Valioliiga-lauantai – Chelsea pyrkii pois suosta

Valioliigan kahdeksas pelikierros starttaa lauantaina seitsemän ottelun voimin. Kierroksen ensimmäisessä ottelussa Crystal Palace hakee jatkoa hyvälle alkukaudelleen West Bromwichin isäntänä. Kello viiden tv-otteluna nähdään parhaan lentonsa kuin varkain hävittäneen Manchester Cityn ja toistaiseksi voitoitta kauden aloittaneen Newcastlen välienselvittely. Iltaottelussa Chelsea yrittää saada vihdoin pakettinsa kuntoon, kun Southampton saapuu vieraaksi Stamford Bridgelle. Tässä kattava ennakkomme lauantain kaikista seitsemästä ottelusta.

Crystal Palace – West Bromwich, klo 14.45

Valioliigan seitsemättä sijaa hallussaan pitävä Crystal Palace isännöi 15. sijalta löytyvää West Bromwichia. Kotijoukkue Palacen otteluohjelma on ollut melko haastava, mutta joukkue on onnistunut keräämään silti hienot 12 pistettä ensimmäisestä seitsemästä ottelusta. West Bromin alkukausi on ollut tahmea, mutta myös positiivisia asioita on joukkueen pelissä ollut havaittavissa. Etenkin vierasotteluissa WBA on onnistunut hyvin.

Crystal Palacen paketti toimii, mutta maalintekijä puuttuu

Alan Pardew’n luotsaama Palace on joutunut alkukauden aikana totemaan Tottenhamin, Arsenalin ja Manchester Cityn paremmakseen, mutta kaikki muut ottelut se on voittanut. Chelsean kaataminen vieraissa Stamford Bridgella on ainakin toistaiseksi kauden kovin suoritus Kotkilta. Maalieroksi on muodostunut seitsemän pelatun kierroksen jälkeen 9—7, joka on otteluohjelmaan nähden erittäin hyvä saldo.

Crystal Palace pelaa 4-2-3-1 -formaatiolla, jossa vikkelä hyökkäysnelikko pyrkii aiheuttamaan harmaita hiuksia vastustajan puolustuslinjaan. Puhtaan kärkimiehen paikka ei ole vakiintunut Kotkien kokoonpanossa ja Pardew onkin kokeillut siellä vuoroin eri vaihtoehtoja. Ensimmäisten seitsemän pelin aikana kärjessä on nähty Yala Bolasie, Connor Wickham, Bournemouthiin siirtynyt Glenn Murray ja viimeisimpänä Dwight Gayle. Kukaan hyökkääjistä ei ole onnistunut vielä vakiinnuttamaan paikkaansa kärkipelaajan roolissa ja maaliruiskun puuttumista voidaankin pitää Palacen yhtenä heikkoutena.

Joukkueen vahvuutena sen sijaan on Yohan Cabayen johtama keskikenttä, sekä hyökkääjän takana pelaavat vikkelät Bakary Sako, Wilfried Zaha, Jason Puncheon ja Bolasie. Kotkien puolustus on myös vahva, joskin sen tärkein palanen Joel Ward on polvivaivaisena sivussa jonkin aikaa.

West Bromwichin puolustus on ollut yllättävissä vaikeuksissa

WBA vaikutti nousseen ylös alkukauden ongelmistaan, kun se johti Evertonia viime kierroksella jo 2—0. Toisen puoliajan aikana nähtiin Tony Pulisin joukkueelle epätavallinen sulaminen ja Everton nuosi loppujen lopuksi 2—3 vierasvoittoon, ja jätti West Bromin pisteittä jo kolmannen kerran kotikentällään. Vieraissa on sujunut paremmin ja kolmesta reissupelistä on saldona kaksi voittoa ja yksi tasapeli.

Manageri Pulis tunnetaan puolustavasta taktiikastaan, jota on joskus luonnehdittu jopa bussin parkkeeraamiseksi oman maalin eteen. Ihmetystä herättääkin joukkueen päästämät yhdeksän maalia, joka on seitsemään otteluun turhan suuri lukema. Pulis on pelistä toiseen vaihtanut formaationsa vastustajan mukaan ja välillä on nähty kerralla kaksi kärkimiestä ja välillä taas erittäin tiivis keskikentän sumppu yhdellä hyökkääjällä höystettynä. Kenties yhden toimivan formaation löytäminen voisi tehdä hyvää joukkueelle.

