Veikkausliigan alkukauden topit ja flopit: Yllättäjäjoukkueita, maalitykkejä ja märkää ruutia

Faneille.comissa perataan perinteisesti viikottain läpi Veikkausliigan topit ja flopit. Maajoukkuetauolla topeissa ja flopeissa summataan alkukautta kokonaisuudessaan.

Flopit

5. JJK

Sarjanousijan lähtökohdat kauteen olivat haasteelliset, ja pääsarjataipaleesta on muodostunut odotetun haastava. Tästä huolimatta yksi voitto 11 ottelusta on heikko saldo ja jyväskyläläiset miehittävätkin sarjataulukon jumbosijaa. 11 ottelusta on kertynyt yhteensä seitsemän pistettä, kun sarjaa on takana tasan kolmannes. Pistetahdin on parannuttava huomattavasti, jotta sarjapaikka säilyisi kauden päätteeksi. HIFK sijoittui viime kaudella kymmenenneksi ja vältti täpärästi karsinnat saalistamalla 33 ottelusta 32 pistettä. Ennen taukoa JJK tosin nappasi kolmesta peräkkäisestä ottelusta yhteensä viisi pistettä, joten suunta on ainakin oikea.

4. Emile Paul Tendeng, Ilves

Emile Paul Tendeng oli viime kaudella todellinen komeetta ja Ilveksen kantavia voimia. 28 ottelun tuloksena oli lopulta seitsemän täysosumaa sekä kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä. Kuluva sesonki on ollut kuitenkin huomattavasti haasteellisempi ja senegalilainen on ollut kuin varjo entisestään. Tendengin otteissa on ollut kyllä yrittämistä, mutta kun ei kulje, niin ei kulje. Toistaiseksi saldon on vain yksi maali kymmenessä ottelussa. Maajoukkuetauko tuli varmasti hyvään saumaan.

3. HIFK

Kausi on ollut HIFK:lle melkoista tervan juontia ja varsinkin maalinteko on tuottanut tuskaa. HIFK on viimeistellyt 11 ottelussa vain kahdeksan täysosumaa, vaikka joukkueen hyökkäyskalusto on varsin nimekäs. Varsinkin Mikael Forssell ja Juho Mäkelä ovat olleet vaisuja. Kaksikko on pelannut yhteensä 903 minuuttia, mutta viimeistellyt vain yhden maalin. Tasapeleistä on muodostumassa helsinkiläisten akilleen kantapää, sillä joukkue on pelannut peräti kuusi tasapeliä. HIFK tarvitsee ehdottomasti enemmän kolmen pisteen voittoja tai muuten sesongista uhkaa tulla yhtä tuskainen kuin viime kaudesta.

Yksi vastaus HIFK:n hyökkäyspelin tukkoisuuteen voisi olla Ville Salmikivi, joka sai hiljattain potkut bulgarialaisesta Beroesta. 25-vuotias hyökkääjä viimeisteli kahdella edellisellä kaudella yhteensä 12 maalia punapaidoille. Kokonaan toinen asia on, löytyykö HIFK:lta rahoja hyökkäyskaluston vahvistamiseen.

2. Demba Savage, HJK

HJK julkaisi helmikuussa Demba Savagen sopimuksen. Tutun pelurin piti olla se viimeinen palanen Klubin vahvaan palapeliin. Alkukausi on ollut kuitenkin todella heikko gambialaiselta. Savage on pelannut Veikkausliigassa reilut 460 minuuttia, mutta ei ole onnistunut kertaakaan maalinteossa. Savagella on ollut valtavasti ongelmia helpoissakin suorituksissa ja itseluottamuksen puuttuminen paistaa todella kauas. Jo yksi onnistuminen voi varmasti helpottaa paljon, ja kenties sitten viheriöillä nähtäisiin se sama pelaaja, joka takoi HJK:lle neljän kauden aikana 42 maalia Veikkausliigassa.

1. SJK

Seinäjoella on ollut vilkas kevät ja alkukesä. Sixten Boströmin valinta päävalmentajaksi osoittautui virhearvioksi SJK:n johdolta ja valmennuspesti jäi lopulta reilun kolmen kuukauden mittaiseksi. Manuel Rocan taival kultamustien peräsimessä ei alkanut aivan ideaalisti, kun FC Inter haki pisteet Seinäjoelta lukemin 0-3. SJK:lle tauko tuli poikkeuksellisen loistavaan saumaan. Töitä on edessä paljon, sillä mestaruustaistoon povailtu joukkue lähti tauolle sarjataulukon kahdeksannelta sijalta.

Topit

5. KuPS

KuPS:n kausi on käynnistynyt mainosti, sillä Jani Honkavaaran suojatit majailevat sarjataulukon neljännellä sijalla. Valtaosa KuPS:n uusista hankinnoista on onnistunut hyvin, minkä lisäksi monet vanhoista pelaajista ovat ottaneet isoja kehitysaskeleita. Mikäli kuopiolaiset välttyvät pahoilta loukkaantumisilta, niin joukkue tullee taistelemaan mitalisijoista.

4. Urho Nissilä, KuPS

Urho Nissilä on ollut alkukauden komeetta, joten ikävä loukkaantuminen viimeisessä ottelussa ennen maajoukkuetaukoa tuli poikkeuksellisen ikävään saumaan sekä miehen itsensä että KuPS:n kannalta. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen mukaan valittu peluri palaa pelikentille mahdollisesti alkusyksyllä. 21-vuotias peluri viimeisteli 11 ottelussa peräti neljä täysosumaa, millä irtosi jaettu kärkisija kuopiolaisten maalitilastossa. Nissilä ei onnistunut viime kaudella 26 ottelussa kertaakaan maalinteossa, joten talven aikana otetut kehitysaskeleet olivat valtavia.

3. FC Inter

Turussa on sattunut ja tapahtunut tälläkin kaudella, mutta viime vuoden tapaista sekoilua ei ole kuitenkaan nähty. FC Inter joutui viime sesongin päätteeksi karsimaan sarjapaikastaan, mutta nyt on ollut eri ääni kellossa. Turkulaiset lähtivät maajoukkuetauolle sarjataulukon pronssisijalta, kun joukkueella on 11 ottelun jälkeen kasassa 18 pistettä. Viime kaudella Interillä meni 21 ottelua saman pistemäärän saamiseen. 33 ottelun saldona oli lopulta 32 pistettä. Tällä kaudella Inter on palannut sinne päähän sarjataulukkoa, minne seura resurssiensa perusteella kuuluukin.

2. Alfredo Morelos, HJK

Veikkausliigan alkukauden parhaasta pelaajasta ei ole epäselvyyttä. Alfredo Morelos osoitti viime vuonna potentiaalinsa, mutta tällä kaudella jälki on ollut entistä tuhoisempaa. Kolumbialaishyökkääjä on viimeistellyt 12 ottelussa peräti 11 täysosumaa ja antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä. Vaikka Klubi on viimeistellyt ylivoimaisesti eniten maaleja, niin Morelos kannatteli joukkuetta lähes yksin, kun helsinkiläisillä oli pieni vaisumpi jakso. Hyvät otteet on noteerattu ulkomaillakin, ja hyökkääjää on viety huhuissa skotlantilaisen Rangersin riveihin.

1. VPS

VPS:n kausi sai vaisun startin, kun HJK ja SJK kuittasivat vaasalaisten kustannuksella täydet pistepotit yhteismaalein 1-8. Tämän jälkeisistä kymmenestä ottelussa Vepsu on hävinnyt vain yhden ja joukkue onkin sarjataulukon hopeasijalla. VPS pelaa jopa hämmentävän tehokkaasti, sillä joukkue on viimeistellyt 11 ottelussa 17 täysosumaa. Vaasalaiset ovat kuitenkin ylivoimaisesti eniten laukonut joukkue, sillä Vepsulle on kertynyt 12 ottelussa vain 60 laukausta. Esimerkiksi pelkästään HJK:n Morelos on laukonut tällä kaudella 62 kertaa. Mainion alkukauden myötä moni vaasalaisten pelaajista on ollut poikkeuksellisen kovassa liidossa ja esimerkiksi Steven Morrissey on ollut jopa sarjan parhaita pelaajia.

Kansikuva: All Over Press