Valioliigan siirtokatsaus – Miten siirtoikkuna vaikutti voimasuhteisiin?

Kansikuva: Crystal Palacen Yohann Cabaye oli kesän yksi parhaista hankinnoista. Kuva: Getty

Siirtoikkuna sulkeutui Valioliigan osalta viime viikolla. Kesän aikana moni joukkue poltti suuria summia rahaa uusiin pelaajiin, etupäässä Manchesterin joukkueet. Kärkiseurojen ohessa myös keskikastin ja häntäpään joukkueet tekivät suuria panostuksia joukkueen vahvistamiseksi, niinpä voisikin väittää että ensi kaudeksi voimaan tuleva rahakas TV-sopimus näkyi jo tämän kesän investoinneissa, kun ainoastaan yksi joukkue jäi kesästä plussan puolelle.

Faneille.com tekikin kattavan katsauksen siirtoikkunaan jokaisen Valioliigajoukkueen osalta. Katsauksessa listataan niin sisään kuin ulospäin siirtyneet pelaajat, jonka lisäksi pohditaan mitä uudet hankinnat tuovat ja toisaalta mihin olisi tarvittu vielä vahvistuksia. Jokaisen joukkueen osalta tehdään myös perusteltu arvio loppusijoituksesta.

Chelsea

Keskeisimmät hankinnat: Pedro Rodriguez (Barcelona 19M£), Radamel Falcao (Monaco, laina), Abdul Rahman Baba (Augsburg, 14M£), Asmir Begovic (Stoke, 7,5M£), Kenedy (Fluminese, 6M£), Michael Hector (Reading, 4M£), Papa Dijlobodji (Nantes, 2,5M£)

Keskeisimmät lähteneet: Petr Cech (Arsenal, 10M£), Didier Drogba (Montreal Impact, ilmainen), Filipe Luis (Atletico Madrid, 11M£), Mohamed Salah (AS Roma, laina+osto-optio), Juan Cuadrado (Juventus, laina+osto-optio), Oriol Romeu (Southampton, 5M£), Gael Kakukta (Sevilla, 4M£), Thorgan Hazard (Mönchengladbach, 5,5M£), Victor Moses (West Ham, laina)

Netto: -16M£

Mitä tuovat peliin? 

Mestarien ykköshankinta oli Barcelonasta saapunut Pedro Rodriguez. Tuulennopea Espanjan maajoukkuemies tuo laitapeliin vauhtia, taitoa ja lisää pykälän vaarallisuutta Chelsean vastaiskuihin. Pedro sopii Mourinhon kurinalaiseen pelisysteemiin loistavasti ja tarjoaa lisää laajuutta joukkueen hyökkäyspeliin. Samaa Jose Mourinho toivoo myös Radamel Falcaolta, joka floppasi totaalisesti Man Unitedissa. Lähtökohtaisesti Falcao on kakkoskärki, mutta tarjoaa isokokoisempaa ja romuluisempaa Diego Costaa sähäkämmän vaihtoehdon 9-paikalle. Muuten Siniset vahvistivat lähinnä oman pään back up-osastoa, tosin Augsburgissa loisto kauden pelannut, nuori Abdul Rahman Baba on hyvin mielenkiintoinen lisä Chelsean joukkueeseen. Myös Asmir Begovicin kiinnitys oli tärkeä, kun Petr Cech vaihtoi Arsenaliin. Muut Chelsean hankinnat tulevat todennäköisesti jäämään vähälle peliajalle.

Mitä olisi tarvittu?

Keskikentän keskustan osalta vaihtoehdot ovat todella rajalliset. Chelsea yritti tosissaan ostaa Paul Pogbaa Juventuksesta, mutta ranskalainen ei ainakaan tässä siirtoikkunassa liikahtanut. Viime kauden luottokaksikko Cesc Fabregas-Nemanja Matic ei ole noussut viime kauden tasolle, eikä Ramires tai John Obi Mikel ole millään riittäviä vaihtoehtoja huippujoukkueen konehuoneeseen.

Osuma: Pedro

Huti: Baba

Arvio: Heikko alku, mutta materiaali on niin laadukas, että kurssin pitäisi kääntyä. Taistelee mestaruudesta, sijat 1–3.

Manchester City

Hankinnat: Kevin De Bruyne (Wolfsburg, 52M£), Raheem Sterling (Liverpool, 49M£), Nicolas Otamendi (Valencia, 31M£), Fabian Delph (Aston Villa, 8M£), Patrick Robert (Fulham, 5M£)

Keskeisimmät lähteneet: James Milner (Liverpool, ilmainen), Frank Lampard (New York City FC, lainan päättyminen), Edin Dzeko (AS Roma, laina+osto-optio), Stevan Jovetic (Inter, laina+osto-optio), Micah Richards (Aston Villa, ilmainen), Alvaro Negredo (Valencia, 20M£), Rony Lopes (Monaco, 9M£) Matija Nastasic (Schalke, 6,5M£), Karim Rekik (Marseille, 3,5M£), Dedryck Boyata (Celtic, 1,5M£)

Netto: -95M£

Mitä tuovat peliin?

Jo alkukesästä tehdyssä jutussa kärkikuusikon siirtotarpeista, kaipailimme Cityyn lisää laatupelaajia keskikentän hyökkääville paikoille – näitä City myös hankki. Raheem Sterling tuo huomattavan määrän nopeutta Cityn laitapeliin, mikä vaikeuttaa vastustajan puolustamista. Kesän kallein hankinta, Kevin De Bruyne taas tuo loistavan pelikäsityksensä ansiosta aimo annoksen lisää Cityn pelinrakenteluun. De Bruynen hankinta oli siinäkin mielessä tärkeä, ettei joukkue ole enää niin riippuvainen David Silvasta. Myös puolustukseen tullut huipputoppari, Nicolas Otamendi oli todella tärkeä kiinnitys pahasti viime kaudella vuotaneeseen puolustukseen. Niinpä City paikkasi kesän aikana kaikki viime kauden pahimmat ongelmakohdat.

Mitä olisi tarvittu?

Taivaansiniset paikkasivat kesän aikana oikeastaan kaikki pahimmat puutteensa, kun myös keskikentän keskustan tarjontaa vahvistettiin Fabian Delphillä. Joukkueesta löytyy nyt laatua ja vaihtoehtoa jokaiselle paikalle, eikä City ole ainakaan näillä näkymin jäänyt mistään paitsi.

Osuma: Sterling

Huti: Delph

Arvio: Alkukauden suvereenein joukkue on tällä hetkellä mestarikandidaatti numero 1. Kun joukkue vielä vahvistui elokuussa, näyttää Cityn tulevaisuus todella valoisalta. Sijat 1–2.

Arsenal

Hankinnat: Petr Cech (Chelsea, 10M£)

Keskeisimmät lähteneet: Wojciech Szczesny (AS Roma, laina), Lukas Podolski (Galatasaray, 2M£), Abou Diaby (Marseille, ilmainen), Yaya Sanogo (Ajax, laina), Serge Gnabry (WBA, laina), Emiliano Martinez (Wolverhampton, laina), Chuba Akbom (Hull, laina), Carl Jenkinson (West Ham, laina)

Netto: -8M£

Mitä tuovat peliin?

