Onko JJK Veikkausliiga-tason joukkue? ”Väitän ettemme ole huonoin jengi”

Viime syksyllä sarjanousua Veikkausliigaan juhlinut JJK on aloittanut vuoden 2017 karusti. Jyväskyläläisten Suomen cup meni pilalle jo käytännössä kahden ensimmäisen kierroksen aikana, kun se hävisi KuPS:lle ja Hakalle yhteensä maalierolla 1–13. Etenkin ottelu Kuopiossa aiheutti ihmetystä, kun JJK hävisi luvuin 9–1. Tämän jälkeen moni on alkanut epäillä, onko JJK:sta Veikkausliigaan.

Joukkue on voittanut cupissa vain yhden ottelun neljästään, kun MP kaatui helmikuun alussa. Viimeisin tappio tuli Ilvekselle, mutta sentään jo siedettävin luvuin 0–1. Joukkueen kapteeni Tommi Kari kertoo Faneille.comin haastattelussa, että joukkue tarvitsee vahvistuksia.

– Tuloksissa näkyy raa’asti meidän materiaalin kapeus. Puolet avauskokoonpanosta on ollut loukkaantuneena viime kauden äijistä. Ei meillä riitä laajuus korvaamaan sitä.

– Vahvistuksia pitää hankkia ja seurakin tietää sen. Vielä ei ole löytynyt vain sopivia pelaajia. Mutta asialle tehdään koko ajan jotain, joten olen ihan luottavainen.

Nykyisin keskikentällä pelaava Kari ei hirveän rohkeasti ota kantaa siihen, onko JJK liigatason joukkue.

– Se riippuu, miten sen määrittelee. Väitän ettemme ole huonoin jengi, muttemme mikään HJK:kaan. Tammikuussa emme olleet vielä sinne päinkään, mutta onneksi viime pelissä Ilvestä vastaan homma toimi jo paremmin. Onneksi on vielä 1,5 kuukautta sarjan alkuun.

30-vuotias seuraikoni tietää, missä joukkueen pitää parantaa.

– Kollektiivinen puolustuspelimme pitää saada paremmaksi ja niitä hyökkäysmalleja pitää hioa, joilla murtaudumme maalipaikkoihin. Nojaamme aika vahvasti meidän laadukkaaseen laitapelaamiseen.

Karin mielestä joukkueen ei kannata lähteä pelaamaan liian hienoa jalkapalloa, vaan taistella tuloksista keinolla millä hyvänsä

– Vieraissa lähdetään pitämään nollaa, vaikka sitten sen oman hyökkäyspelin kustannuksella. Mitään pitkiä tappioputkia ei myöskään saa tulla. Tappioista pitää nopeasti kerätä rivit ja mennä seuraavaan matsiin hyvällä fiiliksellä. Tulos on tällä hetkellä minulle se ykkösjuttu. Välillä se ei ole kaunista, kuten meidän viime kauden loppu osoitti. Voitimme kuitenkin sarjan ja se on ainoa mikä merkitsee.

Jyväskylän yliopistossa harrastuksenaan kauppatieteitä kolmatta vuotta opiskelevan Karin näkemyksen mukaan JJK taistelee samoista sijoista pohjoisten seurojen kanssa.

– Kemillä ei ole tällä hetkellä ainakaan kovin vahva nippu, eikä Rovaniemelläkään tule varmaan olemaan helppoa, kun he leikkasivat vähän kulujaan. Toki kauteen on aikaa ja hekin varmaan vielä vahvistuvat.

Mestaruustaistoon 168-senttinen väkkärä ei keksi HJK:lle selkeää haastajaa, mutta nostaa yhden mustan hevosen esiin.

– SJK:lla on vähän pakka sekaisin, mitä olen pelaajien kanssa jutellut. Kukaan ei kuulemma oikein tiedä mitä tapahtuu, joten en usko että he pystyvät haastamaan HJK:ta missään tapauksessa. Villi kortti voisi olla Inter. Heillä on laadukas nippu ja he ovat saaneet laadukkaan italialaisen kakkosvalmentajan, josta olen kuullut paljon hyvää.

Vaikka JJK ei välttämättä tulevalla kaudella taistelekaan kirkkaimmista sijoituksista sarjassa, niin jalkapallo voi kaupungissa kuuleman mukaan hyvin.

– Jalkapallo on nostanut päätään. Ihmiset ovat kiinnostuneita ja tulevat juttelemaan. Se on ehdottomasti positiivinen asia. Mutta ei täällä mitään huppu päässä tarvitse vielä liikkua, Kari naurahtaa.

Veikkausliiga-kausi alkaa 5. huhtikuuta. JJK avaa kautensa 8. huhtikuuta IFK Mariehamnin vieraana. 

Kuva: JJK