Suuri Veikkausliigan kausiennakko – palaako kruunu HJK:lle, yllättävätkö nousijat?

Nyt on aika ottaa hyvä asento kotisohvalta, sillä Penkinlämmittäjät tarjoilee viikonloppuna käynnistyvän Veikkausliiga-kauden kunniaksi suuren ennakkopaketin podcastin muodossa. Jaksossa käydään tarkasti lävitse jokaisen joukkueen lähtökohdat alkavaan kauteen sekä se, mihin ne sijoittuvat kauden päätteeksi.

Toimituksen Atte Ruuttila, Jussi Vainikka ja Anssi Karjalainen ovat yhtä mieltä siitä, että tämän vuoden mestaruus ratkaistaan HJK:n ja SJK:n välillä.

Molemmilla on kasassa huippulaadukas joukkue, ja erityisesti helsinkiläiset ovat lyöneet pelimerkkejä tiskiin pelaajistoaan vahvistaessaan.

Äärimmäisen tasainen keskikasti on vaikeasti ennustettavissa muun muassa joukkueiden ulkomaalaishankintojen vuoksi. Heidän onnistuessaan saatetaan nähdä yllätyksiä, mutta mikäli hankinnat osoittautuvat flopeiksi, se ei voi olla näkymättä loppusijoituksessa.

– Erikoista on se, että SJK:lle ei ole median tai kenenkään muunkaan toimesta asetettu mestaruuspaineita, vaan ne ovat kaikki HJK:lla, Atte Ruuttila ihmettelee.

Kolmikolta löytyy rohkea veikkaus myös sarjan putoamiskamppailua ajatellen. Täksi kaudeksi Veikkausliigaan nousseet PS Kemi ja PK-35 saattavat erityisesti alkukaudesta yllättää monet. Putoamistaistelusta voidaankin jälleen odottaa äärimmäisen tasaista.

Kaiken kaikkiaan luvassa on yksi kovatasoisimmista ja jännittävimmistä Veikkausliiga-kausista pitkään aikaan.

Ole rohkeasti eri mieltä arvioistamme, ja käy kertomassa omat veikkauksesi meidän sosiaalisen median kanavissamme.

Veikkausliiga-kausiennakko osa 1: sijat 12.-7.
[mixcloud https://www.mixcloud.com/penkinlammittajat/penkinl%C3%A4mmitt%C3%A4j%C3%A4t-s03e06-veikkausliiga-ennakko-part-1/ width=100% height=60 hide_cover=1 mini=1 light=1]

Veikkausliiga-kausiennakko osa 2: sijat 6.-1.
[mixcloud https://www.mixcloud.com/penkinlammittajat/penkinl%C3%A4mmitt%C3%A4j%C3%A4t-s03e06-veikkausliiga-ennakko-part-2/ width=100% height=60 hide_cover=1 mini=1 light=1]

Facebook: Penkinlämmittäjät
Twitter: @Penkinlam

Toimittajat: Atte Ruuttila (@ARuuttila), Anssi Karjalainen (@A_Karjalainen) ja Jussi Vainikka (@j_vainikka)

Kansikuva: All Over Press