Top-10: Veikkausliiga-syksyn kovimmat pelaajahankinnat

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Betsafe tarjoaa asiakkailleen viikonlopuiksi riskittömän 20 euron mobiilivedon. Katso tarkemmat tiedot ja tartu tarjoukseen tästä!

Suomifutiksessa on meneillään vuoden synkin aika, eli ikuisuuden kestävä ottelutauko. Vaikka seuraaviin virallisiin otteluihin on vielä usea kuukausi aikaa, ovat Veikkausliigaseurat olleet varsin aktiivisia siirtomarkkinoilla. Faneille.com listasi syksyn kymmenen kovinta pelaajahankintaa.

10) Niilo Mäenpää, FC Inter

FC Inter teki epäonnistuneen viime vuoden jälkeen uuden periaatepäätöksen. Seura tiedoitti muuttavansa pelaajapolitiikkaansa ja jatkossa Inter tulee olemaan viime vuosia nuorempi ja kotimaisiin voimiin luottava joukkue. Osviittaa tulevasta saatiin jo nyt talvella, kun Inter tiedoitti hankkineensa Hakassa jo kolme vuotta isohkossa roolissa pelanneen keskikenttäpelaaja Niilo Mäenpään. Mäenpään viime kausi oli hänen aikuisuransa heikoin, sillä 19-vuotias keskikenttäpelaaja ei oikein missään vaiheessa sopeutunut Keke Armstrongin pelitapaan. Pallollisesti lahjakas Mäenpää on kuitenkin oma ikäluokkansa kärkipelaajia Suomessa ja hänellä on kaikki mahdollisuudet murtautua Interin avauskokoonpanoon jo alkavalla kaudella.

9) Ilari Mettälä, Ilves

Ilari Mettälä nousi kolmessa vuodessa tuntemattomasta alasarjapelaajasta europeleihin osallistuvan Ilveksen talven kärkihankinnaksi. Isokokoinen Mettälä siirtyi aikoinaan Raumalta Ykkösessä pelaavaan TPS:ään, jonka riveissä hän pelasi yhteensä 55 ottelua ja viimeisteli 22 maalia. Tärkein ja ikimuistoisin maali nähtiin Ykkösen päätöskierroksella, kun ”Illun” vasemman jalan tarkka laukaus ratkaisi turkulaisseuran nousun takaisin pääsarjatasolle. Mettälä on hyvin epäsuomalainen pelaajatyyppi, jonka vahvuutena on oikea-aikaiset pystyjuoksut. Mettälä ei juuri osallistu joukkueen pelinrakenteluun ja hänen merkityksensä on puhtaasti maalien tekemisessä. Onkin mielenkiintoista nähdä pystyykö 23-vuotias pelimies siirtämään pelitapansa suoraan astetta tasokkaampaan Veikkausliigaan. Potentiaalia on nousta kymmenen liigamaalin mieheksi ja Ilves on ollut viime vuosina oiva ympäristö nouseville nuorille kotimaisille pelaajille.

8) Matias Ojala, Ilves

Harva olisi seitsemän vuotta sitten uskonut, että Matias Ojala pelaa vuonna 2017 Veikkausliigaa PS Kemin riveissä. Ojala nousi monen suomalaisen huulille kaudella 2010, jolloin hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Veikkausliigapelaaja. Ojalan otsaan lyötiin seuraavan Litmasen leima ja hänestä odotettiin kansainvälisen tason keskikenttätähteä Suomen maajoukkueelle. Ojalan kehitys ei ole ollut aivan odotettua, osittain loukkaantumisten vuoksi, mutta samalla täytyy muistaa, että kyseessä on vasta 22-vuotias nuori keskikenttäpelaaja. Ilveksessä tarjolla on isoa roolia SJK:hon siirtyneen Reuben Ayarnan paikkaajana ja Ojalalla on kaikki edellytykset tehdä lopullinen läpimurtonsa Veikkausliigakentillä. Oululaispelaajasta tuskin koskaan tulee kansainvälistä supertähteä, mutta hänellä on kaikki mahdollisuudet luoda kelvollinen ura Veikkausliigaa kovemmissa sarjoissa.

