Valioliigasunnuntai – nappaako Villa kauden toisen voittonsa Arsenalin kustannuksella?

Valioliigassa pelataan sunnuntaina kolme kamppailua, ja Maikkari näyttää kaikki ottelut suorina kanavillaan. Päivän ensimmäisessä ottelussa Aston Villa pyrkii nappaamaan kauden toisen voittonsa. Illalla pelattavissa kamppailuissa Liverpool haastaa WBA:n ja Spurs pyrkii jatkamaan 14  tappiottoman ottelun putkeaan, kun Newcastle saapuu White Hart Lanelle.

Aston Villa – Arsenal, klo 15.30, MTV SPORT 1

Lähtökohdat:

Ottelun lähtökohdat ovat todella selkeät – sarjan viimeinen vastaan sarjan kolmonen. Kotijoukkue Aston Villa on kerännyt 15 ottelusta vasta kuusi pistettä, joka oikeuttaa itseoikeutetusti sarjan viimeiseen sijaan. Arsenal on kerännyt 24 pistettä enemmän. 19. sijaan Villalla on jo kuuden pisteen ero, joten nyt olisi vihdoin ja viimein aika piristyä. Birminghamilaiset ovat pystyneet nappaamaan täydet kolme pistettä vasta kertaalleen tällä kaudella. Tykkimiehet taistelevat useiden loukkaantumisten kanssa, mutta ovat silti hyvin kärkitaistossa mukana.

Poissaolot:

Aston Villa: Jordan Amavi, Gary Gardner, Jose Angel Crespo, Micah Richards

Arsenal: Jack Wilshere, Alexis Sanchez, Tomas Rosicky, Danny Welbeck, Santi Cazorla, Francis Coquelin

Miten käy?

Arsenal lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkana, kun Villan peli on ollut karmaisevaa tällä kaudella. Tykkimiehet ovat hävinneet keskinäisistä otteluista Villaa vastaan vain kolme 34 edellisestä kohtaamisesta, joten tämäkin tilasto puoltaa lontoolaisten voittoa. Lisäksi birminghamilaisten ainoat kauden onnistujat, Micah Richards ja Jordan Amavi, ovat telakalla, joten Arsenal vienee ottelun näytöstyyliin.

Tulosveikkaus: 0–4

Ottelu suorana MTV SPORT 1 -kanavalta klo 15.15 alkaen

Liverpool – West Bromwich, klo 18.00, MTV SPORT 1

Lähtökohdat:

Kotijoukkue Liverpool kärsi viime viikolla hieman yllättäen vierastappion Newcastlelle. Toisaalta 2–0 voittolukemat Harakoille oli ottelun kulun kannalta täysin oikeutettu tulos. Vierailija WBA nappasi viime kierroksella 1–1 kotitasapelin kovassa vireessä olevan Tottenhamin vieraillessa The Hawthornsilla. Pool taistelee kovasti pääsystä neljän joukkoon ja kotikentällään sen tulisi napata täydet pistepotit ennalta heikompia joukkueita vastaan.

NEWCASTLE UPON TYNE, ENGLAND - DECEMBER 06: Newcastle player Georginio Wijnaldum shows his concern after Liverpool player Martin Skirtel is injured during the Barclays Premier League match between Newcastle United and Liverpool at St James' Park on December 6, 2015 in Newcastle, England. (Photo by Stu Forster/Getty Images)

Pool konttasi viime viikolla Newcastlen vieraana. Kuva: Getty

Poissaolot: 

Liverpool: Jon Flanagan, Daniel Sturridge, Mamadou Sakho, Danny Ings, Joe Gomez, Jordon Ibe (?)

WBA: Ben Foster, Stephane Sessengon

Miten käy?

Liverpoolin ykköshyökkääjä, Daniel Sturridge, palasi viime viikolla joukkueen kokoonpanoon, mutta miehen epäonni jatkuu edelleen, kun hän joutuu olemaan pari viikkoa telakalla takareisivamman takia. WBA lähtee totutusti otteluun puolustuskannalla ja hakemaan vähintään tasapeliä. Piste Anfieldiltä olisi Tony Pulisin johtamalle joukkueelle jo kuin voitto. WBA on pystynyt hakemaan täyden pistepotin kahdesti neljästä edellisestä Anfieldin ottelusta, joten tiukka peli luvassa.

Tulosveikkaus: 1–1

Ottelu nähtävissä suorana MTV SPORT 1 -kanavalta klo 17.45 alkaen

Tottenham – Newcastle, klo 18.00, MTV SPORT 2

Lähtökohdat:

Valioliigassa vasta yhden tappion koko kaudella kokenut Tottenham isännöi viime kierroksella Liverpoolia nenään pistänyttä Newcastlea. Spursin kauden ainoa tappio tuli avauskierroksella 8.8., kun se hävisi ManU:lle 0–1. Vierailija Newcastle on sarjassa sijalla 18. ja on osoittanut hieman piristymisen merkkejä surkean alkukauden jälkeen.

Poissaolot:

Tottenham: Alex Pritchard, Ryan Mason, Mousa Dembele (?), Eric Dier (?)

Newcastle: Massadio Haidara, Rolando Aarons, Curtis Good, Tim Krul, Gabriel Obertan, Steven Taylor, Cheick Tiote, Michael Williamson, Emmanuel Riviere, Jamaal Lascelles

Miten käy?

Harakoiden sairaslista on todella karua luettavaa. Silti ainoastaan Tim Krulin poissaolo syö joukkuetta merkittävästi. Newcastlen Georginio Wijnaldum on osoittautunut todella kovaksi mieheksi Valioliigaan ja hän järjestelikin viime kierroksella joukkueensa molemmat maalit, kun Pool kaatui hienosti 2–0. Lisäksi Siem de Jong palasi viime viikolla Steven McClarenin onneksi pitkältä sairaslomalta ja aikoinaan Ajaxissa dominoinut hyökkäyspäänpelaaja voi olla loppukaudesta vielä todella arvokas mies Newcastlelle.

Tottenham lähtee otteluun lähes parhaalla kokoonpanolla. Torstaina joukkue kaatoi Eurooppa liigassa Monacon White Hart Lanella peräti 4–1, kun Erik Lamela iski hattutempun jo ensimmäiselle puolikkaalle. Spursin itseluottamus on korkealla tasolla ja se näkyy kentällä. Joukkue on tosin pelannut jo kahdeksan tasapeliä, joten Mestarien liiga -paikan metsästyksessä olisi tärkeä kääntää tasureita myös voitoiksi.

Tulosveikkaus: 2–1

Ottelu suorana MTV SPORT 2 -kanavalta klo 17.45 alkaen

Kansikuva: Getty