Onko kylmä? Kymmenelle nopeimmalle pipo!
Pelin taktisella puolella tämän Valioliiga-kauden ykköspuheenaihe on ollut kolmen miehen alakerta. Murroksen etupäässä on ollut jo lähes varmalta mestarilta vaikuttava Chelsea. Karismaattisen Antonio Conten johtama joukkue on hurmannut 3–4–3-ryhmityksellään, mutta myös pienemmät seurat ovat omaksuneet kolmen miehen alakertaa. Miksi kyseinen taktiikka on ollut niin suosittu ja toimiva juuri tällä kaudella?
Italiasta Englantiin
Puhuttaessa kolmen miehen alakerrasta, viitataan joukkueeseen, joka ryhmittää puolustukseensa kolmen topparin linjan. Alun perin systeemi on italialaista perua ja se on 2010-luvulla tullut tunnetuksi etenkin Serie A:ta hallinneen Juventuksen myötä. Taktisessa Italian pääsarjassa pelitapa on ollut suosittu jo pidemmän aikaa, mutta Englannissa ryhmitys on huomattavasti uudempi tuttavuus.
Valioliigan suhteen kolmen alakerta ehdittiin monen toimesta jo tuomita muutama vuosi sitten, kun se ei ottanut tuulta alleen Manchester Unitedissa. Hollannin MM-pronssille johdattanut Louis Van Gaal käytti United-uransa alkukuukausina 3–5–2-ryhmitystä, joka kuitenkin vaihtui nopeasti perinteisempään neljän linjaan. Jälkiviisaana voitaneen todeta, ettei ManU:n epäonnistumisessa ollut välttämättä kyse pelkästään taktiikan huonosta soveltuvuudesta Englannin kentille, vaan yhtä lailla ManU:n heppoisesta alakerrasta, jossa luuti Tyler Blackettin ja Paddy McNairin kaltaisia pelureita.
Myös Liverpoolia luotsannut Brendan Rodgers kokeili kolmen alakertaa vaihtelevalla menestyksellä. Pool-fanien epäonneksi pohjoisirlantilaisen paletti oli Luis Suarezin lähdön jälkeen niin pahasti sekaisin, ettei joukkueen pelaamiseen löytynyt tasaisuutta millään pelisysteemillä.
Oikeastaan ainoa, joka on ennen tätä kautta saanut kolmen alakerran toimimaan Englannissa, on Southampatonia luotsannut Ronald Koeman, joka toisinaan rukkasi ryhmityksensä 3–4–3-muottiin joko vastustajan tai käytössä olevan materiaalin mukaan.
Conten johtama vallankumous
Tällä kaudella kolmen alakerta on lyönyt toden teolla läpi. Siitä kiitos kuuluu tietysti Antonio Contelle, jonka Chelsea on hurmannut koko jalkapalloilevan maailman. Syyskuussa Arsenalille ja Liverpoolille koettujen tappioiden jälkeen 4–2–3–1 sai väistyä ja Sinipaidat ryhmittyivät muottiin 3–4–3.
Sittemmin Chelsean lento on ollut satumaista. Arsenal-tappion jälkeiset 18 Valioliiga-peliä ovat tuottaneet 16 voittoa, yhden tasapelin ja yhden tappion. Maaliero noissa peleissä on 41–8 ja eroa sarjassa toisena olevaan Tottenhamiin on jo yhdeksän pistettä.
Chelsea ei suinkaan ole ainoa kolmen alakertaa suosinut joukkue. Pep Guardiolan Manchester City on pelannut toisinaan kolmen alakerralla, joka tosin ei ole ottanut liiemmin tuulta alleen. Pepin filosofiaan kuuluu muutenkin muovata ryhmitystä käytettävissä olevan pelaajiston mukaan, joten kolmen linjan sanansaattajaksi espanjalaista ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua.
Kärkiryhmistä Tottenham on käyttänyt kolmen linjaa hyvällä menestyksellä. Pohjoislontoolaiset ovat myös ainoa Chelsean viime kuukausina peitonnut ryhmä ja se tapahtui juuri kolmen alakerralla. Jan Vertonghenin loukkaantumisen myötä Mauricio Pochettino on kuitenkin palannut viime vuosilta tuttuun 4–2–3–1-formaatioon.
