Valioliigaennakko: Lyhytsyöttöpelillä ihastuttava Bournemouth muuraa paikkansa keskikastissa

Toista kauttaan pääsarjatasolla aloitteleva Bournemouth on seuraava ennakoitava joukkue. Viime kaudella kokematonta ryhmää huhuiltiin putoamistaistoon, mutta osaavan managerinsa Eddie Howen johdolla Kirsikat eivät olleet lähelläkään putoamista. Vahvasti omaan juttuunsa luottavat eteläenglantilaiset ovat yksi brittifutiksen menestystarinoista ja uskommekin tämän tarinan jatkuvan, sillä Bournemouth on sijoitettu rankingissamme sijalle 14.

Viime kausi

Keväällä 2015 Mestaruussarjan voittoa ja sitä kautta nousua juhlinut Bournemouth ei tehnyt sen suurempia profiilihankintoja viime kaudeksi, minkä johdosta joukkueen arveltiin matkaavan samalla ovenavauksella takaisin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Ensimmäisissä peleissä askelmerkkejään hakeneen seuran taivas synkkeni, kun joukkueen ykköspelaaja Callum Wilson loukkaantui syyskuun lopussa. Pahasti polvensa loukannut englantilainen oli sivussa kentiltä lähes koko kauden, mutta lopulta Bournemouth kykeni kollektiivisesti paikkaamaan tähtihyökkääjän poissaolon loppusijoituksen ollessa 16.

Loppuen lopuksi Bournemouth pelasi mainion debyyttikauden Valioliigassa. Joukkue keikkui alemmassa keskikastissa läpi kauden ja parhaimmillaan Kirsikat kävivät sijalla 11., mutta pääsääntöisesti sarjasijoitus pyöri sijojen 13. ja 16. välillä. Sarjasijoitusten ohella rannikkokaupunkilaisten debyyttikausi muistetaan viihdyttävästä jalkapallosta, jota kuitenkin aika ajoin vaivasi tehottomuus. Lyhytsyöttöpeliin uskovan Eddie Howen miehistö pelasi managerinsa näköistä futista, mutta selkeän maalipyssyn puuttuminen näkyi usein joukkueen kehnossa viimeistelyssä. Lopulta Cherriesin paras maalintekijä oli kuusi maalia iskenyt Joshua King.

Siirrot

Sisään: Jordon Ibe (Liverpool), Brad Smith (Liverpool), Lewis Cook (Leeds), Nathan Ake (Chelsea, laina), Emerson Hyndman (Fulham), Lys Mousset (Le Havre)

Ulos: Matt Ritchie (Newcastle), Tommy Elphick (Aston Villa), Glen Murray (Brighton, laina), Lee Tomlin (Bristol City), Sylvain Distin

Lähtökohdat

Bournemouth lähtee seurahistoriansa toiseen pääsarjakauteen hyvistä asetelmista. Avainpelaajistaan joukkue menetti ainoastaan Matt Ritchien, josta sarjaporrasta alemmas tippunut Newcastle pulitti 10 miljoonaa puntaa. 27-vuotiaan skottilaiturin kauppaaminen oli siinä määrin perustelua, että seura hankki oikeaan laitaan kuusi vuotta nuoremman Jordon Iben Liverpoolista noin 15 miljoonalla punnalla. Voimakasrakenteinen Ibe oli Bournemouthilta loistava kaappaus, sillä laitapelaaja esiintyi viime kaudella lupauksia herättävästi Anfieldilla ja suuri rooli Vitality Stadiumilla voi nostaa Iben uudelle tasolle, sillä huippuominaisuudet Ibeltä löytyvät.

Eddie Howe on voimahahmo Bournemouthin menestyksen takana (Getty).

Eddie Howe on voimahahmo Bournemouthin menestyksen takana (Getty).

