallisesti Inter on kokenut paljon vääryyksiä joukkueiden kohdatessa. Interin kannattajilta kysyttäessä seura on menettänyt useita mestaruuksia Juventuksen suosimisen vuoksi kun taas Vanhan Rouvan fanit vetoavat krooniseen katkeruuteen ja kateuteen Italian suurinta ja kauneinta kohtaan. Calciopoli-skandaalin ja Interin rankaisematta jättämisen jälkeen ottelupari sai aivan uutta pontta, sillä Juventuksen Serie B-reissun jälkeen Inter on Italian jalkapallohistorian ainoa seura, joka on pelannut pääsarjassa sen jokaiselle kaudella.

6) Derby della Mole

Kaupungin tunnetuimman maamerkin Mole Antonellianan mukaan nimetty Torinon derby on yksi Italian odotetuimmista jalkapallo-otteluista. Torinon kaupungin kaksi ylpeyttä ovat kumpainenkin perinteikkäitä ja vahvasti kannatettuja seuroja. Juventus perustettiin jo vuonna 1897, mutta myös yhdeksän vuotta myöhemmin syntynyt Torino on yksi Italian vanhimmista yhä toimivista jalkapalloseuroista. Torino on nimensä mukaisesti enemmän syntyperäisten torinolaisten joukkue kun taas Juventus kerää kannattajia ympäri Italiaa. Viime vuosina otteluiden intensiteetti on ollut kasvamaan päin ja katsomossa on nähty useita Torinon historian synkintä tapahtumaa, Supergan lento-onnettomuutta pilkkaavia lakanoita. Toisen maailmansodan jälkeen Torino oli yksi koko Euroopan parhaimmista seuroista voittaen peräti viisi peräkkäistä Italian mestaruutta. Vuonna 1949 koko Torinon ykkösjoukkue kuitenkin menehtyi traagisessa lento-onnettomuudessa ja perinteinen seura ei ole onnistunut koskaan palaamaan onnettomuutta edeltäneelle tasolle. Torinon kannattajat ovatkin vahvasti sitä mieltä, että ilman onnettomuutta juuri heistä olisi kehittynyt Juventuksen tapainen koko italialaista jalkapalloa dominoiva voima.

Sampdorian kannattajapääty on yksi koko Italian näyttävimmistä. (Paolo Rattini/Getty Images)

5) Hellas Verona – Vicenza

Vaikka Veronan derbyt ovat ehkä keränneet ne suurimmat otsikot viime vuosina, on naapurikaupungin Vicenza kuitenkin Hellaksen pääasiallinen vihollinen numero yksi. Hellas ja Verona ovat niin ikään perinteisiä seuroja, ne nimittäin perustettiin vuoden välein aivan 1900-luvun alkuvuosina ja joukkueet kohtasivat ensimmäistä kertaa virallisessa ottelussa jo vuonna 1906. Veronan ja Vicenzan välinen jalkapallollinen vihanpito juontaa juurensa historiallisiin erimielisyyksiin kahden kaupungin välillä. Samalla tämä ottelupari on oiva esimerkki siitä, miten italialainen paikallisidentieetti toimii. Vastakkainasettelun juuret juontavat keskiajalle asti, jolloin Veronasta tuli Veneton alueen johtava kaupunki. Tästä lähtien kaupunkien asukkaiden välillä on käytä erilaisia taisteluita, jotka nähdään nykyään jalkapallon muodossa. Paikallisten mukaan tämä ottelupari kerää katsomoon ihmisiä, jotka eivät normaalisti käy jalkapallo-ottelussa, sillä he vihaavat aidosti vastustajajoukkuetta ja sen edustamaa kaupunkia.

4) Derby della Madonnina

Milanon derby on yksi koko jalkapallomaailman vanhimmista ja useimmiten pelatuista paikallisotteluista. Inter ja Milan ovat kumpainenkin perinteikkäitä jalkapalloseuroja ja historian ensimmäinen Milanon paikalliskamppailu pelattiin jo vuonna 1909. Milanon derby on myös Euroopan ainoa paikalliskamppailu, jossa vastakkain on kaksi Mestareiden liigan voittanutta seuraa. Nykyään Milanon derby on tunnettu lähinnä loistavasta tunnelmastaan ja näyttävistä koreografiosta. Tätä nykyä ottelutapahtuma on varsin turvallinen, sillä suuremmilta hulinoilta on vältytty jo pitkään, kiitos kummankin joukkueen kannattajien välille solmitun herrasmiessopimuksen. Vuonna 1989 Inter-kannattaja Antonio De Falchi sai surmansa Milanin kannattajien toimesta. Tämän jälkeen seuran kannattajaporukat tapasivat ja muodostivat selkeät pelisäännöt, joiden myötä väkivalta stadionilla tai sen kupeessa on loppunut liki täysin. Väkivallattomuus ei suinkaan ole laskenut ottelun arvoa, sillä nykyään vastustajajoukkuetta pilkataan mitä nerokkaimpien banderollien ja pilkkalaulujen myötä.