WEST BROMWICH, ENGLAND - SEPTEMBER 28: Saido Berahino of West Bromwich Albion beats goalkeeper Tim Howard and Tyias Browning of Everton to score their first goal during the Barclays Premier League match between West Bromwich Albion and Everton at The Hawthorns on September 28, 2015 in West Bromwich, United Kingdom. (Photo by Alex Livesey/Getty Images)

Saido Berahino kihautti edellisessä ottelussa Evertonia vastaan. Kuva: Getty

Pulisin täytyy saada puolustuksensa totutun hyvään iskuun, jotta pisteiden kerääminen voi todenteolla alkaa. Hänellä on käsissään hyvä hyökkäystrio, jonka tehtävänä on varmistella, ettei vahvan puolustuspelin päätteeksi ottelut pääty 0—0 tuloksiin. Saido Berahino, Salomon Rondon ja Rickie Lambert ovat hyviä kärkipelaajia Valioliigaan ja varsinkin WBA:han. WBA:n keskikentällä pelaava James Morrison on ollut alkukaudesta hyvässä vauhdissa ja hänellä on potentiaalia muodostaa yhdessä Darren Fletcherin kanssa vahva pohja joukkueen pelaamiselle.

Luvassa vähämaalinen ottelu

West Bromwich lähtee vierasotteluun, kuten aina, puolustusvoittoisesti ja haistelemaan paikkoja käydä yllättämässä vastustaja. Mikäli Pulis saa organisoitua alakertansa kuntoon, voi maalintekijää vailla oleva Palace olla vaikuksissa maalintekonsa suhteen. Sako, Bolasie ja kumppanit tykkäävät nopeista vastahyökkäyksistä, mutta niitä ei tässä ottelussa varmasti liiemmin ole tarjolla.

Crystal Palacelta on loukkaantumisten vuoksi ottelusta sivussa puolustuksen tukipilarin Wardin lisäksi Damien Delaney, Mile Jedinak, Connor Wickham ja mahdollisesti myös Marouane Chamakh. West Bromwich joutuu tulemaan toimeen ilman ykkösvahtiaan Ben Fosteria, alakerran Gareth McAuleyta ja Jonas Olssonia sekä kärkimies Rondonia.

Ottelussa tuskin nähdään montaa osumaa, mutta kotijoukkue Palace on valmis sakottamaan vieraiden loukkaantumisista kärsivää alakertaa ja voittamaan ottelun.

Tulosveikkaus: 1—0

Ottelu näytetää suorana MTV Sport 1 -kanavalla, klo 14.30 alkaen.

Manchester City – Newcastle, klo 17.00

Ilman voittoja sarjassa viimeistä edellistä sijaa hallussaan pitävä Newcastle vierailee Manchester Cityn Etihad Stadimilla. Harakat olivat vähällä yllättää Chelsean viime kierroksella, mutta taipuivat lopulta 2—0 johtoasemastaan 2—2 tasapeliin. Helppo tehtävä ei ole tälläkään kertaa edessä, sillä vastustaja on sarjan toiselta paikalta löytyvä Man City. Manuel Pellegrinin joukot aloittivat kauden totaalisella dominoinnilla, mutta vauhti on hiipunut pahasti ja kahdesta edellisestä liigaottelusta onkin tullut takkiin.

Manchester City on hukannut alkukauden lentonsa

Manchester City saalisti kauden ensimmäisestä viidestä ottelusta täydet 15 pistettä ja piti oman maalinsa koskemattomana aina kuudenteen otteluun saakka. Kaksi viimeisintä ottelua ovat menneet pahasti penkin alle ja West Hamille kärsitty 1—2 kotitappio ja Tottehamille 4—1 lukemin hävitty vieraspeli ovat päättäneet joukkueen lennon karulla tavalla. Hätäisimmät ehtivät jo julistaa Cityn mestariksi, mutta nyt on toinen ääni kellossa ja sarjan piikkipaikkakin on jo menetetty paikallisvastustaja Manchester Unitedille.

