NFL Free Agents 2016: Top 20

NFL-väen lomat on taas lusittu ja huomenna on aika palata sorvin ääreen: NFL-kausi 2016 käynnistyy vauhdilla.

Uuden kauden alku tarkoittaa myös sitä, että pelaajat joiden sopimukset päättyivät kauteen 2015 tulevat niin sanotuiksi vapaiksi agenteiksi, eli he saavat etsiä itselleen uutta seuraa samalla, kun edelleen neuvottelevat vanhan seuransa kanssa. Kaikki pelaajat eivät tietenkään neuvottele edellisen seuransa kanssa, mutta osan on pakko, koska pelaajan edellinen seura on voinut heidät siihen velvoittaa erinäisen ”tagin” avulla. Näitä ”tageja” on niin monenlaisia, että niitä emme lähde tänään avaamaan edellisten vuosien tapaan kovinkaan tarkkaan.

Tänään keskitymme enemmän tämän kevään parhaisiin vapaisiin agenttehin ja heidän tulevaisuuden näkymiinsä. Lopuksi vielä nostamme esille muutaman kovan potenttiaalin omaavan pelaajan, jotka eivät kyllä mahdu tähän astisen epäonnistumisensa takia top-20 -listallemme.

Vielä ennen lähempää pelaajien läpikäyntiä on pakko todeta, että tämän kevään markkinat näyttävät muutamien pelipaikkojen osalta hyvinkin kapeilta ja taas toisten pelipaikkojen osalta todella laajoilta. Esimerkiksi tämän kevään vapaista keskushyökkääjistä (RB) tuskin yksikään tulee saamaan todella pahasti ylihintaista sopimusta, koska laadukkaita pelaajia on tänä keväänä tarjolla ennätyksellisen paljon. Vastaavasti laitahyökkääjien listalta ei tule löytymään yhtään todella kovaa pelimiestä, joten siitä syystä keskiskertaisuudet ja jonkinlaisen potenttiaalin omaavat pelaajat tulevat rahastamaan taitotasoaan suurempia summia.

Loppupelissä NFL:n vapailla markkinoilla hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jotta homma ei menisi jo tässä kohtaa liian yksinkertaiseksi, pitää hintoja mietittäessä muistaa myös se, että huomisesta lähtien myös joukkueiden väliset pelaajakaupat ovat mahdollisia ja niiden avulla tullaan huomenna todennäköisesti määrittelemään hyvinkin monia sopimuksia. Esimerkiksi Philadelphia Eagles on tekemässä huomenna useitakin pelaajakauppoja, joiden mukana heille on aukeamassa huomattavan paljon lisää tilaa palkkakattoon. Joten ei olisi ihme vaikka esimerkiksi hyökkäyksenlinjassa pelaavien sisempien linjamiesten hinnat nousisivat Eaglesin tekemien kauppojen vuoksi pilviin. Eagles tulee todennäköisesti tekemään juuri tämän pelipaikan pelaajille hieman ylihintaisia tarjouksia suuren tarpeensa vuoksi. Toisaalta Eaglesin viime kevään sopimukset myös opettivat jotain monelle seuralle ja siitä syystä keskushyökkääjien palkat voivat jäädä jopa yllättävän alas.

Eagles tulee todennäköisesti kauppaamaan huomenna viime keväänä hankkimansa keskushyökkääjä DeMarco Murrayn Tennessee Titansiin jo yhden ylihintaisen kauden jälkeen. Tuo Murrayn sopimus onkin varmasti herättänyt monet seurajohtajat keskushyökkääjien hinnoittelun suhteen.

TOP-20

Yllätysnimi Janoris Jenkins kiilaa Faneille.comin TOP 20-listan kärkisijalle

Yllätysnimi Janoris Jenkins kiilaa Faneille.comin TOP 20-listan kärkisijalle (Getty)

1. CB Janoris Jenkins, Los Angeles Rams, Ikä 27

Janoris Jenkins ei ole varmasti kovinkaan monen asiantuntijan listoilla edes top-5 -pelaaja, mutta allekirjoittaneen listan kärkeen tämä hyvin monipuolinen kulmapuolustaja silti nousee. Jenkins kärsi lähes koko viime kauden jonkinlaisesta polvivammasta ja se on syy mikä pudottaa hänen sijoitustaan monilla listoilla, mutta terveenä ollessaan Jenkins on yksi liigan parhaista kulmapuolustajista. Tästä syystä myös lista on tehty Jenkinsin potenttiaalin perusteella, eikä pelkästään sen perusteella miltä viime kauden otteet näyttivät.