Bournemouthin kaupankäynnissä huomionarvoista on ollut saapuneiden pelaajien nuori ikä. Vanhin Etelärannikolle saapunut pelaaja on Liverpoolista tullut laitapakki Brad Smith, jolta ikää löytyy 22 vuotta. Iben ohella todella mielenkiintoinen uusi nimi on keskikentän keskustaa vahvistamaan saapunut Lewis Cook. Leedsin kasvatti on syntynyt vuonna 1997, mutta on siitä huolimatta ehtinyt pelata kasvattajaseuransa riveissä jo 80 ottelua Mestaruussarjassa. Se tosiasia, että huippulahjakas Cook valitsi seurakseen Bournemouthin kuvastaa Kirsikoiden vetovoimaa nuorten pelaajien keskuudessa.

Pelillisesti Bournemouth seisoo tukevalla jalustalla. Tästä kuuluu pitkälti kiitos Eddie Howelle, joka on käytännössä katsoen luonut Bournemouthin nykyjoukkueen. Vasta 38-vuotias manageri on muutenkin kovassa nosteessa, sillä joidenkin huhujen mukaan Arsenal kaavailee englantilaisesti Arsene Wengerin seuraajaa. Viime kausi osoitti, että myös heikommalla materiaalilla voi Valioliigassa pelata lyhyempää syöttöä ja pärjätä, joten viihdyttävä lyhytsyöttöpeli jatkuu myös ensi kaudella. Varsinkin kun ykköskärki Wilson on taas kunnossa ja tammikuussa tullut Benik Afobe paremmin sisällä Valioliigan temmossa voidaan Bournemouthilta odottaa tehokkaampaa viimeistelyä ja sitä kautta parempia tuloksia.

Peliryhmityksen suhteen Howen voi odottaa jatkavan samaa taipuisaa linjaa kuin viime kaudella. Englantilaisluotsin ryhmitys taipuu muutamaankin eri variaatioon, mutta tärkeimmässä asemassa ovat kaksi pohjalla pelaavaa selkeää 6-paikan pelaajaa. Ylempänä systeemi muokkaantuu pelaajien mukaan. Välillä Bournemouth pelaa selkeällä 4–4–2-ryhmityksellä, kun toisinaan ryhmitys taipuu muotoon 4–4–1–1 tai 4–5–1. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei Kirsikoilta kannata odottaa staattista pelaamista, vaan ryhmitys ja pelaajat vaihtelevat vastustajan ja tulostaulun mukaan.

Avainpelaajat

Bournemouthin tärkein pelaaja on keskikentän pohjalla joukkueen peliä rytmittävä Andrew Surman. 29-vuotias englantilainen antoi viime kaudella kolmanneksi eniten syöttöjä koko Valioliigassa, Surmanin syötettyä palloa yli 1800 kertaa ja noin 85 prosentin tarkkuudella. Niinpä englantilaista voi hyvällä syyllä kutsua Bournemouthin pelin moottoriksi.

Kirsikoiden avainpelaajista puhuttaessa on viime kauden todella lupauksia herättävästi avannut Wilson nostettava esille. Elo-syyskuun aikana viisi maalia iskenyt 24-vuotias kärki oli yksi Bournemouthin nousun pääarkkitehdeistä ja vaikka sarjapaikka säilyi lopulta helposti, kaivattiin Wilsonia kipeästi. Todella nopea Wilson on näyttänyt kykynsä ja omaa ehdottomasti yli kymmenen sarjamaalin potentiaalin, nähtäväksi jääkin kuinka pahasti loukkaantuminen on englantilaista syönyt. Toki on mainittava, ettei Wilson raahaa yksinään Kirsikoiden maalintekopaineita, vaan Arsenal-kasvatti Benik Afobe on myös potentiaalinen maalipyssy. Komeita maalimääriä kahdella seuraavalla sarjatasolla paukutellut Afobe väläytteli potentiaaliaan tammikuisen siirtonsa jälkeen, mutta viimeinen rentous puuttui.

Bournemouthin topparit Steve Cook (vas.) sekä Simon Francis kuuluvat Howen luottomiehiin (Getty).

Bournemouthin topparit Steve Cook (vas.) sekä Simon Francis kuuluvat Howen luottomiehiin (Getty).