3) Derby Della Lanterna

Satamakaupunki Genovan historiallisen majakan mukaan nimetty paikallisottelu on monen Serie A-fanin lempiderby koko maassa. Suurelle yleisölle se on kuitenkin hieman tuntemattomampi, sillä Genovan kaksi joukkuetta eivät viime vuosina ole niittäneet menestystä pelikentillä. Genovassa asetelmat ovat selvät. Italian vanhin jalkapalloseura Genoa on työväenluokkainen seura, joka kerää valtaosan kannattajistaan kaupungin ydinkeskusta-alueelta. Vastaavasti vuonna 1946 perustettua Sampdoriaa pidetään hieman paremman piirin seurana ja se kerääkin kannattajia Genovan keskustaa ympäröivältä, hieman varakkaammalta asuinalueelta. Lanterna tunnetaan loistavasta tunnelmastaan, sillä reilut 36 000 ihmistä vetävä Luigi Ferraris on yksi Italian hienoimmista stadioneista ja aina derbyissä viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Lisäksi kummankin seuran kannattajat ovat maailmankuuluja taidostaan tehdä uskomattoman hienoja tifoja. Otteluissa nähdäänkin vuodesta toiseen valtavia ja yksityiskohtaisia lakanoita ja näyttäviä soihtumeriä.

2) Derby di Sicilia

Sisilian kahden suurimman ja merkittävimmän kaupungin Palermon ja Catanian välillä käytävä saariderby on mahdollisesti koko Italian tulisin. Ottelu ei ole aivan yhtä perinteikäs kuin listan muut derbyt, sillä Palermo ja Catania ovat melko harvoin löytäneet itsensä samalta sarjaportaalta. Palermo on perinteisesti Sisilian ykkösseura kun taas Catania on viettänyt valtaosan historiaansa alasarjoissa. Vastakkainasettelu pohjaakin vahvasti historiaan, sillä kaksi alueen merkittävää kaupunkia ovat kamppailleet köyhän ja kuivan Sisilian rajallisista resursseista jo useamman sadan vuoden ajan. Jalkapallokentillä taistelu on lyönyt valitettavan usein yli, joista viimeisin esimerkki nähtiin vuonna 2007, kun poliisi Filipe Raciti sai surmansa ottelun jälkeisissä mellakoissa. Paikalliset viranomaiset ovatkin kutsuneet otteluparin ympärillä nähtyjä hulinoita organisoiduksi väkivallaksi ja monen mielestä kyse ei enää ole jalkapallosta, vaan kahden toisiaan vihaavan kaupungin välisestä välienselvittelystä.

1) Derby Della Capitale

Lazion ja Roman välillä pelattava Ikuisen Kaupungin derby on ansaitusti tämän listän ykkösenä. Rooman mahtiseurat ovat perinteisesti jääneet täysin Pohjois-Italian hegemoniaseurojen varjoon ja roomalaisjoukkueet ovatkin voittaneet yhteensä vain vaivaiset viisi Italian mestaruutta. Kun menestys on jäänyt ohueksi, on kaupungin herruus noussut entistä suurempaan asemaan. Roomassa vastakkainasettelu on aitoa ja yleensä jo äidin maidosta opittua. Siinä missä esimerkiksi Francesco Totti syntyi romanistaksi, on Alessandro Nesta kertonut kasvaneensa perheeseen, jossa minkään muun kuin Lazion kannattaminen ei ollut mahdollista. Roma on perinteisesti nähty Rooman kaupungin työväen joukkueena kun taas Lazio kerää kannattajia enemmän koko maakunnan alueelta. Seurojen kannattajat ovat maankuuluja ja otteluissa on perinteisesti nähty varsin näyttäviä koreografioita, erityisesti Lazion mainioiden ultrien johdolla. Joukkueiden välisten otteluiden aikana on perinteisesti sattunut ja tapahtunut, mutta viime aikoina onneksi suuremmilta hulinoilta on vältytty. Viimeisen vuoden aikana Roman Derbyä varjosti kannattajien boikotit Stadio Olimpicon turvajärjestelyjä vastaan. Boikotti tuotti lopulta tulosta, sillä viime kaudella kaupunki taipui vihdoin kannattajien vaatimuksiin ja kauden jälkimmäisessä derbyssä nähtiin perinteisesti kaksi viimeistä paikkaa myöten täynnä ollutta kannattajapäätyä.

Kansikuva: Julian Finney/Getty Images)