Muoti-ikoni Cech oli Wengerin ainoa kesähankinta. Kuva: Getty

Kypärästään tunnettu Petr Cech oli Wengerin ainoa kesähankinta. Kuva: Getty

Petr Cech oli loistohankinta pitkään maalivahtien kanssa tuskailleelta seuralta. Kokenut tsekkivahti tuo huipputorjuntojen ohella alakertaan runsaasti kokemusta, varmuutta ja johtajuutta. Cech osoitti jo Liverpoolia vastaan tekemillään huipputorjunnoilla kuuluvansa yhä maailman parhaiden maalivahtien joukkoon. Tätä aika ajoin vuotanut Arsenal-puolustus on juuri kaivannut.

Mitä olisi tarvittu?

Kuten alkukausi on osoittanut Arsenal kaipaa kipeästi huippuhyökkääjää. Nykyiset hyökkääjät ovat toki hyviä, mutta mestaruuteen asti heillä ei välttämättä ylletä. Tykkimiehet olivat kaivanneet Karim Benzeman tapaista profiilipelaajaa kärkeen, joka tekisi vähintään 20 liigamaalia. Myös keskikentän puolustavien pelaajien osalta tilanne ei näytä hyvältä. Francis Coquelin toki kuuluu jo nyt liigan eliittiin pelipaikallaan, mutta hänelle ei ole mitat täyttävää korvaajaa.

Osuma: Cech

Huti:

Arvio: Maalinteko tuottaa tällä hetkellä niin suurta tuskaa, että nykyisellään Arsenalia on vaikea povata mestaruustaistoon. Joukkue on muilta osin niin laadukas, että ilman loukkaantumissumaa, sijoitus neljän joukkoon pitäisi irrota helposti. Sijat 2–4.

Manchester United

Hankinnat: Memphis Depay (PSV, 20M£), Morgan Schneiderlin (Southampton, 25M£), Bastian Schweinsteiger (Bayern München, 6,5M£), Matteo Darmian (Torino, 12,5M£), Antony Martial (Monaco, 35M£), Sergio Romero (Sampdoria, ilmainen)

Keskeisimmät lähteneet: Angel Di Maria (PSG, 44M£), Robin Van Persie, (Fenerbahce, 4,5M£), Radamel Falcao (Lainan päättyminen), Johnny Evans (WBA, 6M£), Javier Hernandez (Leverkusen, 8,5M£), Rafael (Lyon, 2M£), Nani (Fenerbahce, 4M£), Tom Cleverley (Everton, ilmainen), Adnan Januzaj (Dortmund, laina), Tyler Blackett (Celtic, laina), Anders Lindegaard (WBA, ilmainen)

Netto: -26M£

Mitä tuovat peliin?

Schneiderlin ja Schweinsteiger olivat loistavia hankintoja. Kuva: Getty

Schneiderlin ja Schweinsteiger olivat loistavia hankintoja. Kuva: Getty

United vahvisti erityisesti keskikentän keskustaa, joka näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Morgan Schneiderlin on loistava puolustava keskikenttämies ja tasapainottaa joukkueen peliä mainiosti. Vastaavasti Bastian Schweinsteiger tuo runsaasti kokemusta. peliälyä ja syöttötaitoa keskustaan. Myös oikeaksi pakiksi hankittu Italian maajoukkuemies, Matteo Darmian on aloittanut hyvin ja täyttää viime kaudella kaivatun laadukkaan oikean pakin tontin mainiosti. Hyökkääville paikoille ManUn hankkimat Memphis Depay ja Antony Martial tuovat nopeutta ja maalintekovoimaa. Erityisesti Depayta kohtaan Unitedille on suuret odotukset ja mies lisääkin United-hyökkäyksen vaarallisuutta, erityisesti hyvän laukauksensa ansiosta.

Mitä olisi tarvittu?

Joukkue olisi kaivannut Arsenalin tavoin maalinsylkijää kärkeen. Louis Van Gaal luottaa piikissä Wayne Rooneyn, mutta kapteeni ei ole varsinaisesti puhdas 9-paikan pelaaja, eikä välttämättä saa itsestään parasta irti, jos viereltä ei löydy sellaista. ManU:n toppariosasto on myös todella kapea. Ykköspari Chris SmallingDaley Blind on onnistunut kohtalaisen hyvin, mutta tällä kaksikolla ei välttämättä taso riitä kun vastaan astelee kovempia hyökkäyksiä. Tarjonta Blindin ja Smallingin takana on todella ohutta, joten United olisi kaivannut selkeää avauksen topparia takalinjoilleen.

Osuma: Schweinsteiger

Huti: Martial

Arvio: United on käynyt läpi viime kesän tapaan suuren myllerryksen, eikä peli ainakaan alkukaudesta ole vakuuttanut. Joukkue on toki laadukas, mutta mestaruus jäänee haaveeksi selvästi tasapainoisempien kilpakumppaneiden varjossa. Sijat 2–4.

Tottenham

Hankinnat: Heung-Min Son (Leverkusen, 21M£), Toby Alderweireld (Atletico Madrid, 11M£), Clinton N’Jie (Lyon, 10M£), Kevin Wimmer (FC Köln, 5M£), Kieran Trippier (Burnley, 3,5M£), Dele Alli (MK Dons, lainan päättyminen)

Keskeisimmät lähteneet: Roberto Soldado (Villarreal, 11M£), Etienne Capoue (Watford, 6,5M£), Paulinho (Guangzhou Evergrande, 10M£), Younes Kaboul (Sunderland, 3M£), Vlad Chiriches (Napoli, 5M£), Aaron Lennon (Everton, 4M£), Benjamin Stambouli (PSG, 6,5M£), Lewis Holtby (HSV, 4,5M£)

Netto:

Mitä tuovat peliin?

Son ja N’jie ovat kummatkin Spursin kaipaamia hyökkäyspään vahvistuksia, jotka tuovat lisää syvyyttä kentän viimeiselle kolmannekselle. Näin ollen Spursin hyökkäyspeli ei lepää enää niin raskaasti Harry Kanen ja Christian Eriksenin harteilla. Kumpikin uusista miehistä pystyy pelaamaan laidassa ja Son soveltuu myös 9-paikalle. Erityisesti etelä-korealainen on tärkeä hankinta Spursille, sillä mies lisää Tottenhamin maalintekovoimaa. Kummatkin pelaajat ovat vielä nuoria ja ovat sitä kautta hyviä hankintoja myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Kenties tärkein hankinta oli kuitenkin Toby Alderweireld, joka vahvistaa pahasti viime kaudella vuotanutta peräpäätä. Belgi on laatutoppari, joka on liikkuu ja lukee peliä hyvin, myös historia Jan Vertonghenin kanssa auttaa toppariparin yhteispeliä. Wimmer ja Trippier ovat enemmänkin puolustuksen varamiehiä. Back up –osastoon lukeutuu myös tammikuussa ostettu Dele Alli, joka vietti viime kevään lainalla. Alli kuuluu saarivaltakunnan lupaavimpiin keskikenttämiehiin ja myös Spurs toivoo miehen lunastavan häneen kohdistetut odotukset. Kiire Allilla tosin ei ole.

