KuPS:ssa paljon kysymysmerkkejä

Päävalmentaja Esa Pekosella ei ole helppo paikka tällä kaudella (All over press)

Päävalmentaja Esa Pekosella ei ole helppo paikka tällä kaudella (All over press)

Kuopion Palloseura lähtee tulevaan Veikkausliigakauteen hieman sekavista asetelmista. Joukkueesta on lähtenyt kolme elintärkeää pelaajaa ja talvi on tuloksellisesti sujunut todella ailahtelevasti.

Mika Hilander nousi KuPS:ssa Veikkausliigan maalivahtien eliittiin. Hilander kuitenkin jatkaa uraansa nyt Ykkösen Ilveksessä. Maalivahtiosasto on kuitenkin hyvässä kunnossa, sillä KuPS hankki maalipuiden väliin Tomi Maanojan RoPS:sta. Maanojan viime vuodet ovat olleet vaikeita, mutta kausi RoPS:ssa teki hyvää ja ”Psyko” on taas hyvä maalivahti höystettynä kovalla itseluottamuksella.

Maanojan siirto Kuopioon tapahtui hieman erikoisesti, sillä mies oli tehnyt sopimuksen KuPS:n kanssa juuri ennen viime kauden Suomen Cupin finaalia, jossa vastakkain pelasivat KuPS ja RoPS. RoPS-johto sai tietää sopimuksesta ja tämän takia Maanoja istui penkillä finaalin. Suomen Cupin pystin ja europaikan sai itselleen RoPS, joten voittojuhlissa Maanojalla oli varmasti hieman ristiriitaiset fiilikset.

Colley puolustuksen tähti

Omar Colley on KuPSin puolustuksen tukipilari (Joni Vihtkari)

Omar Colley on KuPSin puolustuksen tukipilari (Joni Vihtkari)

Kuopiolaisten alakerran ykköstähti on Omar Colley. Nuori gambialainen pelasi loistavan viime kauden ja oli liigan eliittiä. Colley pystyy pelaamaan pakkia ja topparina. Alakerran uusia miehiä ovat Lamin Samateh ja Toni Markic, jotka ovat kuitenkin vielä kysymysmerkkejä. Vasta liigapelit kertovat, ovatko miehet tarpeeksi hyviä ja sopivia Veikkausliigaan.

Puolustuspäässä isossa roolissa on myös Tuomas Rannankari, joka pelaa pääasiassa laitapakkina. Peliaikaa tulevat saamaan myös 21-vuotias Sami Räsänen ja 41-vuotias Tero Taipale.

Jos uudet ulkomaalaispelaajat ovat pelimiehiä, on KuPS:n puolustus vähintään hyvää liigatasoa. Jos taas Samateh ja Markic eivät sopeudu hyvin, on kuopiolaisjoukkue vaikeuksissa.

Viime kauden joukkueesta Antti Hynysen lähtö Ilvekseen oli todella kova takaisku kuopiolaisryhmälle. Hynynen oli laitapakkina yksi viime kauden parhaita pelaajia.

Kujalan loukkaantuminen keskikentän murheena

KuPS sai alkutalvesta lähes pahimman mahdollisen uutisen, kun joukkueen keskikentän sielu Jussi Kujala loukkaantui pahasti. Kujala on polvivamman takia sivussa koko kauden ja jättää isot saappaat täytettäväksi.

Keskikentän keskustaan KuPS hankki tutun pelaajan, Ebrima Sohnan, joka oli edellisellä KuPS-visiitillään todella hyvä. Sohnan rinnalla keskustassa pelannee eniten Jerry Voutilainen, jolla on ainekset nousta tällä kaudella todella isoon rooliin. Kaksikon yläpuolella eniten vastuuta tulee saamaan Aleksi Paananen, joka ei ole kuitenkaan vielä pystynyt nousemaan siihen asemaan, johon hänellä olisi potentiaalia.

Vasemman laitapelaajan paikka on sementoitu Miikka Ilolle, joka on myös KuPS:n tämän kauden kapteeni. Ilo on parhaimmillaan huippupelaaja liigassa, mutta tasaisuus puuttuu edelleen otteista. Ilo on kuitenkin yksi joukkueen kulmakivistä, sillä iso osa hyvistä hyökkäyksistä käynnistyy Ilon vasemman jalan kautta.

Oikealla laidalla taistelevat peliajasta nuoret Saku Savolainen ja Joel Vartiainen. Molemmat ovat lupaavia, mutta liigassa pärjääminen on vielä kovan työn takana. Laidalla pystyvät tuuraamaan myös Räsänen ja Taipale.

Keskikentällä avauskokoonpano on varsin hyvää liigatasoa, mutta Sohnan, Ilon tai Voutilaisen puuttuminen pelistä tulee näkymään rankalla kädellä.

Purje vastaa maalinteosta

Savolaisten ainoa maalitoivo on Virolainen Ats Purje (Catherine Kõrtsmik)

Savolaisten ainoa maalitoivo on Virolainen Ats Purje (Catherine Kõrtsmik)

KuPS-ikoni Ilja Venäläinen päätti upean uransa viime kauden päätteeksi. Vaikka Venäläinen tuurasi välillä topparina, oli hän joukkueen paras maalintekijä viime kaudella. Venäläinen sopi hyvin päävalmentaja Esa Pekosen suoraviivaiseen taktiikkaan ja vastustajan 16-alueen sisällä hän oli aina vaarallinen. Nyt KuPS:lla ei ole Venäläisen kaltaista pelaajaa hyökkäyksessä.

KuPS:n ykköskärki on virolainen Ats Purje. Jo viime kaudella odotukset olivat isot, mutta loukkaantuminen pilasi koko alkukauden. Nyt Purje on taas hyvässä kunnossa ja maaliverkot tulevat heilumaan, jos kuopiolaisryhmän peli toimii.

KuPS:n iso ongelma on se, että joukkueen ainoa todellinen maalintekijä on Purje. Kukaan muu tuskin pystyy tekemään muutamaa maalia enempää.

16-vuotias Ilmari Niskanen on hyökkäyksessä mielenkiintoinen nimi ja hän saattaa väläytellä jo tällä kaudella.

Pekosen taktiikat

Pekosella on vaadittu viime vuosien aikana potkuja päävalmentajan paikalta, mutta ”Peksa” on säilyttänyt paikkansa lähinnä hyvän Suomen Cupin menestyksen takia. KuPS on ollut kolme vuotta putkeen cupin finaalissa – tosin hävinnyt sen joka kerta.

Pekonen on välillä yrittänyt tehdä KuPS:sta pelaavaa joukkuetta, mutta palannut taas ”telaketjufutikseen”. Tämä muutos on aiheuttanut sen, että osa pelaajista on taitavia pelaajia, jotka haluavat pelata taitofutista. Osa pelaajista on taas enemmän telaketjufutikseen sopivia, joten sekamelska on valmis.

Pekonen on hyvä pelaajien motivoija ja tämän takia menestystä voi hyvin tulla taas Suomen Cupissa. Pitkässä juoksussa Pekosen opit eivät ole kuitenkaan purreet. Ja nyt kun joukkueen materiaali on entistä kapeampi, tulee KuPS olemaan vaikeuksissa tämän kauden Veikkausliigassa. Ensimmäiseksi pitää kuitenkin voittaa HJK Töölön jalkapallolegendat.

Kuvat: Jonni Vihtkari ja Catherine Kõrtsmik