Manchester City luottaa 4-2-3-1 -formaatioon, jossa Sergio Aguero häärii yksin piikissä ja uudet megahakinnat Kevin de Bruyne ja Raheem Sterling hyökkäävät laitoja pitkin. Tuorein hankinta de Bruyne on aloittanut vahvasti ja osunut jo kahdesti joukkueelleen, mutta Sterling ja Aguero eivät ole parhaassa terässään, molempien maalisarakkeen näyttäessä vasta yhtä osumaa. Joukkueen kapteeni Vincent Komapany on ollut pois molemmista tappioon päätyneistä otteluista ja se on näkynyt karvaalla tavalla päästettyjen maalien osalta. Topparipari Demichellis-Otamendi on ollut suurissa vaikeuksissa, viimeksi Mestarien liigan vieraspelissä Borussia Mönchengladbachia vastaan, joten Pellegrini tarvitsee Kompanyn, ja alkukaudesta onnistuneen Eliaquim Mangalan nopeasti pelikuntoon.

Pellegrinin on löydettävä joukkueensa paras suoritustaso uudestaan ja toivottava maalinteossa yleensä vahvasti kunnostautuneen Agueron löytävän sihtinsä pian. Kompany lienee taas pelikuntoinen ja tuo omalla olemuksellaan huomattavasti lisää varmuutta joukkueensa alakertaan.

Nouseeko Newcastle suosta 4-4-2 -formaatiolla

Kolme pistettä on Harakoiden saldo ensimmäisestä seitsemästä ottelusta. Joukkueen johtoryhmä kartoittaa varmasti manageri Steve McClarenin tulevaa seuraajaa siltä varalta, ettei peli ala pikkuhiljaa asettua uomiinsa. Ensimmäinen voitto tulisi ottaa pian, mutta vierasottelussa Man Citya vastaan sitä ei ole helpoin paikka saalistaa.

Newcastle on yhdessä Watfordin kanssa sarjan vähiten maaleja (5) tehnyt joukkue, eikä 11 päästettyä maalia myöskään joukkueen peliesityksiä imartele. Uudet hankinnat Aleksandar Mitrovic ja Florian Thauvin eivät ole vakuuttaneet ja hyvän alkukauden pelannut Georginio Wijnaldumkin on kostautumassa tavalliseksi kuolevaiseksi. 20-vuotias laitapuolustaja Kevin Mbabu teki debyyttinsä Chelseaa vastaan viime kierroksella ja esiintyi todella lupauksi herättävästi. Toisen laidan puolustaja Daryl Janmaat voidaan laskea joukkueen suurimmaksi onnistujaksi alkukauden aikana.

Manageri McClaren on peluuttanut joukkuettaan 4-2-3-1 -muodostelmassa, mutta Chelseaa vastaan toiminut perinteinen 4-4-2 -formaation kokeilu saattaa saada jatkoa. Ottelussa Harakat saivat kärkeen Mitrovicin ja Ayoze Perezin samaan aikaan, ja lopputuloksena oli kaksi tehtyä maalia hallitsevan mestarin verkkoon. Ilman lopun sulamista olisi Newcastle kyennyt kauden ensimmäiseen huippusuoritukseensa.

Kotijoukkue kontroilloi kenttätapahtumia

Manchester City mielii takaisin voittojen tiellä ja tiedostaa varmasti oivallisen saumansa siihen sekasortoisen Newcastlen kustannuksella. Historia joukkueiden välillä on Harkoiden kannalta synkeä, kun edellisen kerran edes tasapeliin on liigassa päädytty vuonna 2008 ja viimeisin Newcastlen voitto on on yli kymmenen vuoden takaa vuoden 2005 syyskuulta.

Kotijoukkue City nappaa pallonhallinnan ja kenttätapahtumat haltuunsa ja pyrkii sitä kautta tuhoamaan vieraiden pelin ja nappaamaan pisteet itselleen. Harakoiden tehtäväksi jää puolustaa tiiviisti ja pyrkiä sakottamaan vastustajaansa nopeilla vastaiskuilla. Chelseaa vastaan Newcastle kykeni pitämään palloa 38% itsellään ja tuon suurempaa hallintaa ei todennäköisesti ole odotettavissa tässäkään ottelussa.

City ei töpeksi kolmatta kertaa putkeen ja nappaa ottelusta helpohkon voiton. McClarenin jakkarasta sahataan jo toista jalkaa irti ja kilpajuoksu Sunderlandin Dick Advocaatin kanssa kauden ensimmäisistä potkuista on voimissaan.

Tulosveikkaus: 2—0

Ottelu näytetään suorana MTV Sport 1 -kanavalla, klo 16.45 alkaen.

Chelsea – Southampton, klo 19.30

Kaksi viime kaudella loistanutta joukkuetta kohtaavat lauantain iltaottelussa Chelsean Stamford Bridgella. Hallitseva mestari Chelsea on ollut koko alkukauden todellisessa yössä ja löytyy sarjasta vasta sijalta 14. Viikolla Mestarien liigassa Portolle hävitty kamppailu ei myöskään lupaa parempaa huomista Jose Mourinhon joukoille. Southampton ei ole ollut viime kauden lennossa, mutta viime viikonloppuna se nousi jo sarjan sijalle kymmenen, voitettuaan Swansean tyylikkäästi 3—1.

Hallitseva mestari on ollut alkukauden syväjäässä

Yhtenä suurimpana mestarisuosikkina kauteen lähtenyt Chelsea on ajautunut hämmentäviin vaikeuksiin. Seitsemän ensimmäistä ottelua ovat tarjonneet faneille vain kaksi voittoa ja pisteitä on kertynyt vasta onnettomasti kahdeksan. Joukkueen avainpelaajat Eden Hazard, Diego Costa, Nemanja Matic ja Cesc Fabregas ovat pettäneet pahemman kerran ja sivurooleissa pääsääntöisesti viihtyneet Ramires ja Willian ovat joutuneet nousemaan isoon kuvaan tähtipelaajen kontatessa. Hyökkääjät ja keskikenttämiehet eivät ole ainoat alkukauden heikot lenkit, vaan puolustuksen voi hyvällä syyllä nimetä vähintään yhtä suureksi epäonnistujaksi alkukauden taaperruksessa.

Uusi hankinta Pedro Rodriguez aloitti todella räväkästi uransa sinisessä paidassa, mutta on vajonnut nopeasti mukaan joukkueen harmaaseen massaan. Vaikea on uskoa mestaruuden ylivoimaisella tavalla voittaneen joukkueen avainpelaajien muuttuneen yhden kesän aikana mestareista luusereiksi, vaan syy alavireisyyteen lienee ainakin osin joukkueen kulissien takana. Manageri Mourinho vie median huomion heikkojen otteluiden jälkeen sättimällä tuomareita, mutta toivoa sopii ettei pelaajat elä samassa kuplassa jossa vika ei ole heissä, vaan tuomareissa tai muissa asioissa. Joukkueen tarvitsee nyt saada nopeasti pelinsä kuntoon tai kausi ainakin Valioliigan osalta alkaa olla taputeltu jo alkumetreillä.

Chelsea ryhmittyy kentällä 4-2-3-1 -formaatioon ja pyrkii pallonhallinnan kautta luomaan maalipaikkoja Costalle, Hazardille ja muille hyökkäyspelaajilleen. Kärkipelaajat Costa, Radamel Falcao ja Loic Remy ovat osuneet liigassa yhteensä vasta kaksi kertaa. Suurinta ihmetystä aiheuttaa Chelsean omaan verkkoon päästämät 14 osumaa — vain Sunderland (16) on päästänyt enemmän maaleja alkukauden aikana.

Southamptonin loukkaantumishuolet alkavat hellittää

Viime kaudella ihastuttanut So’ton on aloittanut kautensa heikosti, mutta on parantanut otteitaan kierrosten edetessä. Kauden ensimmäisestä ottelusta tuli rumasti takkiin Evertonilta, mutta sen jälkeen ainoa tappio on toissa kierroksella nähty 2—3 lopputulokseen päättynyt kamppailu Manchester Unitedia vastaan. Southampton on kärsinyt pahoista loukkaantumisista, mutta pelaajien kuntouduttua on Pyhimyksiltä lupa odottaa taas parempaa. Yksi viime kauden suurista onnistujista oli Ryan Bertrand, joka palasi viime kierroksella takaisin joukkueen vahvuuteen toivuttuaan polvivammastaan.

Myös Ronald Koeman peluuttaa joukkuettaan 4-2-3-1 -muodostelmassa. Graziano Pelle toimii yksinäisenä kärkenä ja hän saa tukea laidoilta viilettäviltä Saido Manelta ja Dusan Tadicilta. Keskikentän pohjaa suojaa kaksi puolustavaa keskikenttämiestä joista toinen on yleensä Victor Wanyama. Hänen vierellään on nähty mm. Steven Davis, Oriol Romeu ja James Ward-Prowse. Myös kesän hankinta Jordy Clasie on tuon pelipaikan mies, mutta hänen debyytti on vielä näkemättä pitkällisen nilkkavamman vuoksi.

during the Barclays Premier League match between XXX and XXX at

Sadio Mane on todella vaikea pideltävä Southamptonin laidalla. Kuva: Getty

Pyhimysten suurimmat loukkaantumishuolet ovat pikkuhiljaa takanapäin, kun puolustaja Florin Gardos ja ykkösmaalivahti Frasier Forster miehittävät enää loukkantumistupaa. Bertrand, Clasie ja muut vaivoistaan kärsineet pelaajat alkavat vihdoin olla täydessä pelikunnossa.

Chelsea hallitsee palloa ja Southampton iskee vastaan

Suurista vaikuksistaan huolimatta Chelsea on ottelun ennakkosuosikki ja peliä tullaan viemään heidän kontrollissaan. Mourinho tarvitsee joukoistaan maalintekijän ja Costasta ei siihen apua löydy, sillä hän viettää Arsenal-ottelussa hankkimaansa pelikieltoa — kärjessä avaa joko Falcao tai Remy. Southamptonin kärkimies Pelle on viimeistellyt jo neljä osumaa ja on valmis jatkamaan maalien tehtailua myös heikosti operoinutta Chelsean puolustusta vastaan. Kotijoukkueen pitäessä palloa ja painostaessa So’tonin alueella, nousee Manen kaltaiset nopeat pelaajat suureen kuvaan, kun Pyhimykset iskevät vastahyökkäyksillä.

Mielenkiintoista on nähdä mitä muutoksia Mourinho tekee kokoonpanoonsa, sillä esimerkiksi toistaiseksi täydet minuutit liigassa pelannut Branislav Ivanovic on ollut kaukana parhaasta vireestään ja on ollut monesti suuressa roolissa joukkueensa takaiskuissa. John Terry on seurannut kaksi edellistä peliä kentän laidalta, mutta hänen tilallaan pelanneet Gary Cahill ja Kurt Zouma eivät ole vakuuttaneet pelaamisellaan.

Southampton tarjoaa Chelsealle kovan vastuksen, mutta kenties Mourinhon joukot alkavat vihdoin saada askelmerkkejään kohdalleen ja hoitavat kotiyleisönsä edessä ottelun nimiinsä.

Tulosveikkaus: 2—1

Ottelu näytetään suorana MTV Sport 1 -kanavalla, klo 19.15 alkaen.

Muut ottelut:

Aston Villa – Stoke, klo 17.00

Kotijoukkue Villa on aloittanut kautensa ennakoidusti ja löytyy sarjasta sijalta 18., saldon näyttäessä 1-1-5. Ainoan voiton Villa on ottanut kauden avauskierrokselta, kun se haki vieraspisteet Bournemouthista 0–1 lukemin. Myös vierailija Stoke on aloittanut kauden nihkeästi ja se on sijalla 17. Joukkue nappasi kauden avausvoittonsa vasta viime kierroksella, kun se kaatoi kotikentällään Bournemouthin 2– 1.

Molempien joukkueiden peli on ollut alkukaudesta pahassa jamassa. Hyökkäyspäässä joukkueet ovat onnistuneet maalin per peli keskiarvolla ja omissa on soinut liikaa. Varsinkin Aston Villan materiaali on sarjaan todella kevyt, joten birminghamilaiset taistelevat kauden loppuun asti putoamista vastaan.