Mitä olisi tarvittu?

Joukkueen konehuone näyttää ohuelta. Mauricio Pochettino yritti hankkia entistä valmennettavaansa, Victor Wanyamaa Southamptonista, mutta Saints ei ollut myynti tuulella. Niinpä keskusta lepää pitkälti nuorien ja vielä kokemattomien miesten varassa, eikä kahdelle 6-paikalle ole juurikaan vaihtoehtoja. Spurs kuitenkin onnistui kesän tärkeimmässä tehtävässä – ylijäämän poistamisessa mainiosti, mistä täytyy nostaa seurapomo Daniel Levylle hattua.

Osuma: Son

Huti: Wimmer

Arvio: Joukkue on kokenut Pochettinon alaisuudessa nuorennusleikkauksen, eikä se nykyisellään kestä vertailua kärkinelikkoon. Materiaali on liian kapea ja liikaa muutamien kärkiyksilöiden varassa, jotta sijoittuminen neljän joukkoon olisi mahdollinen. Turvallisesti sijat 5–6.

Liverpool

Hankinnat: Christian Benteke (Aston Villa, 32,5M£), Roberto Firmino (Hoffenheim, 29M£), Nathaniel Clyne (Southampton, 12,5M£), James Milner (Man City, ilmainen), Danny Ings (Burnley, ilmainen), Joe Gomez (Charlton, 3,5M£), Divock Origi (Lille, lainan päättyminen), Adam Bogdan (Bolton, ilmainen)

Keskeisimmät lähteneet: Steven Gerrard (LA Galaxy, ilmainen), Raheem Sterling (Man City, 49M£), Glen Johnson (Stoke, ilmainen), Fabio Borini (Sunderland, 7,5M£), Iago Aspas (Sevilla, 4M£), Rickie Lambert (WBA, 3M£), Sebastian Coates (Sunderland, 2M£), Mario Balotelli (Milan, laina), Andre Wisdom (Norwich, laina), Tiago Ilori (Aston Villa, laina)

Netto: -16M£

Mitä tuovat peliin?

18 -vuotias Joe Gomez on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi. Kuva: Getty

18 -vuotias Joe Gomez on osoittautunut loistavaksi kaappaukseksi. Kuva: Getty

Kenties tärkein Poolin hankinnoista oli Christian Benteke, joka tuo viime kaudella kipeästi kaivattua maalintekovoimaa. Järkälemäinen belgi maalasi viime kaudella loukkaantumisista huolimatta 13 kertaa. Erityisen vahva Benteke on päällään, joten nähtäväksi jää onnistuuko Pool hyödyntämään huippuhyökkääjän kyvyt, kun joukkue ei lähtökohtaisesti juurikaan keskitä. Southamptonista tullut Nathaniel Clyne oli edelliskaudella liigan parhaita laitapakkeja ja tuo hyvää kahdensuunnan osaamista Punaisten oikealle laidalle. Vastaavasti Roberto Firmino on vapaan roolin hyökkäävä pelaaja, joka on todella tekninen. Brassi tekee sekä peliä että maaleja. Citystä tullut James Milner on keskikentän monitoimimies, joka soveltuu rooliin kuin rooliin ja kirjauttaa mitä luultavammin täysiä minuutteja pelistä toiseen. Elokuun perusteella myös nuori Joe Gomez näyttää nappihankinnalta, sillä jokaista puolustuksen paikkaa pelaavaa englantilainen on hurmannut loistavalla puolustuspelillään. 18-vuotiaasta Gomezista kaavaillaan Anfieldillä tulevaa puolustuksen johtajaa.

Mitä olisi tarvittu?

Liverpool hankki pelaajia käytännössä jokaiselle osa-alueella, eikä joukkueesta löydy tällä hetkellä huutavia puutteita. Materiaali on kuitenkin hieman tasapaksu, eikä joukkueesta ainakaan tällä hetkellä löydy maailmanluokan pelaajia, vaikka huippumiehiä onkin lähes tusinan verran. Toisaalta Poolin jäätyä Mestarien liigan ulkopuolelle, maailmanluokan pelaajien houkutteleminen Anfieldille on äärimmäisen hankalaa.

Osuma: Gomez

Huti: Firmino

Arvio: Poolin joukkue on laadukas, mutta kysymys kuuluu onko se tarpeeksi laadukas sijoittuakseen neljän joukkoon? Tällä hetkellä vastaus on ei, varsinkin kun vaihtuvuus on ollut jälleen varsin suurta. Taistelee tiukasti nelospaikasta, mutta jää Mestarien liigan ulkopuolelle. Sijat 5–6.

Southampton

Hankinnat: Virgil Van Dijk (Celtic, 11M£), Cedric Soares (Sporting Lissabon, 4,5M£), Jordy Clasie (Feyenoord, 8,5M£), Maarten Stekelenburg (Fulham, laina), Oriol Romeu (Chelsea, 5M£), Juanmi (Malaga, 5M£), Steven Caulker (QPR, laina), Cuco Martina (Twente, 1M£)

Keskeisimmät lähteneet: Morgan Schneiderlin (Man United, 25M£), Nathaniel Clyne (Liverpool, 12,5M£), Toby Alderweireld (Lainan päättyminen), Artur Boruc (Bournemouth, ilmainen), Dani Osvaldo (FC Porto, ilmainen), Jos Hooiveld (AIK, ilmainen)

Netto: +1M£

Mitä tuovat peliin?

Feyenoordista tullut Hollannin maajoukkuemies, Jordy Clasie oli Ronald Koemanille tuttu mies jo entuudestaan. Clasie hankittiin korvaamaan Man Unitediin myytyä Morgan Schneiderliniä. Clasie on huomattavasti edeltäjäänsä pienikokoisempi, mutta omaa loistavan syöttötaidon ja peliälyn, joten hän tulee rytmittämään Pyhimysten peliä keskikentän pohjalla. Nathaniel Clynen tilalle hommattu Cedric Soares on Portugalin maajoukkuepelaaja, joka on moderni laitapakki, joka tukee hyökkäyksiä ja sahaa oikeata laitaa päädystä päätyyn. Niinpä Soares on oiva korvaaja Clynelle. So’tonin kalleimman hankinnan, Virgil Van Dijkin kiinnitys oli myös äärimmäisen tärkeä, kun joukkue menetti lainalla olleen Aldreweireldin. Kookas hollantilaistoppari on ollut muun muassa Arsenalin kiikarissa, joten kyseessä on laatupelaaja. Muut So’tonin hankinnat ovat lähinnä rotaatio-osaston miehiä, jotka vahvistavat joukkueen syvyyttä.

Mitä olisi tarvittu?

Southamptonin paketti oli viime kaudella varsin kompakti ja kauden jälkeen poistuneiden tilalle hankittiin ainakin lähtökohtaisesti hyvät korvaajat. Southamptonin filosofiaan ei kuulu rahan tuhlaaminen, vaan joukkue jäi tästäkin kesästä niukasti plussan puolelle. Kun katsoo joukkueen kokoonpanoa, ei siitä erotu yhtään selkeää puutetta ja jokaiselle paikalle löytyy vaihtoehtoja, niinpä Saintsin voi väittää onnistuneen siirtomarkkinoilla myös tänä kesänä.