Mauricio Pochettino sekä Pep Guardiola ovat kummatkin käyttäneet kolmen alakertaa tällä kaudella. Kuva: Clive Mason/Getty Images
Conten maanmies, Watfordia luotsaava Walter Mazzarri taas on suosinut kolmen alakertaa aina kun se on pelaajiston puitteissa mahdollista. Pragmaattisena managerina tunnettu Ronald Koeman on myös käyttänyt kolmen alakertaa, mutta vastapuolesta riippuen. Kärkijoukkueita vastaan Everton ryhmittyy 3–6–1-muottiin, mutta häntäpään ryhmiä kohdatessa Koemanin poppoo on pelannut 4–3–3-muodossa.
Vaikean alkukauden pelannut West Ham on niin ikään nähty 3–4–3-muodossa. Slaven Bilic tosin on ollut aavistuksen pakotettu käyttämään kolmen alakertaa, sillä kroaatin päätös jättää oikea pakki hankkimatta on tuottanut isoja puolustuksellisia ongelmia, joita kolmen topparin linja on ollut omiaan paikkaamaan.
Viimeisin kolmen linjan ystäväksi tunnustautunut Valioliiga-manageri on itse Sam Allardyce. Pitkien pallojen ystävänä tunnettu Big Sam tosin on niin pahasti tuuliajolla Crystal Palacen kanssa, että entinen Englannin maajoukkueluotsi kääntänee kaikki kivet saadakseen ryhmänsä voittamaan. Kolmen topparin linja lentänee kuitenkin hyllylle, sillä Kotkat joutuivat pahasti Sunderlandin teurastamaksi viime viikonloppuna.
Miksi kolmen linja on niin suosittu?
Taktisessa mielessä kolmen linjaan suunnattu kritiikki juonsi ennen tätä kautta juurensa pitkälti Valioliigan kovaan tempoon. Jos asiaa vielä tarkennetaan, ajateltiin, ettei tarkkaa organisointia vaativa taktiikka sovellu kovaa vauhtia virtaavaan brittifutikseen. Esimerkiksi puolustaessa kolmen alakerta tuottaa haasteita, jos laitapelaajien ja toppareiden työnjako ei ole selvillä. Neljän alakerrassa roolit ovat monesti selkeämpiä.
Tällä kaudella ryhmitys on kuitenkin näyttänyt toimivuutensa. Etenkin Chelsean alakerta on ollut lähes mahdoton murtaa. Hyökätessä Conten miehitys on muodossa 3–4–2–1, mutta puolustaessa enemmänkin mallia 5–2–3. Työteliäät N’Golo Kante ja Nemanja Matic ovat suojanneet puolustuslinjan niin hyvin, ettei Chelsean linjojen väliin ole ollut asiaa. Sarjakärjen 2–0 kotonaan kaatanut Tottenhamkin käytti murtautumisessa laitoja, sillä molemmat maalit tulivat keskityksistä.
Eikä puolustuspelin vahvuus ole rajoittunut pelkästään Chelseaan. Myös Everton on ollut vaikeasti ohitettavissa Koemanin käyttäessä kolmen alakertaa. Esimerkiksi Manchester City sai muutama viikko sitten pahasti kuonoonsa hyvin puolustaneelta Evertonilta.
Juuri puolustuspelissä kolmen alakerran vahvuus tiivistyy, tai jos tarkkoja ollaan, muokkautuu se puolustaessa viiden alakerraksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että puolustuslinjassa on yksi ”ylimääräinen” pelaaja, mikä tekee linjan murtamisesta huomattavasti haastavampaa.
Myös hyökkäyspelin rakenteen kannalta kolmen linja tarjoaa monesti helpompia malleja. Ryhmityksessä on perinteisesti vain kaksi laitapelaajaa, mikä tarjoaa runsaasti syöttösuuntia keskustaan. Kolmen linjalla pelaavat joukkueet eivät monesti ole niin haavoittuvaisia vastaiskuissa, sillä niitä vastaanottamassa on yleensä kolmesta viiteen pelaajaa. Esimerkiksi 4–2–3–1-muotoon luottava Arsenal on jo vuosia ollut isoissa vaikeuksissa vastaiskujen kanssa ja yleensä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei tilanteenvaihdossa ole kuin maksimissaan kolme pelaajaa puolustusvalmiudessa.
Kolmen alakerta on vaativa pelisysteemi
Ongelmaton kolmen alakerta ei kuitenkaan ole. Chelsean loistokkuus perustuu hyvän puolustuspelin ohella äärimmäisen tehokkaaseen viimeistelyyn. Arsenalin (52) ja Liverpoolin (52) jälkeen kolmanneksi eniten maaleja tehnyt Chelsea (51) on luonut vasta seitsemänneksi eniten maalipaikkoja tämän kauden Valioliigassa.
Ero maalipaikkojen hyödyntämisessä verrattuna esimerkiksi Manchester Unitediin on valtava. Vain 36 maalia tehneet manchesterilaiset ovat luoneet 305 maalipaikkaa, mikä on lähes 50 enemmän kuin Chelsealla (258). Siitäkin huolimatta länsilontoolaisten tehtyjen maalien sarakkeeseen on kertynyt 15 merkintää enemmän. Chelsea on hyödyntänyt tonttinsa 20-prosenttisesti, eli osunut joka viidennestä paikastaan. Vastaavalla prosentilla ManU:lla olisi kasassa jo 60 osumaa.
Tämä kertoo paristakin asiasta. Ensinnäkin Chelsean hyökkäyspelin mallit ovat viimeisen päälle treenattuja ja perustuvat pitkälti Eden Hazardin ja Diego Costan loistokkuuteen. Vaikka laitoja ravaavat Victor Moses ja Marcos Alonso ovat tukeneet hyökkäystroikkaa, on Chelsean pelitapa ollut ensisijaisesti puolustava. Etenkin kärkipeleissä Conten ryhmä on näyttänyt tehokuuttaan ja varsinkin vastahyökkäyksissä Chelsea on ollut vaikeasti pysäytettävissä. Toimiakseen ylöspäin taktiikka suorastaan huutaa hyviä hyökkäyspään pelaajia.
Yksi kolmen alakerran rajoitteista on myös prässäämisen vaikeutuminen. Esimerkiksi Tottenham ei ole päässyt aivan niin hyvin vastustajiin kiinni kuin 4–2–3–1-ryhmityksellä pelatessaan. Jos 3–4–3-ryhmitystä vertaa juuri 4–2–3–1-muottiin, siirtää se käytännössä yhden hyökkäävän pelaajan puolustukseen.
Yksi pelipaikka, jolle ryhmitys on poikkeuksellisen vaativa, on laitapelaaja eli niin sanottu wingback. Kyseisessä roolissa pelaavat pelurit ravaavat laitaa päätyrajalta toiselle, mikä tarkoittaa, että heidän täytyy kyetä auttamaan puolustusta siinä missä hyökkäystäkin. Kolmen alakertaa vastaan pelatessa suurimmat tilat syntyvätkin yleensä juuri wingbackien taakse.
David Luiz ja Gary Cahill ovat pelanneet loistavat kaudet Chelsea alakerran kolmikossa. Kuva: Steve Bardens/Getty Images
Myös hyökkäyspelaamiselle kolmen alakerta asettaa omat haasteensa, sillä ylimmällä kenttäkolmanneksella on näin ollen yksi hyökkäävä pelaaja vähemmän. Toisaalta hyökkäävien ja juoksuvoimaisten laitapakkien elämää kolmen topparin linja helpottaa. Esimerkiksi Evertonissa Seamus Colemanin ja Leighton Bainesin taitoa pelata ylöspäin on pystytty hyödyntämään paremmin.
Kolmen alakerta vaatii siis tietynlaisia pelaajatyyppejä. Juventuksessa linjan keskellä häärää Leonardo Bonucci, jolla on iso vastuu pelin avaamisessa. Chelseassa samaa virkaa on toimittanut erittäin laadukkaita pitkiä syöttöjä jakava David Luiz. Linjasta on siis löydyttävä peliä avaava toppari, sillä lyhytsyöttöpelaamiseen kolmen linja ei ole paras mahdollinen.
Onko kolmen alakerta tullut Valioliigaan jäädäkseen?
On kenties liian yleistävää puhua kolmen alakerrasta yhtenäisenä taktiikkana. Puolustuslinjan yläpuolelle asettuva ryhmitys vaihtelee kuitenkin melkoisesti joukkueista ja pelaajatyypeistä riippuen. Tietyllä tapaa kolmen alakerta tuo peliin kuitenkin tietyt lainalaisuudet ihan sama miten ylemmät seitsemän pelaajaa roolittaa. Laitapelaajien täytyy olla juoksuvoimaisia, keskikentän hyvin kahteen suuntaan pelaava ja hyökkäyksen tehokas.
Jalkapallon taktinen kehitys ei kuitenkaan ole progressiivista, vaan siinä kuljetaan paradigmasta toiseen. Teesin vastapainoksi syntyy antiteesi, josta taas syntyy synteesi. Esimerkiksi ”bussi” syntyi juuri lyhytsyöttöpeliä ja pallonhallintaa vastaan. Kun joku ryhmitys tai pelitapa toimii sitä joko kopioidaan tai kehitellään vastalääkettä.
Muutama vuosi sitten lähes kaikki Valioliiga-joukkueet pelasivat joko 4–2–3–1 tai 4–3–3-ryhmityksillä. Viime vuosina myös 4–4–2 on tehnyt tuloaan takaisin huippufutikseen, tosin sen sanansaattajat Atletico Madrid ja Leicester ovat osoittaneet hyytymisen merkkejä.
Kolmen alakerran vahvuus perustuu pitkälti sen vaikeaan ohitettavuuteen sekä hyviin vastaiskuvariaatioihin. Tietyllä tapaa ryhmitys on siis vastaisku pallonhallintapelille. Tämä näkyy myös Valioliigan tämän kauden tilastoissa. Siinä missä muun kärkikuusikon pallonhallintaprosentti on 55 ja 60 välillä, on se Chelsealla hieman yli 50.
Pelatessaan kolmen alakerralla muita kärkikuusikon joukkueita vastaan Chelsea ei ole kuin kerran kuudessa pelissä pitänyt palloa vastustajaansa enemmän. Ironisesti se hävisi juuri tuon pelin Tottenhamille.
Loppukaneettina voisikin todeta, että kolmen alakerta on äärimmäisen hyödyllinen variaatio. Sen huipputasolla viikosta toiseen toteuttaminen vaatii kuitenkin todella paljon. Taktiikan ei myöskään voi väittää lyöneen lopullisesti läpi, sillä Chelsean ohella yksikään joukkue ei ole käyttänyt sitä viikosta toiseen. Jos mahdollisuus kuitenkin löytyy taktiikkapankista, tekee se joukkueen ennakoimisesta vastapuolelle haastavaa.
On myös hyvä muistaa, että kärkikuusikosta Arsenal, Liverpool ja Manchester United ovat pitäytyneet täysin neljän alakerrassa, Man City ja Tottenhamkin pääsääntöisesti. Kolmen alakerran laajemapaa leviämistä ei kannata missään nimessä poissulkea, mutta sen hyökkäyspelille tuomat rajoitteet saattavat tehdä siitä ainoastaan yhden variaation.
Se, mistä kolmen linjan mukaan tulo Valioliigaan kuitenkin kertoo, on sumujen saarilla pelattavan jalkapallon monipuolistuminen. Valtaosa joukkueista ei ole enää yhden pelitavan ryhmiä, vaan pankista löytyy monia eri variaatioita vastustajan ja pelitilanteen mukaan.
Seuraa Valioliigan huippujännittävää loppukautta ViaPlaysta.
Lähteet: Squawka, Transfermarkt, Premier League
Kansikuva: Clive Rose/Getty Images