Kohti Rautamaljaa: Viikko 7

Ensimmäinen kunnon yllätys 2. divisioonassa nähtiin edellisellä kierroksella kun Rajaritarit voittivat Wolverinesin 48-0 lukemin. Rajaritareiden voitto ei ollut niinkään suuri yllätys vaan se, kuinka selvästi lappeenrantalaiset ottelun lopulta voittivat. Voittonsa ansiosta myös Rajaritarit vihdoin lunastivat niitä odotuksia, joita joukkueeseen asetettiin ennen kauden alkua.

Kuopio Steelersin voitto edellisellä kierroksella Hanko Sun Citystä nosti myös runkosarjan mielenkiintoa entisestään. Kaikkien ennusmerkkien mukaan kun runkosarjan voittaja tullaan ratkaisemaan vasta runkosarjan viimeisellä kierroksella, jolloin kuopiolaiset kohtaavat Hämeenlinna Huskiesin Hämeenlinnassa käytävässä ottelussa.

Sun City – Wolverines II

12.07. kello 14.00 Rukki Areena Hanko

Sun City -hyökkäys on näyttänyt piristyneen sitten alkukauden, ja viimeisen kolmen viikon aikana joukkueen voitot eivät ole jääneet kiinni hyökkäyksen tasosta. Edellisessä ottelussa joukkueen hyökkäyksen tehokkain pelaaja oli keskushyökkääjä Mikael Björkvist, joka on yksi kolmesta todella hyvästä hankolaisesta keskushyökkääjästä. Hyvän ja monipuolisen juoksuhyökkäyksen ansiosta joukkue onkin taistellut läpi kauden otteluiden voitosta, ja viime aikoina piristynyt heittohyökkäys on vaan lisännyt hankolaisten vaarallisuutta. Heittohyökkäyksen vaarallisuudesta saatiin myös edellisellä kierroksella viitteitä kun pelinrakentaja Sebastian Berndtsson heitti maalin, jonka vastaanottaja oli hänen pikkuveljensä Oscar Berndtsson.

Sun City-puolustus on pelannut läpi kauden hyvällä tasolla ja varsinkin juoksupuolustus on ollut todella hyvä. Hyvää juoksupuolustusta joukkue tuleekin kaipaamaan viikonlopun ottelussa, jossa vastaan asettuu ”pelkästään” juokseva Wolverines-hyökkäys. Hankolaisten ennakon mukaan viime otteluissa olleet poissaolot pitäisi olla mennyttä ja joukkue pääseekin lähes parhaalla mahdollisella miehistöllä ”paikallisotteluun”.

Wolverines-hyökkäys teki pohjakosketuksensa viime kierroksella kun joukkue jäi Lappeenrannassa ilman tehtyjä pisteitä. Joukkueen yksipuolisuus alkaa selvästi kostautumaan kauden edetessä ja joukkueen valmennuksen pitääkin rohkeasti alkaa tekemään muutoksia hyökkäysuunitelmaansa. Edellisessä ottelussa Rajaritarit pystyivät miehittämään puolustuksen ”boksinsa” täyteen miehiä, koska helsinkiläiset heittivät ainoastaan viisi kertaa ottelun aikana. Heittojen vähyys tuleekin vaikeuttamaan juoksemista seuraavissa otteluissa entistä enemmän, sillä jokainen vastassa oleva joukkue tietää helsinkiläisten ”ainoastaan” juoksevan.

Wolverines-puolustus pelasi myös viime viikonloppuna kauden huonoimman pelinsä ja tuloshan oli karmiva. 48 päästettyä pistettä on aivan käsittämätöntä kun ajattelee kuinka monta pistettä sarjan kovimmat joukkueet ovat pystyneet tekemään helsinkiläisiä vastaan. Wolvojen puolustuksen pitääkin pystyä huomattavasti parempaan suoritukseen tulevana viikonloppuna tai tulos tulee olemaan vieläkin huonompi.

Arvio

Wolverines saa varmasti vahvistuksia viikonlopun otteluun koska helsinkiläisten ykkösjoukkue lepää viikonloppuna ja se tulee tasoittamaan ottelua. Sun Cityn peli kuitenkin lähtenyt rullaamaan todella hyvin viime viikkoina ja hankolaiset lähtevätkin otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Sun City voittaa ottelun 30-13

Huskies – Rajaritarit

12.07. kello 16.00 Pullerin tekonurmi Hämeenlinna

Huskies-hyökkäys näytti todella vahvalta edellisellä kierroksella pienellä porukalla pelannutta Bulldogs-puolustusta vastaan. Edellisen kierroksen joukkueen hienoimmasta suorituksesta vastasi vasta 15-vuotias pelinrakentaja Samu Mäkinen, joka teki TD:n juostuaan 90 jaardia pallon kanssa maaliin. Mäkinen näytti muutenkin todelta hyvältä pelinrakentajan paikalla, johon hän joutui Niclas ”Nesi” Carpelanin loukkaannuttua ottelussa. Huskies-hyökkäys näytti myös muilta osin parantaneen tekemistä sitten edellisen kierroksen, jolloi se joutui nöyrtymään Kuopiossa Steelersille.

Huskies-puolustus on pelannut läpi kauden todella vakuuttavasti ja niin se teki myös edellisellä kierroksella Bulldogsia vastaan. Tulevassa ottelussa kuitenkin joukkueen puolustus joutuu hieman erikoiseen tilanteeseen kun vastaan asettuu heittävä joukkue. Hurttien heittopuolustus saakin olla tulevana viikonloppuna tarkkana, jotta joukkueen taso ei laske alku kaudesta.