Peräpäästä Bournemouthilta löytyy tasapainoinen ja laadukas, tosin hieman tuntemattomampi nelikko. Linjan tärkein mies on toppari Steve Cook, joka oli neljällä osumallaan Kirsikoiden kolmanneksi paras maalintekijä viime kaudella. Brightonin kasvatti on viihtynyt Bournemouthissa jo lokakuusta 2011 alkaen ja ollut sitä kautta nostamassa seuraa aina kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta Valioliigaan. Samankaltainen tarina on myös Bournemouthin toisella avauksen topparilla, Simon Francisilla. Aiemmin oikeana pakkina pelannut Francis on edustanut seuraa Cookin tavoin syksystä 2011 ja kuulunut koko tuon ajan joukkueen luottopelaajien joukkoon. Viime kaudella topparin tontille siirretty Francis kantaa myös joukkueen kapteenin nauhaa.

Ennakoitu avauskokoonpano (4–4–2)

Näyttökuva 2016-08-05 kello 9.14.55

Uhkakuvat

Bournemouthin joukkue on todella nuori. Howen ryhmässä yli 30-vuotiaita pelaajia on ainoastaan kolme, joista kaksi on vieläpä maalivahteja. Nuoruus ei välttämättä ole huono asia, mutta viime syksyn tapaisia kahdeksan ottelun voitottomia putkia Bournemouthin tulisi välttää, sillä ne voivat käydä raskaaksi nuoren joukkueen psyykkeelle.

Toinen uhkakuva liittyy maalivahtipeliin. Kokenut Artur Boruc oli viime kaudella Valioliigan huonoin ykköstorjuja ja sitä puolalainen tulee olemaan tälläkin kaudella, ellei Bournemouth hanki uutta ykköstorjujaa. Tämän tästä sekoileva Boruc on toki kokenut kehäkettu, muttei laadukkuudeltaan missään nimessä Valioliigajoukkueen ykköstorjuja. Myöskään kakkosveskari Adam Federici ei vakuuta. Näin ollen Bournemouth ei voi nojata maalivahtipeliinsä, ellei Howe sitten avaa kukkaron nyörejä uuden torjujan suhteen. Esimerkiksi Norwichin John Ruddy tai Newcastlen Tim Krul olisivat päteviä ykköstorjujia, jotka voisivat mahdollisesti olla hankittavissa.

Ota seurantaan

Max Gradel, 28-vuotiaalla norsunluurannikkolaisella riittää nälkää, sillä laituri missasi lähes koko viime kauden polvivamman takia. Leicesterin kasvatti pelasi Bournemouthissa ensimmäisen kerran jo kaudella 2007–08 ja palasi takaisin Etelä-Englantiin viime kaudeksi. Bournemouthin kymppipaitaa kantava Gradel on äärimmäisen liukas laituri, joka pystyy myös maalintekoon. St. Etiennessä nimensä tehnyt Gradel iski reilussa sadassa Ligue 1 -ottelussa 31 maalia, joten maalintekopotentiaaliakin löytyy. Pelaajana Gradel on juonikas ja inhottava pideltävä laitapakeille, tästä syystä laitapelaaja kannattaa ottaa tarkkaan syyniin.

Arvio

Vaikka usein puhutaan toisen kauden kirouksesta, emme näe tätä uhkaa Bournemouthin kohdalla. Vahvan pelillisen identiteetin omaavat Kirsikat ovat vuoden kokeneempia Valioliigan vaatimuksista ja tämä auttaa nuorta joukkuetta merkittävästi. Myös Eddie Howen loistokkuus valmentajana nostaa Bournemouthin osakkeita, joten uskomme joukkueen parantavan viime kaudesta ja muuravan paikkansa Valioliigan alemmassa keskikastissa.

Faneille.comin Valioliigaranking 2016−2017:

14. Bournemouth

15. Middlesbrough

16. WBA

17. Watford

18. Burnley

19. Sunderland

20. Hull City

Kansikuva: Getty

Viaplay LogoLauantaina 13.8. alkava Valioliiga on koko kauden ajan katsottavissa Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa