Lentäviä possuja, matka Belgiaan ja kentällä istuskelu – Englannin parhaat faniprotestit tällä kaudella

Viaplay LogoSeuraa sekä Valioliigan että Championshipin huipennukset Viaplay-palvelusta.

Upporikkaat Valioliigaseurat miljardööri-omistajineen maalaavat turhan ruusuista kuvaa englantilaista jalkapalloa ympäröivästä todellisuudesta. Kuten muutaman kuukauden takainen juttumme Blackburn Roversista kertoi, omistajanvaihdos ei mene aina putkeen. Näissä tapauksissa tyytymättömät fanit järjestevät erinäisiä mielenilmauksia purnatakseen yleensä juuri huonoa omistajaa vastaan. Englantilaisten faniprotestien keihäänkärjeksi on tällä kaudella noussut Arsenalin Wenger Out -kyltit, joita on näkynyt ympäri maapalloa. Tykkimiesten kannattajien protestointi on kuitenkin lastenleikkiä verrattuna moniin alemmilla sarjatasoilla nähtyihin proteisteihin, joista esittelimme parhaimmat.

Leyton Orient

Lontoolainen Leyton Orient on ollut yksi tämän kauden surullisimmista tarinoista. Pääkaupungin toiseksi vanhin seura siirtyi italialaisen Francesco Bechettin omistukseen vuonna 2014 ja sittemmin Orientin meno on ollut äärimmäisen surullista. Championshipin porteilla vuonna 2013 käynyt seura putoaa tämän kauden päätteeksi Kakkosliigasta Konferenssiin, mikä tarkoittaa seuran 112-vuotisen historian ensimmäistä kautta pääsarjojen ulkopuolella.

Närkästyneet Orient-fanit pääsivät valloilleen vappuviikonlopun kotipelissä Colchesteriä vastaan. Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa fanit polttivat soihtuja ja rynnivät lopulta sankoin joukoin kentälle. Laaja kannattajajoukko suuntasi mylvimään omistajakatsomon eteen ja istahti ”Sit down for the Orient” -chantin tahtiin. Lukuisista kehotuksista huolimatta kannattajat kieltäytyivät lähtemästä kentältä ja lopulta järjestäjät joutuivat huijaamaan vihaisia faneja ottelun perumisella, jotta kenttä saatiin tyhjäksi. Kaksi tuntia kestäneen pitch invasionin jälkeen ottelu saatiin pelattua loppuun.

Charlton Athletic & Coventry City

Omistajiinsa närkästyneet Charlton ja Coventry järjestivät varmasti yhden koko futishistorian omaleimaisimmista faniprotesteista tällä kaudella. Ykkösliigassa tarpovien entisten Valioliigaseurojen kannattajat yhdistyvät voimansa ja  heittelelivät kentän täyteen pieniä muovisia possuja protestoidakseen surkeasti seuraa pyörittäneitä omistajia.

Charltonin ja Coventryn fanit toteuttivat tempauksensa kahteen otteeseen, sillä kenttä täyttyi ja peli keskeytyi lelupossuista lokakuussa The Valleylla ja huhtikuussa Coventryn Ricoh Arenalla. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun lontoolaisen Charltonin kotikenttä täyttyy sinne kuulumattomista asioista. Viime kaudella fanit heittelivät kentän täyteen rantapalloja (eivätkä tehneet sitä kesäloman symbolina).

Possujen heittelyn lisäksi yli satapäinen joukko Charlton-kannattajia teki talvella matkan Belgiaan, omistajansa Roland Duchâteletin kotikaupunkiin Sint-Truideniin. Belgialaiskaupungin kaduilla marssineet ja omistajansa eroa vaatineet Addicks-kannattajat närkästyivät huonojen tulosten lisäksi belgialaisen miljonääriomistajansa tapaan sekaantua joukkueen pelillisiin asioihin.

Blackburn Rovers & Blackpool FC

Kahden perinteikkään lancashireläisseuran kohtaaminen pitäisi olla kiimainen ja tunteita nostattava tapahtuma, etenkin kun eri sarjatasoilla pelaavat seurat eivät ole hetkeen kohdanneet. FA Cupissa vastakkain arvottujen seurojen kannattajat masinoivat kuitenkin yhteisen faniprotestin, kun faniryhmät boikotoivat peliä, mutta protestoivat sankoin joukoin Blackburnin kotiareenana toimivan Ewood Parkin ympärillä. Yli 30 000 katsojaa vetävällä stadionilla oli varsin autiota ja yleisömäärä jäi reippaasti alle kymmeneen tuhanteen.

Turhautuneet Blackburn- ja Blackpool-kannattajat protestoimassa yhdessä seurojen välisen FA Cupin matsin aikana. (Matthew Lewis/Getty Images)

Kaudella 2010-11 Valioliigassa vieraillut Blackpool on vajonnut Kakkosliigaan ja kulahtaneen huvittelukaupungin futisylpeyden kannattajat ovat kapinoineet seuraa kaaottisesti johtavan Karl Oystonin toimintaa useaan otteeseen vuosien varrella. Ilmeisesti tästä rohkaistuneena EFL yhdessä Blackpoliin kanssa päätti kieltää jo edellä mainittua Leyton Orientia myymästä Blackpool-kannattajille lippuja, joukkueiden kohdatessa Kakkosliigan päätöskierroksella.

Kansikuva: Charlie Crowhurst/Getty Images