Valioliigakierroksen topit ja flopit: Yaya Toure, WBA ja Arsenal

Valioliiga palasi maajoukkuetauolta 12. kierroksen muodossa. Mitään järisyttävää kierros ei tarjoillut, mutta muutaman hieman puskista tulleen onnistujan kylläkin. Kierros oli ennenkaikkea tasainen, sillä pisteet jaettiin kolmella pelipaikalla ja ainoastaan kaksi peliä päättyi yli maalin voittoon. Koostimme tuttuun tapaan kierroksen topit ja flopit.

Flopit:

3. Liverpoolin tuhnuilu

Alkukauden parasta hyökkäyspeliä esittäneen Liverpoolin ruuti Southamptonin vieraana oli yhtä märkää kuin kaatosateen kastelema kenttä St. Mary’silla. Liverpool kyllä hallitsi peliä mielin määrin ja loi muutamia huipputontteja, mutta kliinisyys maalipaikoissa loisti poissaolollaan. Viidestätoista yrityksestä Pool sai ainoastaan kaksi maalia kohti ja jäi lopulta maalittomaan pistejakoon vaikka rakensi tarvittavat paikat voittoputken jatkamiseksi.

2. Arsenal

Siihen nähden kuinka vaikea paikka Old Trafford on Arsenalille vuosien saatossa ollut, oli 1–1-tasuri kelvollinen tulos Tykkimiehille. Yli 10 vuotta sitten edelliset vieraspisteet Manchester Unitedin vieraana hakeneen Arsenalin kannattajat eivät kuitenkaan voi olla tyytyväisiä joukkueensa esitykseen. Etenkin toisella puoliajalla lontoolaiset olivat pahasti jyrän alla, eivätkä vieraat saanut tasoitusmaalia lukuunottamatta yhtään vetoa maalia kohti. Arsene Wenger voi kuitenkin olla tyytyväinen vaihtoihinsa, sillä Alex Oxlade-Chamberlain tarjoili maailmanluokan keskityksen niin ikään vaihdosta sisään tulleelle Olivier Giroudille, joka puski tasoituksen aivan varsinaisen peliajan loppuhetkillä. Hyvä piste Gunnersille, muttei missään nimessä ansaittu.

1. Leicester Away

Viime kauden sensaatiomestari on kunnostaunut tällä kaudella surkeana vierasjoukkueena. Viikonloppuna lukemin 2–1 Watfordille hävinnyt Leicester on saalistanut vain yhden pisteen kuudesta vieraspelistään. Kettujen alku Vicarage Roadilla oli painajaismainen isäntien siirryttyä jo 2–0-johtoon 12. peliminuutilla. Etenkin viime kauden syömähampaat Riyad Mahrez ja Jamie Vardy pelaavat todella heikkoa syksyä. Algerialainen ei ole osunut vielä kertaakaan pelitilanteesta ja eikä Vardynkaan maalimäärä (2) päätä huimaa.

Topit:

3. Spursin nousu

Itälontoolainen West Ham maistoi karvasta kalkkia, kun se matkasi vajaat kymmenen kilometriä pääkaupungin pohjoisosiin White Hart Lanelle. Tottenhamin pelillisestä hallinnasta huolimatta Hammers oli pitkään kiinni pisteissä, kunnes Heung-Min Son ja Harry Kane päättivät kääntää pelin isännille. 89. ja 90+1.minuuteilla osunut Kane tasoitti hieman onnekkaasti, kun Hammers-vahti Darren Randolph sylkäisi Sonin epätoivoisen keskityksen hyökkääjän tarjottimelle. Voittomaalin englantilainen upotti pilkulta, jonka hyvin laidalla haastanut eteläkorealainen onnistui hankkimaan. Loppuviimein Spursin voitto oli kuitenkin ansaittu.

Kahdesti osunut Kane niittasi voittomaalin pilkulta. Kuva: Getty

Kahdesti osunut Kane niittasi voittomaalin pilkulta. Kuva: Getty

2. WBA

Kierroksen päättäneessä maanantai-illan ottelussa nähtiin hävytön ylikävely, kun West Brom murjoi The Hawthronisilla vierailleen Burnleyn peräti 4–0. Isännät nappasivat johdon jo 4. peliminuutilla, kun kesähankinta Matt Phillipsin komea kääntölaukaus painui aivan maalin kattoon. Valioliigan brittiläisimpien joukkueiden kohtaaminen taputeltiin jo ensimmäisellä puoliajalla taukolukemien oltua 3–0 Baggiesille. Pelipäällä olivat etenkin Phillips ja härkämäinen Solomon Rondon, jotka kummatkin tekivät ja syöttivät yhdet maalit. Voitolla WBA kipusi jo sarjataulukon 9. sijalle.

1. Yaya Toure

Voiko listan kärkeen nostaa ketään muuta kuin paluun Cityn kokoonpanoon tehneen Yaya Touren? Ei voi! Sotakirveen Pep Guardiolan kanssa haudannut keskikenttämies viimeisteli Taivaansinisten kummatkin osumat, kun joukkue haki 1–2-vierasvoiton Selhurst Parkilta. Guardiolalta anteeksi pyytäneelle norsunluurannikkolaiselle minuutit olivat kauden ensimmäiset Valioliigassa, mutta lisää on varmasti luvassa jos meno jatkuu samanlaisena.

Papukaijamerkit:

Victor Anichebe & Jermain Defoe

Sunderland-manageri David Moyesin päätös siirtyä kahden kärjen taktiikkaan on kääntänyt Mustien kissojen kurssin. Sysimustan alkukauden jälkeen joukkueen tilillä on nyt kaksi peräkkäistä voittoa, joista on kiittäminen kärjessä hyvin toisiaan täydentävää kaksikkoa Jermain Defoe & Victor Anichebe. Defoe taiteili komealla soololla Hullin verkkoon Valioliigauransa 150. osuman ja väkivahva Anichebe säesti kahdella kihautuksella. Kaksikko on tehnyt nyt viisi maalia kahteen edelliseen otteluun.

Chelsea

Länsilontoolaiset voittivat odotetusti Middlesbroughin viikonloppuna. Riverside Stadiumilta haettu 0–1-vierasvoitto tarkoitti samalla sitä, että Chelsea siirtyi sarjataulukon piikkipaikalle. Sinisten voittoputki venyi kuuden ottelun mittaiseksi, eikä Antonio Conten miehistö ole päästänyt tuona aikana maaliakaan.

Kansikuva: Getty

Seuraa Valioliigaa Viasatin kanavilta ja ViaPlay-palvelusta.