Osuma: Clasie

Huti: Romeu

Arvio: Southampton on avannut tämän kauden hieman vaisummin ja viime kauden kaltainen uroteko olisi todellinen yllätys. Koeman taktikoi joukkueen ulos kuluttavasta Eurooppa Liigasta, joten pääpaino on jälleen kotimaan kentillä. Materiaali on sen verran laadukas, että sijoitus sarjataulukon ylemmällä puoliskolla on vahvasti haarukassa. Sijat 8–10.

Swansea

Hankinnat: Andrew Ayew (Marseille, ilmainen), Eder (Braga, 5M£), Franck Tabanou (St. Etienne, 3,5M£), Kristoffer Nordfeldt (Heerenveen, 0,5M£),

Keskeisimmät lähteneet:

Netto: -9M£

Mitä tuovat peliin?

Ayew, Sigurdsson ja Gomis muodostavat todella vaarallisen hyökkäyskolmikon. Kuva: Getty

Ayew, Sigurdsson ja Gomis muodostavat todella vaarallisen hyökkäyskolmikon. Kuva: Getty

Gary Monkin pakka pysyi hyvin kasassa, eikä joukkueessa ole nähty suuria muutoksia. Ilmaisella siirrolla Marseillesta tullut Andre Ayew vaikuttaa loistokaappaukselta, sillä keskikenttämies on ollut elokuun loistovireessä. Ayew on nopea, taitava ja taitaa maalinteon. Ghanalaista pystyy myös peluuttamaan keskikentän jokaisella pelipaikalla. Bragasta tullut Portugalin maajoukkuemies Eder on tällä hetkellä selkeä kakkoskärki, Bafetembi Gomisin huikean vireen myötä. Hyökkääjä tuo ennen kaikkea syvyyttä ja vaihtoehdon walesilaisten hyökkäykseen.

Mitä olisi tarvittu?

Monkin pakka on hyvin kasassa ja vähäinen liikehdintä siirtomarkkinoilla kertoo, ettei joukkue kaivannut juurikaan muutosta. Ainut osa-alue johon Joutsenet olisivat kaivanneet vahvistusta on laituri-osasto, jossa ei ole nykyisellään juurikaan syvyyttä. Avauksessa nähdyt Ayew ja Jefferson Montero ovat toki tekijämiehiä, mutta heidän takanaan on hiljaisempaa.

Osuma: Ayew

Huti: 

Arvio: Swansea on näyttänyt että se jatkaa siitä mihin edellisellä kaudella jäi. Joutsenet ovat siis tulleet Valioliigan ylempään keskikastiin jäädäkseen. Jos laadukkaat avainpelaajat pysyvät kunnossa, voi joukkue taistella jopa Euro-cup –paikoista. Sijat 7–9

Stoke

Hankinnat: Xherdan Shaqiri (Inter, 12M£), Ibrahim Afellay (Barcelona, ilmainen), Marco Van Ginkel (Chelsea, laina), Glen Johnson (Liverpool, ilmainen), Joselu (Hannover, 5,5M£), Phillip Wollscheid (Leverkusen, 2,5M£), Shay Given (Aston Villa, ilmainen)

Keskeisimmät lähteneet: Asmir Begovic (Chelsea, 7,5M£), Steven N’Zonzi (Sevilla, 7M£), Roberth Huth (Leicester, 3M£)

Netto: -3M£

Mitä tuovat peliin?

Kuten Penkinlämmittäjät jo puivat, Stoke on tehnyt selkeän identiteetti-muutoksen Mark Hughesin alaisuudessa. Äijämäisestä brittifutisjengistä on tullut pallonhallintaan ja taitofutikseen tähtäävä ryhmä. Tähän ideologiaan sopii mainiosti Xherdan Shaqiri, joka pääsee vihdoin seurajoukkueeseen, jossa hän on joukkueen avainpelaajia. Sveitsiläinen tuo aimo annoksen henkilökohtaista taitoa ja juonikkuutta Stoken peliin. Samaan sarjaan kuuluu Barcelonan roska-lavalta poimittu Ibrahim Afellay sekä Chelseasta lainattu Marco Van Ginkel. Myös Liverpoolista ilmaisella siirrolla tullut Glen Johnson tuo runsaasti pallollista osaamista Stoken fyysiseen alakertaan. Niinpä Stoken uusien miesten voi väittää tuovan joukkueelle rutkasti lisää pallollista osaamista.

Mitä olisi tarvittu:

Kapteeni Ryan Shawcrossin ollessa sairastuvalla, Stoken puolustus huutaa johtajaa. Nykymiehistä yksikään ei ole mitat täyttävä korvaaja Shawcrossille. Ottaen huomioon Stoken pelitavallisen pyrkimyksen hallita palloa aiempaa enemmän, olisi keskikenttä kaivannut hieman Glen Whelania pallollisempaa 6-miestä, varsinkin kun Steven N’Zonzi myytiin Sevillaan. Stoken nippu on kuitenkin hyvin tasapainoinen, eikä siinä ole suurempia puutteita.

Osuma: Shaqiri

Huti: Joselu

Arvio: Alkukaudessa on ollut havaittavissa pieniä kasvukipuja, eikä joukkueen puolustus vakuuta, myös hyökkäävillä pelaajilla kestää aikansa sopeutua Valioliigan rytmiin. Niinpä Stoke saattaa olla syksyn ajoittain vaikeuksissa, mutta parantanee kevättä kohden. Sijat 10–12.

Crystal Palace

Hankinnat: Yohan Cabaye (PSG, 10M£), Bakary Sako (Wolverhampton, ilmainen), Alex McCarthy (QPR, 3,5M£), Connor Wickham (Sunderland, 7,5M£), Patrick Bamford (Chelsea, laina)

Keskeisimmät lähteneet: Glenn Murray (Bournemouth, 4M£)

Netto: -16M£

Mitä tuovat peliin?

Pienet Pardew'ille. Sako ja Cabaye olivat loistavia hankintoja. Kuva: Getty

Pienet Pardew’ille. Sako ja Cabaye olivat loistavia kiinnityksiä. Kuva: Getty

Alan Pardew’in päätös pestata Newcastle-aikojen luottomies, Yohan Cabaye on yksi kesän parhaita hankintoja koko liigassa. Cabaye istuu täydellisesti Palacen toiselle 6-paikalle ja rytmittää peliä loistavasti. Ranskalainen tuo joukkueeseen kansainvälistä kokemusta ja loistavan syöttövalikoiman, joka monipuolistaa Palacen peliä huomattavasti. Ilmaisella siirrolla tullut Bakary Sako vaikuttaa ensiaskeleiden perusteella todelliselta kaappaukselta. Kummassakin pelaamassa ottelussa Man of the Match –palkinno pokannut malilainen sopii loistavasti Palacen peliin, sillä mies on nopea ja hyvä haastamaan, mikä on todella keskeistä Kotkien laitapelissä. Myös QPR:stä tullut maalivahti, Alex McCarthy on ollut mainio ja on onnistunut paikkaamaan loukkaantuneen Julian Speronin loistavasti.