2. Malik Jackson, DE/DT, Denver Broncos, Ikä: 26.

Malik Jackson on yksi NFL:n aliarvostetuimmista pelaajista ja samalla yksi isoimmista yksittäisistä syistä siihen, että Denver Broncos juhli Super Bowlin voittoa helmikuun alussa. Jackson on kertakaikkisen monipuolinen ja ennen kaikkea vielä nuori pelaaja, jonka tulevaisuus tulee olemaan todella valoisa! Olisi ihme, jos Jackson ei tekisi yhtä tämän kevään kovimmista sopimuksista.

3. Kelechi Osemele, G/OT, Baltimore Ravens, Ikä: 27

Monipuolinen Kelechi Osemele on tämän kevään vapaista hyökkäyksen linjamiehistä ehdottomasti kovin nimi ja tulee sen ansiosta tekemään ensimmäisten joukossa itselleen todella kovat eläkerahat.

4.Olivier Vernon, DE, Miami Dolphins, Ikä: 25

Miami Dolphins antoi Olivier Vernonille ”siirtotagin” ja ei suotta. Onhan Vernon vasta 25-vuotias ja sen myötä vasta saavuttamassa uransa parhaita pelivuosia. Vernonin tapauksessa tuleva seura joutuu maksamaan myös hieman potenttiaalista, koska vielä nykyisellään Vernon ei ole kyllä pelipaikkansa todellista eliittiä. Todennäköistä on myös se, että Vernon tulee tekemään pitkän ja rahakkaan diilin johon Dolphinsilla ei ole varaa vastata palkkakattonsa vuoksi. Tuolloin Vernonin ”tagitus” menee hukkaan ja Vernon pääsee vaihtamaan seuraa ilman minkäänlaisia korvauksia.

5. Brandon Marshall (RFA), ILB, Broncos, Ikä: 26

Brandon Marshall on yksi NFL:n monipuolisimmista sisemmistä tukimiehistä ja siksi ei ole ihme, että Broncos suojasi Marshallin 2. kierroksen ”tenderillä”. Sen ansiosta Broncos voi vastata kilpailijoiden tarjoukseen, ja jos Marshall vaihtaa maisemaa, siitä huolimatta Broncos saa korvaukseksi menetyksestään 2. kierron varausvuoron 2017 vuoden varaustilaisuuteen. Joten Marshallin jatko kalliovuorilla on enemmän kun todennäköistä, ellei jotain todella ihmeellistä tapahdu tulevina päivinä.

6. Jason ”JPP” Pierre-Paul, DE, New York Giants, Ikä: 27

Ehkä listan yllättävin nimi monille, mutta allekirjoittaneelle täysin selvä valinta. Onhan Jason ”JPP” Pierre-Paul edelleen yksi NFL:n vaarallisimmista heittoryntääjistä viime kesän ilotuliteonnettomuudesta huolimatta. Tuossa tapaturmassahan JPP:llä räjähti ilotulite kädessä ja siitä johtuen tältä valtavan lahjakkaalta järkäleeltä piti amputoida oikean käden etusormi. Sormen puute ei kuitenkaan muuta sitä tosi seikkaa, että JPP pystyy edelleen aiheuttamaan säkkejä ja painetta vastustajan pelinrakentajille. Tuleva sopimus ei varmasti tule olemaan sitä mitä JPP olisi saanut kymmensormisena, mutta siitä huolimatta sopimus tulee olemaan todella tuottoisa. JPP kanssa tullaankin varmasti tekemään yksi tämän kevään parhaista sopimuksista joukkueen kannalta.

7. Alex Mack, C, Cleveland Browns, Ikä: 30.

Alex Mack on iästään huolimatta yksi sarjan parhaista hyökkäyksenlinjan keskimmäisistä pelaajista. Siksi oli jopa hieman kummallista, että Cleveland Browns suostui purkamaan Mackin sopimuksen. Alkuperäisten huhujen mukaan Mack olisi ollut jatkamassa Clevelandissa myös tulevalla kaudella potkuista huolimatta, mutta viimeisten tietojen mukaan jatko ei olekaan aivan niin varmaa. Joten on enemmän kun todennäköistä, että Mackista tulee jälleen uuden sopimuksensa myötä yksi pelipaikkansa parhaiten palkatuista pelaajista.

8. Eric Weddle, S, San Diego Chargers, Ikä: 31

Eric Weddle oli ennen viime kautta yksi pelipaikkansa parhaista pelaajista ja siihen nähden kausi 2015 oli häneltä suuri pettymys. Tason romahtamisen taustalla oli ilmeisesti kuitenkin monia isoja ja vähän pienempiä vammoja, joten on hyvin todennäköistä, että Weddle palaa iästään huolimatta ensi kaudella jälleen pelipaikkansa isoimpien tähtien joukkoon. Weddlen tulevaa sopimusta silmällä pitäen pitää huomioida herran ikä ja siitä johtuva viimeinen rahastus. Eli Weddle tulee hyvinkin todennäköisesti tekeemään 3-5 vuoden sopimuksen eikä tyydy 1-2 vuoden ’ota ja näytä’ -sopimukseen, jollaisella hän voisi tienata jopa hieman enemmän ensi kaudella.

Doug Martin juoksi kuluneen runkosarjan aikana 1402 jaardia

Doug Martin juoksi 2015 kauden aikana 1402 jaardia (Getty)

9. Doug Martin, RB, Tampa Bay Buccaneers, Ikä: 27

Doug Martin oli yksi viime kauden suurimmista yllättäjistä sijoittumalla juoksitilaston toiseksi heti Adrian Petersonin jälkeen. Tästä johtuen Martin tulee todennäköisesti tekemään suhteellisen pitkän ja arvokkaan sopimuksen heti huomenna markkinoiden auettua. Martinin harmiksi hänen sopimuksensa kyllä ei tule olemaan varmasti aivan samanlaista luokkaa kuin aiemmin mainitun DeMarco Murrayn, koska Murray osoitti viime kauden otteillaan sen, että vapaillemarkkinoille päässeistä keskushyökkääjistä ei kannata maksaa maltaita. Keskushyökkääjän pelipaikka on sellainen, että kroppa kuluu jo 3-4 vuodessa todella paljon. Lisäksi Martinin arvoa tulee varmasti laskemaan hänen viime kautta edeltävät kaksi kautta, jolloin häneltä jäi yhteensä 15 ottelua pelaamatta loukkaantumisten vuoksi.

10. Bruce Irvin, DE / OLB, Seattle Seahawks, Ikä: 28

Bruce Irvin on pelaaja, josta ei voi vielä sanoa onko hän lintu vai kala. Irvin on päässyt koko tähän astisen NFL-uransa pelaamaan yhdessä sarjan kovimmista puolustuksista erottumatta hyvällä tai pahalla tavalla. Eli käytännössä Irvin voi olla jopa yksi tämän kevään isoimmista flopeista, jos ja kun hän vaihtaa seuraa rahan perässä. Irvin itse on kyllä sanonut, että hän haluaisi jatkaa pelaamistaan veljiensä kanssa Seattlessä, mutta siirto muualle on siitä huolimatta erittäin todennäköistä. Esimerkiksi Jacksonville Jaguarsilla on palkkakantossaan huomattavasti Seahawksia enemmän tilaa ja sitä kautta ylimääräistä rahaa tarjottavanaan.

11. Danny Trevathan, ILB, Denver Broncos, Ikä: 26

Danny Trevathan on yksi NFL:n aliarvostetuimmista pelaajista ja siitä syystä hänen pelaaja-agentillaan tulee olemaan kiirettä koko alkuviikon ajan. Hänen on pystyttävä todistamaan, että hänen suojatistaan on tulevaisuudessa yksi pelipaikkansa parhaista pelaajista.