7) Mikko Kuningas, FC Inter

Luumäkeläislähtöinen Mikko Kuningas on jo 20-vuotiaana melko rutinoitunut pääsarjapelaaja. PEPO:n kasvatti murtautui FC Lahden avauskokoonpanoon kaudella 2015 ja lopulta keskikenttäpelaaja pelasi kuhnuripaidassa kolmen kauden aikana 76 liigaottelua. Monipuolinen nuorten maajoukkuepelaaja pystyy pelaamaan monessa roolissa niin keskikentän keskustassa kuin molemmilla laidoilla ja onkin mielenkiintoista nähdä, missä roolissa nuorukainen ensi kauden Interissä nähdään. Interiltä puuttui viime kaudella luovuutta keskikentältä ja kaiken järjen mukaan Kuninkaan pitäisi pystyä betonoimaan itselleen paikka sinimustien avauskokoonpanosta.

6) Emile Tendeng, SJK

Emile Tendengin debyyttikausi Veikkausliigassa oli hämmentävän kova. Senegalilaispelaaja teki seitsemän ja alusti yhdeksän liigamaalia ja hänet valittiin kauden päätteeksi koko sarjan parhaaksi pelaajaksi. Odotukset ennen viime kautta olivat luonnollisesti huipussaan, mutta Tendengin kautta voidaan pitää täydellisenä pannukakkuna. Parhaimmillaan pysäyttämätön monipuolinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja oli kuin varjo entisestä itsestään ja lopulta koko kauden tehosaldoksi jäi varsin vaatomaton 1+3. Tendengin potentiaali on kuitenkin valtava ja kovasti luovuutta ja tehoja hyökkäykseensä kaipaavan SJK:n päätös hankkia mies riveihinsä oli varsin ymmärrettävä. Parhaimmillaan Tendeng muodostaa koko sarjan parhaan tehokaksikon yhdessä Billy Ionsin kanssa, mutta huonoimmassa tapauksessa kyseessä on koko sarjan kallein floppi. Motivaatiosta homma tuskin jää kiinni, sillä Senegalin maajoukkueessakin yhden ottelun pelannut pelimies haluaa varmasti todistaa, ettei hän ole vain yhden kauden ihme.

5) Ivan Tatomirovic, IFK Mariehamn

Ivan Tatomirovic on kahden edellisen kauden aikana osoittanut kuuluvansa Veikkausliigan eliittitopparien joukkoon. Belgradilaislähtöinen toppari siirtyi kaudeksi 2016 HJK:n riveihin Bosnian pääsarjasta. Tatomirovicin debyyttikausi Suomessa oli mainio ja moni odotti HJK:n tarjoavan miehelle jatkosopimusta. Näin ei kuitenkaan käynyt ja 28-vuotias pelimies liittyi hieman ennen kauden alkua RoPS:n vahvuuteen. ”Tato” pelasi mainion kauden Rovaniemellä ja Ahvenanmaalla hänestä odotetaan uransa lopettaneen seuralegenda Jani Lyyskin korvaajaa puolustuslinjan henkiseksi ja pelilliseksi johtajaksi. Urallaan paljon nähnyt ja kokenut puolustaja tuskin kärsii kovista sopeutumisongelmista ja kaiken järjen mukaan Tatomirovic on tulevallakin kaudella yksi koko sarjan parhaista puolustajista.

4) Anders Bååth, SJK

SJK pisti täysin pieleen menneen viime kauden jälkeen pakettiaan uuteen uskoon. Seura julkaisi useamman nimekkään pelaajahankinnan jo heti kauden päätyttyä. Ehkä mielenkiintoisin nimi on Ruotsista siirtynyt keskikenttäpelaaja Anders Bååth, johon SJK kohdistaa kovat odotukset tulevaa kautta varten. 26-vuotias kahden suunnan keskikenttäpelaaja on nuorehkosta iästään huolimatta varsin kokenut, sillä hänellä on vyöllään jo pitkästi yli sata ottelua Ruotsin kovassa pääsarjassa. SJK testasi Bååthia kahden viikon ajan, joten seinäjokilaisten pitäisi tietää hyvin, minkälaisen pelaajan he ruotsalaisesta saavat. Bååth ei ole pallollisesti se taitavin mahdollinen pelaaja, mutta erityisesti puolustussuuntaan hän muodostaa mahdollisesti koko sarjan parhaan kolmikon yhdessä kokeneiden Mehmet Hetemajn ja Reuben Ayarnan kanssa.