Mitä olisi tarvittu?

Vaikka Pardew hankki kärkeen Connor Wickhamin ja Patrick Bamfordin, joukkueelta puuttuu edelleen tekijämies kärjestä. Kukaan Palacen nykyhyökkääjistä ei vaikuta edes yli kymmenen maalin mieheltä, joten esimerkiksi Charlie Austin olisi ollut loistopestaus tuolle tontille.

Osuma: Cabaye

Huti: Wickham

Arvio: Kotkat pelasivat loistavan kevään Pardew’in alaisuudessa ja meno on ollut elokuun aikana vähintään yhtä hyvää, huippuna tietystä Stamford Bridgeltä haettu vierasvoitto. Palace on tällä hetkellä todella tasapainoisessa tilassa ja sen miehistö on hyvin roolitettu. Sijat 8–10.

Everton

Hankinnat: Tom Cleverley (Man United, ilmainen), Gerard Deulofeu (Barcelona, 4M£), Ramiro Funes Mori (River Plate, 9M£), Aaron Lennon (Tottenham, 4M£), Leandro Rodriguez (River Plate Montevideo, 0,5M£)

Keskeisimmät lähteneet: Sylvain Distin (Bournemouth, ilmainen), Antolin Alcaraz (Las Palmas, ilmainen), Luke Garbutt (Fulham, laina)

Netto: -18M£

Mitä tuovat peliin?

Everton vahvisti siirtoikkunan aikana etupäässä keskikenttää. Erityisesti laitureiden tonteille kaivattiin vahvistusta, jota tuli Gerard Deulofeun ja Aaron Lennonin myötä. Kummatkin pelaajat ovat äärimmäisen nopeita ja varsinkin Deulofeu tuo lisää henkilökohtaista taitoa Toffeesin laitapeliin. Lennon taas on perinteinen brittilaituri, joka viihtyy sivurajan läheisyydessä, keskittää mielellään ja auttaa puolustusta tunnollisesti. Keskikentälle ilmaisella siirrolla tullut Tom Cleverley on perienglantilainen monitoimimies, joka on loistava täsmähankinta, koska mies pystyy täyttämään monta ruutua keskikentällä. Cleverley tuo keskikentälle erityisesti pallollista osaamista ja auttaa joukkueen pelinrakentelussa.

Mitä olisi tarvittu?

Siirtoikkuna oli Evertonin osalta varsin maltillinen ja Roberto Martinez vahvisti lähinnä joukkueen syvyyttä keskikentällä. Vaikka viime kausi oli vaisu, on Martinezilla oivat palikat parantaa viime kauden peliä. Mitään huutavia puutteita Evertonin nipussa ei ollut, varsinkin kun joukkue onnistui pitämään suurseurojen tavoitteleman John Stonesin riveissään.

Osuma: Cleverley

Huti:

Arvio: Evertonin menestyksen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää saada joukkueen ykköspelaajat suorittamaan viime kautta paremmin, joka jätti monen osalta toivomisen varaa. Toffeesin pakka on kuitenkin monia tasapainoisempi ja siitä löytyy todella laadukkaita pelimiehiä, kuten Ross Barkley, Romelu Lukaku tai James McCarthy, joten selvää parannusta viime kauteen on odotettavissa, niin esityksissä kuin pisteissä. Sijat 6–9.

West Ham

Hankinnat: Dimitri Payet (Marseille, 10,5M£), Angelo Ogbonna (Juventus, 8M£), Pedro Obiang (Sampdoria, 4M£), Michail Antonio (Nottingham Forest, 6,5M£) Nikica Jelavic (Hull, 3M£), Manuel Lanzini (Al-Jazira, laina), Victor Moses (Chelsea, laina), Alex Song (Barcelona, laina), Carl Jenkinson (Arsenal, laina)

Keskeisimmät lähteneet: Kevin Nolan (?), Stewart Downing (Middlesbrough, 5,5M£), Jussi Jääskeläinen (Wigan, ilmainen), Carlton Cole (?), Matt Jarvis (Norwich, laina), Modibo Maïga (Nasr, laina), Guy Demel (?)

Netto: -27M£

Mitä tuovat peliin?

West Hamin ykköshankinta oli Marseillesta tullut Dimitri Payet, joka lisää Hammersin keskikentän pallollista osaamista todella paljon. Payet on loistava pelintekijä, mistä kertoo Ligue 1:n syöttötilaston kärkipaikka viime kaudella. Juventuksesta tullut Angelo Ogbonna vaikuttaa myös hyvältä kaappaukselta ja tuo laatua Hammersin keskuspuolustukseen. Ogbonna muodostaa Winston Reidin kanssa liikkuvan ja pallovarman toppariparin, joka on Valioliigan keskikastin laadukkain. Toiselle lainapestille saapunut Alex Song on tärkeä hankinta, joka istuu hyvin peliä tasapainottavan ankkurin rooliin, Slaven Bilicin suosimassa 4–3–1–2-ryhmityksessä. Hammersin hankkimat hyökkäyspään pelaajat lisäävät vaihtoehtoja ja sitä kautta syvyyttä ylempänä kenttää.

Mitä olisi tarvittu?

West Hamiin huhuttiin monia laadukkaita kärkimiehiä, mutta Nikica Jelavic jäi lopulta ainoaksi 9-paikan vahvistukseksi. Biliciltä löytyy toki vaihtoehtoja kärkeen, kuten Enner Valencia, Andy Carroll, Diafra Sakho ja Mauro Zarate, mutta kukaan ei ole varsinaisesti profiilipelaaja, jota joukkue olisi kaivannut, varsinkin kun Payet pestattiin luomaan maalintekopaikkoja.

Osuma: Payet

Huti: Antonio

Arvio: Hammersin suuri vaihtuvuus on näkynyt otteiden epätasaisuutena. Joukkueesta löytyy runsaasti laatua ja vaihtoehtoja eri tonteille, joten Bilicin haasteena onkin hitsata joukkue yhteen. Materiaalin turvin taistelee jopa Eurooppa Liiga –paikasta, mutta siihen rahkeet eivät vielä riitä. Sijat 9–12.

West Bromwich

Hankinnat: Rickie Lambert (Liverpool, 3M£), James Chester (Hull, 8M£), Johnny Evans (Man United, 6M£), Salomon Rondon (Zenit, 12M£), Anders Lindegaard (Man United, ilmainen), Serge Gnabry (Arsenal, laina)

 Keskeisimmät lähteneet: Joleon Lescott (Aston Villa, 1M£), Brown Ideye (Olympiacos, 4M£), Graham Dorrans (Norwich, 2M£), Youssuf Mulumbu (Norwich, ilmainen)

Netto: -22M£

Mitä tuovat peliin?

