Kenestä Super Bowlin arvokkain pelaaja?

Vaikka Super Bowlin voitto on avainasemassa tulevana viikonloppuna, nousee tälläkin kertaa yksi pelaaja ylitse muiden. Kaudesta 1967 asti arvostetun pystin on saanut nostaa kohti taivasta lukuisa määrä huikeita pelaajia, joista moni on löytänyt tiensä myös Pro Football Hall of Fameen.

Arvokkain pelaaja mestarijoukkueesta

Super Bowl -historia tuntee vain yhden tapauksen, jolloin arvokkain pelaaja on valittu hävinneestä joukkueesta. Näin kävi viidennessä vuonna 1971 (Super Bowl V). Kaikki muut pystit on ojennut voittaneiden joukkueiden pelaajille. Tämän vuoden finaalin MVP-pystin saajaksi on monta ehdokasta ottelun alla, mutta oletettavaa on, että palkinnon tulee saamaan tälläkin kertaa voittajapuolen peluri.

Vaikka jokaisella kentällä esiintyvällä pelaajalla onkin mahdollisuus nousta ratkaisijaksi, voi runkosarjan ja aiempien pudotuspelien pohjalta nostaa muutama pelaaja molemmista joukkueista potentiaalisimmiksi palkituiksi.

Seattle Seahawks

Marshawn Lynch tulee esittämään merkittävää roolia Seahawks-hyökkäyksessä. Hänen onnistuessaan joukkue pystyy hallitsemaan palloaan vastustajaa enemmän ja juoksuillaan mies pystyy ratkaisemaan ottelun kuin ottelun.

Russell Wilson on vakuuttavassa iskussa. Kun joukkueen hyökkäyksen ykkösase on juoksuhyökkäys, on tärkeää, että pelinrakentajakin taitaa sen lajin. Wilsonin loistokkuus perustuu ennen kaikkea oikean aikaisiin juoksuihin, jotka ovat myrkkyä vastustajan puolustuslinjalle.

Richard Sherman arvostetaan liigan parhaimmaksi kulmapuolustajaksi. Patriotsin heittohyökkäyksen pysäyttäminen on joukkueelle kuin joukkueelle kova pala, mutta Shermannin yksilösuorituksilla sitä pystytään ainakin vaikeuttamaan. Muutama heitonkatko ottelussa ja voittaja on selvillä.

Kam Chancellor on noussut uskomattomilla yksilösuorituksilla näkyvimmäksi pelaajaksi puolustuksessa ja lunastanut paikkansa kauden yhtenä isoimpana onnistujana. Chancellor voisi kruunata kautensa syötönkatkoillaan tai tarvittaessa potkumaaliyrityksen torjunnallaan.

Doug Baldwin kantaa ison vastuun Seahawksin heittopelissä. Mies ottaa keskimäärin vain reilut neljä koppia, mutta jokainen niistä on yleensä ratkaisevassa roolissa. Häntä voidaan pitää Seattlen mustana hevosena tässä kisassa.

New England Patriots

Tom Brady ei esittelyjä kaipaa. Hänen edellisestä pystistä on jo yli kymmenen vuotta ja kauden mittaan annettujen näyttöjen perusteella kaikki on ottelussa mahdollista. Heittokohteet eivät Bradylta lopu, joten luvassa voi olla todellinen heittoilotulitus.

Rob Gronkowski on joukkueen arvokkain pelaaja maalin läheisyydessä. Viime aikoina miestä on hyödynnetty laajemminkin ympäri kenttää, mutta ulottuvuudellaan hänen käsiinsä pelataan nimenomaan lyhyet pelit. Etenkin, jos ottelusta tulee tasainen, tulee Gronkowskin rooli nousemaan korkealle.

LeGarrette Blount ei pelkää tärkeitä pelejä vaan tuntuu olevan niissä parhaimmillaan. Seahawksin puolustusta vastaan hyökkääminen ei tule olemaan helppoa, mutta mieheltä on jo totuttu näkemään 3-4 maalin iltoja ja sellaisen osuminen Super Bowliin nostaisi hänet korkealle MVP-valintoja tehtäessä.

