Viimeiset liput Brasiliaan

Zlatan ja Ronaldo alasti

Klo 21.45 Ruotsi–Portugali ( 0–1)

Ruotsin peli Lissabonissa ei ollut todellakaan kaunista. Ruotsi lähti pelaamaan tuloksesta ja selkeästi 0-0 olisi Hamrenin miehistolle kelvannut. Kaikki menikin Ruotsin suunnitelmien mukaan 82. minuutille saakka. Uskon etta Ruotsilla on taitoa ja varsinkin tahtoa pelata parempaa jalkapalloa kuin mitä viime ottelussa nähtiin. Ja nyt Ruotsin on hyökättävä!

Portugali on onnistunut maalinteossa viimeisessä 13 pelissään. Portugali voitti viimeksi Ruotsissa 2002. Ystävyysottelu päättyi 3-2, kun 89. minuutilla muuan mies Rui Costa vei seleccaon voittoon. Zlatan on heiluttanut uudella Friends Arenalla 7 kertaa maaliverkkoja neljässä ottelussa. Viimeisten harjoitusten perusteella ottelun kokoonpanot tulevat olemaan identtiset edelliseen otteluun nähden. Elmanderin kuntoa arvuuteltiin, mutta hyökkääjä oli Ruotsin viimeistelyharjoituksissa mukana.

Ottelun tuomitsee Howard Webb, joten ottelussa luultavasti saa pelata kovaa. Ehkäpä illalla eivät kaikki lusitaanien sukellukset mene läpi..

Ratkaisevaksi ottelua ennakoidessa tekee se, että Ruotsin on tehtävä maali ja Portugali voi kytätä vastahyökkäyksiä Ronaldon johdolla. Portugali on yksi maailman vaarallisimmista joukkueista kun otteluun lähdetään näistä asetelmista. On kuitenkin jännä nähdä mihin Zlatan pystyy ehkä viimeisessä MM-karsintaottelussaan kotiyleisön tukemana.

Kohokohdat ensimmäisestä ottelusta:

Portugal vs. Ruotsi – kooste

klo 21.00 Romania–Kreikka (1–3)

Konstantinos Mitroglou oli ensimmäisessä ottelussa vaikea pideltävä Romanian puolustukselle. Kreikalta on ottelusta sivussa kapteeni Katsouranis. Ottelussa voi tapahtua mitä vaan kun nämä kaksi tunteella pelaavaa ja temperamenttia pursuavaa joukkuetta kohtaavat. Uskon vahvasti, että hullut Kreikkalaiset otteluparista jatkavat.

http://www.youtube.com/watch?v=zObFMx1nhW8

klo 21.15 Kroatia–Islanti (0–0)

Islanti taisteli kotonaan 0-0 tasapelin vajaalla. Skulason ajettiin ulos ensimmäisen ottelun 50. minuutilla. Hyökkääjä Kolbeinn Sigthorssonin loukkaantuminen on Islannille kova isku. Islannin kärjessä Sigthorssonin tilalla aloittaa Eidur Gudjohnsen. Kroatia saa ottelussa taakseen maagisen kotiyleisönsä. Luulen että Zagrebissa soihdut palavat vielä myöhään yöllä, kun Kroatia juhlii paikkaansa MM-lopputurnauksessa. Jos näin ei käy, on Islannin pelipaita ensimmäinen asia jonka Brasilian laukkuun pakkaan!

http://www.youtube.com/watch?v=Jy90fkOs6dM

klo 22.00 Ranska–Ukraina (0–2)

On varmaa että Ranskan maalintekoa on estämässä aikamoinen keltainen bussi, joka on parkkeerattu syvälle Ukrainan puolustusalueelle. On mielenkiintoista nähdä mitä Didier Deschamps keksii Ukrainan murtamiseksi. Saako Giroud jatkaa avauksessa vai aloittaako Benzema!? Ranskalta on sivussa ulosajettu Laurent Koscielny. Vahvimmin puolustuslinjan paikkaajaksi on kaavailtu Real Madridin Raphael Varanea.

Ukraina selvisi jatkokarsintaan H-lohkosta edellään vain Englanti. Ukraina päästi 10 ottelussa vain 4 maalia ja pelasi Englantia vastaan kaksi tasapeliä (1-1, 0-0). Taakse lohkossa jäivät Montenegro ja Puola. Ukrainan puolustusta on siis karsinnoissa jo koeteltu ja tähän päivään saakka se on niistä myös hyvin arvosanoin selvinnyt.

Ranska on osallistunut kaikkiin arvoturnauksiin vuoden 1994 jälkeen ja karsiutuminen Brasiliasta olisi todellinen fiasko. Ukraina on vieraillut MM-lopputurnauksessa vain kerran, kun se vuoden 2006 kisoissa selvisi jopa neljännesvälieriin.

http://www.youtube.com/watch?v=rBOQzm2j6Q8