Keskikastissa paikkansa vakiinnuttaneen West Bromwichin hankinnat kohdistuivat kärkeen ja toppari-osastolle. ManU:ssa pitkään pelannut Johnny Evans on oiva hankinta Baggiesille, sillä mies tuo runsaasti kokemusta ja näkemystä mukanaan. Evans on varma oman pään lukko, jonka taso ei enää Louis Van Gaalia miellyttänyt, mutta WBA:n tasoisessa seurassa pohjois-irlantilainen on linjan selkeä johtaja. Kallein Hawthornsille saapunut uusi mies oli Zenitistä tullut Salomon Rondon. Venezuelalainen on isokokoinen ja vahva pääpelaaja, joka sopii mainiosti Tony Pulisin suoraviivaiseen pelityyliin. Kärkeen saapui myös Liverpoolissa flopannut Rickie Lambert, joka on Rondonin tavoin kookas ja vahva jässikkä. Hyökkäyspään hankinnat olivat siinäkin mielessä tärkeitä, että maalinteko lepäsi viime kaudella liikaa Saido Berahinon varassa. Berahino on jopa Twitteriä myöten ilmaissut halunsa lähteä seurasta, joten uusien miesten varaan lasketaan paljon. Arsenalista tullut lainamies Serge Gnabry tarjoaa lähinnä briteistä koostuvalle keskikentälle huomattavasti taitavamman ja juonikkaamman vaihtoehdon laitapeliin.

Mitä olisi tarvittu?

Hyökkäyspään vahvistaminen oli Pulisin prioriteetti numero yksi, ja siinä manageri onnistui. Keskikenttä on kuitenkin varsin kankea ja mielikuvitukseton, eikä joukkueesta löydy juurikaan taitopelaajia. Esimerkiksi juonikas laituri tai hyvin peliä rytmittävä 6-paikan mies olisivat monipuolistaneet Baggiesin peliä.

Osuma: Rondon

Huti: Chester 

Arvio: WBA on kokenut ja rutinoitunut joukkue, jota ohjaa yksi sarjan parhaista keskikasti-joukkueen managereista. Materiaali on kuitenkin hyvin yksipuolinen ja rajallinen, joten Baggies ei hätyyttele sijoitusta kymmenen joukosta. Putoamiskamppailuun tällä nipulla ei kuitenkaan jouduta. Sijat 14–16.

Leicester

Hankinnat: Shinji Okazaki (Mainz, 7,5M£), N’Golo Kante (Caen, 6,5M£), Gökhan Inler (Napoli, 5M£), Yohan Benalouane (Atalanta, 5M£), Roberth Huth (Stoke, 3M£), Christian Fuchs (Schalke, ilmainen), Nathan Dyer (Swansea, laina)

Keskeisimmät lähteneet: Esteban Cambiasso (?), David Nugent (Middlesbrough, 4M£), Chris Wood (Leeds, 3M£), Matthew Upson (MK Dons, ilmainen), Paul Konchesky (QPR, laina), Liam Moore (Bristol City, laina)

Netto: -20M£

Mitä tuovat peliin?

Kesällä manageriksi pestattu Claudio Ranieri on tehnyt hankintansa pääosin saarivaltion ulkopuolelta. Kaikki uudet pelaajat ovat täsmähankintoja, jotka sopivat italialaisen kurinalaiseen pelityyliin. Nimekkäin uusista miehistä on Sveitsin maajoukkueen kapteeni, Gökhan Inler. Napolissa Mestarien liigaa pelanneen sveitsiläisen ura on ollut jo muutaman kauden laskussa, mutta Kettujen toiselle 6-paikalle Inler sopii mainiosti – erityisesti suojaamaan linjaa ja jakamaan palloa eteenpäin. Shinji Okazaki vastaavasti on kohtalaisen hyvä maalintekijä, joka voi onnistuessaan tehdä yli kymmenen maalia. Joka tapauksessa Leicesterin pestaukset ovat kokeneita ja rutinoituneita pelaajia, joita joukkue kaipaa, jotta viime syksyn kaltainen notkahdus on vältettävissä.

Mitä olisi tarvittu?

Esteban Cambiasso oli etenkin viime keväänä fantastinen, eikä Napolista tullut Inler ole välttämättä tarpeeksi hyvä korvaaja argentiinalaiselle. Myös toppariosasto on todella heikko, kun ykkösparina luutii fyysinen Robert HuthWes Morgan. Niinpä ketut olisivat kaivanneet laadukasta topparia ja Richie De Laetia laadukkaampaa oikeaa pakkia.

Osuma: Okazaki

Huti: Fuchs

Arvio: Leicesteriä povattiin monien eri tahojen toimesta putoamiskamppailuun, mutta Ranieri on koko joukkueen tavoin hiljentänyt epäilijänsä. Tällä menolla Ketut taistelevat, jopa sijoituksesta kymmenen joukkoon, mutta lento tuskin jatkuu koko kautta. Välttänee kuitenkin putoamiskamppailun, sijat 13–16.

Newcastle

Hankinnat: Georginio Wijnaldum (PSV, 14M£), Aleksander Mitrovic (Anderlecht, 13M£), Chancel Mbemba (Anderlecht, 8,5M£), Florian Thauvin (Marseille, 13M£),

 Keskeisimmät lähteneet: Remy Cabella (Marseille, laina), Davide Santon (Inter, 3M£), Jonas Gutierrez (Deportivo, ilmainen), Ryan Taylor (Hull, ilmainen), Sammy Ameobi (Cardiff, laina)

Netto: -45M£

Mitä tuovat peliin?

Wijnaldum oli Newcastlen kesän paras hankinta. Kuva: Getty

Wijnaldum oli Newcastlen kesän paras ostos. Kuva: Getty

Newcastle teki todella nimekkäitä hankintoja ottaen huomioon sen edelliskauden 15.sijan. PSV:n mestarijoukkueen kapteeni, Georginio Wijnaldum tuo keskikentälle rutkasti pallollista osaamista ja johtajuutta. Anderlechtistä tulleet nuoret Aleksander Mitrovic ja Chancel Mbemba ovat ensisijaisesti rotaatio-pelaajia, mutta kummallakin on todella paljon potentiaalia. Varsinkin topparina viihtyvä Mbemba voi nousta puolustuksen johtohahmoiksi. Florian Thauvin kuuluu Anderlecht-kaksikon kanssa samaan sarjaan, eli nuoriin ja lupaaviin rotaatio-pelaajiin. Thauvin tuo Harakoiden laitapeliin taitoa ja juonikkuutta, jota joukkue kaipaa, sillä squadissa ei juurikaan laitureita ole.

Mitä olisi tarvittu?

Newcastle pelasi viime kaudella sille ominaisen, vuoristoratamaisen kauden, kun sen peli oli parhaimmillaan loistavaa, mutta heikoimmillaan liigan huonointa. Harakat olisivatkin kaivanneet kokenutta ja rutinoitunutta johtajaa, mieluiten 6-paikalle rytmittämään peliä.

Osuma: Wijnaldum

Huti: Mitrovic

Arvio: Newcastle on aloittanut epätasaisesti ja se opettelee yhä Steve McLarenin pelisysteemeitä. Materiaalin puolesta sijoitus kärkikymmenikössä on otettavissa, mutta seura on omistajaansa myöten liian sekavassa tilassa pelatakseen hyvällä tasolla viikosta toiseen. Välttää kuitenkin putoamiskamppailun ja sijoittuu turvallisesti alempaan keskikastiin. Sijat 13–15.

Sunderland

Hankinnat: Jeremain Lens (Kiovan Dynamo, 8M£), Younes Kaboul (Tottenham, 3M£), Fabio Borini (Liverpool, 7,5M£), Adam Matthews (Celtic, 2M£), Sebastian Coates (Liverpool, 2M£), Yann M’Vila (Rubin Kazan, laina), Ola Toivonen (Rennes, laina), DeAndre Yedlin (Tottenham, laina)

Keskeisimmät lähteneet: Connor Wickham (Crystal Palace, 7M£), Emanuele Giaccherini (Bologna, laina), Santiago Vergini (Getafe, laina)

Netto: -25M£

Mitä tuovat peliin?

Sunderland jatkoi sille ominaista siirtopolitiikkaansa, eli hankki kokeneita pelaajia isommista Valioliigaseuroista. Ykköshankinta oli kuitenkin Kiovan Dynamosta tullut Jeremain Lens, joka on Hollannin maajoukkueen vakiokasvoja. Laiturina viihtyvä Lens tuo Black Catsin peliin runsaasti vauhtia ja kansainvälistä kokemusta. Kärkeen hankittujen Fabio Borinin ja Ola Toivosen toivotaan helpottavan Jermaine Defoen taakkaa maalinteossa, varsinkin kun Steven Fletcher ja Danny Graham ovat kadottaneet maalijyvänsä lähes kokonaan. Celticistä hankittu Adam Matthews on nuori ja urallaan nousussa oleva laitapakki, jonka hankinta tuli tarpeeseen, sillä Billy Jones ei ole tarpeeksi laadukas oikea pakki Valioliigaan.

Mitä olisi tarvittu?

Vaikka joukkue hankki toppariosastolle Younes Kaboulin ja osti lainan jälkeen Sebastian Coatesin, olisi Black Cats kaivannut laadukkaampia keskuspuolustajia. Coatesia lukuun ottamatta, kaikki Sunderlandin topparit ovat menneet reilusti parasta ennen –päiväyksensä ohi, eikä toppariosasto vakuuta missään muotoa. Keskikentän keskusta koostuu lähinnä työmiehistä, joten sekin osasto olisi kaivannut Rubin Kazanista lainattua Yann M’Vilaa parempaa pallollista pelaajaa, jonka jalasta pallo lähtee tehokkaammin ylöspäin.

Osuma: Lens

Huti: Kaboul

Arvio: Kaudet vaihtuvat, mutta Sunderlandin pakka näyttää olevan yhtä sekaisin syksystä toiseen. Joukkue koostuu kokeneista pelaajista, joiden turvin säilyminen pitäisi olla selviö, mutta jokin Sunderlandissa mättää ja pahasti. On jälleen putoamiskamppailussa aivan viimeisille kierroksille asti. Sijat 17–20.

Aston Villa

Hankinnat: Jordan Amavi (Nice, 7,5M£), Jordan Ayew (Lorient, 8,5M£), Idrissa Gueye (Lille, 6,5M£), Adama Traore (Barcelona, 7,5M£), Micah Richards (Man City, ilmainen), Scott Sinclair (Man City, 2,5M£), Joleon Lescott (WBA, 1M£), Rudy Gestede (Blackburn, 6M£), Jordan Veretout (Nantes, 7M£), Tiago Ilori (Liverpool, laina), Jose Angel Crespo (Cordoba, 0,5M£), Mark Bunn (Norwich, ilmainen)

Keskeisimmät lähteneet: Christian Benteke (Liverpool, 32,5M£), Fabian Delph (Man City, 8M£), Ron Vlaar (?), Aly Cissokho (Porto, laina), Shay Given (Stoke, ilmainen), Andreas Weimann (Derby, 2,5M£), Yacouba Sylla (Rennes, 1M£), Matthew Lowton (Burnley, 1M£)

Netto: -1M£

Mitä tuovat peliin?

Amavi on moderni taitava ja hyökkäävä laitapakki, josta on vielä iloa Villalle. Kuva: Getty

Amavi on moderni, taitava ja hyökkäävä laitapakki, josta on vielä iloa Villalle. Kuva: Getty

Koska Villa menetti käytännössä kolme tärkeintä pelaajaansa kesällä, se oli pakotettu uusiin hankintoihin, joita tuli erityisesti Ranskasta. Idrissa Gueye on keskikentän moottori, joka liikkuu laajalla säteellä ja taistelee jokaisesta pallosta. Vastaavasti Micah Richards palasi kotikaupunkiinsa paikkaamaan Ron Vlaaria. Pahasti urallaan laskussa ollut nuorisotähti hakee uutta nostetta, erityisesti topparin tontilla, johon Richards tuo runsaasti fyysisyyttä ja pallollista osaamista. Kärkeen Villa hankki kookkaan Rudy Gesteden, joka on pelaajaprofiililtaan samankaltainen kuin Christian Benteke. Vastaavasti toinen uusi hyökkäjä, Jordan Ayew on huomattavasti liukkaampi ja taitavampi. Vasemmaksi pakiksi ostettu Jordan Amavi voi yllättää monet, sillä nuori mies on laitapakiksi erittäin taitava ja todella hyvä pelaamaan ylöspäin. Myös Barcelonasta tullut lupaava Adama Traore omaa tähti-potentiaalia, sillä laituri on todella nopea ja röyhkeä haastamaan vastustajia.

Mitä olisi tarvittu?

Villan siirtopolitiikka oli hyvin riskialtista, sillä uudet miehet ovat joko Valioliigatasolle nimettömiä tai urallaan laskussa olevia pelaajia. Runsaasti uusia miehiä hankkineessa Villassa on kiitettävästi tarjontaa joka paikalle, mutta jos uudet miehet floppaavat on joukkue pahassa pinteessä. Villa olisi kaivannut ainakin Benteken jättämää massiivista aukkoa paikkaamaan Gestedeä ja Ayewia laadukkaampia kärkimiehiä, tosin kummatkin ovat katsomattomia kortteja Valioliigassa ja voivat yllättää Benteken tavoin.

Osuma: Amavi

Huti: Ayew

Arvio: Suuren myllerryksen kesällä läpi käyneelle Villalle on helppo povata vaikeaa kautta, varsinkin kun suurin osa uusista pelaajista tuli Valioliigan ulkopuolelta. Jos uudet hankinnat osoittautuvat osumiksi, ei Villansilla ole hätää putoamisen suhteen. Joukkue on kuitenkin suurten kysymysmerkkien äärellä. Sijat 15–18.

Bournemouth

Hankinnat: Max Gradel (St. Etienne, 7M£), Glenn Murray (Crystal Palace, 4M£), Tyrone Mings (Ipswich, 8M£), Lee Tomlin (Middlesbrough, 3M£), Joshua King (Blackburn, ilmainen), Artur Boruc (Southampton, ilmainen), Sylvain Distin (Everton, ilmainen) Adam Federici (Reading, ilmainen), Christian Atsu (Chelsea, laina), Joe Bennett (Aston Villa, laina)

Keskeisimmät lähteneet:

Netto: -22M£

Mitä tuovat peliin?

Bournemouthin manageri Eddie Howe ilmaisi kesän aikana, että Etelä-Englannissa luotetaan nousun tuoneisiin pelaajiin, niinpä liikkeet siirtomarkkinoilla olivat maltillisia. Ipswichistä tullut Tyrone Mings oli Cherriesin kallein hankinta ja omaa suuren potentiaalin niin topparin kuin vasemman pakin tontille. Viime pelissä tullut loukkaantuminen pitää miehen kuitenkin pitkään sivussa. Samoin kävi St. Etiennestä tulleella Max Gradelille, joka tuo Cherriesin hyökkäyspeliin nopeutta ja maalintekovoimaa. Palacesta hankittu kokenut Glenn Murray on oiva kakkoskärki, joka viimeistelee paikan tullen hyvällä prosentilla. Bournemouth teki muutenkin fiksuja hankintoja napatessaan Artur Borucin, Adam Federicin ja Sylvain Distinin ilmaisilla siirroilla, kaikki tuovat kokemusta ja vaihtoehtoja Howen pakettiin.

Mitä olisi tarvittu?

Bournemouthin alkukausi on osoittanut että se kaipaa kipeästi loukkaantunutta Harry Arteria 6-paikalle. Cherries olisi muutenkin tarvinnut vahvistusta keskikentän pohjalle, varsinkin kun tasapainottavat pohjapelaajat ovat keskeinen osa Howen hyökkäävää pelitapaa. Periaatteessa joukkue on täynnä jokerikortteja, jotka voivat tehdä suuriakin läpimurtoja kauden aikana, joten esimerkiksi Watfordin kaltainen siirtopolitiikka, jossa puoli joukkuetta vaihtui, ei olisi ollut järkevää, loistavasti viime kaudella yhteen pelanneelle Bournemouthille.

Osuma: Gradel

Huti: Tomlin

Arvio: Bournemouthin materiaali on lähtökohtaisesti sarjan heikoimpia. Cherries on kuitenkin avannut kautensa pirteästi ja on huomattavasti kollektiivisempi ja tasapainoisempi kuin muut putoamiskamppailuun povatut joukkueet. Taistelee putoamista vastaan. Sijat 16–19.

Watford

Hankinnat: Etienne Capoue (Tottenham, 6,5M£), Valon Behrami (HSV, 2,5M£), Miguel Britos (Napoli, ilmainen), Jose Manuel Jurado (Spartak Moskova, 6M£), Obbi Oulare (Club Brügge, 6M£), Steven Berguis (AZ, 4,5M£), Victor Ibarbo (AS Roma, laina), Jose Holebas (AS Roma, 2M£), Allan Nyom (Udinese, ilmainen), Sebastian Prödl (Werder Bremen, ilmainen), Nathan Ake (Chelsea, laina), Alessandro Diamanti (Guangzhou Evergrande, laina), Adlene Guedioura (Crystal Palace, ?)

Keskeisimmät lähteneet: Matej Vydra (Reading, laina), Fernando Forestieri (Sheffield Wed, 3M£), Lewis McGugan (Sheffield Wed, 0,5M£), Miguel Layun (Porto, laina), Gabrielle Angella (QPR, laina)

Netto: -31M£

Mitä tuovat peliin?

Watford-manageri Quique Flores pisti paletin täysin uusiksi. Kuva: Getty

Watford-manageri Quique Flores pisti paletin täysin uusiksi. Kuva: Getty

Watford vaihtoi nousun jälkeen käytännössä puolet joukkueestaan. Uudet hankinnat ovat nousijalle varsin nimekkäitä ja tuovat runsaasti kokemusta kovista peleistä. Tähän osastoon kuuluu esimerkiksi Jose Manuel Jurado, Miguel Britos, Valon Behrami, Sebastian Prödl, Etienne Capoue, Jose Holebas ja Victor Ibarbo. Kaikkia pelaajia yhdistää se että he saapuivat Vicarage Roadille huomattavasti Watfordia kovemmista joukkueista.

Mitä olisi tarvittu?

Tätä kysymystä on vaikea pohtia Watfordin osalta, sillä uusia miehiä tuli lähes jokaiselle pelipaikalle ja kaikkien pitäisi lähtökohtaisesti olla vahvistuksia. Niinpä kysymys kääntyykin muotoon – Olisiko Watford tarvinnut näin montaa uutta pelaajaa?

Osuma: Behrami

Huti: Britos

Arvio: Suurin Watfordin ympärillä leijuva kysymys on, kuinka nopeasti uusista pelaajista koostuva joukkue hitsaantuu yhteen vai hitsaantuuko ollenkaan? Watfordin voittotili on toistaiseksi avaamatta ja muukailaislegioona voi hyvinkin olla uusi QPR. Materiaalilla pitäisi säilyä, mutta vaihtuvuus on ollut niin suurta, että putoamiskamppailu on väistämätön. Sijat 17–20.

Norwich

Hankinnat: Graham Dorrans (WBA, 3M£), Youssuf Mulumbu (WBA, ilmainen), Robbie Brady (Hull, 7M£), Andre Wisdom (Liverpool, laina), Matt Jarvis (West Ham, laina), Dieumerci Mbokani (Kiovan Dynamo, laina)

 Keskeisimmät lähteneet: Bradley Johnson (Derby, 6M£), Ricky Van Wolfsvinkel (Real Betis, laina), Mark Bunn (Aston Villa, ilmainen), Carlos Cuellar (Almeria, ilmainen)

Netto: -5M£

Mitä tuovat peliin?

Norwich oli nousijajoukkueista kaikkein maltillisin. Sen kallein hankinta oli Hullista tullut Robbie Brady, joka on erinomaisen potkutekniikkansa ansiosta loistava ase erikoistilanteisiin. Irlantilaisvasuri on hyvä keskittämään ja pystyy pelaamaan niin vasenta laituria kuin pakkiakin. Youssuf Mulumbu ja Graham Dorrans vastaavasti tuovat rutiinia ja Valioliigakokemusta Alex Neilin ryhmään. Kumpikaan ei ole sateentekijöitä, mutta hoitavat oman roolinsa varmuudella.

Mitä olisi tarvittu:

Norwich olisi kaivannut kipeästi uutta ykköstykkiä johtamaan sen hyökkäystä. Materiaali hyökkääjien osalta on liigan heikoin, varsinkin kun Ricky Van Wolfsvinkel lainattiin Real Betisiin. Joukkueen toppariosasto ei myöskään vakuuta, joten myös keskuspuolustus olisi kaivannut nykyistä laadukkaampaa vaihtoehtoa.

Osuma: Brady

Huti: Mbokani

Arvio: Kanarianlintujen materiaali on kenties sarjan heikoin ja putoamiskamppailun välttäminen olisi pienoinen ihme. Joukkueesta toki löytyy Valioliigakokemusta ja vaihtuvuus on ollut vähäistä, joten Norwichista on turha odottaa heittopussia. Sijat 17–20.

Joukkueiden järjestys ei ole arvion, vaan viime kauden sijoituksen mukainen. Siirtosummat ja netot on poimittu Transfermarktista.