Neljä vuotisella urallaan alle 4miljoonaa dollaria tienannut

Neljä vuotisella urallaan alle 4 miljoonaa dollaria tienannut Damon ”Snacks” Harrison  voi nauraa ensi viikolla mennessään pankkiin. (Getty)

12. Damon ”Snacks” Harrison, NT, New York Jets, Ikä: 27

Jetsin puolustuksenlinja vilisee tähtiä ja siitä syystä Damon ”Snacks” Harrison on jäänyt aivan liian pienelle huomiolle. Snacksin arvoa median silmissä laskee se, että häntä ei ole koskaan varattu NFL:n, vaan hän on tullut liigaan varaamattomana pelaajana. Muut Jetsin aloittavat puolustuksen linjamiehethän ovat taas ensimmäisen kierroksen varauksia, joten on jo siitä syystä ymmärrettävää, että tämä huonommista lähtökohdista tullut herra jää pienemmälle huomiolle mediassa. Totuus on kuitenkin se, että Harrison on todella hyvä puolustuksen linjamies ja sitä kautta hän tulee saamaan mukavan palkankorotuksen ennen tulevaa viikonloppua.

13. Matt Forte, RB, Chicago Bears, Ikä: 30

Pari vuotta nuorempi Matt Forte kuuluisi listan top 5, mutta nyt tämä tasaisen varma ja tappavan tehokas kolmekymppinen joutuu tyytymään sijaan 13. Forte on siis yksi viime vuosien luotettavimmista keskushyökkääjistä, jolta ei ennen viime vuotta ollut jäänyt kuin kolme ottelua väliin koko seitsemän vuotta kestäneen NFL-uran aikana. Viime vuonna sitten kilometrit ilmeisesti kuitenkin alkoivat vähän painaa ja Fortelta jäi toiset kolme ottelua väliin. Viime vuoden loukkaantumisista huolimatta Forte tulee tekemään vielä ihan mukavan tilin 2-3 vuoden sopimuksensa myötä.

14. George Iloka, S, Cincinnati Bengals, Ikä: 26

George Iloka on todella hyvä juoksupuolustaja, mutta hänen heittopuolustamisessaan on vielä jonkinlaisia puutteita, vaikkakin hän pystyi näitä puutteita korjaamaan jo viime kaudella. Iloka on puutteistaan huolimatta yksi tämän kevään parhaista pelaajista ja todennäköisesti myös alipalkattu parin vuoden päästä kehityttyään kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi.

15. Russell Okung, OT, Seattle Seahawks, Ikä: 27

Russell Okung on siitä harvinainen pelaaja, että hänellä ei ole nykyisin omaa pelaaja-agenttia, vaan hän neuvottelee itse itselleen tulevan sopimuksen. Siksi on mielenkiintoista nähdä millaiseen sopimukseen hän päätyy. Okung joutui jättämään viime kauden lopun väliin ison olkapääleikkauksen vuoksi ja moni joukkue pitää varmasti kyseistä leikkausta jonkinlaisena riskitekijänä pidempää sopimusta ajatellen. Toisaalta terveenä ollessaan Okung on kyllä todella hyvä pelaaja ja hänen kaikkea potenttiaaliaan ei varmasti olla vielä NFL:ssä nähty.

16. Alex Boone, G, San Francisco 49ers. Ikä: 29

Alex Boonen sijoitus on varmasti monelle pienoinen yllätys, mutta allekirjoittanut pitää Boone yhtenä NFL:n parhaimpana hyökkäyksen sisempänä linjamiehenä.

17. Derrick Johnson, ILB, Kansas City Chiefs, Ikä: 33

Derrick Johnson on TAISTELIJA, jonka uran uskottiin olevan ohi ennen viime kautta. Repäisihän  tämä jo hieman iäkäs tukimies akilesjänteensä kauden 2014 ensimmäisessä runkosarjan ottelussa ja sen seurauksena uran uskottiin olevan ohi. Johnson kuitenkin näytti kaikille epäilijöilleen viime kaudella palanneensa tuon vaikean ja ikävän vamman jälkeen NFL:n huipulle ottaen runkosarjan aikana 116 taklausta ja sijoittuen sillä taklaustilaston top 20:een. Johnson tuskin vaihtaa seuraa sopimustilanteestaan huolimatta, mutta tasonsa takia hänet piti siitä huolimatta nostaa tälle listalle.