Viime kauden vastaavassa ottelussa, helmikuussa, Stoke haki 1–2 vierasvoiton Victor Mosesin yliajalla ampumalla rangaistuspotkulla. Vierailijat lähtevät lauantain otteluun erittäin pienenä ennakkosuosikkina paremman hyökkäyskalustonsa ansiosta.

Tulosveikkaus: 1—1

Bournemouth – Watford, klo 17.00

Sarjanousijoiden kohtaamisessa vastakkain kaksi erilaista joukkuetta. Kotijoukkue Cherries luottaa viime kauden nousun taanneisiin pelaajiin, kun taas vierailija Watford uudisti joukkuettaan isolla kädellä kesän siirtomarkkinoilla. Molemmat ovat aloittaneet kauden hyvin, kun Bournemouth löytyy sijalta 16. ja Watford 13. sijalta.

Cherries sai ikävää jobin postia viime kierroksella, kun sen alkukauden tähti Callum Wilson loukkasi polvensa ja on poissa kentiltä vähintään kuusi kuukautta. Lisäksi joukkueen rosterista ovat poissa loukkaantumisten takia tärkeät palaset Max Gradel, Harry Arter, Tyrone Mings ja Tommy Elphick. Wilsonin paikan piikissä ottaa viime kaudella Crystal Palacelle kahdeksan liigamaalia iskenyt isokokoinen Murray, joka on vahva boxin sisällä. Watfordilta ottelusta puuttuu pelikiellossa oleva Valon Behrami ja loukkaantunut ruotsalaispelaaja Joel Ekstrand.

Vuosi sitten Championshipissä Bournemouth oli kotonaan Watfordia parempi lukemin 2–0. Kotijoukkueen poissaolot eivät voi olla näkymättä, joten vierailijat lähtevät otteluun hienoisena ennakkosuosikkina.

Tulosveikkaus: 0—1

Norwich – Leicester, klo 17.00

Sarjanousija Norwich on aloittanut kauden hyvin ja se löytyy sarjasta sijalta 12. Vierailija Leicester on ollut alkukauden piristysruiske, kun se löytyy sarjasta sijalta 8., vain pisteen päässä kolmantena maijailevasta West Hamista.

Molempien joukkueiden otteluissa on nähty paljon maaleja, koska kummankaan joukkueen puolustuspelaaminen ei ole joukkeuiden vahvuusalueita. Sen sijaan hyökkäyspelaamisessa molemmat ovat olleet yllättävän vahvoja, joten odotettavissa on jälleen maalirikas ottelu.

Tulosveikkaus: 3—2

Sunderland – West Ham, klo 17.00

Sarjan häntäpäähän juuttunut Sunderland hakee lauantaina kauden avausvoittoaan, kun kaikki kolme vierasotteluaan voittanut, ja sarjassa sijalla 3. majaileva West Ham saapuu sen vieraaksi. Hammers lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, vaikka sen kokoonpanosta ovat varmuudella poissa loukkaantuneet Alex Song, Enner Valencia, Joey O’Brien ja Angelo Ogbonna.

SUNDERLAND, ENGLAND - SEPTEMBER 13: Younes Kaboul of Sunderland clears the ball from Harry Kane of Tottenham Hotspur during the Barclays Premier League match between Sunderland and Tottenham Hotspur at the Stadium of Light on September 13, 2015 in Sunderland, United Kingdom. (Photo by Matthew Ashton/Getty Images)

Younes Kaboul on sarjan heikoimpia toppareita. Kuva: Getty

Kotijoukkue Black Cats on päästänyt sarjassa eniten maaleja (16), ja sen topparipari Kaboul-O’Shea on sarjan surkein. Ei siis ihme, ettei joukkue ole saalistanut enempää pisteitä. Esimerkiksi Kaboulin hankinta Tottenhamista on ehkä koko kesän surkein, koska mies oli jo viime kaudella Spursissa todella pahasti tuuliajolla.

Ennakkoon ajateltuna tässä ottelussa ei ole muuta kuin yksi voittaja ja se on West Ham. Tämä saattaisi tietää potkuja Sunderland-manageri Advocaatille, eikä se olisi suuri vääryys.

Tulosveikkaus: 1—3

Kansikuva: Getty

Teksti: Roope Liimatainen & Janne Kainulainen