3) Rasmus Karjalainen, KuPS

Rasmus Karjalainen oli viime kauden epävirallinen läpimurtopelaaja Veikkausliigassa. Parikymppinen laitapelaaja oli toki jo noussut Ykkösessä pelanneen AC Oulun luottopelaajien joukkoon, mutta tuskin edes PS Kemi tiesi miten hyvän pelaajan he Karjalaisesta oikein saivat. Debyyttikausi liigassa tuotti kahdeksan maalia ja kolme maalisyöttöä ja OLS:n kasvatti nousi samalla U-21 maajoukkueen avauskokoonpanoon asti. Siirto Kemistä Kuopioon on luonnollinen askel isokokoisen laitapelaajan uralla. KuPS on tehnyt viime vuosina erinomaista työtä nuorten kotimaisten pelaajien kanssa ja Jani Honkavaaran pitäisi olla oikea mies nostamaan Karjalainen vielä seuraavalle tasolle. Parhaiten oikealla laidalla viihtyvä pelimies omaa rutkasti potentiaalia ja kaiken mennessä nappiin ensi kausi tulee olemaan hänen viimeinen kotimaan kentillä.

2) Reuben Ayarna, SJK

Tampereen perinteikäs Ilves on noussut nopeasti alasarjoista Suomen eliittiseuraksi. Viime kaudella Ilves juhli seurahistorian kolmatta mitalisijoitusta ja syytä juhlaan todella oli, sillä edellisestä rautametalista oli ehtinyt kulumaan aikaa jo yli 30 vuotta. Ehkä suurin yksittäinen syy Ilveksen loistavalle kaudelle oli keskikentän keskustassa 30 ottelussa esiintynyt ghanalaiskeskikenttäpelaaja Reuben Ayarna. Ayarna on kokonaisvaltaisesti dominoiva pelaaja kotimaan sarjoihin, vaikka miehen peli ei näytä ulkoisesti kovin näyttävältä. Hän kuitenkin tekee kaikki pelin pienet yksityiskohdat äärimmäisen hyvin ja Ayanran merkitys mitataan aivan muissa asioissa kuin tehdyissä maaleissa tai maalisyötöissä. SJK:n keskikenttä näyttää jo nyt, liki viisi kuukautta ennen sarjan alkua varsin vahvalta ja ilman valmennuksen täyttä töpeksintää seinäjokilaiset lienevät ensi kaudella HJK:n haastaja numero yksi.

1) Tuco, HJK

Jos Reuben Ayarna oli Ilveksen loistavan kauden takuumiehiä, samaa voidaan sanoa kulttihyökkääjä Tucosta. Jo pitkään Suomessa viihtynyt kamerunilaishyökkääjä Tuco teki läpimurtonsa liigatasolle kaudella 2012, jolloin hän teki Lahden riveissä puolen kauden aikana seitsemän sarjaosumaa. Lahdesta matka jatkui SJK:hon, jossa Tuco ei missään vaiheessa päässyt parhaimmalle tasolleen. SJK:sta mies siirtyi viime kaudeksi Ilvekseen, jossa hänelle pedattiin selkeän ykköskärjen rooli. Tuco kiitti saamastaan vastuusta paukuttamalla peräti 15 liigamaalia ja kauden jälkeen mies vaihtaa jälleen osoitetta, kun HJK tiedoitti hankkieensa kamerunilaisen riveihinsä. Ensi kaudella Tuco tuskin tulee olemaan HJK:n selkeä ykköskärki, mutta pitkän kauden aikana vastuuta tulee varmasti riittävästi. Tuco on osoittanut kuuluvansa sarjan hyökkääjäeliittiin ja ilman suurempia loukkaantumisia kaksinumeroisen maalimäärän syntyminen ensi kauden liigapeleissä pitäisi olla itsestäänselvyys.

Kansikuva: Matti Raivio / All Over Press