18.Tashaun Gipson, S, Cleveland Browns, Ikä: 26

Tashaun Gipson on listan toinen pelaaja, joka ansaitsee sijoituksensa potenttiaalinsa ja vanhojen näyttöjen perusteella. Kausi 2015 oli kieltämättä Gipsonille heikohko, mutta tähän suurinpana syynä voidaan varmasti pitää nilkkavammaa, joka haittasi Gipsonin pelaamista lähes koko kauden ajan. Terveellä nilkalla Gipson tulee nousemaan ensi kaudella jälleen pelipaikkansa eliittiin.

19. Lamar Miller, RB, Miami Dolphins, Ikä: 25

Lamar Miller on pelaaja, jonka peluutusta allekirjoittanut ei ole koskaan ymmärtänyt. Dolphins olisi voinut esimerkiksi viime vuonna käyttää tätä monipuolista keskushyökkääjää paljon enemmän ja monipuolisemmin. Miller on niin vaarallinen juoksia kuin pallon kiinniottajakin. Toisaalta Dolphinsin kummallinen peluuttaminen on hieman säästellyt Millerin kroppaa ja siitä hyvästä hän on yksi tämän kevään mielenkiintoisimmista keskushyökkääjänimistä. Muut vapaaksi tulevat keskushyökkääjät, kun ovat enemmän ja vähemmän loppuun kulutettuja.

20. Richie Incognito, G, Buffalo Bills, Ikä: 33

Nuorempi Richie Incognito kuuluisi listalla Top 10, mutta näin 33 vuotiaanakin Incognito kuuluu listalle. Incognito on pelaaja, joka varmasti kärsii ”kiusaajan”-maineestaan koko lopun elämänsä ajan, mutta siitä huolimatta kukaan ei voi kieltää, että hän ei olisi ollut yksi viime kauden parhaista hyökkäyksen linjamiehistä NFL:ssä. Allekirjoittanutkaan ei pidä Incognitosta ihmisenä, mutta pelaajana hän on monia kilpailijoiltaan huomattavasti kovempi!

Amu

Prince Amukamaran potenttiaali ei ole tähän asti riittänyt kun lähelle NFL:n huippua. (Getty)

Potenttiaaliset tulevaisuuden tähdet

Prince Amukamara, CB, New York Giants, Ikä: 27

Prince Amukamara on yksi NFL:n lahjakkaimmista kulmapuolustajista, mutta vielä hän ei ole sitä kaikkea lahjakkuuttaan pystynyt NFL:ssä hyödyntämään. Tästä syystä on mielenkiintoista nähdä pystyykö Amukamara ottamaan uusia askelia urallaan tulevan sopimuksensa myötä.

Jaye Howard, DE / DT, Kansas City Chiefs, Ikä: 27

Jaye Howard oli jo viime kaudella todella hyvä, mutta siitä huolimatta häneltä voidaan odottaa tulevaisuudessa vielä enemmän. Onhan Howardilla kaikki ainekset nousta jopa pelipaikkansa eliittiin jo tulevalla kaudella.

Jeff Allen, G, Kansas City Chiefs, Ikä: 26

Jeff Allen oli jo viime kaudella Howardin tavoin todella hyvä pelaaja, mutta Allenin kohdalla pelipaikan eliittiin nouseminen jo ensi kaudella vaatii enemmän töitä. Allenin pitääkin pystyä monipuolistamaan vielä peliään, jotta nouseminen huipulle olisi mahdollista.

Brock Osweiler, QB, Broncos, Ikä: 26

Brock Osweiler on pelaaja, josta voi kasvaa tulevina vuosina todella kova pelimies, mutta vielä hän ei sitä ole. Osweiler oli jo viime kaudella Denver Broncosin paras pelinrakentaja, mutta se ei vielä kauheita vaatinut, koska ikääntynyt Peyton Manning oli umpisurkea läpi koko viime kauden.

Kansikuva: Getty
Twitter: Tyhjatasku