Rajaritarit-hyökkäys oli todella vakuuttava edellisessä ottelussa ja varsinkin ottelun toinen puoliaika oli täysin lappeenrantalaisten hyökkäyksen näytöstä. 41 tehtyä pistettä yhdessä puoliajassa onkin suoritus, johon yksikään joukkue ei ole kyennyt aiemmin tämän kauden aikana. Juho Väisäsen paluu joukkueen pelinrakentajaksi nostikin joukkueen osakkeita selvästi tuleviin otteluihin.

Rajaritarit-puolustus nosti osakkeitaan jo toista viikkoa putkeen kun se piti Wolverines hyökkäystä pilkkanaan pitämällä nollapelin edellisellä kierroksella Lappeenrannassa. Rajaritareiden puolustuksen taso onkin noussut samalla, kun joukkue on saanut pelaajia takaisin erinäisistä syistä johtuen pelaavaan miehistöönsä. Varsinkin Ritareiden puolustuksenlinja on ollut viimeisimmät ottelut todella kovassa iskussa ja samaa siltä odotetaan myös tulevissa otteluissa, jotta joukkue voisi välttää kauden päätteeksi käytävät 3. divisioonan karsinta ottelut.

Arvio

Huskies lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina mutta Rajaritareita ei pidä aliarvioida. Rajaritareiden iskukyky onkin parantunut huimasti sitten ensimmäisen kohtaamisesen, jossa Huskies oli ottelun alussa hieman ongelmissa. Otteluun on luvattu kuitenkin huomattavasti parempaa säätä kuin joukkueiden ensimmäiseen kohtaamiseen, jossa satoi rakeita ja ukkosti. Hurtat lähtevät otteluun selvinä ennakkosuosikkeina. Huskies voittaa 41-15

Steelers – Bulldogs

12.07. kello 17.00 Väinölänniemi Kuopio

Steelers-hyökkäys on näyttänyt läpi kauden parhaita otteitaan silloin, kun ottelut ovat olleet tiukkoja ja tilanne hieman tukala. On mielenkiintoista nähdä, mitä kuopiolaisten hyökkäys saa aikaan kun vastaan asettuu ehkäpä sarjan tämän hetken heikoin puolustus. Ensimmäisessä kohtaamisessa Steelers-hyökkäys tuntui jopa vähän olevan ongelmissa sipoolaisten kanssa ja tulostaululle ei tullutkaan kun 34 pistettä. 34 pisteen vähättely johtuu siitä, että ainoastaan Rajaritarit ovat pystyneet tekemään vähemmän pisteitä sipoolaisia vastaan tämän kauden aikana. Rajaritareidenkin määrää pudottaa varmasti se että joukkue oli liikkeellä tuossa ottelussa 11 pelaajalla ja yhdellä potkaisijalla. Steelers-hyökkäyksen otteet kuitenkin ovat parantuneet viimeisien otteluiden aikana joten tulevana viikonloppuna sen pitäisi pystyä aiempaa parempaan suoritukseen myös sipoolaisia vastaan.

Steelers-puolustus tuntuu venyvän mutta ei katkeavan. Kuopiolaisten eduksi pitääkin mainita joukkueen puolustuksen pelaaminen otteluiden lopussa jonka asiosta joukkue on saalistanut kaksi tärkeää voittoa viimeisen kahden viikon aikana. Steelers-puolustus onkin ollut hyökkäyksen tavoin parhaimmillaan juuri silloin kun otteluita on ratkaistu. Tulevassa ottelussa kuitenkin joukkueella ei pitäisi olla kuin yksi tavoite: Puolustuksen nollapeli, jonka ei pitäisi olla mahdottomuus.

Bulldogs-hyökkäys pelasi edellisessä ottelussa Huskiesia vastaan ilman kunnon pelinrakentajaa ja se näkyi ottelussa yllättävänkin vähän. Heittohyökkäys olikin se osa-aluea jolla Bulldogs pystyi edes vähän haastamaan Hurttien kiven kovaa puolustusta, joka piti jo kauden kuudennen nollapelinsä. Sipoolaisten hyökkäys kuitenkin saa piristystä tämän viikonlopun otteluun kun 4. divisioonan kausi saatiin päätökseen viikko sitten. 4. divisioonan päätös kun vapauttaa muutamia farmipelaajia Malmi Blazen joukkueesta sipoolaisten käyttöön.

Bulldogs-puolustus saa myös vahvistuksia Malmi Blazen joukkueesta, joten sen pelaamisen pitäisi parantua selvästi alkukaudesta. Sipoolaisten puolustus on kärsinyt viimeiset viikot pelaajien loukkaantumisista, joten vahvistukset tulevatkin tarpeeseen. Vaikka tuloksellisesti sipoolaisten puolustus on ollut todella huono tämän kauden aikana ei se ole sitä aina näyttänyt otteluissa. Hämeenlinnassakin Bulldogs-puolustus näytti ajoittain ihan hyvältä, mutta isot virheet ja väsymys näkyi aivan liian selkeästi tulostaululla.

Arvio

Otteluun ei ole kun yksi ennakkosuosikki ja se on Steelers. Steelers tulee tarvitsemaan paljon pisteitä, koska sarjatilanteen tiukkuus nostaa myös maalieron tärkeyttä esille, joten kuopiolaistet tulevat pelaamaan ottelussa loppuun asti kovaa. Steelers voittaa 42-0