Faneilla oma roolinsa valinnassa

Finaalin parhaan pelaajan tulee valitsemaan 16 hengen toimittajaraati sekä fanit. Fanien rooli on tärkeä, mutta ei ratkaiseva, sillä heidän osuutensa lopullisesta valinnasta on 20 prosenttia. Valintaprosessin kunniaksi todettakoon, että harvemmin ottelun ratkaisija ja/tai sankari on jäänyt palkitsematta. Pelinrakentajat esittävät usein NFL-otteluissa isointa ja näkyvintä roolia, eikä ole yllätys, että yli puolet valinnoista (26/48) ovat osuneet sille pelipaikalle. Perinteisesti palkinnon voittaja on kurvannut hymy huulilla stadionilta palkinnoksi saadun huippuautonsa kanssa.

Pelinrakentajat hallinneet myös viime vuosina

Tällä vuosituhannella valinta on osunut yhdeksän kertaa pelinrakentajaan. Heistä kaikkien, Kurt Warneria lukuunottamatta, ura jatkuu edelleen. Viime vuonna Seattle Seahawksin nöyryyttäessä Denver Broncosia, tulessa oli Seattlen puolustus. Koska koko puolustusta ei voitu palkita, nousi Malcolm Smith muiden yli erityisesti syötönkatkosta juoksemansa 69 jaardin touchdownin johdosta. Alla vielä listaus kaikista palkituista.

XLVIII (2014): Malcolm Smith, Seattle Seahawks

XLVII (2013): Joe Flacco, Baltimore Ravens

XLVI (2012): Eli Manning, New York Giants

XLV (2011): Aaron Rodgers, Green Bay Packers

XLIV (2010): Drew Brees, New Orleans Saints

XLIII (2009): Santonio Holmes, Pittsburgh Steelers

XLII (2008): Eli Manning, New York Giants

XLI (2007): Peyton Manning, Indianapolis Colts

XL (2006): Hines Ward, Pittsburgh Steelers

XXXIX (2005): Deion Branch, New England Patriots

XXXVIII (2004): Tom Brady, New England Patriots

XXXVII (2003): Dexter Jackson, Tampa Bay Buccaneers

XXXVI (2002): Tom Brady, New England Patriots

XXXV (2001): Ray Lewis, Baltimore Ravens

XXXIV (2000): Kurt Warner, St. Louis Rams

XXXIII (1999): John Elway, Denver Broncos

XXXII (1998): Terrell Davis, Denver Broncos

XXXI (1997): Desmond Howard, Green Bay Packers

XXX (1996): Larry Brown, Dallas Cowboys

XXIX (1995): Steve Young, San Francisco 49ers

XXVIII (1994): Emmitt Smith, Dallas Cowboys

XXVII (1993): Troy Aikman, Dallas Cowboys

XXVI (1992): Mark Rypien, Washington Redskins

XXV (1991): Ottis Anderson, New York Giants

XXIV (1990): Joe Montana, San Francisco 49ers

XXIII (1989): Jerry Rice, San Francisco 49ers

XXII (1988): Doug Williams, Washington Redskins

XXI (1987): Phil Simms, New York Giants

XX (1986): Richard Dent, Chicago Bears

XIX (1985): Joe Montana, San Francisco 49ers

XVIII (1984): Marcus Allen, Los Angeles Rams

XVII (1983): John Riggins, Washington Redskins

XVI (1982): Joe Montana, San Francisco 49ers

XV (1981): Jim Plunkett, Oakland Raiders

XIV (1980): Terry Bradshaw, Pittsburgh Steelers

XIII (1979): Terry Bradshaw, Pittsburgh Steelers

XII (1978): Randy White ja Harvey Martin, Dallas Cowboys

XI (1977): Fred Biletnikoff, Oakland Raiders

X (1976): Lynn Swann, Pittsburgh Steelers

IX (1975): Franco Harris, Pittsburgh Steelers

VIII (1974): Larry Csonka, Miami Dolphins

VII (1973): Jake Scott, Miami Dolphins

VI (1972): Roger Staubach, Dallas Cowboys

V (1971): Chuck Howley, Dallas Cowboys

IV (1970): Len Dawson, Kansas City Chiefs

III (1969): Joe Namath, New York Jets

II (1968): Bart Starr, Green Bay Packers

I (1967): Bart Starr, Green Bay Packers